Laura Peräsalon jutun otsikossa "Trump MYLVI Iranin pahuudesta". Ollaan mitä mieltä tahansa Trumpista mutta tuollainen otsikointi on törkeää. Yleensäkin Trumpista kirjoittelu on kuin "työpaikka kiusaamista" ! En ole Trumpin kannattaja mutta rankkaa on irvailu ja haukkuminen Yhdysvaltojen valitusta presidentistä.
Iltalehden juttu
mylviikö-niinistö
384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
no ei kyllä ole mikään ihme. jos rankkaa on kirjoittelu, äijä on kun norsu porsliinikaupassa.
Ihan saa ukko mitä tilaakin.
Siinä sen näkee, mitä saa kun äänestää narsistisen populistin pressaksi. Ukko on täysin vahdittava pelle, kirjoitukset on ihan hänen omien tekojensa mukaisia.
Mikäli aloittaja ei olisi Trumpin kannattaja, ei hän välittäisi mitä, tai miten äijästä kirjoitetaan.
Alkaisi Trumppikin käyttäytyä sivistyneen presidentillisesti, lopettaisi mrdian haukkumisen, niin varmaan kirjoitusten sävy muuttuisi sen mukaiseksi.
Siis jos et kannata esim. Niinistöä, niin saat toimittajana kirjoitella Suomen presidentistä ihan mitä vaan?