Helluntaikirkko Alfa tv:ssä

Tenhunen Special ohjelmassa ruoditaan Harhaanjohtajat kirjaa. Mukana myös työtoveri Helluntaikirkosta

Kirjan kirjoittaja antaa tunnustusta Helluntaikirkolle! Upeaa!
471454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Sattumalta kuuntelin ohjelmaa, mutten alkuosaa. Niin, eikö juuri tukin ohjelma ole todisteena miten maassamme uskonnolliset puolueet eivät näe koko ongelmaa. Tomittajaa myöten vähäteltiin,- jopa kiellettiin sen vaikutuksen laaja-alaisuus. Ainoastaan psykiatri oli puolueeton.

JOKAINEN Kristuksen mieltä tunteva ja vaaliva ihminen ymmärtää,- ettei missään olosuhteissa Jeesukseen uskovien ihmisten käyttäytyminen ohjaa sivullisia ihmisiä ahdistavuuteen. Väitän, miten Jeesukseen uskovien ihmisen seura / käyttäytyminen,- jopa hoitaa ahdistuksesta / mesennuksesta kärsivän ihmisen mieltä.

Niin, eikö laukkasten ja muiden vierailijoiden olisi pitänyt myöntää avoimesti, miten lihallisuudesta on kysymys, jos jokin yhteisö aktivoi pahoinvointia tms. seurallaan / toiminnallaan. Siis ihmisen lihallinen mieli käyttää sivullisten ihmisten hallitsemiseen välinettä,- joka on Raamattu ja uskonto.

Aivan sama mielikuva, miten terroristit käyttävät välineenään Islaminuskoa haavoittaaksen ihmisiä.

Äänestä
  • Tenhunen ja Laukkanen käytöksellään vashvistivat sen, mistä kirjassa puhutaan. Epäkohtia piilotellaan ahkerasti.

    Äänestä

  • Palasenmuru kirjoitti:

    Tenhunen ja Laukkanen käytöksellään vashvistivat sen, mistä kirjassa puhutaan. Epäkohtia piilotellaan ahkerasti.

    Perustele mitä tarkoitat.

    Äänestä

Niin, ei ihminen tarvinne suurtakaan näkökykyä / ymmärrystä kun havainnois keskustelun tiimellyksestä, miten lähelle aihe meni Tenhuseen ja Laukkaseen. Ehdoin tahdoin pyrkivät siirtämään ytimen käsittelyä toisaalle. Jokainen voi havainnoida, miksi he eivät siirtyneet kohden ydintä.
PS.
Muuten onko tämä kanava lahjoistusten kautta toimiva TV kanava?

Äänestä
  • Mainospohjainen tv-kanava

    Äänestä

  • Onko tämä Tenhunen toimittaja koulutukseltaan?? En usko, keskustelun juonto oli surkeaa, kuin olla voi. Ei antanut puheenvuoroa Raija Pellikalle, vähätteli ja jankutti, jos Pellikka jotain sai sanotuksi.
    Entä Laukkanen??? Ei uskoisi kansanedustajaltakaan moista vähättelyä toisten sanomisiin.
    Psykiatri oli ainut asiallinen, olisi Laukkasen ja Tenhusen kannattanut kuunnella tarkkaan, kun hän puhui ns. demoneista.

    Äänestä

  • Korjaan, tarkoitin siis Raija Pelliä. Minusta juontajan pitäisi olla ns. puolueeton. Tenhunen melkein tyrmäsi mielpiteet, jotka ei vastannut hänen omiaa.

    Äänestä

  • Paputiina kirjoitti:

    Korjaan, tarkoitin siis Raija Pelliä. Minusta juontajan pitäisi olla ns. puolueeton. Tenhunen melkein tyrmäsi mielpiteet, jotka ei vastannut hänen omiaa.

    Oliko Pelli puolueeton kirjoittaessaan kirjan?

    Äänestä

Voikohan ohjelman katsoa jostain linkistä jälkikäteen, kun sattuneista syistä ollut kotona ohjelman aikaan.

Äänestä

Sikäli tosi harmillinen asia, miten uskonnon harjoittamisella,- johon liitetään vielä JUMALAN sana / Raamattu,- voidaan nujertaa ihminen tai hallita häntä vaikuttaen tietysti mielentasapainoon.

Niin, vaikka JUMALAN alkuperäinen tarkoitus oli tiedottaa ihmiskunnalle Raamatun ilmoitetun sanan kautta JUMALAN aivoittamasta ihmisen pelastamisesta. Siis ilmoitetun sanan päämäärä juuri päinvastainen,- mitä kirjassa käsitellään.

Eikö juuri tämä tekijä tulisi avata silmiä joka ainoassa uskonnollisessa puolueessa ja erikoisesti johtavissa tehtävissä olevissa ihmisissä eli jotain on pahasti pielessä,- ja paljon.

Siis Raamatun ilmoitukset eivät aiheuta ihmisessä mielentasapainon järkkymistä tai ongelmoitumista,- vaan ulkopuolelta tuoleva uskonnolla hallitseminen. Alue, jota tavallisen ihmisen on erittäin vaikea nähdä. Ainoastaan herkät ihmiset reagoivat ensin.

Äänestä

Katsoin ohjelman pitää, sanoa että ali arvoinen suoritus juontajalta. Ohjelman tuottaja kyllä saa viellä vastata moniin kysymyksiin, miksi tuollainen toimittaja joka haukkuu vieraita ja on vahva oma mielipide Raija Pellistä.

Äänestä
  • Oli Raija Pellillä ollut vara kieltäytyä lähtemästä ohjelmaan. Ei kai hän niin tyhmä ole että suinpäin lähtee sokkona aukomaan päätään ohjelmaan jos olettaa ettei saa asiaansa esille.

    Äänestä

Niimpä. Niin,m itse taisin ymmärtää juontaja Tenhusen väärin. Kuvittelin hänen olevan uskossa Jeesukseen ja siksi odotin häneltä toisentasoista juontoa. Siis menemistä heikomman ihmisen asemaan.
Anteeksi väärin käsitykseni. Nyt ymmärrän hänen juontonsa jumalattomana ihmisenä. Mutta,.- eikö Laukkasta taas mielletä Jeesukseen uskovaksi, jos muistan oikein. Häneltä ainakin odotin heikompi osaisen ihmisen tukemista ja puollustamista.

Äänestä

Niimpä. Niin,m itse taisin ymmärtää juontaja Tenhusen väärin. Kuvittelin hänen olevan uskossa Jeesukseen ja siksi odotin häneltä toisentasoista juontoa. Siis menemistä heikomman ihmisen asemaan.
Anteeksi väärin käsitykseni. Nyt ymmärrän hänen juontonsa jumalattomana ihmisenä. Mutta,.- eikö Laukkasta taas mielletä Jeesukseen uskovaksi, jos muistan oikein. Häneltä ainakin odotin heikompi osaisen ihmisen tukemista ja puollustamista.

Äänestä
  • Höh! miksi viesti tuplana?

    Äänestä

Markku Tenhunen oli itse Rodney Howard-Brownen tilaisuudessa nauramassa hillittömästi. Tenhunen on itse väärässä hengessä.

Äänestä
  • Onhan näissä ollut muitakin alfa:n juontajia esim. Spede Lindell. Ps. Siinä vasta kiero kaveri

    Äänestä

  • Jjjfgn kirjoitti:

    Onhan näissä ollut muitakin alfa:n juontajia esim. Spede Lindell. Ps. Siinä vasta kiero kaveri

    Tarkoitatko Harri Lindelliä?

    Äänestä

  • sdfsdfsdf kirjoitti:

    Tarkoitatko Harri Lindelliä?

    Kyllä, niin epärehellistä "uskovaa" en ole tavannut ennen.

    Äänestä

  • Jjjfgn kirjoitti:

    Kyllä, niin epärehellistä "uskovaa" en ole tavannut ennen.

    Minä kysyin viime keväänä Alfa TV:n silloiselta talouspäälliköltä Harri Lindelliltä, milloin heidän tilinpäätös vuodelta 2015 valmistuu. Lindell sanoi, että he ovat saaneet hakemuksesta kolmen vuoden lisäajan tilinpäätöksen jättämiseen ja hän ei suostunut kertomaan mitään liikevaihdosta tai tuloksesta. Ihmettelin mistä moinen johtuu ja kysyin syytä, mutta en saanut vastausta.

    Tämä tieto ei pitänyt paikkansa, koska he joutuivat keväällä 2016 tilinpäätöksensä julkaisemaan. Syy salailuun oli ilmeisesti se, että firman teki suuria tappioita ja oli menettänyt kaikki pääomansa ja omaisuutensa. Tilintarkastaja huomautti kertomuksessaan, että firman toiminnan jatkuvuus on vaarassa.

    https://www.finder.fi/Videotuotantoa filmituotantoa/Brilliance Communications Oy/Kerava/yhteystiedot/2572341

    Alfa-TV:llä (Brilliance Communicatios Oy) ei ole juurikaan mainoksia, joten tappioiden takominen jatkuu. He ovat joutuneet ottamaan suuria lainoja IRRTV ry:ltä, joka ei saisi antaa lainaa liiketoiminnan rahoittamiseen keräysvaroilla keräyslupasääntöjen mukaan. Alfa-TV pysyy pystyssä vain IRRTV:n lainarahoilla. Lahjoittajille tulee ennen pitääkään karmea yllätys, että heidän lahjoitusvarat on menneet liiketoiminnan rahoittamiseen yhtiölle, joka ei pysty lainoja takaisin maksamaan.

    Äänestä

Laukkanen on nähtävästi taas Heidi Bakerin tilaisuudessa! Bakerin tilaisuuksissa on myös lapsia, joita viedään Bakerin käsien alle!

Äänestä
  • Kauheata! Olen eräs isovanhemmista, jotka varoittaneet vuosikaudet!
    sekä jokikinen ilta käärinyt rukouksiin...

    Äänestä

Tenhunen on täysi limbo. En ole yhtä huonoa suoritusta ennen nähnyt toimittajalta. Olivat vieraat mitä mieltä tahansa, ja vaikka kanava olisikin tunnuksellinen, tulisi toimittajan pysyä neutraalina jakamatta omia mielipiteitään vieraitaan vastaan.

Toinen ISO moka Tenhuselta on toistuvasti vastata ( ei edes häneen kohdistuvaan) kritiikkiin argumentilla, että tapahtuu sitä kirkossakin tai jääkiekko-ottelussa, jne. Ja näkevät lapset humalaisiakin. Eli siirtää katse itsestä pois. Sitä kutsutaan vastuuttomuudeksi. Sellaista Raamattu EI opeta. Sama ilmiö oli vanhoillislestadiolaisten Voittosella, kun pedofiliasta keskesteltiin. Lapsellista ja ajattelematonta omankin , saati kristillisyyden edun nimissä.

Kansanedustaja Laukkanenkaan ei osaa kääntää toista poskea, vaan rupeaa riitelemään.

Matikainen sen sijaan osoitti elävänsä edustamansa arvomaailman mukaisesti. Kerrassaan edukseen esiintyi.

Äänestä

pitäsköhän tenhusen siirtyä välillä muuraamaan pihagrillejä.

niissä ei ole veto-ongelmiakaan noin yleensä.

Äänestä

Niin, eikö tämäkin ohjelman anti kerro, miten vähän ihmiset tiedostavat tästä aiheesta. Siis miten uskonnollisuus haavoittaa ihmistä. Tenhunenkin vähätteli ja yritti siirtää puheenaiheen kilpaureilun parissa oleviin kielteisiin tekijöihin. Juopotteluun ja reuhaamiseen jne....

Mutta, ihan aikuisen oikeesti. Toinen alue on kokonaan tiedostamatta. Miten paljon helvetillä peloittelu vaikuttaa aikusten ihisen mielialoihin ja kriisiytyisen synvetymiseen. Siis tilanteessa, jossa ihmisen mielen on järkyttänyt jokin muu tekijä ja tässä ahdistuksessa alitajunnasta alkaa kummuta uskonnollisen opetuksen helvetti oppi. Oppi, joka oli Jeesuksen opetukuksessa vertauskuvainnolista opetusta.

Aiheen syvällisempään pohtimiseen pääsee kun lukee surullisen äskettäin olleen tapahtuman, jossa 6-vuotias lapsi menehtyi palossa,. isän silmien edessä.

https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwjq_7aX0P7TAhXKjSwKHXgsCDgQFggqMAA&url=http://www.iltalehti.fi/uutiset/201705012200116040_uu.shtml&usg=AFQjCNFqxWd9yWFD8dEipqvXv3FvpusLmw

Tuo lapsen menehtyminen tulipalossa ei ollut fiktiivinen kuvitus,- vaan todellisuutta, josta vanhemmat eivät toivu koskaan. Toivottavasti saavat voimia sopeutumiseen ja siten elämänsä jatkumiseen.

Niin, uskonnollisuus opettaa, miten JUMALA kiduttaisi ihmistä ajattomasti kuin lapsi tulipalossa,- joka kesti vain hetkisen.
Niin, ihmisen mieli on pahasti vialla, jos kuvittelee kaikkivaltiaan JUMALAN olevan sellaineb kuin uskonnoillisuus sen opettaa.

Äänestä
  • Miten paljon Jumala on sinulle kertonut sitten kiduttavansa, vai pääseekö karvakoipikin ihan viereen istumaan taivaan saleissa?

    Äänestä

  • kerronytjo kirjoitti:

    Miten paljon Jumala on sinulle kertonut sitten kiduttavansa, vai pääseekö karvakoipikin ihan viereen istumaan taivaan saleissa?

    JUMALANI on antanut ymmärryksen ja uskon, miten hän on pelastava KAIKKI ,- jotka ovat kuolleet Aadamissa.

    22. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,

    32. Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.

    Siis, joka ikinen ihminen ihmislajista tulee tulee notkistamaan polvensa Jeesuksen edessä ja suullaan tunnustavan Jeesus Kristus on Herra Fil 2.
    9. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
    10. niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka ..taivaissa.. ovat, että niitten, jotka ..maan päällä.. ovat, ja niitten, jotka ..maan alla.. ovat,
    11. ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.

    Niin, se on totta, miten on ihmisiä / JUMALAN valitsemia, jotka jo tässä ajassa ovat saaneet uskon JUMALALTA ja uskoneet Jeesuksen Kristuksen Herraksi. Mutta, tämän saman kokemuksen saavat kokea kaikki ihmislajin edustajat.

    Mutta,- taas uskonnollisuus kertoo ja opettaa tästä kiduttavasta jumalastaan. Surullista siksikin,- ettei ihimsellä itselään ole osaa ei arpaa / vaikutustaan koko pelastumisessaan. JUMALA on taho, joka tekee ihmisen eläväksi / Uskovaksi.

    Äänestä

  • >>Niin, se on totta, miten on ihmisiä / JUMALAN valitsemia, jotka jo tässä ajassa ovat saaneet uskon JUMALALTA ja uskoneet Jeesuksen Kristuksen Herraksi. Mutta, tämän saman kokemuksen saavat kokea kaikki ihmislajin edustajat.

    Mutta,- taas uskonnollisuus kertoo ja opettaa tästä kiduttavasta jumalastaan. Surullista siksikin,- ettei ihimsellä itselään ole osaa ei arpaa / vaikutustaan koko pelastumisessaan. JUMALA on taho, joka tekee ihmisen eläväksi / Uskovaksi.<<


    >>> ...Mutta, tämän saman kokemuksen saavat kokea kaikki ihmislajin edustajat.<<<

    >>> ..Mutta,- taas uskonnollisuus kertoo ja opettaa tästä kiduttavasta jumalastaan.<<<



    SAATANAN SUURIMPIA VALHEITA ON, ETTEI HELVETTIÄ OLE - JA, ETTÄ LOPPUJEN LOPUKSI ARMAHTAVA JUMALA PELASTAA KAIKKI.
    KOLLEKTIIVISESTI KOKO IHMISKUNNAN/ IHMISLAJIN EDUSTAJAT!

    Rakkaat ihmiset, älkää uskoko Markku Lievosen valheita!!
    Hän on VAARALLINEN HARHAOPETTAJA JA EKSYTTÄJÄ!

    Äänestä

  • saviseutulainen kirjoitti:

    >>Niin, se on totta, miten on ihmisiä / JUMALAN valitsemia, jotka jo tässä ajassa ovat saaneet uskon JUMALALTA ja uskoneet Jeesuksen Kristuksen Herraksi. Mutta, tämän saman kokemuksen saavat kokea kaikki ihmislajin edustajat.

    Mutta,- taas uskonnollisuus kertoo ja opettaa tästä kiduttavasta jumalastaan. Surullista siksikin,- ettei ihimsellä itselään ole osaa ei arpaa / vaikutustaan koko pelastumisessaan. JUMALA on taho, joka tekee ihmisen eläväksi / Uskovaksi.<<


    >>> ...Mutta, tämän saman kokemuksen saavat kokea kaikki ihmislajin edustajat.<<<

    >>> ..Mutta,- taas uskonnollisuus kertoo ja opettaa tästä kiduttavasta jumalastaan.<<<



    SAATANAN SUURIMPIA VALHEITA ON, ETTEI HELVETTIÄ OLE - JA, ETTÄ LOPPUJEN LOPUKSI ARMAHTAVA JUMALA PELASTAA KAIKKI.
    KOLLEKTIIVISESTI KOKO IHMISKUNNAN/ IHMISLAJIN EDUSTAJAT!

    Rakkaat ihmiset, älkää uskoko Markku Lievosen valheita!!
    Hän on VAARALLINEN HARHAOPETTAJA JA EKSYTTÄJÄ!

    Niin, ei valheita,- vaan mitä JUMALA kokonaisuudessaan ilmoittaa.

    KUKAAN kuolleessa tilassa oleva ihminen ei ole osalllistunut vähimmäisemkään määrin pelastumiseensa eli KAIKKI mitä kuolleessa tilassa oleva ihminen kohtaa on kaikkivaltiaan JUMALAN armoa.
    Armoa,- Kristuksen kautta.

    Tuon kun suviseutulainenkin ymmärtäisi, niin se olisi paljon se.

    PS.
    Kukahan pelastaa sitten suviseutulaisen lähipiirin ihmiset, jotka ovat kuoltuaan jumalattomassa tilassa? Niin, toivon hartaasti, ettei suviseutulaisen kaltaiset ihmiset astu jalallakaan huoneeseen, jossa on surutyötä tekekevä ihminen , joka on menettänyt jumalattoman ihmisen / lapsensa.

    Äänestä

  • saviseutulainen kirjoitti:

    >>Niin, se on totta, miten on ihmisiä / JUMALAN valitsemia, jotka jo tässä ajassa ovat saaneet uskon JUMALALTA ja uskoneet Jeesuksen Kristuksen Herraksi. Mutta, tämän saman kokemuksen saavat kokea kaikki ihmislajin edustajat.

    Mutta,- taas uskonnollisuus kertoo ja opettaa tästä kiduttavasta jumalastaan. Surullista siksikin,- ettei ihimsellä itselään ole osaa ei arpaa / vaikutustaan koko pelastumisessaan. JUMALA on taho, joka tekee ihmisen eläväksi / Uskovaksi.<<


    >>> ...Mutta, tämän saman kokemuksen saavat kokea kaikki ihmislajin edustajat.<<<

    >>> ..Mutta,- taas uskonnollisuus kertoo ja opettaa tästä kiduttavasta jumalastaan.<<<



    SAATANAN SUURIMPIA VALHEITA ON, ETTEI HELVETTIÄ OLE - JA, ETTÄ LOPPUJEN LOPUKSI ARMAHTAVA JUMALA PELASTAA KAIKKI.
    KOLLEKTIIVISESTI KOKO IHMISKUNNAN/ IHMISLAJIN EDUSTAJAT!

    Rakkaat ihmiset, älkää uskoko Markku Lievosen valheita!!
    Hän on VAARALLINEN HARHAOPETTAJA JA EKSYTTÄJÄ!

    Kerroppa suviseutuklainen omin sanoin kuvaten. Mitä JUMALA ilmoittaa?

    9. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
    10. niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka ..taivaissa.. ovat, että niitten, jotka ..maan päällä.. ovat, ja niitten, jotka ..maan alla.. ovat,
    11. ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.

    32. Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.

    Taas fiktiivisitä kuvituksistasi en ole kiinnostunut edelleenkään.


    Mutta, eikö ole mahtavaa ilmoitusta;

    32. Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.
    33. Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!
    34. Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa?
    35. Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava?
    36. Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen.

    Niin, on siinä uskonnollisella ihmisellä nielemistä. Jiäneekö iha kurkkuunkin kiinni,- vai kakistaako tun vielä ulos?

    Äänestä

  • markku.lievonen kirjoitti:

    Niin, ei valheita,- vaan mitä JUMALA kokonaisuudessaan ilmoittaa.

    KUKAAN kuolleessa tilassa oleva ihminen ei ole osalllistunut vähimmäisemkään määrin pelastumiseensa eli KAIKKI mitä kuolleessa tilassa oleva ihminen kohtaa on kaikkivaltiaan JUMALAN armoa.
    Armoa,- Kristuksen kautta.

    Tuon kun suviseutulainenkin ymmärtäisi, niin se olisi paljon se.

    PS.
    Kukahan pelastaa sitten suviseutulaisen lähipiirin ihmiset, jotka ovat kuoltuaan jumalattomassa tilassa? Niin, toivon hartaasti, ettei suviseutulaisen kaltaiset ihmiset astu jalallakaan huoneeseen, jossa on surutyötä tekekevä ihminen , joka on menettänyt jumalattoman ihmisen / lapsensa.

    anna olla jo mene saunaan!

    Äänestä

  • hikoileulosnuoharhasi kirjoitti:

    anna olla jo mene saunaan!

    Yhdyn tällä haavaa edelliseen puhujaan. Se riittäköön mr. Lievoselle, jolle, kuten monesti todettua, ei maksaisi vaivaa vastata ollenkaan.

    Äänestä

  • Saiitapa työ uskovat ihmiset täälläkin riidan aikaiseksi.Mikä ihme teitä vaivaa??

    Äänestä

Sopinee tämän kirjan aiheen jatkoksi? Kirjasen supistamisen johdosta siitä on kuulemma poistettu monia alueita,- mutta itse olisin halunnut käsiteltävän merkittävintä aluetta, joka toisaalta myös sivuaa kaikkea, mitä kirjan anti ilmentää.

Niin, todelllisuus on, miten ihminen on selainen otus, jolla on alitajunta ja usein ihminen "työntää" / piilottaa alitajuntaansa kielteisiä asioitaan,- joita tietoisuudessaan ei voi käsitellä. Tämä toiminta on fakta,- joka ilmenee ihmisen kielteisessä käyttäytymisessä ja ajatteussa. Niin, ikään kuin samalla tavalla kuin Tenhunen kierteli aihetta ohjelmanb aikana.

Niin, kun uskonnolllinen ihminen tiedostaa JUMALAN ilmoitusten kautta ihmisen turmeltuneisuuden ja olemisen erossa JUMALASTAAN. Niin, ja tämä ihminen omaa pelastumisen. Siis on turvassa.
Mutta, miten paljon vaikuttaa juuri tähän ihmiseen uskonnollisuuden opettama helvetti oppi. Oppi, joka sysää pelastuneen ihmisen jumalattomat ihmisen ikuiseen piinaan kidutettavaksi. Siis uskottelee, miten läheisten jumalattomien kohtalo on kuin tuon tulipalossa menehtyneen tytön, joka tosin kärsi vain hetkisen.

Vitämpä, miten uskonnollisen ihminen työntää alitajuntaansa näiden jumalattomien ihmisten kuolemat eli hän ei mahdollistu käsittelemään niiitä laaja-alaisesti. Juuri tuohon liittyen olen monen uskonnollisen ihmisen olevan "kymä" / tunteeton kun hänen lähipiirissään on menehtynyt jumalaton ihminen.
Hänen alitajunnassaan kytee räjähtämätön pommi, joka voi oireilla psykosomaattisin sairauksin.

Äänestä
  • oletko sinä jehova vai unitaristi vai mikä oikein olet!

    mitään tolkua ei jutuissasi ainakaan ole.

    Äänestä

Niin, moni kielteinen asia ja tapahtuma olisi jäänyt toteutumatta ja edelleen ei toteutuisi, jos KAIKKI Raamatun lehtiä lukevat ihmisen omaisivat ymmärryksen ja uskon, miten näkymätön kaikkivaltias JUMALA on taho, joka tekee uskon ihmiseen omana aivoittamaan aikana / tekee ihmisen eläväksi.

Näin katoaisi toisen ihmisen uskoon saattaminen / painostaminen ja erikoisesti tuomitsemiset jne... Jokainen omaisi ymmärryksen, miten JUMALA suhde ihmisellä on ainutlaatuinen ihmisen ja JUMALAN välinen suhde. Niin, yksilöllinen kuin uniensa näkeminen, johon toisella ihmisellä ei ole osaa ei arpaa.

Uskoville ihmisille jäisi se tehtävä,- jonka JUMALA on ilmoittanut Raamatun lehdillä eli tiedottaminen ihmisille JUMALAN tahdosta. Aivan sama mielikuva kuin Radio / TV toimittajat tiedottavat säätiedotuksia. Tiedotukset koskettavat kuulijoiden arkea / elämää.

Siten kaikki psykopaatisuuden ilmentymät yhteisöissä olisi poisssa puhumattakaan uskonnollisten uhrien syntyminen.

Äänestä

tietynlaiseen painostamiseen ihmiset varmaankin altistuvat, etteivät huomaa, koska uskonnollisella kulttuurilla on pitkät perinteet, ihmiset sokeutuvat sille, miten reagoisivat siihen, jos heille sanotaan asioita, joita sanotaan muille... tila toimia ja sanoa, voi rajoittua, jos aina on jokin taho(toinen ihminen), joka on määrittämässä, onko kelpaava ja onko se usko Jumalaan ja Jeesukseen oikeanlaista ja oikeaa, lopulta se tilan ahtaus voi alkaa syömään pois sitä uskoa kokonaan, koska kokee aina olevansa kelpaamaton ja ei ole koskaan saanut esimerkiksi "kapinoida", käydä tietynlaista "hengellistä murrosikää", se toinen ihminen voi kokea tarvitsevansa riittävän vahvoja ihmisiä ottamaan vastaan kaikkea "moskaa", vaikka se ei ole oikein...
Se voi olla aika tärkeää ihmiselle, jolla ei ehkä ole ollut sitä tilaa koskaan ja joka on pyrkinyt täydellisyyteen, saada olla myös heikko ja silti välitetty, kokea, ettei käännetä selkää, vaikka itse olisikin aikamoinen "paskiainen ollut" välillä.... niin silti...

no, tavallaan tämä käsitteli asiaa kummaltakin kantilta, myös se ihminen joka kaipaa sitä välittämistä, on siis voinut olla painostava käytökseltään ihan samalla tavalla kuin... mutta niin... kaitpa kaikkeen kaivataan Jumalan puuttumista asioihin ja ettei se ihminen enää kaipaa toisilta ihmisiltä sitä, mitä niiltä ei voi koskaan saada.... että se suhde Jumalaan on ainutkertainen yksilökohtainen ja toinen ihminen ei koskaan voi tietää sitä, minkä Jumala tietää lapsistaan.
monitahoinen juttu.


taisi mennä nyt kokonaan ohitse aiheen, kun lähdin pohtimaan...

Äänestä
  • Niimpä. Liian monen ihmisen käyttäytyminen ja ajattelutapa ilmentää, miten JUMALA ohjaisi ja kurittaisi jotain ihmistä hänen kauttaan. Siis kurittaja kuvittelee omaavansa luvan ja vallan toisen ihmisen tuomitsemiseen ja kurittamiseen.

    Esim. täällä netissäkin moni "opettaja" pakinoi, miten jonkun tietyn ihmisen tulisi kertoa keneltä on anteeksi pyydellyt ja mitä asiaa. Niin, olla JUMALAN sijainen ja vielä ohjeistaa jumalana miten tämän asian kanssa siellä jossakin jotkut tuntemattomat ihmisten tulee toimia. Erittäin vahva piirri ihmisen psyköpaattisuudesta / narsistisuudesta ja kaiken kukkuraksi kuivtellaan olevan kaikkivaltiaan JUMALAN lähettämä / työkassara.

    Mutta, aloitukseen viitaten. Uskon, miten nämä ihmiset. Raija pelli ja Terho Miettinen on JUMALA aiheen laatinut j ailmoittaa heidän kauttaan. Taas uskonnolliselle ihmiselle jää osa, miten hän suhteutuu tähän tiedotteeseen ja mitä hän tekee sille.
    Näinhän JUMALA aina toimii. Tiedottaa ja miten ihminen suhtautuu JUMALAN tahtoon. Taisteleeko edelleen vastaan,- vaiko tutkii asian ja tekee parannuksen.

    Äänestä

  • markku.lievonen kirjoitti:

    Niimpä. Liian monen ihmisen käyttäytyminen ja ajattelutapa ilmentää, miten JUMALA ohjaisi ja kurittaisi jotain ihmistä hänen kauttaan. Siis kurittaja kuvittelee omaavansa luvan ja vallan toisen ihmisen tuomitsemiseen ja kurittamiseen.

    Esim. täällä netissäkin moni "opettaja" pakinoi, miten jonkun tietyn ihmisen tulisi kertoa keneltä on anteeksi pyydellyt ja mitä asiaa. Niin, olla JUMALAN sijainen ja vielä ohjeistaa jumalana miten tämän asian kanssa siellä jossakin jotkut tuntemattomat ihmisten tulee toimia. Erittäin vahva piirri ihmisen psyköpaattisuudesta / narsistisuudesta ja kaiken kukkuraksi kuivtellaan olevan kaikkivaltiaan JUMALAN lähettämä / työkassara.

    Mutta, aloitukseen viitaten. Uskon, miten nämä ihmiset. Raija pelli ja Terho Miettinen on JUMALA aiheen laatinut j ailmoittaa heidän kauttaan. Taas uskonnolliselle ihmiselle jää osa, miten hän suhteutuu tähän tiedotteeseen ja mitä hän tekee sille.
    Näinhän JUMALA aina toimii. Tiedottaa ja miten ihminen suhtautuu JUMALAN tahtoon. Taisteleeko edelleen vastaan,- vaiko tutkii asian ja tekee parannuksen.

    jokohan se riittäisi tälle päivälle nuo harhautuksesi, mitäs luulet.

    Äänestä

Tenhunen oli Porin helluntaiseurakunnan pastori joka meni karismaattisen Lahden Kääntöpiiri seurakuntaan pastoriksi. Kuka voi luottaa???

Äänestä
  • Tenhunen on täysin harhaanjohdettu ja varmasti omasta vapaasta tahdostaan.Ohjelma ei vastannut odotuksiani,Raija Pellille ei annettu tarpeeksi puheenvuoroja.Helluntaiherätys on rahanahne järjestö,ja tällä mennään eteenpäin.Jeesus kun tulisi nyt takaisin niin hän kysyisi ,löytyneekö uskoa tänä päivänä.Harvassa on ne jotka TODELLA seuraavat häntä...tosi harvassa.

    Äänestä

  • Laukkanenkin oli Tiaisen kokouksissa läsnä,ei varmaan Pyhä Henki häntäkään herättänyt että väärään suuntaan ollaan menossa.Ei kristityn pidä huutaa ja riehuta lavalla,missä on ne vastuunkantajat jotka ajattelee uskovan ihmisen parhaaksi,opetus pitää olla raitista ja kasvattavaa niin että voimme taivaltaa oikeaa tietä joka on kaita,ei leveä.Olen todella huolestunut tämän ajan kristityistä,Jeesuksen paluuta pitäisi julistaa,ylösottoa.En ole kenenkään kuullut pitkään aikaan julistavan tätä sanomaa.Jeesus tulee,pian,olemmeko valmiina.

    Äänestä

  • Werllax kirjoitti:

    Laukkanenkin oli Tiaisen kokouksissa läsnä,ei varmaan Pyhä Henki häntäkään herättänyt että väärään suuntaan ollaan menossa.Ei kristityn pidä huutaa ja riehuta lavalla,missä on ne vastuunkantajat jotka ajattelee uskovan ihmisen parhaaksi,opetus pitää olla raitista ja kasvattavaa niin että voimme taivaltaa oikeaa tietä joka on kaita,ei leveä.Olen todella huolestunut tämän ajan kristityistä,Jeesuksen paluuta pitäisi julistaa,ylösottoa.En ole kenenkään kuullut pitkään aikaan julistavan tätä sanomaa.Jeesus tulee,pian,olemmeko valmiina.

    Niin, mikä opetuksen luotettavuuteen tulee, niin edelleen on voimassa Jeesuksen opettama hyväksi havaittu "hedelmätesti" eli opetuksen luotettavuuden tunnistaa opettajan hedelmistä / käyttäytyisestä ja asenteista toista ihmistä kohtaan.

    Niin, raatelevaisuus ei tarkoita fyysisitä toimintaa,- vaan asenteita mm heikompiosaisia kohtaan eli omaako opettaja Kristuksen mielen. Tuo on se punainen lanka.

    JOKAINEN,- joka on Kristuksessa ja vaalii Kristuksen mielisyyttä ei salli ja hyväksy käyttäytymistä, opetusta, joka sorsii ihmistä,- heikompiosoaisia. Ihminen on siitä mielenkiintoinen otus, miten ihminen luonnollisesti vaalii hyväosaisuutta / rikkaita ihmisiä ja juuri siitä syystä, ettei tarvitse ottaa ja kantaa vastuuta lähimmäisestään,- vaan mieluimmin positiivisuus tuottaa hyötyä. Hyväosaisia / rikkaiden suosimisessa ei tarvitse toteuttaa Kristuksen lakia eli kantaa kuormia.

    Niin, koko Jeesuksen ja apostolien opetus / Uuden testamentin sanoma kulminoituu juuri Kristuksen mielisyyden alaisuuuteen - lähimmäisen rakastamiseen. No, nyt on aika toinen ja ihmisillä on päällimäisenä oppiriitaisuus ja tulla huomioiduksi. Huomioiduksi ilman todellista asiaa. Laudekian srk kaltaisuus.

    Niin, edelleen ihmettelen näitten tenhusten käyttäytymistä. Surulllisinta on, miten näkyvällä paikalla olevat ihmiset edustavat eniten luopumista Kristuksen mielisyydestä. Voi pyhä yksinkertaisuus. Terävällä / näkyvällä paikalla juuri tulisi olla kaillein tärkeintä opetusta ja todistaa luotettavuus hedelmiensä kautta.

    Äänestä

  • Ei näihin voi luottaa. Juopuneet väärästä hengestä.

    Äänestä

Esko Matikainen on mielenkiintoinen hahmo.

Toisaalla puhuu itsestään erillisenä, uusapostolisuuden ulkopuolella olevana, toisaalla on täysillä esiintymässä apostolina.

Helluntaikirkko sumuttaa muutenkin, joten siihen kokonaiskuvaan Matikaisen jutut sopivat. Eskolle terveisenä, että et ole, etkä tule olemaan apostoli. Apostolin tulisi olla rehellinen ja koska tämä ominaisuus puuttuu, niin Raamatun Sanan mukaan Sinut on köykäiseksi punnittu. PääkonttoriMies voi välittää terveiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pääkonttorin kirjoitti:

Tenhunen Special ohjelmassa ruoditaan Harhaanjohtajat kirjaa. Mukana myös työtoveri Helluntaikirkosta

Kirjan kirjoittaja antaa tunnustusta Helluntaikirkolle! Upeaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu