SUURI SALAISUUS

Täydellisyyden valtakunta on suuri salaisuus, johon vain Kristukseen Jeesukseen uskovat todelliset vanhurskaat tuntevat tien. Se kuuluista totuuden tie, josta virsi ja laulukin on tehty; Alkaa sanoilla: totuuden henki, johda sinä meitä, etsiessämme valkeuden teitä.
Monet tahtoisivat sinne valkeuteen, totuuden tuntemiseen / kaikkeen hyvän ja oikean lähteelle, jossa ei enää mitään pimeyttä, eikä sen vaikuttamaa vaarallisuutta. Kaikki on avointa ja turvallista, ja vapaus kaikkeen hyvään tarjolla, kaikkine eri, hyvine mausteineen. Täydellisyys makuineen ja tuntoineen, sekä näkyvineen että kuulumineen. Ilman ns. kärsimysten aiheuttamia soraääniä, niitä aiheuttavien, laittomuuden sooloilujen / sekoilujen seurauksina tulevia.

Niin kuin tässä: Jumalattomien ihmisten maailmassa: Ihmiskuntaa hajottavassa ja repivässä, väärälle perustalle rakentamisessa on. Joka on alusta asti ollut väärään ja vinoon vetäviä, ja silloin romahtavaksi (rangaistuksen alaisiksi) rakennettua. Joista kärsimykset ovat aina valtavan suuria. Syystä että, varoituksista ja valistuksista huolimatta jatketaan väärälle perustalle rakentamista, lähes kaikkien siihen osaltaan yhtyessä.
Ei ole montakaan jotka etsisivät oikeaa lujaa perustaa, sitä totuuden ja oikeuden lakien mukaista, ainoastaan silloin lainmukaista. Ja sille, ja sen mukaisesti yhteiskuntien rakentamisvaihtoehtoa. Vaikka kaikki samat mahdollisuudet ja paljon suuremmat menestymisen takuut ovat olleet ja on kokoajan olemassa ja tarjolla.

Ei ole muuta estettä kuin se ns. ahdas portti, eli uskon kautta Jeesukseen on mahdollista päästä sisälle totuuden salaisuuteen ja näkemään asioita oikeasta näkökulmasta ja saada ymmärrystä niiden täydellisten, ohjeiden ja oppien ja ehtojen oikein käsittämiseen. On kuitenkin kaikille nöyrille; Uskollisille, kuuliaisille, ja vilpittömille mahdollista. Ei niille jotka ovat ihastuneet ja mieltyneet tähän, pahan vallassa olevaan laittomuuden (totuuden ja oikeuden lainvastaisuuden) maailmaan.

Jeesuksen Kristuksen nimessä, vihjeeksi.
421735
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

minä kykenisin luokkittelemaan 'mustat ja valkoiset lampaat'?

Äänestä
  • Raamatun uudentestamentin valossa: Jeesuksen ja / apostolien opetukset = Totuuden valo = totuus.

    Jeesus opetti sanoen: Hedelmistä puu tunnetaan: Hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää eli kaikkia oikeita ja hyviä, eli totuuden ja oikeuden, siis Jumalan sanan-lainmukaisia (ei mitään pahaa eikä väärää)tuotoksia.

    Paha puu taas tuottaa kaikea pahoinvointia tuottavia, eli mädännäisyyden mädänneitä, eli totuuden ja oikeuden lain vastaisia tuotoksia, kaikkinaista tuskaa ja kärsimystä, sekä onnettomuuksia ja sotia ja vielä muita hirveitä vitsauksia lisäksi.

    Äänestä

  • Vihjeeksi kirjoitti:

    Raamatun uudentestamentin valossa: Jeesuksen ja / apostolien opetukset = Totuuden valo = totuus.

    Jeesus opetti sanoen: Hedelmistä puu tunnetaan: Hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää eli kaikkia oikeita ja hyviä, eli totuuden ja oikeuden, siis Jumalan sanan-lainmukaisia (ei mitään pahaa eikä väärää)tuotoksia.

    Paha puu taas tuottaa kaikea pahoinvointia tuottavia, eli mädännäisyyden mädänneitä, eli totuuden ja oikeuden lain vastaisia tuotoksia, kaikkinaista tuskaa ja kärsimystä, sekä onnettomuuksia ja sotia ja vielä muita hirveitä vitsauksia lisäksi.

    syyttää pelkästään itseään, aina ja kaikesta?
    Hyväkin hedelmä pilaantuu ennenpitkää vaikka olisi millaisesta puusta pudonnut.

