KPO:n ja Lappajärven Osuuskaupan hallitukset

KPO:n ja Lappajärven Osuuskaupan hallitukset hyväksyivät fuusion

Lappajärven Osuuskaupan osalta asia etenee siten, että sulautumissuunnitelma viedään osuuskuntakokouksen hyväksyttäväksi 29. päivä kesäkuuta.

Mikäli osuuskuntakokous hyväksyy sulautumissuunnitelman, fuusio on tarkoitus toteuttaa 1.1.2018.

llkka
16367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kyllä pullaposkipojat osaa tehdä bisnestä ja tuleeks kokouspalkkioihin tupla korotus

Äänestä

Asiakasomistajat on täysin unohdettu ja ohitettu!

Pärjätään itsekin, kun olisi rohkeutta tehostaa. Nyt laitetaan muiden niskoille pakolliset säästöt

Äänestä

Tuleva äänestys tulee olemaan tiukka,fuusion vastustajia on suurin osa osakkaista ja jos he aktivoituvat äänestämään fuusio ei toteudu.Jos fuusiosta päätetään tulee toinen äänestys,ihmiset äänestävät jaloillaan,mikäli Itäkylän sale loppuu tuskin itäkyläset lähtevät nissiin ostamaan kalliimmalla kun vimpelin osuuskaupassa on hinnat,samoin länsirannalta käydään Alajärvellä kaupoissa vielä nykyistä enemmän.Pienen laskutoimituksen jälkeen näyttää käyvän niin että kaupan myynti fuusion jälkeen puolittuu nykyisestä.

Äänestä
  • Kuinka käy kuntatalouden, irtisanomisia, valikoima vähenee = ihmiset vie rahansa muualle.

    Äänestä

  • En aio asioida kertaakaan s-ryhmän liikkeissä sen jälkeen jos sale lakkautetaan s-ketjun toimesta.

    Äänestä

Mikä kiire tälle fuusiolle tuli kilpailukyky,en tajua mitkä uudet atk-järjästelmät nyt iski ettei
nyt vaan olla tekemässä jotakin lehmäkauppoja. Oli lama tai nousukausi niin kaupassa
on käytävä.Kenen ilo on jos nyt liikevaihto n 8 milj ja jos laskee 4 miljoonaan ?

Äänestä
  • Jos liikevaihto laskee 4 milijuunaan ilo on yksinomaan KPO n

    Äänestä

Samat narisijat ja urisijat vastustaa kaikkea uutta. Fuusio olisi pitänyt tehdä jo kymmenen vuotta sitten. Kiitokset kauppamme hallitukselle hyvästä ja pitäjän etua katsovasta päätöksestä.

Äänestä

Kyllä on itäkyläs kovaat aijjaat, kun joutuu nissiläästen kans meinaan asioora tulevaisuudes. Tervetuloa ydinkeskeskustaan kaupokaupoille Vimpelin sijaan jottei rahat mene naapur kunthahan. Me odotamme fuusio eurojanne kieli pitkällä.

Äänestä
  • Tervetuloa itäkyläläiset Kauhavalle tekemään edullisia ostoksia kanta-Kauhavan monipuolisen tarjonnan suomien mahdollisuuksien puitteissa. Lähi-itäkyläläiset tulivat jo, ja paljon kauempaa.

    Äänestä

  • Maakuntahenkinen kirjoitti:

    Tervetuloa itäkyläläiset Kauhavalle tekemään edullisia ostoksia kanta-Kauhavan monipuolisen tarjonnan suomien mahdollisuuksien puitteissa. Lähi-itäkyläläiset tulivat jo, ja paljon kauempaa.

    Kiitos, tottakai tullaan jos hinnat ovat edullisia ja kilpailukykyisiä matkakulut ym. huomioon ottaen?

    Äänestä

  • sinnemennäänmistä kirjoitti:

    Kiitos, tottakai tullaan jos hinnat ovat edullisia ja kilpailukykyisiä matkakulut ym. huomioon ottaen?

    Välimatka on kieltämättä pahuksen pitkä, mutta kannattaa jonakin kevätkesän lauantaiaamuna kokeilla vaihteeksi seuraavaa.

    Valitse se tuttu, naimisissa oleva kaveri ja päättäkää lähteä jommankumman autolla lauantaina ekskursiolle länteen muijat mukana.

    Menkää saksalaisomisteiseen myymälään. Rouvien ladatessa kärryjä täyteen elintarvikkeita valittakaa tupakantuskaa.

    Livahtakaa Alkoon ja kätkekää pullot takakonttiin jonkin pressunpalan alle.

    Palatkaa maksamaan ostokset.

    Näinhän varmaan toimitte jo nyt Alajärvellä käydessänne, mutta Kauhavalla puodit ovat samassa pytingissä. Sopu säilyy perheessä ja raittiiden miesten maine paikkakunnalla. Kauhava on turvallisen kaukana.

    Tervetuloa

    Äänestä

Hienoa, kivipurolta on jo tontti varattu.

Äänestä

Hyvä liitos ja ainoa mahdollinen, että peruspalvelut säilyvät. Turha itäkyläläisten on itkeä, kun eivät saaneet kauppaansa kannattavaksi tuonut tappiota vuosien ajan. Turha uhkailla, että käytte tästä lähin Vimpelin/Alajärven kaupoissa, niinhän te olette jo nytkin tehneet.

Äänestä

No itäkylästen puheista ei tartte piittaa. Persaukisia, eivät osta kaupasta muuta kuin sokeria ja tarjouskahvia.

Äänestä

Itäkylän liikemiehet osaa tai omaetu tärkein muusta ei väliä😂

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ollaankeskipohjalaisiaa kirjoitti:

KPO:n ja Lappajärven Osuuskaupan hallitukset hyväksyivät fuusion

Lappajärven Osuuskaupan osalta asia etenee siten, että sulautumissuunnitelma viedään osuuskuntakokouksen hyväksyttäväksi 29. päivä kesäkuuta.

Mikäli osuuskuntakokous hyväksyy sulautumissuunnitelman, fuusio on tarkoitus toteuttaa 1.1.2018.

llkka

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu