Koulussa, siis yläasteen aikaan, harrastettiin aina munien vertailua suihkussa ja saunassa. Isomunaiset noteerattiin ja asiasta heitettiin läppää. Yksi jätkä sai lempinimen HK, tai joskus Sininen. Tyttöjen kuullenkin tietysti sitä huumoria harrastettiin, ja varmaan sai kaveri osittain sen ansiosta pesää tavallista enemmän kotibileissä ja muissa. Oli se kyllä muutenkin tyttöjen mieleen, urheilussa hyvä ja semmoinen johtajatyyppi.
Vastaavasti sitten yksi kaveri sai lempinimekseen Prinssinnakki tai Prinssi. Varmaan vituttanut teinipoikaa todella rankasti. Sillä tyypillä ei myöskään tyttöystäviä kouluaikaan ollut, tosin nykyään se kuulemma on naimisissa.
Itse olin aika keskikokoinen eli en saanut erityistä mainetta kumpaankaan suuntaan. Mites teillä muilla, oliko kullivertailu muotia koulussa? Tai onko tämä joku pikkukaupunkien juttu vaan? Kiinnostaisi myös tietää, harrastavatko nykyteinit tämmöistä. Omat kokemukset siis 1990-luvun alkuvuosilta, länsisuomalaisesta pikkukaupungista.
Yläasteen munavertailut ja mainostaminen tytöille
11
1768
Vastaukset
Isot kullit erottuvat aina ja niistä tietenkin jutut leviää. Pieniä on liikaa, jotta niistä juttuja kukaan edes jaksaisi levittää.
Yläasteella on kasvut vielä eri vaiheissa, joten armeija-aikaan voi se minimuna jo yllättää ;)- Häxy-on-asiantuntija
Häxyhän teki munavertailua yläastepojille kun oli eräällä pienellä koululla kuntouttavassa työtoiminnassa kopiokoneen hoitajana. Opettajat ihmettelivät kun tulostus kestää ja häxyä ei näy, ja lähtivät etsimään häxyä, niin sieltä se löytyi poikien puksarista siivouskomerosta banaani perseessä. Oli porauttanut talkkarilla siivouskomeron oveen tiekistelyreijän. Se kuntoutusyritys loppui lyhyeen.
Mutta häxynhän tuo avauskin on.Askoa kiihottaa tuollaiset jutut. Miksi hän muuten niitä alvariinsa kirjoittelisi.
Avaus oli häxyn, niin kuin kaikkki muutkin avaukset täällä. Myös vastaukset olivat häxyn. Jopa tämä Askon typerä vastaus tuossa yläpuolella oli häxyn.Kyllä sinä kiihotut kirjoituksistasi. Olemme toki homoutesi tienneet jo ennen sinua.
Selkeästi näkyy kirjoituksissasi siun halut, vaikka niitä naamioit jonkun muun haluiksi. Narahdit taas, spede.
- eläkeratsu
Joo vertailtiinhan niitä kulleja jo 60luvulla, itse sain nimeksi paloletku, mutt ei sitä pesää kummemmin tullut, johtuneeko tuosta loppuosasta😏
- hiyutyrt
Vertailtiin ja isosta tai muita kookkaammasta huomautettiin, ku karvat tuli jo viidennellä luokalla. Vanhemmat kundit ja luokan pojat tietysti halus nähdä karvat:) Yläasteellä kun viimeisetkin sai ne karvansa, tais meno vertailujen suhteen rauhoittua.
Jotkut tosin halus vertailla ja nähdä tai vaan kyseli ihan kahden kesken. Kyllä sitä jo nuorena seisoteltiin ja runkattiin kimpassa.- Oli-ihqua
Vertailtiin ja imettiin.
- MitatKohdilleen
Tuota nuorten miesten ryhmä runkkailua ihmetellyt miten se on median mukaan hirmu yleistä Tässä tuli ensimmäisen kerran elämässäni vastaan, että joku sellaisessa nuorena ollut mukana.
Jos se olisi oikeasti yleistä, luulisi saunakulttuuriin kuuluvan porukka runkkaus lauteilla? - Muistelo1234567
Missä mediassa se yleiseksi on sanottu? Katsottiin poikasena pornoa ja mentiin jokainen runkulle omaan eri huoneeseen. Kerran runkattiin saunassa kaverin kanssa, mutta vittu kun nauratti niin, että ei siitä oikein mitään heteroilla tullut.
- Numento
Löylykauha unohtus.
- Jesssssse71
Kyllä ne jutut isosta kullista kummasti levis yläasteella 80-luvun puolen välin paikkeillakin. Ja jotkut (monet?) tytöt oli kiinnostuneita isokullisista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011581
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581001Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85912
- 61886
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11770Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t266766Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä341707Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74706Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk61702