    Äänestä

millä perusteella itse sen teet?

Äänestä
  • Vastasin jo edelliseen. Ei muuta.

    Äänestä

a) paratiisi, josta ihmiset karkoitettiin
b) siitä tuhatvuotisesta valtakunnasta, jossa
12.000 vanhurkasta kustakin Juudan sukukunnasta
laulaa ylistyslauluja. Luku 144.000 lienee jo täysi.
c) muslimien paratiisi, jossa ihanimmat naiset
tarjoilevat raikasta viiniä Allahin pyhille ja marttyyreille.

Äänestä
  • Ei ole edes vielä yhtäkään 144 000 lukeutuvaa voideltua. Mikään ei osoita että olisi.

    Tapahtuu vasta Jeesuksen paluun yhteydessä, jossa voitelut tapahtuu, ja jolloin Hän ottaa koko maailman hallintaansa, omiensa 144 000 voidellun kanssa, ja jossa Hän Jeesus on kuningas, jota kaikki palvelevat kaikkien yhteiseksi hyväksi ja siunaukseksi. Ja voidellut hallitsevat ja johtavat Hänen kanssaan, Hänen, Jeesuksen sanan perustalla, mukaisesti,johdolla ja alaisina.

    Äänestä

  • Vihjeeksi kirjoitti:

    Ei ole edes vielä yhtäkään 144 000 lukeutuvaa voideltua. Mikään ei osoita että olisi.

    olla lahkoon hurahtanut, joten yrität parantaa maailmaa. Vaikutat jehovalta, hyi hitto.

    Äänestä

  • Vihjeeksi kirjoitti:

    Ei ole edes vielä yhtäkään 144 000 lukeutuvaa voideltua. Mikään ei osoita että olisi.

    Tapahtuu vasta Jeesuksen paluun yhteydessä, jossa voitelut tapahtuu, ja jolloin Hän ottaa koko maailman hallintaansa, omiensa 144 000 voidellun kanssa, ja jossa Hän Jeesus on kuningas, jota kaikki palvelevat kaikkien yhteiseksi hyväksi ja siunaukseksi. Ja voidellut hallitsevat ja johtavat Hänen kanssaan, Hänen, Jeesuksen sanan perustalla, mukaisesti,johdolla ja alaisina.

    perustuu omaan pelkoon.

    sillä Jelly-geelillä, sillä mitä mummot käyttää?

    Äänestä

alussa oli aatami,eeva,kain ja aadam,kain tappoi aadamin ja pakeni vieraalle maalle ja otti sieltä vaimon-kysymys miten se oli mahdollista?

Äänestä
  • on pyhitetty kokonaan eri palstat
    näitäikuisuuskysymyksiä voisi jatkaa vielä kysymällä, että voiko kaikkivoipa Jumala luoda niin ison kiven, ettei jaksa heittää sitä.

    Äänestä

... että kaikki pääsevät taivaaseen.

Äänestä
  • lohduttava tieto.
    Kiitos, Tapani!
    Pyhältä Pietariltako kuulit?

    Äänestä

  • Taivaaseen pääsevät kaikki ne ja ainoastaan ne, jotka pelastuvat yksin armosta uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.

    "Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman." Apt.4:12

    "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
    ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi." Ef.2:8-9

    Äänestä

  • UPDATE_6777508 kirjoitti:

    Taivaaseen pääsevät kaikki ne ja ainoastaan ne, jotka pelastuvat yksin armosta uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.

    "Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman." Apt.4:12

    "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
    ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi." Ef.2:8-9

    Sanokaa minulle tyhmälle kuka loi,tai synnytti
    jumalan?Mistä se (hän) on tullut.Mistä tuli jumalan
    luoja? Jossain täytyy olla alku,vai onko kaikki ihmisen omaa mielikuvitusta? Missä on taivas?
    Kuinka monen miljoonan valovuoden päässä?
    Jos taivas on jossain,niin sinne täytyy olla jokin määrätty matka. Jään odottamaan vastauksia.

    Äänestä

  • funtsaava kirjoitti:

    ihmisen ajatuksissa,pelko suurin luoja.

    Äänestä

  • luodaan kirjoitti:

    ihmisen ajatuksissa,pelko suurin luoja.

    Näin minäkin olen sitä ajatellut,mutta haluaisin saada myös toisinajattelevilta vastauksia kysymyksiini.Joten vastauksia pyydän.

