Sipilä ei halunnut keskustella omasta asiastaan!

Sipilägate- keskustelusta puuttui vain itse Sipilä, koko vaikuttamisen pääpiru. A- talkissa puhuttiin asiasta vain Ylen sisäisenä juttuna, vaikka pääminsteri oli se joka koko sopan keitti. Ei ollut pääministeristä vastaamaan teoistaan. Erotkoot vihdoinkin.
473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sitähän tässä muutkin joukolla ihmettelevät. Oli kuulemma pyydetty, samoin kuin artikkelin kirjoittanutta toimittajaa, mutta kumpikaan ei voinut osallistua.

Toimittajan poisjäännin ymmärtää hyvinkin, mutta toista ei.

Ohjelmassa sattui Bernerille aika hauska lapsus, kun väitti eduskunnan "omistavan" Ylen, vai kuulinko väärin? Eiköhän omistaja kuitenkin ole Suomen kansa?

Heinäluoma sanoi lopussa, että tällainen ohjelma ei olisi missään muussa maassa mahdollinen. Kun suomalaiset nyt kuitenkin pitävät Yleä yllä verovaroin, on ihan kohtuullista odottaa, että keskustelu käytiin kaiken kansan kuullen ja nähden.

Kyllähän siellä ongelmia tuntuu olevan moneltakin kantilta katsottuna, joten siinäkin mielessä on hyvä että nurkat putsataan ja tuuletetaan. Sääli vain niitä toimittajia, jotka katsoivat parhaaksi lähteä koko puljusta. Joillakin on sentään moraali tallella, vaikka kuinka pyritään sensuroimaan.

Ja mistä kaikki alkoikaan...

Äänestä

Miksi se Berner oli laitettu virnuilemaan sinne?

Äänestä
  • Hyvä kysymys. Kun ei hänellä tuntunut olevan itse asiaan juurikaan sanomista, ympäripyöreitä ja itsestäänselvyyksiä rupatteli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pääpiru kirjoitti:

Sipilägate- keskustelusta puuttui vain itse Sipilä, koko vaikuttamisen pääpiru. A- talkissa puhuttiin asiasta vain Ylen sisäisenä juttuna, vaikka pääminsteri oli se joka koko sopan keitti. Ei ollut pääministeristä vastaamaan teoistaan. Erotkoot vihdoinkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu