Ydinsota on tulossa

TikustaAsiaa

14

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvinmeneemeillä

      ja sitten ihmetellään miksi maailma on ihan sekopäinen paikka kun nämä hihhulit julistavat maailmanloppua ja ydinsotia ja kuinka raamattu kertoo sen merkeillään.

    • "Kalifornialainen pastori Greg Laurie nimittäin uskoo Express-lehden mukaan, että Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain jännite tulee johtamaan ydinsotaan. Raamatussa on Laurien mielestä merkkejä asiasta.
      Laurie viittaa Uuden testamentin viimeiseen osaan, ilmestyskirjaan. Siellä ei nimittäin mainita Yhdysvaltoja eikä Pohjois-Koreaa!
      – Missä on Amerikka (ilmestyskirjassa)? On rukoiltava, että kyse ei ole siitä, että olemme jo olleet jonkinlaisessa ydinkatastrofissa.
      – Siellä ei ole myöskään minkäänlaista mainintaa kansakunnasta, joka muistuttaisi Pohjois-Koreaa, Laurie hämmästelee"

      Ei ilmestyskirjassa ole Etelä-Ameriikkan valtioita, ei Austarliaa ja EU:kin puuttuu kokonaan. Sota on siis koko maailman laajuinen. Hui kun hirvittää.
      Mikä seurakuntaa nimittää pastoreiksi debiilejä?

      • Jota paitsi uutta ydinsotaa on odotettu kieli pitkällä ja vesi kielellä viimeiset 70 vuotta ja toistaiseksi aivan turhaan.

    • skfkmfdmkfkdm

      Ainakin helluntaipalstalla on puhuttu että jumalalla olisi joku tuhatvuotinen sota myös tulossa..millos se alkaa?

      • Jeesus.on.tie

        Tuhatvuotinen rauhanvaltakunta, jolloin Itse Jeesus tulee maanpäälle hallitsemaan maailmaa. Hän herrojen Herra ja kuningasten Kuningas osoittaa silloin minkälainen maailma on, kun ihmiskunta palvelee häntä. Se tulee olemaan ihana aika kaikin puolin. Jos nyt jo ihmiset nöyrtyisivät hänen edessään, tulisi rauha maan päälle saman tien. Se on Jumalan tahto, kuten sanotaan: "Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" (Luukas 2:13-14)

        Ennen tuhatvuotista valtakuntaa, tulee sotia ja luonnomullistuksia, joita Raamattu sanoo synnytystuskiksi. Niiden täytyy tulla, koska ihmiskunta ei muuten alistu Luojansa edessä.

      • Jeesus.on.tie kirjoitti:

        Niin, vastahan on parituhatta vuotta odoteltu, että Jeesus tulee ihan melkein heti kohta paikalla...

        "Jos nyt jo ihmiset nöyrtyisivät hänen edessään, tulisi rauha maan päälle saman tien."

        Ja pafkat. Kristityt ja muut abrahamilaisten uskontojen tunnustajat tulevat taistelemaan hamaan tuomiopäivään asti. Kristityt ja sinunlaisesi muka-kristityt ovat aivan yhtä julmia ja väkivallanhimoisia kuin kaikki muutkin. Kävitkö 1970-luvulla Pohjois-Irlannissa?

      • ekmewrkmerwmk

        Ennen kuin rauha voi olla maanpäällä tarvitaan kaikkien uskontojen poistumista.

      • 1234567---
        Jeesus.on.tie kirjoitti:

        Tuhatvuotinen rauhanvaltakunta, jolloin Itse Jeesus tulee maanpäälle hallitsemaan maailmaa. Hän herrojen Herra ja kuningasten Kuningas osoittaa silloin minkälainen maailma on, kun ihmiskunta palvelee häntä. Se tulee olemaan ihana aika kaikin puolin. Jos nyt jo ihmiset nöyrtyisivät hänen edessään, tulisi rauha maan päälle saman tien. Se on Jumalan tahto, kuten sanotaan: "Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" (Luukas 2:13-14)

        Ennen tuhatvuotista valtakuntaa, tulee sotia ja luonnomullistuksia, joita Raamattu sanoo synnytystuskiksi. Niiden täytyy tulla, koska ihmiskunta ei muuten alistu Luojansa edessä.

        Jeesus vie omansa toisessa tulemuksessaan 1000-vuodeksi taivaaseen. Tätä maata ei luoda uudeksi kuin vasta 1000-vuoden jälkeen.
        Jumalattomat saavat surmansa Jeesuksen toisessa tulemisessa Hänen ilmestyksestään, ja myöskin paholainen sidotaan, ja niin tämä maa on autio ja tyhjä sen 1000-vuotta.

        1000-vuoden jälkeen on jumalattomien herätys kuolleista, ja myöskin paholainen päästetään vankeudestaan vähäksi aikaa. Niin he nousevatkin yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin.
        Viimeinen tuomio: Tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa heidät. Tämä on toinen kuolema.

        Huom ! Vasta tämän jälkeen Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan, jossa vanhurskaus asuu.

      • olin.paikalla
        1234567--- kirjoitti:

        Tuo tapahtui vuonna 1274 eikä toistu.

    • tieteenharrastaja

      Eihän Raamatussa mainita entisiäkään valtioita, paitsi pieni osa olemassa olevista ja olleista tekstien syntyaikoina.

      • Eikä ydinaseita, elleivät ne tuliset vaunut yms...

    • Ressu1

      Ja onko se kovin kunmoinen ydinsota jos p-korea yrittää ydin hyökkäystä saa niskaansa pari mirviä ja antautuu muutama miljoona p-korealaista kuolee

    • burn_motherfucker_burn

      Se tuho tulee olemaan valtava, kun Jumala kostaa USA:lle kaikki sen pahat teot yhdellä iskulla. My Laissa paloi kylä ja asukkaat teloitettiin USA:n toimesta. Tulevassa sessiossa USA tuhoutuu tuhkaksi ja kukaan niistä ei pelastu, ei yksikään.

      • IlkimyksenTeologitäti

        Ja sinä odottelet vesi kielellä ja peitsi tanassa. Mutta turhaan odotat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      90
      5489
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      55
      3647
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      61
      3005
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      46
      2201
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1976
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      298
      1889
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1616
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      96
      1511
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1397
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      9
      1363
    Aihe