    Äänestä

  • funtsaava kirjoitti:

    Sanokaa minulle tyhmälle kuka loi,tai synnytti
    jumalan?Mistä se (hän) on tullut.Mistä tuli jumalan
    luoja? Jossain täytyy olla alku,vai onko kaikki ihmisen omaa mielikuvitusta? Missä on taivas?
    Kuinka monen miljoonan valovuoden päässä?
    Jos taivas on jossain,niin sinne täytyy olla jokin määrätty matka. Jään odottamaan vastauksia.

    No, onpa mukavaa, että ajattelet minusta noin suuria: että osaisin selittää Jumalan olemuksen!
    Kiitos vaan, mutta siihen ei kukaan pysty.

    Meillä ihmisillä on usein niin "pieni" Jumala. Me asetamme Hänet omiin mittapuihimme, mittaamme omalla järjellämme, emmekä tajua, että Hän ei ole ihmisen mitattavissa tai määriteltävissä.

    Raamattu sanoo, että Jumala on aina ollut olemassa. Tähän vastaukseen meidän on tyydyttävä.
    Hänen valtakuntansa on ihmissilmille näkymätön. Siihen kutsutaan kaikkia halukkaita, ehtona on ainoastaan, että tunnustamme olevamme syntisiä ja pyydämme Herraa Jeesusta omaksi Vapahtajaksemme. Muita ehtoja ei ole. Seurauksena on rauha Jumalan kanssa, suunaton ilo ja helpotus tässä elämässä ja iankaikkinen elämä taivaassa.

    Raamatun mukaan ihmisellä on elämänsä aikana kaksi tai kolme niin kutsuttua etsikonaikaa, jolloin Jumala-asiat tuntuvat tulevan lähelle ja puhuttelevat. Mutta jos niistä ei silloin "ota vaarin" eli jos ei välitä ajatellakaan omaa jumalasuhdettaan, voi olla että kutsu menee peruuttamattomasti ohi.

    Jumala ei ole ihmisen mielikuvitusta, sen olen kokenut aivan konkreettisesti ja henkilökohtaisesti. Jokainen, joka tosissaan haluaa, voi oppia tuntemaan Hänet henkilökohtaisesti. Minusta on hienoa, kun haluat ottaa selvää asiasta.

    Meitä ei ole jätetty hapuilemaan pimeydessä, vaan meiile on annettu ohjeet. Kaikki, mitä voimme tietää Jumalasta, on ilmoitettu meille Raamatussa.
    (Esimerkiksi Luukkaan evankeliumi on hyvä opastaja.)

    Ja Raamatussa Jumala puhuu esimerkiksi näin:

    "Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on.

    Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.

    Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.

    Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne."
    Jes.55:6-9

    (Galleriassa on osoitteeni, jos joku haluaa vaihtaa ajatuksia asiasta.)

    En voi näistä uskon asioista väitellä, mutta tarvitseeko kaikkia ja kaikkea todistaa oikeaksi?

    Ei kukaan ole pystynyt todistamaan että Jumalaa ei ole olemassa, mutta ei kukaan ole pystynyt sitäkään todistamaan että Jumala on olemassa.
    Ei kaikkea tarvitse todistaa nimenomaan tämänlaatuisissa asioissa.

    Äänestä

  • Vihjeeksi vain näkemyksiä muuttava kirja: Antti Kylliäinen, Kaikki pääsevät taivaaseen.

    Monet papitkaan eivät nykyään usko helvetin olemassaoloon.

    Raamatussa on paljonkin ristiriitaista; ei pitäisi takertua yksityiskohtiin.

    Äänestä

  • UPDATE_6777508 kirjoitti:

    No, onpa mukavaa, että ajattelet minusta noin suuria: että osaisin selittää Jumalan olemuksen!
    Kiitos vaan, mutta siihen ei kukaan pysty.

    Meillä ihmisillä on usein niin "pieni" Jumala. Me asetamme Hänet omiin mittapuihimme, mittaamme omalla järjellämme, emmekä tajua, että Hän ei ole ihmisen mitattavissa tai määriteltävissä.

    Raamattu sanoo, että Jumala on aina ollut olemassa. Tähän vastaukseen meidän on tyydyttävä.
    Hänen valtakuntansa on ihmissilmille näkymätön. Siihen kutsutaan kaikkia halukkaita, ehtona on ainoastaan, että tunnustamme olevamme syntisiä ja pyydämme Herraa Jeesusta omaksi Vapahtajaksemme. Muita ehtoja ei ole. Seurauksena on rauha Jumalan kanssa, suunaton ilo ja helpotus tässä elämässä ja iankaikkinen elämä taivaassa.

    Raamatun mukaan ihmisellä on elämänsä aikana kaksi tai kolme niin kutsuttua etsikonaikaa, jolloin Jumala-asiat tuntuvat tulevan lähelle ja puhuttelevat. Mutta jos niistä ei silloin "ota vaarin" eli jos ei välitä ajatellakaan omaa jumalasuhdettaan, voi olla että kutsu menee peruuttamattomasti ohi.

    Jumala ei ole ihmisen mielikuvitusta, sen olen kokenut aivan konkreettisesti ja henkilökohtaisesti. Jokainen, joka tosissaan haluaa, voi oppia tuntemaan Hänet henkilökohtaisesti. Minusta on hienoa, kun haluat ottaa selvää asiasta.

    Meitä ei ole jätetty hapuilemaan pimeydessä, vaan meiile on annettu ohjeet. Kaikki, mitä voimme tietää Jumalasta, on ilmoitettu meille Raamatussa.
    (Esimerkiksi Luukkaan evankeliumi on hyvä opastaja.)

    Ja Raamatussa Jumala puhuu esimerkiksi näin:

    "Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on.

    Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.

    Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.

    Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne."
    Jes.55:6-9

    (Galleriassa on osoitteeni, jos joku haluaa vaihtaa ajatuksia asiasta.)

    Etsikää ... niin miksi etsiä?
    Eihän tässä mitään ole hukattu.

    Äänestä

  • tapani kirjoitti:

    Vihjeeksi vain näkemyksiä muuttava kirja: Antti Kylliäinen, Kaikki pääsevät taivaaseen.

    Monet papitkaan eivät nykyään usko helvetin olemassaoloon.

    Raamatussa on paljonkin ristiriitaista; ei pitäisi takertua yksityiskohtiin.

    Kylliäisen kirja on hyllyssäni, hankittu jo -98, uusia näköaloja ja ajatuksia herättävä kirja.
    ASioita voi ja saa kyseenalaistaa rohkeastikin.
    Monet asiat selkiintyvät kirjaa lukiessa.

    Äänestä

  • Kirsikka kirjoitti:

    tuon uuden Da Vinci-koodin?
    Siinähän kyseenalaistetaan kuulemma joitakin 'totuuksia'.
    Eilen TV:ssä tuli pieni pätkä.

    Äänestä

  • tapani kirjoitti:

    Vihjeeksi vain näkemyksiä muuttava kirja: Antti Kylliäinen, Kaikki pääsevät taivaaseen.

    Monet papitkaan eivät nykyään usko helvetin olemassaoloon.

    Raamatussa on paljonkin ristiriitaista; ei pitäisi takertua yksityiskohtiin.

    ...eivät ole henkilökohtaisessa uskossa. (Eivät muuten kaikki piispatkaan tunnu ottavan todesta Raamattua.) Tämä maailma on näinä aikoina niin täynnä harhaoppeja ja eksyttäjiä, että asiaa tuntemattoman on vaikea erottaa oikeaa väärästä.

    Siksi on viisainta tutkia Jumalan ilmoitusta Raamatussa ja toimia sen mukaan, eikä kuunnella kaikkia harhaoppien levittäjiä, joihin Antti Kylliäinenkin kuuluu.

    Onhan ihmiselle titysti paljon miellyttävämpää kuunnella Kylliäisen julistusta, mutta jokainen rehellinen ihminen tietää sisimmässään, ettei se voi pitää paikkaansa. Se ei ole Raamatun mukainen oppi. Kuinka helppoa onkaan pitää Raamatussa totena vain sitä, mikä tuntuu itseltä mukavimmalta.

    Kuoleman jälkeen on sitten jo liian myöhäistä muuttaa käsitystään, jos ei aikaisemmin ole ottanut todesta sitä pelastusta, jota meille tarjotaan vain ja ainoastaan Jeesuksen Kristuksen lunastustyön kautta.

    Äänestä

  • lukenut kirjoitti:

    Kyseinen kirja on kaupalliseen tarkoitukseen tuotettua fiktiota, ei faktaa.

    uskoon tulleilta, miten sen tiesi, huomasi, missä se tuntui?
    Täytyyhän tällaisen tapahtuman jotenkin konkreettisestikin muuttaa jotain, vaikka esim. kropassa? Hassu ajatustapa kylläkin, mutta...
    Olen halunnut aina myös tietää, miten se 'kutsu' tuli, mistä tiesi että se oli kutsu ja sen, tuliko valituksi?

    Äänestä

  • lukenut kirjoitti:

    tuon uuden Da Vinci-koodin?
    Siinähän kyseenalaistetaan kuulemma joitakin 'totuuksia'.
    Eilen TV:ssä tuli pieni pätkä.

    Olen lukenut k.o. kirjan, elokuva siitä on kaiketi jenkeissä tekeillä. Kirjan suorastaan ahmii, on se niin jännittävää luettavaa.

    Myös toinen kirja ravistelee käsityksiä ja se on
    "NagHammandin kätketty viisaus"- kirja tuo selvästi esille miten esim Raamatun kertomuksista osa on ns perimätietoa. (Esim. se että Jeesus suuteli Mariaa suulle, selitetään nyt, tapahtuma ei ollut eroottinen suudelma, vaan sitä pidettiin hengenantona toiselle henkilölle! Elvytystäkö?)
    Papyrys kääröt jotka löytyivät sattumalta viime vuosikymmeninä tuovat esille monta uutta asiaa, esim Marian ja Tuomaan evankeliumien sanoman.
    Ilmeisesti antavat aihetta miettimiseen samalla tavalla kuin da Vinci koodi. Asiat muuttuvat ajan mukana, mikään ei ole siis pysyvää. Ajan mukana pitää tarpoa eteenpäin.

    Äänestä

  • kysellyt kirjoitti:

    uskoon tulleilta, miten sen tiesi, huomasi, missä se tuntui?
    Täytyyhän tällaisen tapahtuman jotenkin konkreettisestikin muuttaa jotain, vaikka esim. kropassa? Hassu ajatustapa kylläkin, mutta...
    Olen halunnut aina myös tietää, miten se 'kutsu' tuli, mistä tiesi että se oli kutsu ja sen, tuliko valituksi?

    Koska Jumala näkee ja tuntee meidät jokaisen yksilönä, on myös uskoon tulemisen tapa äärettömän yksilöllistä. Sinun kohdallasi se voi olla aivan toisenlainen kuin minun kokemukseni, mutta tässä nyt jotakin omastani:

    Ensiksikin: ilman synnintuntoa ei oikeastaan voi tajuta Jeesuksen merkitystä. ”Kutsu”, jota kysyit, on esimerkiksi sisäinen levottomuus. Omalla kohdallani koko prosessi alkoi siitä, että tajusin yhä enenevässä määrin syntieni painon. Pyhä Henki ”näyttää” eli tuo esiin ajatuksiimme tietoisuuden siitä, että olemme eläneet väärin ja vastoin tietämäämme Jumalan tahtoa. Olin lopulta aivan epätoivoinen enkä saanut lepoa ja rauhaa. Luulin olevani Jumalan hylkäämä, enkä tajunnut tätä tuskaa Jumalan rakkaudeksi, jolla Hän tahtoi kiinnittää huomioni siihen, mikä on tärkeintä. Luin paljon hengellistä kirjallisuutta saadakseni vastauksia kysymysten sijaan.
    Jumala ei jätä kuitenkaan milloinkaan vastaamatta ihmiselle joka etsii Häntä tosissaan.

    Jeesus sanoo:
    ”Niinpä minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
    Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.”
    (Luuk.11:9,10)
    Tähän minäkin vetosin. Etsin ja kolkutin kunnes minulle avattiin.

    Eräänä päivänä sitten lukiessani T.P. Virkkusen kirjaa ”Vastaako ihmiselle kukaan?” ja mietiskellessäni ankarasti näitä asioita, minulle ”annettiin” ymmärrys, eli ykskaks tajusin, mitä minun kohdallani merkitsivät Raamatun sanat: ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainoan poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh.3:16)

    Olin kuullut nämä sanat satoja kertoja elämässäni aikaisemminkin, eivätkä ne olleet merkinneet minulle mitään erikoista. Nyt ykskaks se kohta koskikin juuri minua. Tunsin valtavaa iloa. Oli kuin tuhannen kilon taakka olisi pudonnut harteiltani. Kaikki tuska oli poissa, ilo oli tullut tilalle. Tiesin, että olin saanut Jeesuksen tähden syntini anteeksi.

    En silloin tosin ymmärtänyt, että tätä prosessia tai oikeastaan sen lopputulosta sanotaan ”uskoon tulemiseksi” tai ”pelastumiseksi”. Luulin näet, että kaikki uskovat ovat hyviä ja virheettömiä ihmisiä, ja tiesin, etten ollut sellainen. Tämä uskovilta odotettu ”hyvyys” on väärä käsitys.. Meissä säilyy loppuun asti se vanha syntiin langennut paha luontomme ja tahtomme, joka aina tekee vastoin Jumalan tahtoa, mutta sen lisäksi saamme uskoontulossa uuden elämän, joka on Jumalan lahja meille. Ja se on täynnä rauhaa, lepoa ja iloa sisimmässämme.

    Tämän elämämme aikana meissä asuu nämä kaksi luontoa, jotka sotivat toisiansa vastaan. Meistä riippuu, kummalle puolelle itse asetumme. Ja joka päivä ja joka hetki voimme kuitenkin tulla Jeesuksen luo, kertoa asiamme ja tunnustaa syntimme. (Synti ei ole niinkään aina teko, vaan vastustava asenne Jumalan tahtoa kohtaan.)

    ”Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
    Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” 1.Joh.1:8-9.

    Suurin muutos uskoon tulemisessa ei tuntunut ”kropassa” – vaikka pääsinpähän myöhemmin rukouksen avulla silmänräpäyksessä eroon tupakoimisestakin - vaan tuntemukset ovat lähinnä ”sisäpuolisia”, minun kohdallani ainakin ilo ja valtava vapauden tunne on ollut parasta.

    Sitä samaa toivon sinullekin.
    Siunausta etsintään!

    jotka 'maailman silmissä' tekevät syntiä, siis huijaavat, pettävät, varastavat jne. Käyvät sitten ehtoollisella ja sama jatkuu. Ovatko he saaneet tällöin entiset anteeksi ja miten käy niille, jotka eivät tätä sakramenttia toteuta?

    Äänestä

  • ihmisistä kirjoitti:

    uskon vain itselleni kaiken mikä tuntuu sopivalta. ja kun aikanaan tulee hiippakunnan vaihto jää nähtäväksi riittikö vain että eli rohkeasti elämänsä ilman kirkon aneita tai suorastaan pelon kylvämistä.

    Äänestä

  • ihmisistä kirjoitti:

    jotka 'maailman silmissä' tekevät syntiä, siis huijaavat, pettävät, varastavat jne. Käyvät sitten ehtoollisella ja sama jatkuu. Ovatko he saaneet tällöin entiset anteeksi ja miten käy niille, jotka eivät tätä sakramenttia toteuta?

    Jeesuksen meidän puolestamme ristillä suorittaman sijaisrangaistuksen tähden kaikenlaisille ihmisille annetaan kaikenlaiset synnit anteeksi, jos nämä ihmiset täydestä sydämestään katuvat tekojaan, haluavat tosissaan pyytää syntejään anteeksi ja ottavat uskossa vastaan armahduksen. Jos he jatkavat edelleen vääryyden harjoittamista eivätkä kadu, he paatuvat ja menettävät yhteyden syntien anteeksiantajaan.

    Ehtoollisen nauttiminen ei automaattisesti vaikuta asiaan. (Eihän ryöväri ristilläkään ehtinyt ehtoolliselle ennen kuolemaansa.)
    Vain Jeesus antaa syntejä anteeksi. Ehtoollinen on muistoateria. ..."Tehkää se minun muistokseni".

    Mietiskelyn aiheita!

    Äänestä

  • UPDATE_6777508 kirjoitti:

    ...eivät ole henkilökohtaisessa uskossa. (Eivät muuten kaikki piispatkaan tunnu ottavan todesta Raamattua.) Tämä maailma on näinä aikoina niin täynnä harhaoppeja ja eksyttäjiä, että asiaa tuntemattoman on vaikea erottaa oikeaa väärästä.

    Siksi on viisainta tutkia Jumalan ilmoitusta Raamatussa ja toimia sen mukaan, eikä kuunnella kaikkia harhaoppien levittäjiä, joihin Antti Kylliäinenkin kuuluu.

    Onhan ihmiselle titysti paljon miellyttävämpää kuunnella Kylliäisen julistusta, mutta jokainen rehellinen ihminen tietää sisimmässään, ettei se voi pitää paikkaansa. Se ei ole Raamatun mukainen oppi. Kuinka helppoa onkaan pitää Raamatussa totena vain sitä, mikä tuntuu itseltä mukavimmalta.

    Kuoleman jälkeen on sitten jo liian myöhäistä muuttaa käsitystään, jos ei aikaisemmin ole ottanut todesta sitä pelastusta, jota meille tarjotaan vain ja ainoastaan Jeesuksen Kristuksen lunastustyön kautta.

    Omien oppien ja tuomion sanan levittäjiä täällä näkyy riittävän.
    Kuka antaa jollekulle oikeuden nimittää toisia kristittyjä harhaoppisiksi, kuten edellinen kirjoittaja on tehnyt? - Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.
    Jos Jumala rakastaa maailmaa, niin miksi hän rakkaudessaan panisi jotkut helvettiin?

    Antti Kylliäinen on harhaopettaja, koska hänen opetuksensa ei ole Raamatun mukaista.

    "Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee.
    He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja", 2.Tim.4:3,4

    Jumala on rakkaus, mutta Hän on myös pyhä. (Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä", 1.Piet.1:16)

    Jumalan pyhyyteen kuuluu, ettei Hän voi ottaa luokseen ketään epäpyhää ja synnin saastuttamaa.
    Taivas ei olisi mukava paikka, jos me epäpuhtaina pääsisimme sinne. Sellaisia me olemme kuitenkin kaikki, joka ainoa ihminen maan päällä.
    Tarvitsemme siis puhdistusta.

    Ainoa toivomme on, että turvaudumme Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen ristillä suorittamaan lunastustyöhön. Hän kärsi jokaisen ihmisen puolesta kuolemanrangaistuksen, niin että jokainen joka omistaa omalle kohdalleen tämän Jeesuksen sovitustyön, tulee puhdistetuksi kaikesta synnistä. Silloin Jumala näkee meidät kelvollisina ja puhtaina pääsemään taivaaseen. Tätä lahjaa tarjotaan ilmaiseksi, ilman minkäänlaisia vaatimuksia jokaiselle, myös sinulle. Miksi et ottaisi sitä vastaan?

    Jos jäämme synteihimme (eli mikäli hyljeksimme meille vapaasti ja ilmaiseksi tarjottua lahjaa), joudumme kadotukseen.

    En oikein ymmärrä, mistä tulevat ainaiset syytökset pelottelusta ja tuomion julistamisesta. Eikö tämä meille tarjottu lahja ole ennemminkin ilosanoma?

    (Kadotus)tuomiota ei voi julistaa yksikään ihminen kenellekään. Me vain kerromme, mitä Jumala sanassaan on ilmoittanut. Jokainen joutuu valitsemaan elämässään, ottaako vastaan Jeesuksen lahjoittaman pelastuksen vai onko vastapuolen eli saatanan eksytysten vankina.

    Meidän on valittava puolemme. Kultaista keskitietä ei ole.

    Äänestä

  • Kun kuuntelee ja lukee ns. uskovaisia, tuli mieleen että minä en ainakaan haluaisi viettää ikuisuutta heidän kanssaan samassa taivaassa.

    Äänestä

  • Syntinen kirjoitti:

    Kun kuuntelee ja lukee ns. uskovaisia, tuli mieleen että minä en ainakaan haluaisi viettää ikuisuutta heidän kanssaan samassa taivaassa.

    täysin turha pelko sinun kohdallasi.

    Äänestä

  • Kirsikka kirjoitti:

    Olen lukenut k.o. kirjan, elokuva siitä on kaiketi jenkeissä tekeillä. Kirjan suorastaan ahmii, on se niin jännittävää luettavaa.

    Myös toinen kirja ravistelee käsityksiä ja se on
    "NagHammandin kätketty viisaus"- kirja tuo selvästi esille miten esim Raamatun kertomuksista osa on ns perimätietoa. (Esim. se että Jeesus suuteli Mariaa suulle, selitetään nyt, tapahtuma ei ollut eroottinen suudelma, vaan sitä pidettiin hengenantona toiselle henkilölle! Elvytystäkö?)
    Papyrys kääröt jotka löytyivät sattumalta viime vuosikymmeninä tuovat esille monta uutta asiaa, esim Marian ja Tuomaan evankeliumien sanoman.
    Ilmeisesti antavat aihetta miettimiseen samalla tavalla kuin da Vinci koodi. Asiat muuttuvat ajan mukana, mikään ei ole siis pysyvää. Ajan mukana pitää tarpoa eteenpäin.

       "Olen lukenut k.o. kirjan, elokuva siitä on kaiketi jenkeissä tekeillä"

    Da Vinci koodi on fiktio kirja.

    Jos muistat neuvostoaikaa, niin silloin presidentit pussas toisiaan suulle ja jos näet siinäkin erotiikkaa... Ei tuossa ollut sen kummempaa.

    Äänestä

  • tapani kirjoitti:

    Vihjeeksi vain näkemyksiä muuttava kirja: Antti Kylliäinen, Kaikki pääsevät taivaaseen.

    Monet papitkaan eivät nykyään usko helvetin olemassaoloon.

    Raamatussa on paljonkin ristiriitaista; ei pitäisi takertua yksityiskohtiin.

       "Vihjeeksi vain näkemyksiä muuttava kirja: Antti Kylliäinen, Kaikki pääsevät taivaaseen."

    Mistähän kylliäinen on saanut päähänsä että kaikki haluaa taivaaseen?

    Äänestä

on niin mystillinen, ratkaistava on tai pelastusta et saavuta. heikkolahjaiset jäävätkö auttamattomasti rannalle. jos asia olisi niin kuin markkinoidaan, miksi asiakkaan täytyy jatkuvasti lukea käyttöohjeita.

Äänestä

Kirjoittaja pyrkii nostamaan kirjoituksellaan omaa minäänsä.

Hän on väärä profeetta, joka tosi asiassa käyttää Pyhää Sanaa oman etunsa ajamiseen.

Hän ei tunnu edes ymmärtävän Raamatun sanomaa ja tulee sitä vielä julistamaan!!!

Viimeisellä tuomiolla noiden paikka on vasemmalla puolella, sillä ne ovat pahemman luokan vääriä profeettoja. Tuolla kirjoittelulla ei ole asia taivaan iloihin.

Tuollaisille voi vain sanoa: tehkää parannus, lopettakaa Pyhän Sanan väärinkäyttö. Se ei ole tusinatavaraa.

Äänestä
  • tunnistaisi, nuo oikeat ja väärät profeetat?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vihjeeksi. kirjoitti:

Täydellisyyden valtakunta on suuri salaisuus, johon vain Kristukseen Jeesukseen uskovat todelliset vanhurskaat tuntevat tien. Se kuuluista totuuden tie, josta virsi ja laulukin on tehty; Alkaa sanoilla: totuuden henki, johda sinä meitä, etsiessämme valkeuden teitä.
Monet tahtoisivat sinne valkeuteen, totuuden tuntemiseen / kaikkeen hyvän ja oikean lähteelle, jossa ei enää mitään pimeyttä, eikä sen vaikuttamaa vaarallisuutta. Kaikki on avointa ja turvallista, ja vapaus kaikkeen hyvään tarjolla, kaikkine eri, hyvine mausteineen. Täydellisyys makuineen ja tuntoineen, sekä näkyvineen että kuulumineen. Ilman ns. kärsimysten aiheuttamia soraääniä, niitä aiheuttavien, laittomuuden sooloilujen / sekoilujen seurauksina tulevia.

Niin kuin tässä: Jumalattomien ihmisten maailmassa: Ihmiskuntaa hajottavassa ja repivässä, väärälle perustalle rakentamisessa on. Joka on alusta asti ollut väärään ja vinoon vetäviä, ja silloin romahtavaksi (rangaistuksen alaisiksi) rakennettua. Joista kärsimykset ovat aina valtavan suuria. Syystä että, varoituksista ja valistuksista huolimatta jatketaan väärälle perustalle rakentamista, lähes kaikkien siihen osaltaan yhtyessä.
Ei ole montakaan jotka etsisivät oikeaa lujaa perustaa, sitä totuuden ja oikeuden lakien mukaista, ainoastaan silloin lainmukaista. Ja sille, ja sen mukaisesti yhteiskuntien rakentamisvaihtoehtoa. Vaikka kaikki samat mahdollisuudet ja paljon suuremmat menestymisen takuut ovat olleet ja on kokoajan olemassa ja tarjolla.

Ei ole muuta estettä kuin se ns. ahdas portti, eli uskon kautta Jeesukseen on mahdollista päästä sisälle totuuden salaisuuteen ja näkemään asioita oikeasta näkökulmasta ja saada ymmärrystä niiden täydellisten, ohjeiden ja oppien ja ehtojen oikein käsittämiseen. On kuitenkin kaikille nöyrille; Uskollisille, kuuliaisille, ja vilpittömille mahdollista. Ei niille jotka ovat ihastuneet ja mieltyneet tähän, pahan vallassa olevaan laittomuuden (totuuden ja oikeuden lainvastaisuuden) maailmaan.

Jeesuksen Kristuksen nimessä, vihjeeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu