SUURI SALAISUUS.

Täydellisyyden valtakunta on suuri salaisuus, johon vain Kristukseen Jeesukseen uskovat todelliset vanhurskaat tuntevat tien. Se kuuluista totuuden tie, josta virsi ja laulukin on tehty; Alkaa sanoilla: totuuden henki, johda sinä meitä, etsiessämme valkeuden teitä.
Monet tahtoisivat sinne valkeuteen, totuuden tuntemiseen / kaikkeen hyvän ja oikean lähteelle, jossa ei enää mitään pimeyttä, eikä sen vaikuttamaa vaarallisuutta. Kaikki on avointa ja turvallista, ja vapaus kaikkeen hyvään tarjolla, kaikkine eri, hyvine mausteineen. Täydellisyys makuineen ja tuntoineen, sekä näkyvineen että kuulumineen. Ilman ns. kärsimysten aiheuttamia soraääniä, niitä aiheuttavien, laittomuuden sooloilujen / sekoilujen seurauksina tulevia.

Niin kuin tässä: Jumalattomien ihmisten maailmassa: Ihmiskuntaa hajottavassa ja repivässä, väärälle perustalle rakentamisessa on. Joka on alusta asti ollut väärään ja vinoon vetäviä, ja silloin romahtavaksi (rangaistuksen alaisiksi) rakennettua. Joista kärsimykset ovat aina valtavan suuria. Syystä että, varoituksista ja valistuksista huolimatta jatketaan väärälle perustalle rakentamista, lähes kaikkien siihen osaltaan yhtyessä.
Ei ole montakaan jotka etsisivät oikeaa lujaa perustaa, sitä totuuden ja oikeuden lakien mukaista, ainoastaan silloin lainmukaista. Ja sille, ja sen mukaisesti yhteiskuntien rakentamisvaihtoehtoa. Vaikka kaikki samat mahdollisuudet ja paljon suuremmat menestymisen takuut ovat olleet ja on kokoajan olemassa ja tarjolla.

Ei ole muuta estettä kuin se ns. ahdas portti, eli uskon kautta Jeesukseen on mahdollista päästä sisälle totuuden salaisuuteen ja näkemään asioita oikeasta näkökulmasta ja saada ymmärrystä niiden täydellisten, ohjeiden ja oppien ja ehtojen oikein käsittämiseen. On kuitenkin kaikille nöyrille; Uskollisille, kuuliaisille, ja vilpittömille mahdollista. Ei niille jotka ovat ihastuneet ja mieltyneet tähän, pahan vallassa olevaan laittomuuden (totuuden ja oikeuden lainvastaisuuden) maailmaan.

Jeesuksen Kristuksen nimessä, vihjeeksi.
18385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

taas kerra floodattu palsta täyteen

Äänestä

Totta kirjoitat.
Jos ihminen, siis kuka hyvänsä, haluaa oppia tuntemaan aitoa totuutta, täytyy osata luottaa myös Kristukseen, ihmisen Poikaan, joka on ovi siihen.
Eli, vihjeesi oli/on hyvä.

Äänestä
  • Truba aikanaan kehotti seuraavaan:

    kouluttaja
    Kirjoittanut: Trubaduuri 5.9.2003 klo 16.24
    hyvä pikku petteri olet juuri pääsemässä
    asian ytimeen kunhan vain ensiksi
    tunnustat että Jumala On niinkuin nämä
    muutkin ateistit ovat sen tehneet Jo ! ,
    niin sen jälkeen päästän sinut liekasta
    ja saat taas vapaasti juoksennella muiden
    narttukoirien perässä haistellen niitä
    luonnon tuoksuja ja iloita sekä haukkua
    aidon tuulimyllyn nopeasti pyöriviä lapoja .

    kouluttaja ei koskaan syö koulutettavan kanssa
    sillä se saattaa tuottaa auktoriteetti ongelmia.

    Äänestä

  • Nasse kirjoitti:

    Truba aikanaan kehotti seuraavaan:

    .. sinun oma jumalasi sitten vastasi vihdoin ja viimein, sanoinhan sinulle, että kyllä saatana omistaan huolen pitää ja hänhän on samalla
    sinulle, se suurin auktoriteetti maanpäällä.
    Ja kuten kukin voi huomata, olet saanut näköjään taas tuon lapsellisen koston kierteen ja mustamaalaamiskamppanjan käyntiin. Noh, eihän sinulta voi muuta enää odottaakkaan. ;-D

    Ota Eskosta mallia, hän on sivistynyt ihminen, joka ei loukkaa lähimmmäisiään tuollaisella alatyylisellä käyttäytymisellä kuin sinä, mutta Eskohan onkin ns. kristinuskova ihminen.

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    TUNNETTEKO te toisenne???

    OLETTEKO te tuttuja?

    Äänestä

  • tässä kirjoitti:

    TUNNETTEKO te toisenne???

    Emme tunne henkilökohtaisesti toisiamme. Nasse vain joskus kuvittelee niin. Ja se ilmeisesti johtuu siitä, kun hänellä on sangen vilkas ja hieman ehkä myös ylikehittynyt mielikuvitus, joka ei joskus tunne minkään valtakunnan rajoja eikä normaaliuden mukana tuomia sääntöjä. Eli, hän liihottelee vähän niin kuin musta enkeli siellä täällä, vaihtaen melko vilkkaasti nuita hahmojaan ja nimimerkkejään.

    Äänestä

  • tässäkin kirjoitti:

    OLETTEKO te tuttuja?

    Esko on joskus esiintynyt omilla tunniste tiedoillaan täällä ja vähän muuallakin, joten kyllä suurin osa vakikirjoittajista hänet "tuntee" melko hyvin. Mutta emme mekään ole tuttuja keskenämme sanan perimmäisessä tarkoituksessa. Ja tuohon voisi tietenkin vielä lisätä, että kyllä kristitty toisen sellaisen tunnistaa jo käsialastakin.

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Emme tunne henkilökohtaisesti toisiamme. Nasse vain joskus kuvittelee niin. Ja se ilmeisesti johtuu siitä, kun hänellä on sangen vilkas ja hieman ehkä myös ylikehittynyt mielikuvitus, joka ei joskus tunne minkään valtakunnan rajoja eikä normaaliuden mukana tuomia sääntöjä. Eli, hän liihottelee vähän niin kuin musta enkeli siellä täällä, vaihtaen melko vilkkaasti nuita hahmojaan ja nimimerkkejään.

    Niin mieluusti kuin pettäisitkin itseäsi myös tässä asiassa voin kertoa että kirjoittelen tänne vain yhdellä nimimerkillä.

    Itse olet tietysti luonut itsellesi käsityksen että vain yksi henkilö vähän kuittailee ja puuttuu asiattomuuksiisi ja muut jeesustelevat että onpa se meidän truba todellinen totuuden sanansaattaja. Käytännössä asia ei noin ole.

    Kuten voit huomata jos hetkeksi vähennät annostusta ja palaat lähemmäs reaalimaailmaa.

    Pikkuisen pelottaa että Truba on kuin säähavaintopallo jonka naru on katkennut.

    Patologinen valehtelija on taas vauhdissa. En
    viitsi edes kaivaa niitä viestejä esiin, joissa myönnät itsekkin käyttäneesi montaa nimimerkkiä.
    Ja muutamassa jopa esittelet niitä. Siis. Lopeta jo. Yritätkö kaikesta selvitä valehtelun turvin?

    ps. No nyt näköjään taasen käynnistyi myös nassen kuuluisa syyttely generaattori. Sur sur, se sanoo ja sit hetken päästä armoa anoo.

    Miksi siis valehtelet?

    Ei kaikki ihmiset toimi samalla logiikalla kuin sinä.

    Äänestä

Jos ei portista käy maailmaan viehtynyt niin ei myöskään sen kieltäjä.

Olisiko Jeesus parantanut sokean jos tämä ei olisi tiennyt olevansa sokea ja pyytänyt parannusta? Mikä meissä on se mikä tarvitsee parannusta. Ei ole kuin yksi tie tuntemaan se, nimittäin itsemme tuntemalla. On tuskallista nähdä itsessään kaikki se rikkinäisyys mitä olisi helpompi vain nähdä ulkopuolellaan. Ulkopuolellamme kun vaan ei ole mitään mitä ei olisi meissä itsessämme. Siksi niin sinut tuomitaan (itse tuomitset itsesi) kuin sinä tuomitset. Mutta muuta tietä ei ole itsensä hyväksymiseen, muutoin on se kiertelyä ja kaartelua vailla päämäärää, itselleen ja toisille jonkin roolin esittämistä.

Sinä olet se suuri mysteeri.

Äänestä
  • Hän ei ketään tuominnut, jos löysit tekstistä tuomion, se olit sinä joka tuomitsit. Löysit teksin kautta itsestäsi ne viat joita ihmisessä voi olla. Itse ainakin näin sen viestin ainoastaan kehoituksena etsimään vielä parempaa, vähän kuin että sokealle olisi kertonut että näkeäkkin voi.

    Kun sokealle kertoo että ihminen voi nähdäkkin, niin iloitseeko hän siitä?

    Äänestä

  • lvx kirjoitti:

    Hän ei ketään tuominnut, jos löysit tekstistä tuomion, se olit sinä joka tuomitsit. Löysit teksin kautta itsestäsi ne viat joita ihmisessä voi olla. Itse ainakin näin sen viestin ainoastaan kehoituksena etsimään vielä parempaa, vähän kuin että sokealle olisi kertonut että näkeäkkin voi.

    "Totisesti totisesti, näin se oli ja on"

    Äänestä

  • lvx kirjoitti:

    Hän ei ketään tuominnut, jos löysit tekstistä tuomion, se olit sinä joka tuomitsit. Löysit teksin kautta itsestäsi ne viat joita ihmisessä voi olla. Itse ainakin näin sen viestin ainoastaan kehoituksena etsimään vielä parempaa, vähän kuin että sokealle olisi kertonut että näkeäkkin voi.

    Kun sokealle kertoo että ihminen voi nähdäkkin, niin iloitseeko hän siitä?

    En löytänyt tekstistä tuomiota, vain jotenkin yritin selittää sitä ettei portista käy jos ei maailmaan viehtynyt niin ei myöskään siltä silmänsä sulkeva. En tiedä varmasti onko niin, kunhan itsekseni olen pähkäillyt (toistaiseksi).
    Olit mielestäni ihan oikeassa siinä, että se mitä toistemme kirjoituksista löydämme, on meitä itseämme.
    Sokea vertauksesta, ehkä hän iloitsee, jos on mahdollista niin saada näkönsä takaisin. Ja ehkä hän osaa iloita toisten kyvystä nähdä (jos kateus ei ole esteenä ilolle). Parempi kai kertoa silti aina totuus.

    Äänestä

Uskovainen voi elämänsä aikansa tehdä syntejä ja lankeemuksiakin, mutta koska ne saa pyytävä ja katuva anteeksi, niin aina on tervetullut takaisin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vihjeeksi. kirjoitti:

Täydellisyyden valtakunta on suuri salaisuus, johon vain Kristukseen Jeesukseen uskovat todelliset vanhurskaat tuntevat tien. Se kuuluista totuuden tie, josta virsi ja laulukin on tehty; Alkaa sanoilla: totuuden henki, johda sinä meitä, etsiessämme valkeuden teitä.
Monet tahtoisivat sinne valkeuteen, totuuden tuntemiseen / kaikkeen hyvän ja oikean lähteelle, jossa ei enää mitään pimeyttä, eikä sen vaikuttamaa vaarallisuutta. Kaikki on avointa ja turvallista, ja vapaus kaikkeen hyvään tarjolla, kaikkine eri, hyvine mausteineen. Täydellisyys makuineen ja tuntoineen, sekä näkyvineen että kuulumineen. Ilman ns. kärsimysten aiheuttamia soraääniä, niitä aiheuttavien, laittomuuden sooloilujen / sekoilujen seurauksina tulevia.

Niin kuin tässä: Jumalattomien ihmisten maailmassa: Ihmiskuntaa hajottavassa ja repivässä, väärälle perustalle rakentamisessa on. Joka on alusta asti ollut väärään ja vinoon vetäviä, ja silloin romahtavaksi (rangaistuksen alaisiksi) rakennettua. Joista kärsimykset ovat aina valtavan suuria. Syystä että, varoituksista ja valistuksista huolimatta jatketaan väärälle perustalle rakentamista, lähes kaikkien siihen osaltaan yhtyessä.
Ei ole montakaan jotka etsisivät oikeaa lujaa perustaa, sitä totuuden ja oikeuden lakien mukaista, ainoastaan silloin lainmukaista. Ja sille, ja sen mukaisesti yhteiskuntien rakentamisvaihtoehtoa. Vaikka kaikki samat mahdollisuudet ja paljon suuremmat menestymisen takuut ovat olleet ja on kokoajan olemassa ja tarjolla.

Ei ole muuta estettä kuin se ns. ahdas portti, eli uskon kautta Jeesukseen on mahdollista päästä sisälle totuuden salaisuuteen ja näkemään asioita oikeasta näkökulmasta ja saada ymmärrystä niiden täydellisten, ohjeiden ja oppien ja ehtojen oikein käsittämiseen. On kuitenkin kaikille nöyrille; Uskollisille, kuuliaisille, ja vilpittömille mahdollista. Ei niille jotka ovat ihastuneet ja mieltyneet tähän, pahan vallassa olevaan laittomuuden (totuuden ja oikeuden lainvastaisuuden) maailmaan.

Jeesuksen Kristuksen nimessä, vihjeeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu