Maailman ainoa pahuuden aiheuttaja on Totuus

Jeesus ilmeisesti sanoo "minä olen tie totuus ja elämä"

Pintaan nousee ajatus onko Jeesus pahuus? Syvällisemmin tuota pohtien saan vastauksen kyllä ja ei, riippuen kenen kantilta ajattelee ja toisaalta riippuu myös keneltä kysyy.
Voisin valaista ajatuksestani esimerkeillä. Olen havainnut että tälläkin palstalla on pahalla valta, mutta välillä vastaan on sekaan työntynyt hyvääkin. Yleensä pahuus vastaa "ei tietenkään totuus ole pahuus". Mutta niin se rakkaat ystävät asianlaita on että pahuuden aiheuttaa Totuus. Toki tässä kohden vois ohimennen kääntää asian niinkin, että Hyvyyden aiheuttaa pahuuden tunnistaminen. Tätä ei voi kuitenkaan todistaa, koska hyvyys ei tule ihmisestä, kuten pahuus.

Pahuuden syntymisen ymmärtäminen vaatii perehtymistä ihmisen mielen toimintaan. Ellei tätä ymmärrä, kuten valtaosa ihmisistä ei ymmärrä, niin pahuudelle on keksittävä nimi. Pe**ele ja S**tana ovat eniten käytetyt. Ne ovat "hyviä" nimiä kuvaamaan pahuutta. Kun ihminen kiroilee, niin siihen on vain yksi syy - Totuus.
Kun lyöt vasaralla sormeen, niin sanot Pe**ele. Totuus on ettei pidä lyödä sormeen. Ego ei usko tuota, vaan sinä lyöt kohta uudelleen sormeen. Ego hakkaa päätä seinään ja hokee "kyllä minä osaan lyödä vasaralla naulaan, mutta kun tuo vihtahousu Pe*kele kiusaa".
Vastaus on väärä.
Oikea vastaus on ettei vihtahousua ole olemassa ja syyllinen on totuus, ettet osaa vasaraa vielä käyttää.

Pahuudelle on keksitty myös joku persoonallinen habitus, vaikka se on ihminen itse ja myös henki. Henki ehkä kuvaa sitä parhaiten. Paha-henki tai paha mieli.

Konkretia osoittaa että on olemassa vain yksi pahuudenaiheuttaja.
Pahuus syntyy egon ja todellisen elämän ristiriidasta. Egohan on muotoutunut elämän kokemuksista. Kun elämänkokemuksista tulee elämän sisältö (isolle osalle ihmisistä), tarkoittaa se samalla myös rinnakkaista Totuutta.

Vain Totuus aiheuttaa pahuutta, kuin myös seurannaisilmiöitä ja suojaavia tunteita, esim. pelkoa, vihaa, katkeruutta ja kaunaa. Se aiheuttaa myös vähän siedettävämpiä, mutta elämää rajoittavia tunteita - kuten syyllisyyttä, velvollisuutta tai vaikkapa hoitokokouksia. Äärimmillään (ei vähiten) totuus aiheuttaa, sotaa, tappamista, raiskaamista, pedofiliaa ja muuta väkivaltaa. Ehkä tälle palstalle ominaisin egon aiheuttama vääristymä on narsismi.

Kerron esimerkkitapauksen.

Vanhoillislestadiolainen kirjoittaja on kertonut palstalle näkemyksen, että hänen mielestä syntien anteeksiantamisen valta on Pyhällä hengellä täytetyllä ihmisellä. Eli ihmisellä on valta sanoa synnin päästön sanat.
Helluntailaisen narsistin egossa syntyy ristiriita. Ristiriita ulkoisen - "oman egon vastaisen hyökkäyksen" ja oman egon totuuden välillä. Narsistin egoon on muovautunut Totuus, että syntien anteeksi antamisen valta on vain Jeesuksella ja Pyhä henki voidaan saavuttaa vain ilmaan huitomalla. Ristiriidan "ulkoisesta uhasta" aiheuttaa ulkopuolinen ja egon vastainen Totuus. Ristiriidasta seuraa pahuus ja aiheuttaja on Totuus.

Seuraukset ristiriidassa näkyvät siinä, että helluntailainen narsisti-totuus on puolustanut tällä foorumilla egoaan 18 952 kertaa, solvaten ja alistaen. Määrä on todennäköisesti Suomen ennätys. Ylläpito on poistanut näitä Totuuden helmiä suurin piirtein saman verran,

Nyt on hyvä muistaa ettei helluntailaisen totuudessa ole itsessään mitään vikaa, hänen tavallaanhan toki voi ja saa ajatella. Pointti on siinä, että hänen Totuus on synnyttänyt hänen tapauksessa samaa pahuutta jo yli vuosikymmenen putkeen.

Totuus aiheuttaa kaiken pahuuden. Egon totuus suoraan ja ympäristön totuus välillisesti. Ympäristönä voidaan nähdä vaikka se Jeesus! Aina on kaksi totuutta, mutta vain yksi pahuus. Molemmat totuudet synnyttävät pahuutta, mutta toinen ei itsetarkoituksellisesti, vaan ainoastaan ohjatakseen hyvään.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lisään vielä yhden tarkennuksen, sillä viimeinen lause jäi vajaaksi. Totta kai myös egon totuus pyrkii hyvään, mutta hyvään vain hänen egonsa totuudelle. Sen totuuden hokemisella pyritään tyydyttämään egon tarpeita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hyvinkin_totta kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu