Pohjois-Irlannin taistelut siirtyneet Englantiin?

Olisivatko P-Irlannin taistelijat suivaantuneet brexitistä ja alkaneet järjestämään attentaatteja Englannin puolella?
582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Paremminkin voisi epäillä, että olisivat tekemässä pommi-iskuja itsensä puolesta ja haluaisivat erota Britanniasta. Aivan samaan tapaan, kuin entisinä aikoina. EU olisi tuossa tilanteessa Pohjois-Irlannin taloudellinen ja poliittinen turva.

Äänestä

The real IRA voisi toimia täsmälleen noin tai sitten joku skotlantilainen itsenäisyysliikkeen äärisiipi. Pohjois-Irlannin aseellinen selkkaus saattaa Brexitin myötä eskaloitua entistäkin enemmän.

Äänestä
  • Pohjois-Irlantihan liitetään ilmeisesti Irlantiin, koska paikalliset asukkaat kannattavat EU:ssa pysymistä, ja muutenkin iso osa Pohjois-Irlannin asukkaista on jo Irlannin kansalaisia. Varsinkin jos Skotlantikin päättää itsenäistyä, niin P-Irlannin irtoaminen Britanniasta on enemmän kuin todennäköistä.

    Äänestä

Joku jo muistutti, että onhan muutkin räjäyttäneet pommeja Britanniassa. Siitä on kyllä aika kauan, viimeiset pommit räjähtivät 70-luvulla.
Viime vuodet massamurhia ovat tehneet tietyn suunnan tyypit. Se ei kaunistelusta ja kotoutuksesta muutu.

Äänestä
  • Ja kun yhden porukan ympärillä kouhkataan, niin muiden ryhmittymien on helppo puuhastella. Voi laittaa kolttoset toisten piikkiin. Sama toimii toki toisinpäinkin. Aina kun jossain poksahtaa, niin eri porukka saattaa kiirehtiä ottamaan "kunnian" itselleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voisikolla kirjoitti:

Olisivatko P-Irlannin taistelijat suivaantuneet brexitistä ja alkaneet järjestämään attentaatteja Englannin puolella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu