Ateistit tyrehdyttää kaikki orastavat keskutelut

Miksi täällä aina on nykyään niin hiljaista? Siksi koska aivottomille sosiaoppatti trolleille ei ole täällä enää mitään ruokaa, eli kiusattavia, eli keskutelijoita.

Sen sijaan kun syntyi jonkilaista uskovien käymää keskustelua, niin ystävämme he-ma, "asdfg..." ja a----a etunenässä tyrehdyttää ne kaikki. He kutsuvat kommenttejaan keskusteluksi ja ennen kaikkea kritiikiksi, vaikka tarkoitus on aivan sama kuin niillä trolleilla. Lopettavat ja tukahduttavat kaiken keskutelun.

Tämä ei liene Alerille kovin hyvä asia. Hyvä asia Allerin näkökulmasta on että keskustelua käydään kunkin palstan aihealueittain siten, että sillä on jatkuvuutta ja jatkusuus taas edellyttää että järjestyksenvalvonta toimii.

Vain harva ateisti kykenee keskyteluun ja jokunen sivistynytkin sellainen on palstalla, joka ymmärtää ettei keskutelu johda mihinkään, jos tietoisesti pyrkii tekemään siitä hedelmättömän.

85

697

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kusasenpahanvaan

      Tollo- Etkö tosiaan ymmärrä, että mainitsemasi nikit ovat samaa ylläpidon ateistista sisältöä ja ystäväsi idiootin nikkejä toisen ylläpidon rakkikoiran kanssa.
      Aller julkaisut ovat täysin jumalattomia ja satanismin kannattajia.
      Suomi 24 kaikki foorumit on vain Aller julkaisujen mainostilaa, Allerin maailmankatsomuksen mukaan ymmärrettävä. Kts. seiskalehteä ja ymmärrä moraali.

      Uskoville ei ole ollut, eikä tule tilaa Suomi 24 palstoilla, olipa aihealue mikä tahansa. Aina kun ketjut alkaa olla uskovien kirjoittamia, tulle Suomi 24 henk. kunta avuksi useilla tutuilla nikeillä tai poistoilla. Oletko saanut etusivun täyteen sivistyneitä uskovien ketjuja, joissa ei mainitsemasi rakkikoirat esiintyisi?

      • En pelkästään luule, vaan tiedän asioista huomattavasti enemmän kuin sinä "kusasevaan"...

        Sä olet epäsosiaalinen uskovaksi itseään nimittävä sieluripu, jonka täytyy päästä pätemään ja solvaamaan kanssapalvelijoita... paitsi sinä et palvele kuin saatanaa ja ateisteja näillä typerillä kommenteillas, joissa on vielä vähemmän hedelmää kuin ateistien kiistämisellä.

        Mitä hedelmällistä sinä tällä kommentillas sait aikaan? palstapoliisi/keisari/tms. miksi sinua nyt kukin haluaa nimittää. Minulle olet vain palstariidankylväjä ja siinä kaikki. Sä tukahdutat minkä tahansa keskutelun alta aikayksikön. Kiusanheki vie sua ku litran mittaa ja panee sut riehumaan hetkessä palstan sellaseen kuntoon ettei täällä kellään ole kivaa enää. Siitä se saa tyydytyksen, et sinä.

      • IdioottiJaJarmo
        JarmoEklund kirjoitti:

        En pelkästään luule, vaan tiedän asioista huomattavasti enemmän kuin sinä "kusasevaan"...

        Jarmo. Katso peiliin. Sinulle on sitä suositeltu ennenkin. Tee se nyt.

      • Ateistinen_kättely
        JarmoEklund kirjoitti:

        En pelkästään luule, vaan tiedän asioista huomattavasti enemmän kuin sinä "kusasevaan"...

        Sä olet epäsosiaalinen uskovaksi itseään nimittävä sieluripu, jonka täytyy päästä pätemään ja solvaamaan kanssapalvelijoita... paitsi sinä et palvele kuin saatanaa ja ateisteja näillä typerillä kommenteillas, joissa on vielä vähemmän hedelmää kuin ateistien kiistämisellä.

        Mitä hedelmällistä sinä tällä kommentillas sait aikaan? palstapoliisi/keisari/tms. miksi sinua nyt kukin haluaa nimittää. Minulle olet vain palstariidankylväjä ja siinä kaikki. Sä tukahdutat minkä tahansa keskutelun alta aikayksikön. Kiusanheki vie sua ku litran mittaa ja panee sut riehumaan hetkessä palstan sellaseen kuntoon ettei täällä kellään ole kivaa enää. Siitä se saa tyydytyksen, et sinä.

        Hyvä Jarmo!

        Vaikka ateisti olenkin, ja sinänsä kuulunen mielestäsi johonkin ainakin jollain tavalla ei-toivottujen leiriin, niin olen kyllä kanssasi samaa mieltä parista asiasta. Ensinnäkin yleisesti on varmaan hyvinkin näin, että uskovien ja ei-uskovien on keskenään turhaa keskustella uskosta, koska usko on jotain joka joko koetaan tai ollaan kokematta.

        Molemmat osapuolet kenties ovat sitä mieltä, että joko se, että uskotaan tai ollaan uskomatta (riippuen siitä puolesta) on järkevää tai järjetöntä. Uskova tietysti noudattaa uskonsa mukaisia asioita ja on sitä mieltä, että näillä mennään. Ei-uskova ajattelee, ettei tuossa ole mitään järkeä. Molemmat ajattelevat omalta kantiltaan, mutta eivät ymmärrä sen toisen kanttia.

        On ihan asiansa erikseen, että molempien kannattaisi ymmärtää, että sillä toisella on hyvä syy siihen omaan kanttiinsa. Uskovan täytyy ymmärtää, että voi olla syy siihen, että ihminen on ateisti, koska jos ihminen ei ole kokenut kerta kaikkiaan yhtään mitään syytä uskoa jumaluuteen, niin siinä kerrassaan on syy "olla ateisti", eli olla uskomatta jumaluuteen. Samoin ateistin tulisi tajuta, että jos uskova kokee, että hänellä on syy uskoa, niin sitten hänellä on ja sillä siisti.

        Näistä asioista keskustellessa tai mitä tähän foorumiin ja vaikkapa tähän palstaan tulee, niin riidellessä kannattaisi muistaa nämä asiat ja koettaa olla yleistämättä. Tämä koskee puolin ja toisin. Se onkin sitten edelleen ihan toinen juttu, että mitä se hedelmällinen keskustelu oikein on. Käsittelin tuossa tiettyjä asenteita ja sitä, että ehkä sitä ei voi niistä käsin syntyä. Sitten tullaan sinunkin mainitsemaasi "Palstakeisariin".

        Minusta on tärkeää huomata, että erityinen riidankylväjä tällä palstalla on juuri tuo "Palstakeisari", kuka hän sitten onkaan. Olen huomannut, että tuo käsittelee tälläkin palstalla ateismia tietyissä keskusteluissa hyvin yleistävästi, eikä missään nimessä hyväksy ateistien tulevan käsittelemään näitä keskusteluita - olivatpa ne ateistit sitten asiallisesti asialla tai eivät.

        Ymmärrän sen, että uskovat eivät juuri halua varsinkaan niitä asiattomia ateisteja meuhkaamaan, aivan kuten ateistit eivät halua asiattomia uskovia meuhkaamaan. Minulle tämä palsta on yksi yhdentekevyys, mutta tätä kuitenkin lukeneena olen huomannut tiettyjä asioita. Olet mielestäni oikeassa siinä, että "Palstakeisari" on varsinainen häirikkö sekä siinä, että hän palvelee tietynlaisia ateisteja.

        "Palstakeisari" varmasti vetää tästä herneet nokkaansa, mutta jatkan. On olemassa antiteistisia ateisteja, millä tarkoitetaan jumaluskoisuutta vastustavia ateisteja. Kaikki ateistithan eivät välttämättä ole sellaisia mutta niitä, jotka sellaisia ovat, "Palstakeisari" tosiaan palvelee.

        Hän kylvää riitaa, uskovien ja ei-uskovien välille ja myös todella typerällä käytöksellään yleisesti nolaa uskovia - tämähän on kuin bensaa antiteistisen ateismin liekkeihin. Teismin mitätöimiseksi on kaikista helpointa osoittaa joku hihhuliksi ja kertoa, että katsokaa nyt mitä teismi on.

        On minussakin antiteistinen piirteeni, mutta sanotaanko nyt näin, että trollaukseen taipuvaisen "pyromaanin" (huom. edellinen viittaus bensasta ja liekeistä) ajat ovat ohi, enkä todellakaan jaksa hakea inspiraatiota vastustaakseni teismiä korostamalla teismin typerimpiä edustajia, kuten "Palstakeisaria". Se on väärin niin ateismia kuin teismiäkin kohtaan. "Palstakeisari" on vain esimerkki pakkopaitatapauksesta, josta ei kannattaisi johtaa mitään päätelmiä niin teismistä kuin ateismistakaan.

        Ei hän kerro kummastakaan eikä määrittele kumpaakaan. Hän kertoo vain omaa karua tarinaansa omasta tilastaan. Mitähän minä sitten ajan tällä kaikella takaa? No sitä, että tässä on lopulta kyse jokaisen ihmisen omasta, inhimillisestä, tarpeesta oikeauskoisuuteen ja siihen, että "minä tiedän miten asiat ovat".

        Kuten varmasti huomaat, niin ei ole juuri väliä sillä, että "kummalla puolella aitaa" ollaan, vaan paska sen kun lentää aidoista riippumati. Vika ei piile teismissä tai ateismissa vaan vika piilee ihmisissä. On ironista, että "Palstakeisari" on vuosia täällä julistanut, ettei ateisteja täällä pidä kuunnella, mutta ei hän kuuntele ketään muitakaan, eikä hän ole itsekään sellainen, ketä kannattaisi kuunnella.

        Pitkän vuodatukseni pointti on se, että se todellinen yhteisymmärrys jopa aidan yli perustuu siihen, että ihmiset ymmärtävät olevansa ihmsiä ja sitä kautta lopulta edustavansa sitä yhtä ja samaa poppoota. Minä olen sitä mieltä, että sinä teistinä olet kuitenkin eräs niistä, joka voi tämän ymmärtää. Vaikka emme mitään tuttuja ole emmekä tule olemaankaan, niin minä ainakin voin täten tarjota ystävän kättä yli raja-aitojen.

        Älkäämme piitatko häiriköistä!

      • Jarmo__EiKirj

        Kiitos hyvästä analyysista. Tällaista asennetta kuin olis kaikilla ateisteilla, koska ei meidän tarvitse olla kuin kissa ja koira. Erimielisyyksiä tietenkin on kattava repertuaari muttei tarvitse henkilökohtaisuuteen mennä. Olisin monelle mukava seuramies baarissa olusellakin ja tarinoimassa jonnin joutavaakin. Elämänkatsomus on vaan hiukan erilainen, toisella kerationistinen katsomus ja toisella tämä kehtiyksen tulos ja sen ympärillä käsittettävä käsittely, johon jotkut ateistikin ovat monesti miettineet esimerkiksi elänten kuudennen aistin vuoksi että kaikki ei ole ihan steritillä pelkkää orgaanista ainetta, jossa on kaikenlaista ainenvaihduntaa.

      • KTS--
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        Jarmo: "mukava seuramies baarissa olusellakin"

        Ei me uskovaiset olusella. Siitä tulee rietas meno...

      • Jarmo__EiKirj

        Sulla voi olla mut mulla ei ole!

        Tiesitkö että Raamatussa on alkoholin käyttöön päihtymistarkoituksessa jopa suosituksia ja ohjeita. Opetuslapsetkin olivat aika jurrissa välillä, samoin moni muu Raamatun henkilö, eikä sitä heille synniksi katsottu koskaan.
        Juoppous on AIVAN ERI ASIA kuin alkoholin käyttö kohtuuden rajoissa ja paikoissa. Vanhassa testamentissa on eräsikin lause, vapaasti suomentaen että osta niillä rahoilla mitä ikinä haluat,
        viiniä tai väkijuomia ja Jumala näyttää sinulle paikan missä voin juhlia ystävien ja perheesi kanssa. On siis aivan eri asia lähteä jonkun raikulpoikaporukan kanssa pornobaariin ja vetää taulut, kuin se että mennään jonnekin viihtyisään pubiin, jossa voidaan maistella vaikka hyviä oluita ja viskejä. Lähdetään säädyllisesti sitten himaan nukkuun.

        Ymmärrätkö mitä tarkoitan?

      • Ateistinen_kättely kirjoitti:

        Hyvä Jarmo!

        Vaikka ateisti olenkin, ja sinänsä kuulunen mielestäsi johonkin ainakin jollain tavalla ei-toivottujen leiriin, niin olen kyllä kanssasi samaa mieltä parista asiasta. Ensinnäkin yleisesti on varmaan hyvinkin näin, että uskovien ja ei-uskovien on keskenään turhaa keskustella uskosta, koska usko on jotain joka joko koetaan tai ollaan kokematta.

        Molemmat osapuolet kenties ovat sitä mieltä, että joko se, että uskotaan tai ollaan uskomatta (riippuen siitä puolesta) on järkevää tai järjetöntä. Uskova tietysti noudattaa uskonsa mukaisia asioita ja on sitä mieltä, että näillä mennään. Ei-uskova ajattelee, ettei tuossa ole mitään järkeä. Molemmat ajattelevat omalta kantiltaan, mutta eivät ymmärrä sen toisen kanttia.

        On ihan asiansa erikseen, että molempien kannattaisi ymmärtää, että sillä toisella on hyvä syy siihen omaan kanttiinsa. Uskovan täytyy ymmärtää, että voi olla syy siihen, että ihminen on ateisti, koska jos ihminen ei ole kokenut kerta kaikkiaan yhtään mitään syytä uskoa jumaluuteen, niin siinä kerrassaan on syy "olla ateisti", eli olla uskomatta jumaluuteen. Samoin ateistin tulisi tajuta, että jos uskova kokee, että hänellä on syy uskoa, niin sitten hänellä on ja sillä siisti.

        Näistä asioista keskustellessa tai mitä tähän foorumiin ja vaikkapa tähän palstaan tulee, niin riidellessä kannattaisi muistaa nämä asiat ja koettaa olla yleistämättä. Tämä koskee puolin ja toisin. Se onkin sitten edelleen ihan toinen juttu, että mitä se hedelmällinen keskustelu oikein on. Käsittelin tuossa tiettyjä asenteita ja sitä, että ehkä sitä ei voi niistä käsin syntyä. Sitten tullaan sinunkin mainitsemaasi "Palstakeisariin".

        Minusta on tärkeää huomata, että erityinen riidankylväjä tällä palstalla on juuri tuo "Palstakeisari", kuka hän sitten onkaan. Olen huomannut, että tuo käsittelee tälläkin palstalla ateismia tietyissä keskusteluissa hyvin yleistävästi, eikä missään nimessä hyväksy ateistien tulevan käsittelemään näitä keskusteluita - olivatpa ne ateistit sitten asiallisesti asialla tai eivät.

        Ymmärrän sen, että uskovat eivät juuri halua varsinkaan niitä asiattomia ateisteja meuhkaamaan, aivan kuten ateistit eivät halua asiattomia uskovia meuhkaamaan. Minulle tämä palsta on yksi yhdentekevyys, mutta tätä kuitenkin lukeneena olen huomannut tiettyjä asioita. Olet mielestäni oikeassa siinä, että "Palstakeisari" on varsinainen häirikkö sekä siinä, että hän palvelee tietynlaisia ateisteja.

        "Palstakeisari" varmasti vetää tästä herneet nokkaansa, mutta jatkan. On olemassa antiteistisia ateisteja, millä tarkoitetaan jumaluskoisuutta vastustavia ateisteja. Kaikki ateistithan eivät välttämättä ole sellaisia mutta niitä, jotka sellaisia ovat, "Palstakeisari" tosiaan palvelee.

        Hän kylvää riitaa, uskovien ja ei-uskovien välille ja myös todella typerällä käytöksellään yleisesti nolaa uskovia - tämähän on kuin bensaa antiteistisen ateismin liekkeihin. Teismin mitätöimiseksi on kaikista helpointa osoittaa joku hihhuliksi ja kertoa, että katsokaa nyt mitä teismi on.

        On minussakin antiteistinen piirteeni, mutta sanotaanko nyt näin, että trollaukseen taipuvaisen "pyromaanin" (huom. edellinen viittaus bensasta ja liekeistä) ajat ovat ohi, enkä todellakaan jaksa hakea inspiraatiota vastustaakseni teismiä korostamalla teismin typerimpiä edustajia, kuten "Palstakeisaria". Se on väärin niin ateismia kuin teismiäkin kohtaan. "Palstakeisari" on vain esimerkki pakkopaitatapauksesta, josta ei kannattaisi johtaa mitään päätelmiä niin teismistä kuin ateismistakaan.

        Ei hän kerro kummastakaan eikä määrittele kumpaakaan. Hän kertoo vain omaa karua tarinaansa omasta tilastaan. Mitähän minä sitten ajan tällä kaikella takaa? No sitä, että tässä on lopulta kyse jokaisen ihmisen omasta, inhimillisestä, tarpeesta oikeauskoisuuteen ja siihen, että "minä tiedän miten asiat ovat".

        Kuten varmasti huomaat, niin ei ole juuri väliä sillä, että "kummalla puolella aitaa" ollaan, vaan paska sen kun lentää aidoista riippumati. Vika ei piile teismissä tai ateismissa vaan vika piilee ihmisissä. On ironista, että "Palstakeisari" on vuosia täällä julistanut, ettei ateisteja täällä pidä kuunnella, mutta ei hän kuuntele ketään muitakaan, eikä hän ole itsekään sellainen, ketä kannattaisi kuunnella.

        Pitkän vuodatukseni pointti on se, että se todellinen yhteisymmärrys jopa aidan yli perustuu siihen, että ihmiset ymmärtävät olevansa ihmsiä ja sitä kautta lopulta edustavansa sitä yhtä ja samaa poppoota. Minä olen sitä mieltä, että sinä teistinä olet kuitenkin eräs niistä, joka voi tämän ymmärtää. Vaikka emme mitään tuttuja ole emmekä tule olemaankaan, niin minä ainakin voin täten tarjota ystävän kättä yli raja-aitojen.

        Älkäämme piitatko häiriköistä!

        Hieman omituinen näkemys.

        Minusta uskonnoissa on koko joukko asioita, joita voi ja myös pitää arvioida realiteettien valossa. Käytännössä suurin osa uskontojen väitteistä on tarkastelukelpoisia. Kun esimerkiksi esitetään menneisyyttä, nykyisyyttä tai tulevaisuutta koskevia väittämiä, niitä on helppo arvioida. Samoin, uskontojen historiaa voi selvitellä hyvinkin tarkkaan.

        Häiritseviähän nämä "keisarit" ym. ovat, mutta heitä vain on täällä riesoina. Kovasti netti korostaa eroavuuksia ihmisten mielipiteissä. Sitä minä pidän suoraan sanoen munattomana, kun uskovaiset jättävät vastaamatta selkeisiin kysymyksiin.

      • Jarmo__EiKirj

        Kyllä mä ainaski vastaan asiallisiin kysymyksiin mikäli vaan bongaan sellasen. On vaan usein niin etten jaksa täällä olla kuin hetken kerrallaan ja näin jää jokin huomaamatta. Oliskin hyvä jos esim. kirjattuna vois kysyjä pyytää mailin kautta ns. "tökkäystä" että sulle on lähetetty jokin huomiota tarvitseva kommentti. Tietenkin näin anonyymina se ei ole mahdollista.

      • "tulle Suomi 24 henk. kunta avuksi useilla tutuilla nikeillä tai poistoilla"

        Luuletko sinä ihan aikuisten oikeasti, että Allerilla on varaa sitoa henkilöresursseja tällaisen joutavanpäiväisen roskapalstan kirjoitusten kommentointiin? Haloo?

    • Ja kuinkas monta ateistia olet saanut raamatun jakeillasi käännytettyä takaisin kristinuskoon?

      • jyrki-ei-kirj

        K_K_S. Sinua ei kiinnosta. Asenteesi on väärä. Olet nurjamielinen. Vain Elintoimintojesi Kannattaja voi auttaa sinua. Hän on jo lunastanut velkasi.

        http://bibelfokus.se/fi/print/269

        Tarviit vain uskon. Et ole poikkeus.

        http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htm

        Jos ja kun saat uudestisyntyä Jumalan lapseksi, olet tervetullut levittämään Hyvää Sanomaa:)

        Hes:
        3:20 Ja jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä ja minä panen kompastuksen hänen eteensä, niin hän kuolee - kun et sinä häntä varoittanut, niin hän synnissänsä kuolee, ja vanhurskautta, jota hän oli harjoittanut, ei muisteta - mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.
        3:21 Mutta jos sinä vanhurskasta varoitat, ettei vanhurskas tekisi syntiä, ja hän ei tee syntiä, niin hän totisesti saa elää, koska otti varoituksesta vaarin, ja sinä olet sielusi pelastanut."

        Jes. 52:7 Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: "Sinun Jumalasi on kuningas!"

        Joh. 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

        https://www.youtube.com/watch?v=c-c1E5j3xD0

      • jyrki-ei-kirj kirjoitti:

        Eli nolla.

      • Keskity nyt jyrki.

      • Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Keskity nyt jyrki.

        Ei kun siis yurki.

    • Ierika

      Olisiko uskonnolliset sitten keskustelut siirtyneet fiktiivisten novellien osastolle, minne ne kyllä kuuluvatkin. Uskovaisten määrässä on sinänsä tapahtumassa tervettä kehitystä mutta kyllä fanaattisimmista on riesaa riittävästi edelleen.

      • Ierika/Lerika. Tiedoksi. Uskonnot, ml. ateismi, ja uskonnollisuus ovat lankeemustuotteita. Lankeemus tuotti mm. seuraavia asioita:
        - Pelko
        - Jumalan/totuuden pakoilu
        - Syyllisyyden ulkoistaminen
        - Teknologinen kehitys (tiedonpuun hedelmä)

        Genesis:
        3:6 Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.
        3:7 Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot.
        3:8 Ja he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.
        3:9 Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: "Missä olet?"
        3:10 Hän vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin."
        3:11 Ja hän sanoi: "Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti? Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?"
        3:12 Mies vastasi: "Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin."
        3:13 Niin Herra Jumala sanoi vaimolle: "Mitäs olet tehnyt?" Vaimo vastasi: "Käärme petti minut, ja minä söin."

    • anarkistiteja

      Kun sähköt ovat poikki, eikä pääse edes nettiin - se on tulevan normaalitilanne

      Työkaverini juuri sanoi: kun maailma syttyy paloon, kuka tarvitsee juristeja, kunnanhallituksen jäseniä, talouskonsultteja, kosmetologeja, psykologeja, kauneuskirurgeja, ammattijääkiekkoilijoita, sosiaalitoimenjohtajia, alivaltiosihteeriä, restonomia, biologia, parturikampaajia, isännöitsijöitä, kirjanpitäjiä, mainostoimiston AD henkilöitä, äänitarkkailijoita, luonnonpuistovartijoita, vaalitarkkailijoita, ulosottomiehiä, bloggaajia, tilastotieteilijöitä, ampiaisen peräsuolen tutkimustyöntekijöitä ja kaikkea muuta sen kaltaista?
      Sen sijaan ketä siis tarvitaan?

      Kaikkia niitä ammatteja, joita ihmiskunta on aina tarjonnut, vanhimpia ammatteja, jotka liittyvät ihmiskunnan peruselintarpeisiin ja niihin liittyvien hyödykkeiden toimittamisiin. Muut ovat täysin turhia… tykinruokaa ja miinakentän tallaajia.

      Mihin sitten tarvitaan ainaisia ruikuttajia ja vastarannankiiskejä, anarkisteja? He ovat hyvinvointiyhteiskunnan tuotetta turhamaisuuden jätettä. On vaan perin mielenkiintoista, että anarkismin kannattajia löytyy älymystöstä saakka.

      Usein miten he ovat jonkin alueen taiteilijoita, näyttelijöitä tai muusikkoja. Heidän ongelmansa on varsin paradoksaalinen, koska he eivät tule menestymään missään yhteiskuntajärjestelmässä. Taivas olisi ainoa järjestelmä, jossa heillä olisi mahdollisuus selvitä, tosin sekin edellyttää anarkisminkin päättymistä.

      Ystävälläni meni sähköt poikki tuon viimepäivien myrskyn seurauksena, eikä taida olla vieläkään palannut. Hän on kaikkina viime vuosina kuluttanut aikaansa valmistautumiseen, kun kaikki maailmassa alkaa hajota. Hän on varustautunut kaikenlaisen luonnon ja muun katastrofin varalle. Nyt kun sähköt menivät, hän on saanut tositilanteen harjoitusta.

      Kun näiltä anarkisteilta viedään sähköt, internet, hampurilaiset ja lämmin vesi hanasta, he ovat kauhuissaan, eivätkä tiedä mihin menisivät.

      Kaikenlisäksi kun maailman vallan johto vaihtuu ja otteet kovenevat pullamössödemokratiasta ankaraan poliisivaltionkontrolliin, nämä anarkistit katoavat kuin Gestapon aikana konsanaan, eikä heitä enää ole.

      Kannattaa luottaa Jumalaan ja uskoa Jeesukseen Kristukseen, luottaa hänen sovitusvereensä, niin silloin kaikki uhka väistyy edestä ja esiin tulee rauha. Jumala on kaikkivoipa ja siksi hänen luottamuksensa ansainneella on helppo olla hankalissakin olosuhteissa, kuten ystäväni, jolla ei ole vieläkään sähköä. Hän pelkästään nauttii nykytilanteesta, rauhasta ja varmuudesta.

      • tämmöstäsitten

        Ammattisotilaat vastustavat pakkolähtöä ulkomaille: "Oikeasti kova juttu suomalaisessa kulttuurissa"

        Perjantai 19.5.2017 klo 11.34

        http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201705192200148260_u0.shtml

        Aliupseeriliiton puheenjohtajan Mika Orasen mukaan velvollisuus koskisi 8000 henkilöä, jos hallituksen esitys menee läpi.

        Puolustusvaliokunta hyväksyi torstaina hallituksen kansainvälistä avunantoa ja sen vastaanottamista koskevan hallituksen lakiesityksen äänin 11-6.

        Lissabonin sopimukseen perustuvan esityksen mukaan ammattisotilaat voitaisiin lähettää pakolla vaarallisiinkin avustustehtäviin.

        Aliupseeriliitto ja Upseeriliitto eivät hyväksy ajatusta pakkolähdöistä. Aliupseeriliiton mukaan avunantovelvollisuus voisi kuitenkin koskea uusia työntekijöitä.

        Ammattisotilaat vastustavat hallituksen esitystä, jonka nojalla armeijassa vakinaisissa tehtävissä työskentelevät henkilöt voitaisiin lähettää pakolla vaarallisiinkin avunantotehtäviin ulkomaille.

        Aliupseeriliiton puheenjohtaja Mika Oranen sanoo Iltalehdelle, että toisin kuin puolustusministeriön taholta on annettu ymmärtää, kaikilla 8000 ammattisotilaalla olisi hallituksen esityksen nojalla velvollisuus osallistua tarvittaessa avunantotehtäviin.

        - Jos meiltä esimerkiksi pyydetään pataljoona, Suomi harkitsee, lähetetäänkö pataljoona. Se koskee heti valtavaa määrää joukkoa. Tai jos halutaan 1-2 asiantuntijaa, 1-2 upseeria lähtee johonkin esikuntaan, Oranen havainnollistaa.

        - Kyse ei ole mistään vähäisestä virkavelvollisuuden lisääntymisestä, vaan tilanteesta, jossa ammattisotilas voidaan määrätä ulkomaille käytännössä suoranaisiin sotatoimiin tappavan voiman käyttöoikeudella, Oranen jatkaa ja mainitsee, että kaikki sotilasjärjestöt ovat heidän linjoillaan.

        "Vanhat tulleet eri tilanteeseen"

        Ammattisotilaiden vastustuksesta kertoi torstaina Helsingin Sanomat. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva sanoi lehdelle, että "jos jokin avainryhmä sanoo, että ei kiinnosta, se ei ole kovin uskottavaa".

        - Uskon, että vapaaehtoisuuden kautta tämä orkesteri saadaan soimaan lähes sataprosenttisesti, Kanerva kommentoi HS:lle.

        Orasen mukaan Aliupseeriliitolle kävisi, että avunantovelvollisuus koskisi uusia työntekijöitä.

        - Tullessaan puolustusvoimiin uusi henkilö olisi jo tiennyt, mitkä ehdot ovat. He (vanhat työntekijät) ovat tulleet täysin eri tilanteeseen.

        - Uusi laki olisi oikeasti kova juttu suomalaisessa kulttuurissa, jossa on lähdetty siitä, että ammattisotilaat ja koko asevelvollisuuskaarti puolustaa Suomea Suomessa.

        Jopa viisinkertainen liksa?

        HS:n mukaan ulkomaankomennus voisi jopa viisinkertaistaa ammattisotilaan palkan kotimaan tehtäviin verrattuna. Lehden esimerkissä 6000 euroa kuukaudessa tienaava everstiluutnantti saisi jopa 30 000 euron kuukausiansion komennuksen vuoksi.

        Oranen ei kommentoi korvausasioita, mutta kiistää, että olisivat rahan perässä.

        - Emme ole hakemassa enempää mitään kuin mitä hallituksen esityksessä on. Muoto on vain erilainen, Oranen viittaa vaatimukseen ulkomaankomennuksien vapaaehtoisuudesta.

        Oranen painottaa, että Aliupseeriliitto on hallituksen kanssa samaa mieltä siitä, että Suomen pitää vastata niihin kansainvälisiin velvoitteisiin, mihin valtiovalta on sitoutunut.

        - Suhtaudumme itse avunantoon myönteisesti, Oranen sanoo ja kertoo pitävänsä hyvänä, että myös Suomi voi saada apua Lissabonin sopimukseen pohjautuvan avunantopykälän nojalla.

      • tapahtuukotempaus

        Tutki Ilmattaren sivustoa niin saat kaikki menneet ja tulevat tempoilut samaan kasaan. Tässä lähiajan tärpit:

        YLÖSTEMPAUS TAPAHTUUUU!!!!
        (5.6.2017 23:59:59)

        100% VARMAKSI TARKENTUNUT LOPULLINEN YLÖSTEMPAUSPÄIVÄ!!! MONEEN KERTAAAN!!!!
        (28.1.2018 23:59:59)

        http://www.ilmatar.net/~np/misc/maailmanloppu.php

      • onkotempausta

        Matt. 10:

        21 Ja veli antaa veljensä kuolemaan ja isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiansa vastaan ja tappavat heidät.

        22 Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.

        ---------------

        Matt. 24:4-14

        4 Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.

        5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.

        6 Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu.

        7 Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin.

        8 Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.

        9 Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden.

        10 Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.

        11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.

        12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.

        13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.

        14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.

        -----------

        Joh. 16:2

        He erottavat teidät synagoogasta; ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle.

        ----------

        Joh. 9:4

        Niin kauan kuin päivä on, tulee meidän tehdä hänen tekojansa, joka on minut lähettänyt; tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä.

        -------------

        Matt. 10:25

        Opetuslapselle riittää, että hänelle käy niinkuin hänen opettajalleen, ja palvelijalle, että hänelle käy niinkuin hänen isännälleen. Jos he perheenisäntää ovat sanoneet Beelsebuliksi, kuinka paljoa enemmän hänen perheväkeään!

        -------------------

        Luuk. 6:40

        Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi; täysin oppineena jokainen on oleva niinkuin hänen opettajansa.

      • napisijoita

        Juud. 1:16

        He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden.

      • eikestäkoetusta

        2. Tess. 2:3

        Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,

        --------------------

        2. Tim. 3:8

        Ja niinkuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin nuokin vastustavat totuutta, nuo mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä.

      • Jarmo__EiKirj
        tapahtuukotempaus kirjoitti:

        Tutki Ilmattaren sivustoa niin saat kaikki menneet ja tulevat tempoilut samaan kasaan. Tässä lähiajan tärpit:

        YLÖSTEMPAUS TAPAHTUUUU!!!!
        (5.6.2017 23:59:59)

        100% VARMAKSI TARKENTUNUT LOPULLINEN YLÖSTEMPAUSPÄIVÄ!!! MONEEN KERTAAAN!!!!
        (28.1.2018 23:59:59)

        http://www.ilmatar.net/~np/misc/maailmanloppu.php

        Ei muuten tapahdu 23.59:59 vaan jo aamulla, todennäköisesti ennen kymmentä.

    • a----a

      I you can't stand the heat, get out of the kitchen.

      Älä viitsi marissa, aikuinen mies.

      • Jarmo__EiKirj

        Kuulehan keittiömestari, jos sä tekisit keittiössäs pullaa ja mä heittelisin sina välillä hiekkaa sun taikinaas ja sitten kun sanot ettei pullasta tule kauheen hyvää kun heittelet tota hiekkaa, niin mä sanoisin sulle että älä marise, aikuinen mies.

        No ei sun kaaliis tääkään mahdu mutta tulipas sanottua.

      • a-----a

        Huono vertaus. Tämä ei ole keittiö. Tämä on keskustelupalsta, jossa pitää varautua siihenkin että joku esittää ikäviä kysymyksiä.

      • Jarmo__EiKirj

        Ethän sinä koskaan mitään kysy. Sinä vaan solvaat, kysyisit ja vaistaisit kysymyksiin mutta ethän sinä reppana tajua mistään mitään. Ja huonohan tuo oli mutta sinun engalnninkielinen vertaus oli varmasti hyvä ihan samalla tavalla. Sä oot niin läpi itsekeskeinen ettet näe muuta kuin oman tapas muka käydä dialogia, joka on vaan sinun oma itskeskeinen tapas ja se on käskeä painumaan vittuun täältä. Ei mitään muuta sisiältöä ole sun kommenteissas. Kuten huomaat, niin ne ei ole mitään "kuumottavia kysymyksiä".

        Avasit viestiketjun, jossa keskityit kaikkeen muuhun kuin palstan aiheeseen, eli lähinnä haukkumaan muita kirjoittajia. Nyt kiukkuat ja solvaat entistä enemmän kun saat kommenteiksi samaa. Lapsellista.

    • Eipä täällä Jarmo käytännösä ole enää keskustelua. Hirveästi tämä Sinunkaan avauksesi ei asiaa auta. Alleria taas ei vain kiinnosta.

      Profeta-aihe itsesään on nopeasti käyty läpi. Profetiat joko ovat toteutumassa tai sitten eivät. Periaatteessa tästä aiheesta ei voi yksimielisyyteen päästä, koska maailmassa on aina ollut konflikteja ja ongelmia. Ne voidaan tulkita Lopun Ajan merkeiksi. Ikiliikkuja on siis keksitty.

      • Jarmo__EiKirj

        Hyvin sanottu IR ja olen pitkälle samaa mieltä, myös siitä että jos profetiaa on, niin olis paras alkaa jo tapahtua.

    • KTS--

      Palstakeisari tekeytyy uskovaksi mutta hänen tarkoituksenaan on vain tukahduttaa keskustelu olipa kyseessä ateistit tai uskovaiset tai siltä väliltä olevat.

      • 00Nähdään

        KTS--
        14.9.2016 21:19
        Jos tönit mun kavereita oot itse kuollut .

        KTS--
        14.9.2016 21:21
        Ja tavataan Stokkan kellon alla. 
        Sano aika!

      • Valkotakkiset
        00Nähdään kirjoitti:

        KTS--
        14.9.2016 21:19
        Jos tönit mun kavereita oot itse kuollut .

        KTS--
        14.9.2016 21:21
        Ja tavataan Stokkan kellon alla. 
        Sano aika!

        Noniin Palstakeisari olepa hyvä ja mene ottamaan lääkkeesi ja sitten kipin kapin lepäämään.

    • Jarmo__EiKirj

      Mutta eikös olekin aika merkillistä sattumaa, ollakseen sattumaa että juuri tänä vuonna kun kuudenpäivän sodasta tulee kuluneeksi 50 vuotta, (vuosiviikko) elikkä riemuvuosi, niin se osuu täsmälleen samalle päivälle ja jopa samalle viikonpäivälle.
      Kuudenpäivän sota alkoi maanatai aamuna 5.6.1967 ja tänä vuonna omer osuu maanantaille 5.6.2017 tasa 50 vuotta myöehmmin. Onko tämä sattuma kuinka mahdollista laskea yhtälönä? Ei varmaan.

      • KTS--

        No ihan samanlainen sattuma kuin kaikki muutkin yhteensopivat laskelmat joita sinä ja muut ennustelijat ovat räknänneet.

      • Jarmo__EiKirj

        Sun ongelmas, kuten niin monen muunkin on siinä että pelkäätte Jeesuksen paluuta niin paljon että kun siitä puhutaan, niin tulee kauhee kiire kiistää ja lytätä, heittää lekkeriksi tai muulla tavoin osoittaa ettei se päivä tule koskaan. Se vaan todistaa kuinka lähellä se päivä on.

      • a----a
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        Sun ongelmas, kuten niin monen muunkin on siinä että pelkäätte Jeesuksen paluuta niin paljon että kun siitä puhutaan, niin tulee kauhee kiire kiistää ja lytätä, heittää lekkeriksi tai muulla tavoin osoittaa ettei se päivä tule koskaan. Se vaan todistaa kuinka lähellä se päivä on.

        Sinun ongelmasi taas on tuo jatkuva kiukuttelu. Et kestä ainuttakaan poikkipuolista sanaa. Haet ainoastaan ylistystä omille mielipiteillesi.

      • Jarmo__EiKirj

        Sinun ongelmans on jatkuva kiukuttelu! Mä sentään koitan keskustella. Sä puolestaan et edes tiedä mitä se sana tarkoittaa.

      • a----a
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        Sinun ongelmans on jatkuva kiukuttelu! Mä sentään koitan keskustella. Sä puolestaan et edes tiedä mitä se sana tarkoittaa.

        Älä nyt viitsi. Eihän tuo numerologinen höpönlöpösi uppoa edes kanssakristittyihisi.

      • Jarmo__EiKirj
        a----a kirjoitti:

        Älä nyt viitsi. Eihän tuo numerologinen höpönlöpösi uppoa edes kanssakristittyihisi.

        Toi on sun ikioma mielipitees. Pidä sä se ja anna toisten olla. Et kuitenkaan päätä muiden mielipiteistä, vai?

      • a----a
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        Toi on sun ikioma mielipitees. Pidä sä se ja anna toisten olla. Et kuitenkaan päätä muiden mielipiteistä, vai?

        En tietenkään päätä. Kuten et sinäkään täätä siitä esitänkö minä omia mielipiteitäni täällä vai en.

    • Oikeaan

      Lopunajan merkit totetuvat juuri meidän aikanamme täsmällisesti , kun tarkastellaan historiaa pitkällä aika välillä, kukaan ei voi sitä kiistä , tai voihan sitä ummistaa silmänsä tosiasioilta.

    • Odottajat11

      Jarmolle ei riitä häiriköinti muilla palstoilla joten yrittää nyt saada täälläkin sitä aikaiseksi. Jos hänellä olisi oikea usko niin hän keskittyisi totuuden levitykseen, mutta kun on vain se hänen väärä usko niin kiukutellaan, levitellään valheita, haastetaan riitaa, yksinpuhellaan ja pyritään varmistamaan ettei mitään hengellistä täällä juteltaisi. Se miksi tämä palsta on ollut rauhaisampi johtuu siitä tällä palstalla jarmon touhut on tuotu julki sen verran hyvin. Häiriköintiä ei Jarmo voi lopettaa. Paha henki ei salli hänelle sitä.

      • Jarmo__EiKirj

        Sulle tavallinen keskutelu on häriköintiä koska olet itse häirikkö pahimmasta päästä ja näet vielä jotain ihme hallusinaatioita esim. minusta kaikkialla. Olen siis tullu käytännössä ihos alle pysyväksi painajaiseksesi. Koita nyt hyvä mies käydä vaikka kallonkutistajalla ottaan joku kunnon kuuri rauhottavii jotta saisit edes nukutuks välillä ku aina vaan tuntuu niin ahistavan samat asiat.

    • Täällä(kin) näkyy lopunajan merkit. Hyvä homma. Paha aikamme vaihtuu pikapikaa 1000 vuotta kestävään maailmanrauhaan. Sitä ennen Jumalan lapset korjataan talteen.

      Biblia (1776)1Tess. 4:17 Sitte me, jotka elämme ja jälkeen jäämme, temmataan ynnä heidän kanssansa pilvihin, Herraa vastaan tuulihin, ja niin me aina Herran kanssa olemme.

      https://www.youtube.com/watch?v=4aFYr3rAFMc

      • 1234567---

        Maailman rauha kestää 1000-vuotta, sillä KAIKKI jumalattomat ovat kuolleina ja paholainen sidottuna.
        Jeesus vie omansa toisessa tulemisessa 1000-vuodeksi taivaaseen. Taivaassa ei ole syntiä, eikä kuolemaa oleva.
        1000-vuoden jälkeen jumalattomat herätetään tuomiolle, tuli tekee heistä lopun.

        Tämän jälkeen Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan, jossa vanhurskaus asuu.

      • Jarmo__EiKirj

        Mantra mantra mantra... bla bla bla... vailla yhtään ainoaa raamatunpaikkaa. Sulle kun ei kannata edes tuoda enää mitään vastaperustelujakaan, koska olet umpisokea, umpikuuro ja täysin omien Adventtikirkon eksyneiden pappien kautta kuulemiesi juttujen aivopesemä.

        Jaakob kirje 1:22 Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne

        Sinun itsesi pitää tutkia Raamattua tarkemmin, että löytäisit totuuden. Etsivä löytää.

      • Jarmo__EiKirj
        1234567--- kirjoitti:

        Sinun itsesi pitää tutkia Raamattua tarkemmin, että löytäisit totuuden. Etsivä löytää.

        Näytä minulle kun olet niin viisas. Minä olen lukenu sen Raamatun jo sen verran siltä osin läpi, ettei minulla ole mikään siinä kohtaa epäselvää.

        Luetaan vaikkapa yhdessä: Sakarja 14 luku

        1 Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi.
        2 Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.
        3 Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.
        4 Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.
        5 Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.
        6 Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat.
        7 Se on oleva yhtämittaista päivää-Herralle on se tunnettu-ei vaihdu päivä ja yö; ja ehtoolla on oleva valoisata.
        8 Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista: toiset puolet niistä Idänmerta kohti, toiset puolet Länsimerta kohti. Niin on tapahtuva kesät ja talvet.
        9 Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi.
        10 Koko maa muuttuu tasaiseksi kuin Aromaa Gebasta Rimmoniin asti, Jerusalemin eteläpuolelle. Ja tämä on oleva korkea ja oleva asuttu, paikallansa, Benjaminin portista entisen portin sijaan asti, Kulmaporttiin ja Hananelin-torniin asti, kuninkaan viinikuurniin asti.
        11 He asuvat siellä, eikä vihitä sitä enää tuhon omaksi, ja Jerusalem on oleva asuttu, oleva turvassa.

        Tässä perutetaan tuhatvuotista valtakuntaa ja kerro missä kohtaa sun mielestä tässä joku temmattiin jonnekin, pois tältä planeetalta, viettämään tuhatvuotista jonnekin muualle?

      • Jarmo__EiKirj

        HUOM! Autan sua vähän...
        Tuossa lukee -------> ....HÄNEN JALKANSA SEISOVAT SINÄ PÄIVÄNÄ ÖLJYMÄELLÄ....

        Mikä päivä se mahtaa olla kun Jeesuksen jalat seisovat Öljymäellä? MItäs luulet?

        1000-vuotista rauhanvaltakuntaa ei perusteta tuhoutuneen maan päälle. Pyhät ovat 1000-vuotta taivaassa. Näin laulamme: Täällä Pohjan tähden alla on nyt kotomaamme, mutta tähtein tuolla puolen toisen kodon saamme, ja myöskin: Sinne Jeesus jo valmistamaan mennyt on kodin kaunehimman.

        Jeesus toisessa tulemisessan vie omansa 1000-vuodeksi taivaaseen, väitä mitä väität.

        Sanoit ettei perusteta "tuhoutuneen maan päälle". Milloin sinä olet alkanut luulemaan ettei Jumala voi?

        Hesekiel 47:10-11 Ja kalastajia seisoo sen rannalla. Een-Gedistä Een-Eglaimiin asti se on oleva yhtä verkkoapajaa. Siinä on kaikenlaisia kaloja, aivan kuin suuren meren kaloja, hyvin paljon. Sen rämeet ja lätäköt eivät parane: ne jätetään suolan valtaan.

        Jesaja 65:17 Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu;
        18 vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan.
        19 Minä iloitsen Jerusalemista ja riemuitsen kansastani; eikä siellä enää kuulla itkun ääntä eikä valituksen ääntä.
        20 Ei siellä ole enää lasta, joka eläisi vain muutaman päivän, ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää; sillä nuorin kuolee satavuotiaana, ja vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen.
        21 He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät;
        22 he eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä; sillä niinkuin puitten päivät ovat, niin ovat elinpäivät minun kansassani. Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn.
        23 He eivät tee työtä turhaan eivätkä lapsia synnytä äkkikuoleman omiksi, sillä he ovat Herran siunattujen siemen, ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä.
        24 Ennenkuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan minä kuulen.
        25 Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niinkuin raavas, ja käärmeen ruokana on maan tomu; ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sanoo Herra.

        Äläkä edes yritä selittää tätä miksikään muuksi kuin että Jeesus perustaa tämän maan päälle ja siellä on syntikin, vaikka kaikki on rauhanvaltakuntaa, koska tuossa lukee SELVÄLLÄ SUOMELLA näin: "sillä nuorin kuolee satavuotiaana, ja vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen."

        Vai niin, että 1000-vuotisessa valtakunnassa on synnintekijöitä, jotka kuolevat 100 vuotiaina, ja vasta 100 vuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen.

        1000-vuotta pyhät ovat taivaassa. Taivaassa ei tehdä syntiä, eikä siellä ole kuolemaa oleva. Jeesus on omiensa kanssa 1000-vuotta taivaassa.

        HUOMIOI TÄMÄ: 1000-VUODEN JÄLKEEN JUMALA LUO UUDEN TAIVAAN JA UUDEN MAAN OMILLEEN.

        TUO LUKEE RAAMATUSSA, hyvä ihminen sentään!

        Etkö tosiaan usko mitä Raamattu sanoo? Sitten olet kyllä ihan hukassa, nimittäin Raamattu jopa varoittaa kuuntelemasta jatkuvasti vaan toisia, jota kautta sinä olet tämän pöhkön vanhan ajatuksen saanut, jota satoja vuosia mm. Ellen G. White levitti.

        Haahaa... siis Whiten kirjallisuus levittää edelleen.... ja sitä kautta koko Adventtikirkko on erehtynyt siinä pahan kerran.

      • 1234567---
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        Haahaa... siis Whiten kirjallisuus levittää edelleen.... ja sitä kautta koko Adventtikirkko on erehtynyt siinä pahan kerran.

        Et ymmärrä Ilmestyskirjan sanomaa.

    • q.v

      Ateistina kummastuttaa numeroilla kikkailut mitä täälläkin niin kovasti harrastetaan.

      Siksi kysynkin numeroihin uskovilta, mikä on paras todiste siitä että numerologia olisi totta.

      • Jarmo__EiKirj

        No pelkästään jo se että Jumala loi maailman 7 päivän sykliin, viikkoon, eikä maailma ole siitä päässyt kaikista yrityksistään huolimatta eroon.

      • q.v

        Entäpä jos juutalaiset olisivat kopioineet oman kalenterinsa babylonialaisilta vankeusajan kulttuurisen vaikutuksen johdosta? Babylonialaiset kun ovat käyttäneet 7 päiväistä järjestelmää ensimmäisenä.

        Roomalaisilla oli aluksi 8 päiväinen mutta, kun kreikkalaiset omaksuivat babylonialaisen systeemin niin roomalaiset, jotka ihannoivat kreikkalaista kulttuuria siirtyivät vähitellen 7 päiväisen systeemiin. Joillakin toisilla kansoilla 5 tai 20 päiväisiä syklejä eikä 7 päiväinen viikko ole mitenkään automaattinen jaksotusjärjestelmä vaan vuoden jakaminen osiin on ollut varsin kirjavaa.

        Mitä ajattelisit siitä, jos eri kansoilla olisi ollut erilaisia kalentereita sekä viikkoja ja nykyinen seitsemänpäiväinen kalenteri on vakiintunut Eurooppaan vasta keskiajalla?

      • a----a
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        No pelkästään jo se että Jumala loi maailman 7 päivän sykliin, viikkoon, eikä maailma ole siitä päässyt kaikista yrityksistään huolimatta eroon.

        Missä ja milloin "maailma" olisi kovin kauheasti yrittänyt eroon seitsemän päivän viikosta?

      • Jarmo__EiKirj
        a----a kirjoitti:

        Missä ja milloin "maailma" olisi kovin kauheasti yrittänyt eroon seitsemän päivän viikosta?

        Mitä väliä sillä on...? Yritti 10-päiväistä viikkoa, epäonnistui ja palasi luomiskertomuksen seitsemään ja aivan kuten pitikin, 6 päivää työtä ja seitsemäs lepopäivä. Vasta -70 luvulla länsimaissa alettiin viettää viikonloppua. Kaikkialla muualla se on edelleen 6 1

      • a-----a
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        Mitä väliä sillä on...? Yritti 10-päiväistä viikkoa, epäonnistui ja palasi luomiskertomuksen seitsemään ja aivan kuten pitikin, 6 päivää työtä ja seitsemäs lepopäivä. Vasta -70 luvulla länsimaissa alettiin viettää viikonloppua. Kaikkialla muualla se on edelleen 6 1

        Eli sinä ja muut kaltaisesi uskovat ette käytä mm. metrijärjestelmää, koskapa sitä ei ole raamatussa.

      • a-----a
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        Mitä väliä sillä on...? Yritti 10-päiväistä viikkoa, epäonnistui ja palasi luomiskertomuksen seitsemään ja aivan kuten pitikin, 6 päivää työtä ja seitsemäs lepopäivä. Vasta -70 luvulla länsimaissa alettiin viettää viikonloppua. Kaikkialla muualla se on edelleen 6 1

        Ensin väität "maailman" yrittäneen kauheasti päässä seitsemän päivän viikosta eroon ja kun asiaa hiukan tökkii, sanot ettei sillä ole mitään väliä. Miksi esität väitteitä, joilla ei omasta mielestäsikään ole mitään väliä? Lisäksi itsekin sanot ettei seitsemän päivän viikosta yritetty eroon, vaan se todettiin toimivaksi vasta myöhemmin. Miten ihmeessä voisi edes yrittää eroon jostakin jota ei ole olemassakaan? Mietitkö sinä ikinä yhtään mitä suustasi päästelet?

      • Jarmo__EiKirj
        a-----a kirjoitti:

        Tunnetusti sulle ei kelpaa koskaan mikään vastaus. Itsehän tollo kysyit ja minä tollo menin vastaaman aivottomalle.

      • a-----a
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        Tunnetusti sulle ei kelpaa koskaan mikään vastaus. Itsehän tollo kysyit ja minä tollo menin vastaaman aivottomalle.

        Ensin esität päättömän väitteen ja kun se ei saakaan hakemaasi ylistystä, alat soittamaan suutasi kuin pahainen kakara.

    • q.v

      Toivottavasti seitsemän päiväinen kalenteriviikko ei ole paras syy uskoa numerologiaan?

      Onko jokin todiste, että tässä olisi oikeasti mitään "totta" taustalla?
      Jotain konkreettista vai onko tämä kaikki vain ajatusleikkiä, joka on karannut käsistä?

      Uskomisella johonkin pitäisi minusta olla jokin syy, johon voisin edes vähän luottaa.
      Enkä valitettavasti näe mitään korrelaatiota todellisuuden ja näiden numeroiden kanssa "leikkimisellä", jos vähän pahasti sanotaan.

      Jarmolta kysyisin, kuinka paljon uskot näiden "numeroiden voimaan" välillä 0-100, jos nolla on "pelkkää epäilystä", ei uskoa ja 100 on "ei epäilystä", täysi usko?

    • Ihmettelen, että mihin edes tarvitset tätä huonoa keskustelupalstaa jolla ei sinun mukaasi edes keskustella? Sinullahan on oma täysin sensuroimaton foorumisi johon kuka tahansa saa kirjoittaa ja jossa varmasti on aina laadukasta keskustelua. Miksi haet huomiota täältä?

    • Jarmo__EiKirj

      Mikä teitä oikeen vaivaa kun pyritte kieltämään toisilta osallistumatta täällä keksusteluun? Sehän on täysin läpensä itsekästä ja palatan tarkoituksen vastaista. Jos teitä vituttaa, niin pysykää itse poissa täältä tai ylipäätään missä palstalla nyt tahansa voittekin pahoin.

      • En minä kiellä keskustelemasta täällä, ihmettelen vaan että miksi tulet palstalle jossa kaikki on täyttä paskaa ja jolla ei voi keskustella yhtään.

      • a-----a

        Voisitko viimeinkin osoittaa miten ja kuka on yrittänyt kieltää sinua keskustelemasta täällä tai missään muuallakaan? Vai onko tuokin taas niitä "aivan sama"-väitteitäsi?

      • a-----a kirjoitti:

        Voisitko viimeinkin osoittaa miten ja kuka on yrittänyt kieltää sinua keskustelemasta täällä tai missään muuallakaan? Vai onko tuokin taas niitä "aivan sama"-väitteitäsi?

        Jos joku on eri mieltä Jarmon kanssa, se tarkoittaa samaa kuin että häntä kielletään keskustelemasta.

      • Jarmo__EiKirj
        Ibrahimus kirjoitti:

        Jos joku on eri mieltä Jarmon kanssa, se tarkoittaa samaa kuin että häntä kielletään keskustelemasta.

        Se on panettelijan tahto johtaa ajattelemaan niin. Se ei tietenkään ole kuin sinun oma agenda, jossa ei sitten olekaan muu haussa kuin pahuus ja valheet.

      • a----a
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        Se on panettelijan tahto johtaa ajattelemaan niin. Se ei tietenkään ole kuin sinun oma agenda, jossa ei sitten olekaan muu haussa kuin pahuus ja valheet.

        Vastaisitko jo viimeinkin kysymykseen? Kuka ja miten sinua on estetty kirjoittamasta täällä? Muutakaan vaihtoehtoa ei ole ilmi tullut kuin juuri tuo nimimerkin Ibrahimus väite.

      • Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        Se on panettelijan tahto johtaa ajattelemaan niin. Se ei tietenkään ole kuin sinun oma agenda, jossa ei sitten olekaan muu haussa kuin pahuus ja valheet.

        Miksi vastaat viesteihin joita et edes lue? Sinähän lopetit täysin kokonaan lukemasta minun viestejäni. :D

    • Jarmo__EiKirj

      Voin kertoo että lause "en minä mitään... ihemettelen vaan..." Se tarkoittaa että koitan vetäyttyä sanoistani jotka juuri sanoin.

      • KyseIiä

        Tarkennatko, että mistä sanoistasi on kyse?

    • Leijonantotuus

      Numerologiaan uskon ainoastaan, jos se on valtaapitävien suunnitelma ja hyvin varmasti onkin. Jumalaan en usko, koska näen sen kaiken aikaa ympärilläni. Ei raamatun ennustuksiinkaan tarvitse uskoa, kun vaan ryhtyy toteuttamaan niitä ja tässä maailmanpalon vaiheessa on ihan hyvä ryhtyä puhumaan totuuksia.

    • harriveijonen
      • Ateisti eroaa kaikista kirkoista ja uskonnoista, ei pelkästään evankelis-luterilaisesta kirkosta.

    • Olet uskonharhaisille lajityypilliseen tapaan sortunut taas alatyyliseen aloitukseen.

      Muistuttaisin sinua esittämästäni kysymyksestä, joka ei ole sosiopaattisen mielen tuotos vaan ennemminkin teologinen:

      1. Myönnän auliisti täällä rienaavani kaikkia jumalia tasapuolisesti, mutta erityisen rienauksen kohde on tietysti kristinuskonharhaisten kolmiojumala. Samoin myönnän uskovaisten harhaisen kiemurtelun tuottavan minulle suurta iloa ja vatsaa kipristeleviä naurunpuuskia.

      2. Tuon kohdassa 1 mainitun jahven tahto tapahtuu niin maan päällä kuin taivaassakin, eikö vain?

      3. Rienaatko jumalaasi väittämällä rienaustani sosiopaattiseksi ja keskusteluntappajaksi? Hänen tahtonsa ei siis mielestäsi saa tapahtua?

      Väität vastaavasi asiallisiin kysymyksiin, joten tässä sinulle tilaisuus.

      • Vastaustahan ei kysymyksiini tietysti tule, koska ainoat mahdollisuudet ovat mielikuvitusjumalan kyvyttömyys tai olemattomuus.

        Pahoittelen asian lopullisuutta ja tunnen samalla syvää myötähäpeää sekä jarmon, että muiden uskonharhaisten puolesta. Levätköön mielikuvitusjahven kaikki kolme kulmaa rauhassa.

    • 777_

      Täällä liikkuvat ateistit ovat uskoa etsiviä ihmisiä. Jumala vetää heitäkin puoleensa. Koitetaan olla kärsivällisiä ja rakkaudellisia.

      • q.v

        Mitä Jumalaa tarkoitat?

      • 777_

        Raamatun Jumalaa.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2900
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1557
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1079
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe