Mitä mieltä ortodoksinen kirkko on elämän alun ja lopun eettisitä kysymyksistä? Esim. ehkäisy, abortti, kohdunvuokraus, hedelmöityshoidot, eutanasia, itsemurha???
Eettisiä Kysymyksiä..
wiima
141756
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mikäli lukeminen kiinnostaa, tässä kirja joka tarjoaa selkeää tietoa mm. kaikkiin edellämainittuihin aiheisiin:
Stanley Harakas: Contemporary Moral Issues
Ei tarvitse kahlata koko kirjaa, vaan katsoa sisällysluettelosta ko. aiheen sivut. Kätevää.
Paras "länsimaisella" kielellä kirjoitettu kirja mainituista aiheista lienee John Breckin "Sacred Gift of Life". Ei ole kovin vanhakaan.
täytyykö sen tukeutua jonkiun yksityisen ihmisen ajatusmaailmaan?
Breckin kirja esittelee kirkollista ajattelua.
Saattaapi olla liian voimia vievää vastata noin moneen kysymykseen kerrallaan, helpompi on suositella kirjaa, joka esittää lähes samat eettiset ongelmat ja vastaukset niihin ortodoksisen kirkon kannalta.
Sitä paitsi tältä palstalta en odottaisi kovinkaan suurta kirkollista auktoriteettia. Korkeintaan noita ONL:n papin, isä Tuomaksen, juttuja voi pitää kirkollisena opetuksena, koska hän on pappi ja uskaltaa kirjoittaa omalla nimelläänkin.
Kysymys on niin laaja, että siihen on mahdotonta antaa yksiselitteistä vastausta. Täällä onkin annettu kirjallisuusviitteitä, jotka ovat varsin hyviä. Kirjoissa ei kuitenkaan viitata yksittäisten henkilöiden mielipiteisiin, vaan tutkimus pohjautuu ortodoksisessa hengessä kirkon perinteeseen, jonka pohjalla päätelmiä tehdään.
Suurin ongelma tässä kohden on kuitenkin se, ettei kirkolla ole moniin kysymyksiin suoranaista kantaa. Opillisissa ja siis myös eettisissä kysymyksissä kirkossa lopullisen kannan antaa ekumeeninen kirkolliskokous, joita ei ole pidetty sattumoisin yli tuhanteen vuoteen.
Toisaalta tiedämme, että viimeisen sadan vuoden aikana lääketiede on kehittynyt huimin askelin ja tuonut ratkaistavaksi sellaisia eettisiä ongelmia, joita ei ensimmäisellä kristillisellä vuosituhannella voitu edes kuvitella olemassaoleviksi. Kysytyistä asioistakin tähän ryhmään kuuluvat ainakin ehkäisy, kohdunvuokraus ja hedelmöityshoidot. Voisin lisätä vielä listaa: geeniteknologia, kloonaus, elämän keinotekoinen pidentäminen teknisin keinoin, ihan muutamia mainitakseni.
Kun selkeää kantaa ei ole, turvaudumme jo edellä mainittuun kirjallisuuteen, jossa tosin otetaan jo kantaa näihin ajankohtaisiin eettisiin ja moraalisiin kysymyksiin, tuoden kuitenkin selvästi esiin se, etteivät kysymyksessä ole opilliset totuudet. Muutenkin tulee muistaa, että etiikka on vaikea alue, jossa meillä on aina enemmän kysymyksiä kuin valmiita vastauksia.
Eräs kirkon eettinen periaate, sen etiikan punainen lanka on kuitenkin selkeä ja se on tämä: Kunnioita elämää, joka on Jumalan lahja maailmalle. Kun mainittuja kysymyksiä tarkastellaan tästä näkökulmasta, voidaan olla oikeilla jäljillä etsittäessä ortodoksisia vastauksia. Elämä on Jumalan lahja ja Hänen luomistekonsa, jonka tuhoaminen ihmisen tahdosta on aina synti. Muistamme myös, että synti on sairaus ja kirkko tuomitsee sen, mutta armahtaa synnintekijää.
Elämän kunnioitus voi olla problemaattistakin - varsinkin tietyissä aborttitapauksissa. Kunnioitetaanko syntymättömän lapsen elämää vai äidin?!? Roomalaiskatolisuus antaa tylyn ja totaalisen aborttikiellon, mitä käsittääkseni ortodoksisuus ei välttämättä tee. Johtuneeko ihmiskäsityksen eroista idässä ja lännessä...
Kyllä meillä on abortin suhteen sama kanta, kuin katolisillakin. Ainoa hyväksyttävä syy aborttiin niin meillä, kuin katolisillakin on äidin hengen pelastaminen abortilla. Ymmartääkseni myös katoliset katsovat tässä kohtaa äidin hengen menevän etusijalle.
Kuten jo sanoinkin, meillä ei ole valmiita ja yleispäteviä vastauksia. Sen sijaan meillä on muutama yleinen periaate ja sitten rajaton määrä yksittäisiä tapauksia kuten mainitsemasi. Eivät periaatteet sellaisenaan sovi eettisiin ongelmiin läheskään aina, vaan pitää soveltaa.
Mitä aborttiin tulee, ortodoksinen kirkko katsoo, että ihmiselämä alkaa hedelmöitymisen hetkellä, ts. ihmisalkiossa on jo elämän siemen jota tulisi kunnioittaa. Tältä pohjalta abortti rinnastuu murhaan. Tietenkin tulee ottaa huomioon myös mahdollisuus että lapsi syntyisi vammaisena tai että äidin henki olisi vaarassa synnytyksen vuoksi tms. erityistilanne. Näissä tapauksissa kyseessä on yksilön tahdonvalinta, johon kirkko ei ota yleispätevää kantaa vaan antaa ihmiselle valinnan vapauden ja vastuun tämän valinnan seurauksista. On korostettava, että kirkko suhtautuu synnintekijään aina pastoraalisella rakkaudella ja armahtaa katuvaa.
Ortodoksinen kirkko siellä ei tainnut paljon vastaan panna.
Siellä ja muualla ortodoksimaissa papit ovat aina siunanneet myös sotilastappajat.
Ei tullut mieleen elämän säilyttäminen. Vieraita sai tappaa niin paljon kuin vain ehti. Tämän homman ortodoksit siunasivat.
Mahtavat olla tänään häpeissään?
"Tietenkin tulee ottaa huomioon myös mahdollisuus että lapsi syntyisi vammaisena…"
Minulla on hyvin henkilökohtainen kokemus asiasta, sillä jos vanhempieni tekemä aborttianomus oli hyväksytty, en olisi valittamassa. Loppuikäni maksan muille veronmaksajille, sillä saan lääkkeet ilmaiseksi eikä minulla ole toivoa paranemisesta, mutta henkirievustani pidän kiinni mahdollisimman pitkään.
Trullon kirkolliskokouksen 91. sääntö kieltää abortin ("Ne naiset, jotka antavat lähdettäviä lääkkeitä ja ne, jotka ottavat vastaan sikiöntappavia myrkkyjä, alistamme murhaajan rangaistuksen alaiseksi.") eikä puhu mitään MAHDOLLISESTI vammaisesta lapsesta. Ymmärrän, että maanviljelijät, jotka tietoisesti jalostavat karjaansa, uhraavat vammaiset ja tuottamattomat eläimet, mutta miksi ihmisen pitäisi tehdä niin ja ennen kaikkea millä perusteella KIRKKO hyväksyy sen?
"On korostettava, että kirkko suhtautuu synnintekijään aina pastoraalisella rakkaudella ja armahtaa katuvaa."
Tämä on valitettavasti totta. Kirkosta on tullut syntienanteeksiantamisautomaatti, joka hyväksyy kaiken muun paitsi kirkon arvostelemisen. Kanoneissa on varmaan satoja syntejä, joiden rangaistuksena on kirkosta erottaminen. Kuinka monta kirkosta erotettua tiedät? - Minä en tiedä yhtään.
Tietääkseni Ortodoksinen kirkko ei hyväksy aborttia sillä perusteella, että lapsi syntyy vammaisena.
Eräs pappi kertoi tapauksen. Hänen täytyi lähteä pika pikaa sairaalaan kastamaan lasta, joka oli syntynyt vammaisena ja tulisi kuolemaan hyvin pian. Syntyneen tyttölapsen hurskaat vanhemmat olivat kauan rukoilleet itselleen lasta, eivätkä painostuksesta huolimatta olleet suostuneet aborttiin. Lapselleen he antoivat nimen Theodora (=Jumalan lahja).
Kirkosta erottaminen tarkoittaa käytännössä määräaikaista ehtoollisyhteydestä erottamista. Tämä ei yleensä ole mikään suuri julkinen teko. Papit saattavat hyvinkin harjoittaa tällaista ainakin pienessä (ja ajallisesti lyhyessä) mittakaavassa. Tekevätkö he sitä vai ei, onkin sitten toinen juttu. Siihen en osaa ottaa kantaa.
Huomaan tulleeni jälleen kerran väärin ymmärretyksi. Täsmällisemmin sanottuna lukija ei lukenut lauseitani vaan lauseisiini. En suinkaan väittänyt, että abortti pitäisi tehdä jos lapsi syntyy vammaisena. Jokainen tervejärkinen ihminen ymmärtänee, että tällainen väite olisi absurdi - puhutaan minkä hyvänsä kirkon etiikasta. Kummastelenkin sitä, että edellisessä kommentissa todistetaan oikein kanoneja siteeraten, että abortti on murha ja sitten taivastellaan, miksi kirkko sen hyväksyy?? Ei tietenkään hyväksy, höh!
Kirkosta erottamiseen rangaistuksena on täällä jo kommentoitukin, että kyseessä on yleensä määräaikainen rangaistus. Minäkään en tunne yhtään kirkosta pysyvästi erotettua, sen sijaan on sellainen näppituntuma, että kyllä epitimia on edelleen käytössä eräänlaisena katumusrangaistuksena. Siitä kas ei vain puhuta, sillä kirkossahan on rippisalaisuus, eikä katuvallakaan ole mitään velvoitetta toitottaa kaikelle kansalle, saiko hän synninpäästön vai ei. Ei tarvitsekaan olla.
Ensimmäistä kertaa elämässäni kuulen muuten valitettavan sitä, että kirkossa annetaan liikaa syntejä anteeksi. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kristuksen mielestä muuten se joka on synnitön,saa heittää ensimmäisen kiven.
Kirjoitit aikaisemmin:
"Tietenkin tulee ottaa huomioon myös mahdollisuus että lapsi syntyisi vammaisena tai että äidin henki olisi vaarassa synnytyksen vuoksi tms. erityistilanne."
Tuo kyllä antaa ymmärtää, että lapsen vammaisuus tai äidin hengen vaarantuminen olisivat jotenkin rinnastettavissa toisiinsa vakavuudeltaan. Tulkintaako?
Minusta ortodoksinen kirkko ei MISSÄÄN OLOSUHTEISSA hyväksy aborttia lapsen mahdollisen vammaisuuden perusteella! Äidin hengen pelastaminen sen sijaan on (ainoa) hyväksyttävä peruste.
"Tietenkin tulee ottaa huomioon myös mahdollisuus että lapsi syntyisi vammaisena tai että äidin henki olisi vaarassa synnytyksen vuoksi tms. erityistilanne. Näissä tapauksissa kyseessä on yksilön tahdonvalinta, johon kirkko ei ota yleispätevää kantaa vaan antaa ihmiselle valinnan vapauden ja vastuun tämän valinnan seurauksista."
"Huomaan tulleeni jälleen kerran väärin ymmärretyksi. Täsmällisemmin sanottuna lukija ei lukenut lauseitani vaan lauseisiini. En suinkaan väittänyt, että abortti pitäisi tehdä jos lapsi syntyy vammaisena. Jokainen tervejärkinen ihminen ymmärtänee, että tällainen väite olisi absurdi - puhutaan minkä hyvänsä kirkon etiikasta. Kummastelenkin sitä, että edellisessä kommentissa todistetaan oikein kanoneja siteeraten, että abortti on murha ja sitten taivastellaan, miksi kirkko sen hyväksyy?? Ei tietenkään hyväksy, höh! "
Edelleenkin minusta ensimmäisessä lainauksesta saa sellaisen käsityksen, että abortti on hyväksyttävä teko, jos lapsi syntyisi vammaisena. Elämään kelvollisten ja luvallisesti tapettavien välille vedettävä raja on vaikea kysymys, jota en edes halua miettiä. Jos tällainen raja hyväksytään, se aivan varmasti liikkuisi ja synnyttäisi yhä uusia ja uusia syitä ei-toivotun jälkeläisen murhaamiseen. Tästä on lyhyt matka perimän muuttamiseen ja lapsen tuotteistamiseen.
"Kirkosta erottamiseen rangaistuksena on täällä jo kommentoitukin, että kyseessä on yleensä määräaikainen rangaistus. Minäkään en tunne yhtään kirkosta pysyvästi erotettua, sen sijaan on sellainen näppituntuma, että kyllä epitimia on edelleen käytössä eräänlaisena katumusrangaistuksena. Siitä kas ei vain puhuta, sillä kirkossahan on rippisalaisuus, eikä katuvallakaan ole mitään velvoitetta toitottaa kaikelle kansalle, saiko hän synninpäästön vai ei. Ei tarvitsekaan olla."
Basileios Suuri kanoneissa (56. KANONI) sanotaan: "Tahallisen murhan tehnyt ja sitä jälkeenpäin katunut olkoon kaksikymmentä vuotta erossa ehtoollisyhteydestä. Nämä kaksikymmentä vuotta jaettakoon näin: neljä vuotta tulee hänen itkeä paluuta seisomalla rukoushuoneen oven ulkopuolella ja pyytää sisäänmeneviä uskovaisia rukoilemaan hänen puolestaan sekä tunnustaa rikoksensa; neljän vuoden jälkeen hänet otetaan kuuntelijoihin; viiden vuoden ajan hän kuuluu heihin; seitsemän vuotta hän kuuluu maahanlankeajiin ja rukoilee heidän kanssaan; neljä vuotta hän on uskovaisten joukossa, mutta ilman ehtoollista; sen jälkeen hän saa ehtoollisen."
Murhaajan epitimian sai varsin monesta synnistä, sillä esimerkiksi (43. KANONI) "Joka tuottaa lähimmäiselle kuolettavan vamman, on murhaaja, olipa sitten päällekarkaaja tai puolustaja" ja (72. KANONI) "Joka kääntyy ennustajien tai sentapaisten puoleen, saakoon murhaajan epitimian".
Kanoneissa epitimian ajat ovat pitkiä, vuodesta kolmeenkymmeneen, samasta synnistä annetaan eri kanonissa erilainen rangaistus ja kanoneissakin kehoitetaan katumusajan lyhentämistä, mutta missään ei puollusteta nykyistä käytäntöä. Ehtollista yritettiin nauttia päivittäin, joten ehtoollisyhteydestä erottaminen oli silloin paljon kovempi rangaistus kuin nyt.
"Ensimmäistä kertaa elämässäni kuulen muuten valitettavan sitä, että kirkossa annetaan liikaa syntejä anteeksi. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kristuksen mielestä muuten se joka on synnitön,saa heittää ensimmäisen kiven."
Kristus sanoi tämän itseteosta tavatun aviorikkojan puolesta. Jeesus sanoi: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee". Tärkeätä tässä ei ole pelkästään syntien anteeksi anto vaan myös parannuksenteko. Eräs Raamatun hienoimpia kohtia on "älkääkä tuomiko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan". Pidän tästä paljon, sillä siinä painotetaan ihmisen omaa vastuuta JA anteeksiantoa. Syntejä ei koskaan anneta liikaa anteeksi, mutta anteeksianto ilman parannusta, on kuin perheväkivalta, joka noudattaa pahoinpitely - katumus - anteeksianto - pahoinpitely - katumus -kaavaa.
Syntien automaattinen anteeksiantaminen laskee synninteon kynnystä. Ihmisen vastuu omista vaikeista valinnoista hämärtyy, kun tietää saavansa synnit anteeksi. Katumuksen sakramentti toimii pikemminkin mielenrauhan kuin hyveellisen elämän auttajana. Jotenkin minusta tuntuu siltä, että kirkoilla on jatkuva erikoistarjous: luterilaisessa kirkossa luvataan kaikille pelastus, joka on ortodoksisessa kirkossa jäsenetu.