Mustasukkaisuus/kateellisuus kaikesta

Oletteko koskaan törmänneet tyyppiin, jonka mustasukkaisuus ei rajoitu pelkästään puolisoon, vaan ollaan mustiksia lapsista (omistakin), lemmikkieläimille osoitetusta huomiosta, kavereista, suvusta?

Tällainen tyyppi viimeksi mainitussa eli suvussa on taakka. Lyö kiilaa pahimmassa tapauksessa kaikkiin mustasukkaisuutensa/katetutensa aiheuttajan (puolison sukulainen esimerkiksi) ihmissuhteisiin. Estää puolisoaan vastaamasta puhelimeen tälle, torpedoi tapaamisia; jos joskus puoliso pääsisikin tapaamaan sukulaisiaan ilman mustista, tapaamisen aikana puhelin soi taukoamatta, yleensä vaatimuksena tulla jo kotiin riippumatta siitä, kauanko tapaaminen on kestänyt.

Lapsetkin jäävät mustiksen liitossa lapsipuolen asemaan, korkeintaan funktionaan toimia paineentasaajina, kun mustis raivoilee siipalleen. Lisäksi he (varsinkin samaa sukupuolta mustiksen kanssa olevat) ovat tuhoavan mustasukkaisuuden aiheuttajia myöskin.

Vielä kauheamman asiasta tekee, jos mustis ei ollenkaan ymmärrä olevansa tosiaan tuhoavan mustasukkainen; aina hänellä on lähestulkoon jalot motiivit toiminnalleen, olkoon se sitten millaista haitantekoa ja estämistä tahansa. Mustasukkaisuus on puettu "velvollisuuksien hoitamisen" ja yleisen marttyrismin kaapuun. Kuitenkin marttyrismi on niin taitavasti seliteltyä ja peiteltyä, että toisetkin menevät siihen mukaan; tällaisen henkilön ei koskaan tarvitse kuulla marttyyrin viitastaan kuittailua. Itsekään hän ei tajua marttyroivansa, tai jos tajuaakin, ei lopeta sitä kuitenkaan koskaan. Kuten ei mustasukkaista käytöstään muutenkaan.

Sama tyyppi saattaa lisäksi tehdä kaikkensa, jotta saisi puolisonsa mustasukkaiseksi itsestään; viime kädessä jopa petetään "tilien tasaamiseksi", vaikka oikeasti mitään tasaamista ei ole. Häivytään yksinäisille matkoille, joilta kuitenkin koko ajan vaanitaan puolison tekemisiä niin paljon kuin mahdollista ja saadaan järjetön raivokohtaus, jos omista kuulumisista ei olla tarpeeksi kiinnostuneita.

Mahtaa olla rankkaa olla tuollaisen kieron ja tuhoavan mustasukkaisuuden kanssa tekemisissä ja liitossa, kun sen seurannaisvaikutuksetkin aiheuttavat muulle suvulle traumoja.

Yleensä ottaen ihmisten on todella vaikeaa, jopa mahdotonta nähdä omia vikojaan. Korkeintaan ne nähdään muissa, tällä tavoin itsensä asiasta ulkoistaen.
2728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on kokemusta, ex ( ulkomaalainen) oli justi sellainen, vaikka mies oli jo yli 50 ei mustasukkaisuus hävinnyt mihinkään. Ihan kaikesta oli mustis mikä liikkui, kissoista, koirista, ihmisistä, sukulaisista ja itse huorasi kuin pukki

Äänestä

Mun äiti oli tuollainen :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


InNoTerms kirjoitti:

Oletteko koskaan törmänneet tyyppiin, jonka mustasukkaisuus ei rajoitu pelkästään puolisoon, vaan ollaan mustiksia lapsista (omistakin), lemmikkieläimille osoitetusta huomiosta, kavereista, suvusta?

Tällainen tyyppi viimeksi mainitussa eli suvussa on taakka. Lyö kiilaa pahimmassa tapauksessa kaikkiin mustasukkaisuutensa/katetutensa aiheuttajan (puolison sukulainen esimerkiksi) ihmissuhteisiin. Estää puolisoaan vastaamasta puhelimeen tälle, torpedoi tapaamisia; jos joskus puoliso pääsisikin tapaamaan sukulaisiaan ilman mustista, tapaamisen aikana puhelin soi taukoamatta, yleensä vaatimuksena tulla jo kotiin riippumatta siitä, kauanko tapaaminen on kestänyt.

Lapsetkin jäävät mustiksen liitossa lapsipuolen asemaan, korkeintaan funktionaan toimia paineentasaajina, kun mustis raivoilee siipalleen. Lisäksi he (varsinkin samaa sukupuolta mustiksen kanssa olevat) ovat tuhoavan mustasukkaisuuden aiheuttajia myöskin.

Vielä kauheamman asiasta tekee, jos mustis ei ollenkaan ymmärrä olevansa tosiaan tuhoavan mustasukkainen; aina hänellä on lähestulkoon jalot motiivit toiminnalleen, olkoon se sitten millaista haitantekoa ja estämistä tahansa. Mustasukkaisuus on puettu "velvollisuuksien hoitamisen" ja yleisen marttyrismin kaapuun. Kuitenkin marttyrismi on niin taitavasti seliteltyä ja peiteltyä, että toisetkin menevät siihen mukaan; tällaisen henkilön ei koskaan tarvitse kuulla marttyyrin viitastaan kuittailua. Itsekään hän ei tajua marttyroivansa, tai jos tajuaakin, ei lopeta sitä kuitenkaan koskaan. Kuten ei mustasukkaista käytöstään muutenkaan.

Sama tyyppi saattaa lisäksi tehdä kaikkensa, jotta saisi puolisonsa mustasukkaiseksi itsestään; viime kädessä jopa petetään "tilien tasaamiseksi", vaikka oikeasti mitään tasaamista ei ole. Häivytään yksinäisille matkoille, joilta kuitenkin koko ajan vaanitaan puolison tekemisiä niin paljon kuin mahdollista ja saadaan järjetön raivokohtaus, jos omista kuulumisista ei olla tarpeeksi kiinnostuneita.

Mahtaa olla rankkaa olla tuollaisen kieron ja tuhoavan mustasukkaisuuden kanssa tekemisissä ja liitossa, kun sen seurannaisvaikutuksetkin aiheuttavat muulle suvulle traumoja.

Yleensä ottaen ihmisten on todella vaikeaa, jopa mahdotonta nähdä omia vikojaan. Korkeintaan ne nähdään muissa, tällä tavoin itsensä asiasta ulkoistaen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu