Seuraavassa esitykseni tornikokemuksesta, pidettäväksi pöytäpuheena seurakuntamme Luthermatkalla. Teksti on tiivistelmää Olavi Kareksen kirjasta Luther.
Uskonpuhdistajan ja oppi-isämme Lutherin tie oli vienyt Stotternheimissa tapahtuneen salamaniskun pelästyksen seurauksena luostariin. Luostarivuosinaan Luther tuli testanneeksi omien ansioiden riittävyyttä pelastuksen asiassa. Lainvaatimus sydämessään hän suoritti uskoaan ja mitä paremmin hän elämällään yritti kelvata Jumalalle sitä rauhattomampi hänestä tuli. Katumuskysymys oli eräs kompastukivi Lutherin tiellä. Hän sai tässä apua sielunhoitajaltaan ja esimieheltään Johann von Staubitzilta, joka antoi ymmärtää, että että todellinen katumus alkaa rakkaudella Jumalaan ja vanhurskauteen. Vaikka tämä lohdutti Lutheria suuresti ei se kuitenkaan avannut solmua siinä kysymyksessä mistä ihminen voisi saada tuon vaaditun rakkauden, joka oli tien alkukohtana. Siinä ei ahdistava raja suinkaan murtunut Staubitzin avulla, vaan ahdistuksen alkujuuri jäi entiselleen. Staubitzin mainitun neuvon vapauttava voima lienee ollut siinä, että se viittasi liiallisen pinnistetyn katumustaistelun hyödyttömyyteen. Luther ei olisi halunnut ottaa yliopiston raamatun opetustoimea vastaan, jonka hänen esimiehensä Staupitz hänelle myönsi. Lopulta kuitenkin myönnyttään tähän toimeen, muodostui siinä työssä se käänne, jossa maailmanhistoria mullistui.
Lutherin peruskysymyksenä oli kuinka löytää armollinen Jumala tai toisin sanoen miten ihminen voi saavuttaa yhteyden Jumalaan? ja toiseksi Jumalalle vai ihmisellekö jää ratkaisu lunastuskysymyksessä?
Tornikokemus, joka lopulta avasi Lutherille ymmärryksen Jumalan ansaitsemattomasta armosta Kristuksessa oli vuosia kestäneen sisäisen kyselyn ja taistelun tulos.
Tornikokemuksen ajankohdasta on tutkijoiden kesken erilaisia näkemyksiä, eikä Lutherin omat elämäkerralliset muistelmatkaan anna täyttä selvyyttä edes vuosiluvun tarkkuudella. Yleinen näkemys on kuitenkin se, että tuo mullistava tapaus on tapahtunut ajanjaksona jolloin Lutherin piti luentosarjaa psalmeista professorin opetustoimessaan Wittenbergin luostarin yliopistossa.
Ennen tornikokemusta Luther vihasi sanaa vanhurskaus. Häneen vaikutti salamaniskun tavoin sana:"Vanhurskaudessasi vapahda minut." Paavalin roomalaiskirjeen tutkiminen oli hänelle vastahakoista, koska siinä käsitys Jumalan vanhurskaudesta nnäyttelee niin suurta osaa. Hän tunsi vain Jumalan tuomitsevan vanhurskauden. Kuitenkin hänellä oli suuressa ahdistuksessaan hämärä tunne, että tuolla käsityksellä voisi olla Raamatun kielessä toinenkin merkitys kuin tuo tavallinen filosofisen ajatustavan mukainen, ja niin hän tunsi elävää pakkoa päästä tästä vihdoin selville. hän joutui Roomalaiskirjeen tunnettujen sanojen eteen: "Jumalan vanhurskaus ilmenee uskosta uskoon, niinkuin on kirjoitettu:'Vanhurskas on elävä uskosta'"(Room.1:17). Mutta tämän kohdankin tutkistelu teki ensin tuon ahdistavan kysymyksen vain entistä hämärämmäksi hänen silmilleen ja vaikeammaksi sydämelle. Hänestä tuntui, että evankeliumikin oli vain ilmoitus Jumalan rankaisevasta vanhurskaudesta, eräs keino piinata ja kiduttaa perisynnin ja kymmenen käskysanan jo muutenkin niin hirveästi rasittamia ihmisiä. Hänen tätä miettiessään heräsi hänessä jälleen, kuten usein ennenkin, inthimoinen viha sitä julmaa Jumalaa kohtaan, joka vaati aina rakkautta, mutta teki kuitenkin tuon rakkauden luoduilleen aivan mahdottomaksi.
Niin Luther raivosi kammiossaan mustan luostarin tornissa haavoitetuin sydämin ja ahdistetuin mielin, mutta ei kuitenkaan hellittänyt, vaan kolkutti aina uudelleen Paavalia saadakseen selville, mitä tämä mainituilla sanoillaan vanhurskaudesta oikein tarkoitti. Tarkasteltaessa Lutherin omaa kertomusta hänen suuresta murroksestaan havaitaan, että hän vihdoin päiviä ja öitä kestäneiden mietiskelyjen jälkeen tuli ajatelleeksi sitä ajatusyhteyttä, että Jumalan vanhurskaus ilmaistaan evankeliumissa, niinkuin on kirjoitettu: "Vanhurskas on elävä uskosta." Silloin hän ymmärsi, ettei siinä voida tarkoittaa Jumalan rankaisevaa, vaan lahjoittavaa vanhurskautta, jonka kautta hän tekee ihmisen oikeutetuksi armoonsa, niinkuin on kirjoitettu: "Vanhurskas on elävä uskosta" Tämä passiivinen vanhurskaus jonka kautta armollinen Jumala vanhurskauttaa ihmisen uskosta, kirkastui tornikokemuksena Lutherille. Sinä hetkenä uuden elämän voima tulvehti hänen rasittuneeseen sydämeensä. Hän tunsi itsensä kokonaan uudestisyntyneeksi. Paratiisin suljetut portit avautuivat hänen ikävöivän katseensa edessä. Koko Raamattu kirkastui aivan kuin uutena ja toisenlaisena kuin ennen. Hän kohtasi siellä Jumalan, joka omalla työllään, oman voimansa ja oman viisautensa kautta tekee armotyönsä ihmisessä , jolla itsellään ei ole siihen mitään osaa. Ja niinpä hän nyt alkoi rakastaa tuota sanaa "Jumalan vanhurskaus" yhtä paljon kuin hän oli sitä aikaisemmin vihannut. Siitä tuli hänelle nyt suloinen sana, joka antoi hänen aavistaen kuulla paratiisin lounatuulten hyminän.
Uskonpuhdistajan ja oppi-isämme Lutherin tie oli vienyt Stotternheimissa tapahtuneen salamaniskun pelästyksen seurauksena luostariin. Luostarivuosinaan Luther tuli testanneeksi omien ansioiden riittävyyttä pelastuksen asiassa. Lainvaatimus sydämessään hän suoritti uskoaan ja mitä paremmin hän elämällään yritti kelvata Jumalalle sitä rauhattomampi hänestä tuli. Katumuskysymys oli eräs kompastukivi Lutherin tiellä. Hän sai tässä apua sielunhoitajaltaan ja esimieheltään Johann von Staubitzilta, joka antoi ymmärtää, että että todellinen katumus alkaa rakkaudella Jumalaan ja vanhurskauteen. Vaikka tämä lohdutti Lutheria suuresti ei se kuitenkaan avannut solmua siinä kysymyksessä mistä ihminen voisi saada tuon vaaditun rakkauden, joka oli tien alkukohtana. Siinä ei ahdistava raja suinkaan murtunut Staubitzin avulla, vaan ahdistuksen alkujuuri jäi entiselleen. Staubitzin mainitun neuvon vapauttava voima lienee ollut siinä, että se viittasi liiallisen pinnistetyn katumustaistelun hyödyttömyyteen. Luther ei olisi halunnut ottaa yliopiston raamatun opetustoimea vastaan, jonka hänen esimiehensä Staupitz hänelle myönsi. Lopulta kuitenkin myönnyttään tähän toimeen, muodostui siinä työssä se käänne, jossa maailmanhistoria mullistui.
Lutherin peruskysymyksenä oli kuinka löytää armollinen Jumala tai toisin sanoen miten ihminen voi saavuttaa yhteyden Jumalaan? ja toiseksi Jumalalle vai ihmisellekö jää ratkaisu lunastuskysymyksessä?
Tornikokemus, joka lopulta avasi Lutherille ymmärryksen Jumalan ansaitsemattomasta armosta Kristuksessa oli vuosia kestäneen sisäisen kyselyn ja taistelun tulos.
Tornikokemuksen ajankohdasta on tutkijoiden kesken erilaisia näkemyksiä, eikä Lutherin omat elämäkerralliset muistelmatkaan anna täyttä selvyyttä edes vuosiluvun tarkkuudella. Yleinen näkemys on kuitenkin se, että tuo mullistava tapaus on tapahtunut ajanjaksona jolloin Lutherin piti luentosarjaa psalmeista professorin opetustoimessaan Wittenbergin luostarin yliopistossa.
Ennen tornikokemusta Luther vihasi sanaa vanhurskaus. Häneen vaikutti salamaniskun tavoin sana:"Vanhurskaudessasi vapahda minut." Paavalin roomalaiskirjeen tutkiminen oli hänelle vastahakoista, koska siinä käsitys Jumalan vanhurskaudesta nnäyttelee niin suurta osaa. Hän tunsi vain Jumalan tuomitsevan vanhurskauden. Kuitenkin hänellä oli suuressa ahdistuksessaan hämärä tunne, että tuolla käsityksellä voisi olla Raamatun kielessä toinenkin merkitys kuin tuo tavallinen filosofisen ajatustavan mukainen, ja niin hän tunsi elävää pakkoa päästä tästä vihdoin selville. hän joutui Roomalaiskirjeen tunnettujen sanojen eteen: "Jumalan vanhurskaus ilmenee uskosta uskoon, niinkuin on kirjoitettu:'Vanhurskas on elävä uskosta'"(Room.1:17). Mutta tämän kohdankin tutkistelu teki ensin tuon ahdistavan kysymyksen vain entistä hämärämmäksi hänen silmilleen ja vaikeammaksi sydämelle. Hänestä tuntui, että evankeliumikin oli vain ilmoitus Jumalan rankaisevasta vanhurskaudesta, eräs keino piinata ja kiduttaa perisynnin ja kymmenen käskysanan jo muutenkin niin hirveästi rasittamia ihmisiä. Hänen tätä miettiessään heräsi hänessä jälleen, kuten usein ennenkin, inthimoinen viha sitä julmaa Jumalaa kohtaan, joka vaati aina rakkautta, mutta teki kuitenkin tuon rakkauden luoduilleen aivan mahdottomaksi.
Niin Luther raivosi kammiossaan mustan luostarin tornissa haavoitetuin sydämin ja ahdistetuin mielin, mutta ei kuitenkaan hellittänyt, vaan kolkutti aina uudelleen Paavalia saadakseen selville, mitä tämä mainituilla sanoillaan vanhurskaudesta oikein tarkoitti. Tarkasteltaessa Lutherin omaa kertomusta hänen suuresta murroksestaan havaitaan, että hän vihdoin päiviä ja öitä kestäneiden mietiskelyjen jälkeen tuli ajatelleeksi sitä ajatusyhteyttä, että Jumalan vanhurskaus ilmaistaan evankeliumissa, niinkuin on kirjoitettu: "Vanhurskas on elävä uskosta." Silloin hän ymmärsi, ettei siinä voida tarkoittaa Jumalan rankaisevaa, vaan lahjoittavaa vanhurskautta, jonka kautta hän tekee ihmisen oikeutetuksi armoonsa, niinkuin on kirjoitettu: "Vanhurskas on elävä uskosta" Tämä passiivinen vanhurskaus jonka kautta armollinen Jumala vanhurskauttaa ihmisen uskosta, kirkastui tornikokemuksena Lutherille. Sinä hetkenä uuden elämän voima tulvehti hänen rasittuneeseen sydämeensä. Hän tunsi itsensä kokonaan uudestisyntyneeksi. Paratiisin suljetut portit avautuivat hänen ikävöivän katseensa edessä. Koko Raamattu kirkastui aivan kuin uutena ja toisenlaisena kuin ennen. Hän kohtasi siellä Jumalan, joka omalla työllään, oman voimansa ja oman viisautensa kautta tekee armotyönsä ihmisessä , jolla itsellään ei ole siihen mitään osaa. Ja niinpä hän nyt alkoi rakastaa tuota sanaa "Jumalan vanhurskaus" yhtä paljon kuin hän oli sitä aikaisemmin vihannut. Siitä tuli hänelle nyt suloinen sana, joka antoi hänen aavistaen kuulla paratiisin lounatuulten hyminän.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Päästetään vielä Luther itse ääneen samasta:" Lopulta Jumalan armosta huomasin päivien jä öiden yhtämittaisten mietiskelyjen jälkeen noiden sanojen yhteyden: Jumalan vanhurskaus ilmaistaan tuossa (evankeliumissa), niinkuin on kirjoitettu, että "vanhurskas on elävä uskosta". silloin aloin ymmärtää Jumalan vanhurskauden sellaiseksi, josta vanhurskas elää jumalan lahjan kautta, nimittäin uskosta,; j aminä havaitsin siinä olevan ajatuksen: evankeliumissa ilmenee Jumalan vanhurskaus, nimittäin Jumalan passiivinen vanhurskaus, jonka nojalla armollinen Jumala vanhurskauttaa meidät uskon kautta, kuten on kirjoitettu: "Vanhurskas on elävä uskosta." Silloin tunsin itseni suorastaan uudestisyntyneeksi ja uskoin astuneeni avatuista porteista paratiisiin. Siinä Pyhän Raamatun kasvot näyttäytyivät heti minulle aivan toisessa valossa."
Ihan hienoa että kirjoitetaan täällä välillä luterilaisuudestakin. Aikoinaan kun olin saanut opetusta kirkossamme ja aloin saada käsitystä, että nyt lötköttämään, Jumala hoitaa kaiken, olin hämmästynyt kun aloin lukea Lutherin katekismusta jne. ja huomasin kuinka katolista se oli.
Me luterilaisethan elämme jo niin villisti ja vapaasti, että meitä ärsyttää Lutherin komentelu katekismuksessa, ihan kuin palaisimme katoliseen kirkkoon. Sekä pienessä että isossa katekismuksessa.
Toki luin juuri jonkin kokoelman, joka oli toimitettu jostain teologien esitelmistä muistaakseni, olisikohan ollut vuodelta 2000. Se missä on Tuomo Mannermaan jäähyväispuhe toimitettuna siellä lopussa. Mannermaan oli muistaakseni kaikkein mielenkiintoisin siinä kokoelmassa.
Tässä kokoelmassa esitelmiä taidettiin mainita tuosta komentelustakin ja jotenkin tulkittiin sitä ikään kuin avaavasti. Itse kuitenkin arvelen että kyseessä on eräänlainen reipas saksalaisuus, mikä ärsyttää minua.
En ole itse teologi, mutta joskus tulee tuollaisiakin luettua.
Toki sitten myöhemmin joskus meditoin niitä käskyjä ohjeiden mukaan, mutta taisi olla niin, että oli joku nykyluterilainen opettaja, joka ei ärsyttänyt minua tyylillään.
Tietysti lisäsin omiani, kuten ajattelee jotain käskyä Älä tapa, tulee sitten mieleen kaikki miten Jeesus sitä avasi jne.
Jostain syystä kuitenkin sitten aina lopulta tulee mieleen kaikista, ikään kuin yrittäisin jotain. Vaikka en yritä pelastua.
Nän ollen olen jättänyt Lutherin ohjeetkin sikseen.
Hieno avaus! Kiitos Jipk!
Tämä ketju ansaitsee tulla nostetuksi sillä tässä on kirkkaana edessämme puhdas raamatunmukainen vanhurskauttamisoppi kuin kirkas kallis helmi pomittavaksi!
https://www.youtube.com/watch?v=I7D5nGnIQTM
Mukava että muutama rohkaistui koelukemaan tuon esitykseni, kiitokset. Nyt sitten otan puheen mukaan matkaan. Ev.lut :minunkin mielestäni tuo vanhurskauttamisopin löytö Lutherilta on vaikuttava tapaus, liikutuin kyllä.
Yksi luterilainen_kr: en saanut ihan kaikesta kiinni mitä sanot, mutta vähäkatekismusta monet Lutheria laajemminkin lukeneet pitävät Lutherin merkityksellisimpänä teoksena. Ei sen vuoksi, että se olisi opillisesti niin arvokas, vaan että siinä tuodaan evankeliumin ja raamatun opetus pähkinänkuoressa jokapäiväiseen elämään kodeissa opittavaksi.
Ehkä olen kuullut tämän niin moneen kertaan, luterilaisena, tai lukenut jostakin, että se ei enää sillä tavalla saanut silmääni kyyneltymään...
Toki meillä jokaisella saattaa olla oma tornikokemuksemme...ennen kuin meille kirkastuu evankeliumi.
Ja tietysti hienoahan se on, jos kerrataan tätä luterilaisuuden kristillisyyden helmeä ja tavallaan koko kristikunnan helmeä., näin 500-vuotisvuotena...
Mutta samalla minua myös kalvavat ristiriitaiset ajatukset. Mikä tilanne olisi nyt, jos kaikki olisivat kääntyneet luterilaiseen kristillisyyteen? Tiesikö Jumala tämän, että meilläkin jo 500 vuoden kuluttua maallistutaan niin , että suunnitellaan outoja avioliittoja, hälläväliatyyli vallitsee jne.
Jos nyt jokin jäännös jää, globaalisti suorastaan olemattomasta kirkosta, muuttuisiko se samanlaiseksi 500 v. kuluttua?
Ainakin näyttäisi siltä, että koska katolilaisille on avautunut hiukan evankeliumi tällä välin, Jumala taitaa laittaa tämän naftaliiniin vähäksi aikaa. Ellei sitten ole the end tulossa sinnekin lähiaikoina., hiukan viiveellä meistä.,
Kirjoitetaan nyt äkkiä ennen Manun hautajaisia vielä selvennys: Luterilaisella kirkolla oli oma tehtävänsä, mutta nyt se on tullut tehtävänsä loppuun. Sitä ei enää tarvita, koska ihmisillä ei ole mitään syyllisyydentuntoa Jumalan edessä. He pitävät itseään yleisesti melko hyvinä ja vain hieman erehtyväisinä. Näin ollen he tulevat tulokseen että ristinkuolema on barbaaristen ihmisten keksintö.
Ja muutenkin nostin tämän, sillä jo siitä, että aihe ei ketään kiinnostanut, näkee ettei Suomessa ole luterilaisia nytkään ylenmäärin, saati tällä sivustolla.
En nyt syvennyt Lutherin kirjoituksiin vaan peilaan tätä omiin kokemuksiini.
”Lainvaatimus sydämessään hän suoritti uskoaan ja mitä paremmin hän elämällään yritti kelvata Jumalalle sitä rauhattomampi hänestä tuli.”
Tämänkaltaista oppia on yhä paljon. Lapsena jo opin luterilaiselta mummolta varsin ankaraa uskoa. Oli melkoiset kieltolistat mitä ei saanut tehdä. Ankeaa ja tuomitsevaa.
Samoja teemoja tälläkin palstalla käydään, luetellaan mitä kaikkea ensin pitää tehdä, jotta saisi luvan olla edes uskova. Tuntuu että nimenomaan uskoa suoritetaan.
”…todellinen katumus alkaa rakkaudella Jumalaan ja vanhurskauteen.” ja ”… mistä ihminen voisi saada tuon vaaditun rakkauden, joka oli tien alkukohtana.”
Tämä vastaa todella paljon sitä omaa painiskeluani uskon parissa.
”…viittasi liiallisen pinnistetyn katumustaistelun hyödyttömyyteen.
”… kuinka löytää armollinen Jumala tai toisin sanoen miten ihminen voi saavuttaa yhteyden Jumalaan? ja toiseksi Jumalalle vai ihmisellekö jää ratkaisu lunastuskysymyksessä?”
Kauan pysyi tuo armollinen Jumala minultakin piilossa. Vasta kun eräs ortodoksi avasi minulle, mitä armo on, käsitin, kuinka vähän siitä olinkaan kuullut.
Todellakin, vaikka kuinka paljon ja syvästi katuisin jotain, se ei auta. Vasta kun uskaltaa ottaa vastaan sen, että Jumala rakastaa ja armahtaa muutenkin, voin sanoa että koin se mitä tuolla myöhemmin Luther kirjoittaa.
”…ettei siinä voida tarkoittaa Jumalan rankaisevaa, vaan lahjoittavaa vanhurskautta, jonka kautta hän tekee ihmisen oikeutetuksi armoonsa…” ja ”Tämä passiivinen vanhurskaus”
Täsmälleen, lahja joka otetaan vain vastaan.
”Sinä hetkenä uuden elämän voima tulvehti hänen rasittuneeseen sydämeensä. Hän tunsi itsensä kokonaan uudestisyntyneeksi. ”
”Koko Raamattu kirkastui aivan kuin uutena ja toisenlaisena kuin ennen. Hän kohtasi siellä Jumalan, joka omalla työllään, oman voimansa ja oman viisautensa kautta tekee armotyönsä ihmisessä…”
Aivan sama kokemus. Raamattu avautui vallan toisin, kuin mitä siihen saakka. Enää sieltä ei osunut vain rankaisuja vaan todellinen rakkauden ja todellisen armon sanoja.
Nykyään ihmiset ovat syytettyinä, syyllistettyinä aivan yhtä vahvasti kuin ennen – tosin nyt eri asioista. Tuota taakkaa vain lisätään ja lisätään. Ihmiset syyllistävät jo itseäänkin siinä määrin, että menettävät mielenterveytensä. Ehkä siksi he eivät enää vain jaksa kuulla näitä ”keljumien” syyttäviä sanoja enempää?
Siksi evankeliumin eli ilosanoman tuominen olisi hyvä juttu. Nykyihmisille heidän omalla kielellään ja ilmaisuillaan.
" Ihmiset syyllistävät jo itseäänkin siinä määrin, että menettävät mielenterveytensä. Ehkä siksi he eivät enää vain jaksa kuulla näitä ”keljumien” syyttäviä sanoja enempää? "
Jos ihminen ei tajua syntisyyttään ja sitä, miten syntinsä saa anteeksi en yhtään ihmettele, että mielenterveys menee.
Mutta sinä ilmeisesti et kertoisi sitä miksi ihmiset tarvitsevat Jeesusta vaan mieluummin vaikenet ihmisten syntisyydestä?
Ei vaan väärä syyllisyys ja siitä syntyvä häpeä johtaa toivottomuuteen. Siksi ei tule toivottomuutta lisätä enempää.
Mikä ihmisellä on väärää syyllisyyttä ja väärää häpeää??
Etkö osaa niitä eroittaa kun kyselet?
Mäkään en erota. Voisiks selvittää mullekin.
"Siksi evankeliumin eli ilosanoman tuominen olisi hyvä juttu. Nykyihmisille heidän omalla kielellään ja ilmaisuillaan. "
Mitä olet itse tehnyt asian eteen?
Sen oman pienen saran, joka minulle on annettu.
Mitä sinulle on annettu ja kuka on antanut?
Eikö sinulle ole annettu lähetyskäskyä?
En sinun käskyjä taida tarvita? Vaikka kuinka mielesi tekisi.
Voi kuules mummo kun minulle ei tulisi mielenikään käskeä sinua.
Mutta ihmettelen jos et edes lähetyskäskyä tiedä.
Viiden pisteen vihje; se löytyy Raamatusta evankeliumeista 😊
Todellakin, ehkä sinun pitää se lukea uudestaan?
Valitettavastise, että vaikka minä lukisin sen kuinka monta kertaa ei millään auta sinua sitä ymmärtämään 🤓 Kyllä sinun pitää se ihan itse vain lukea. Tai kuuntele ääniraamatusta jos et jaksa lukea.
Mummolle:
"Tämänkaltaista oppia on yhä paljon. Lapsena jo opin luterilaiselta mummolta varsin ankaraa uskoa. Oli melkoiset kieltolistat mitä ei saanut tehdä. Ankeaa ja tuomitsevaa." (Mummo)
>>> Onko sinusta kristillistä parajata mummoaan täällä palstalla ja tuomita hänen uskonsa vääräksi? En toki tunne/tuntenut mummoasi mutta kun kirjoituksiasi lukee, tulee mieleen että tokkopa siinä mummosi uskossa mitään vikaa on ollut, vaan paremminkin ehkä itsessäsi? Entäpä jos oletkin itse se paha lapsi joka ei ota vastaan hyvää sanomaa?
"Samoja teemoja tälläkin palstalla käydään, luetellaan mitä kaikkea ensin pitää tehdä, jotta saisi luvan olla edes uskova. Tuntuu että nimenomaan uskoa suoritetaan." (Mummo)
>>> Minusta olet käsittänyt asian pahasti väärin. Ei täällä ole kuin Mikko ja pari muuta jotka vaativat tekoja uskoksi. Olisiko kyse enemmänkin siitä että kun vastustat Jumalan sanan totuuksia, niin sinun täytyy kääntää asia näin, koska ne käyvät liian osuvasti kohti sinua?
"Kauan pysyi tuo armollinen Jumala minultakin piilossa. Vasta kun eräs ortodoksi avasi minulle, mitä armo on, käsitin, kuinka vähän siitä olinkaan kuullut." (Mummo)
>>> Hienoa että armo on sinulle tärkeää mutta se on paha asia että käsität armon sillä tavalla että syntikin on sallittua, etenkin Jumalan sanaa vastaan sanominen ja kapinoiminen. Kun et tuomitse itseäsi syntiseksi ja tunnusta tässä kohtaa syntejäsi, kiellät samalla itseltäsi myös armon osallisuuden sillä RAAMATTU (huom. en minä) sanoo "joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, se saa armon mutta joka ne salaa, se ei menesty".
"Todellakin, vaikka kuinka paljon ja syvästi katuisin jotain, se ei auta." (Mummo)
>>> Ei tietenkään, koska katumuksellasi et voi ansaita mitään. Mutta jos sinulta puuttuu katumus ja synnintunto, -ei sinulla ole oikeaa uskoakaan. On näet mahdotonta että joku voisi olla uskossa mutta ei ole henkilökohtaista syntiongelmaa edes tunnustamisen ja ennenkaikkea tunnistamisen tasolla. Huomaatko, kyse ei siis ole syntisyyden tunteista. Mutta jos sinä tunnistat ja tunnustat syntisyytesi, sinä myös haluat välttää syntiä ja tehdä parannusta. Kirjoituksistasi ei ole ollut tällaista koskaan havaittavissa pienimmässäkään määrin. Päinvastoin; nouset rohkeasti Jumalan sanan käskyjä vastaan.
"Aivan sama kokemus. Raamattu avautui vallan toisin, kuin mitä siihen saakka. Enää sieltä ei osunut vain rankaisuja vaan todellinen rakkauden ja todellisen armon sanoja." (Mummo)
>>> Ollaanko kuitenkin nyt rehellisiä ja muistellaan mitä olet täällä kirjoitellut? Sinulle on tosiaankin "avautunut Raamattu vallan toisin" kuin uskovaisille, sillä sinulle avautui sieltä ettei se ole kokonaan Jumalan sanaa, lisäksi sinulle avautui että sitä vastaan saa kapinoida ja sitä arvostella, lisäksi sinulle avautui että erilaisia syntejä kuten naispappeus ja homoseksuaalisuus ja kaikenlainen jumalattyomuus on sallittua. Lisäksi sinulle avautui se että aloit puolustamaan kaikenlaista syntielämää ja pahuudentöitä avoimesti ja rohkeasti. Lisäksi sinulle avautui sieltä että luulet itseäsi "ihan kelvolliseksi kristityksi" vaikkei sinulla ole minkäänlaista jumalanpelkoa.
"Nykyään ihmiset ovat syytettyinä, syyllistettyinä aivan yhtä vahvasti kuin ennen – tosin nyt eri asioista. Tuota taakkaa vain lisätään ja lisätään. Ihmiset syyllistävät jo itseäänkin siinä määrin, että menettävät mielenterveytensä. Ehkä siksi he eivät enää vain jaksa kuulla näitä ”keljumien” syyttäviä sanoja enempää? " (Mummo)
>>> No voi nyyh nyyh... onpa liikuttavaa.
”Onko sinusta kristillistä parajata mummoaan täällä palstalla ja tuomita hänen uskonsa vääräksi?”
Mitenkähän sait tuosta parjausta??? Totesin asian. Sinä tulkitsit asian noin. En puhu mitään hänen uskostaan, enkä niiden muidenkaan. Vaan siitä, miten näitä opetettiin.
”Ei täällä ole kuin Mikko ja pari muuta jotka vaativat tekoja uskoksi.”
Kyllä Mikko ja yleensä kaikki ne suuntaukset, joissa pitää ”tulla” uskoon. Vaatimukset ovat moninaisia. Sinäkin vaadit jotain ”Kun et tuomitse itseäsi syntiseksi ja tunnusta tässä kohtaa syntejäsi…”, vaikka et mitään koko asiasta tiedä, ja tuosta tulee olo, että vaadit minua muuttamaan mielipiteitäni. Tekoja siis!
”…paha asia että käsität armon sillä tavalla että syntikin on sallittua…”
En käsitä noin.
”Mutta jos sinä tunnistat ja tunnustat syntisyytesi, sinä myös haluat välttää syntiä ja tehdä parannusta.”
Totta kai olen syntinen, aivan kuten sinäkin. Rakkaus on se voima, joka ohjaa välttämään syntejä ja kilvoittelemaan.
”…aloit puolustamaan kaikenlaista syntielämää ja pahuudentöitä avoimesti ja rohkeasti. Lisäksi sinulle avautui sieltä että luulet itseäsi "ihan kelvolliseksi kristityksi" vaikkei sinulla ole minkäänlaista jumalanpelkoa.”
Rakkauden myötä kunnioitan Jumalaa. Uskoni ei perustu pelkoon vaan kunnioitukseen. Enkä puolusta ”syntielämää” ja usein olen niistä täällä kirjoitellutkin. Ahneudesta, itsekkyydestä, rahanhimosta jne.
Sain uskon. Olen siitä onnellinen. Vaikka kuinka yrität sitä pilkata, se ei muuta asiaa.
" Rakkaus on se voima, joka ohjaa välttämään syntejä ja kilvoittelemaan. " (Mummo)
>>> Et näköjään kerta kaikkiaan kykene vastaanottamaan minkäänlaista kritiikkiä ja tutkimaan perusteitasi. Miten tuo yllä oleva lainaus mielestäsi sopii yhteen esim. sen kanssa että kiellät Raamatun olevan erehtymätön Jumalan sana?
"Sain uskon. Olen siitä onnellinen. Vaikka kuinka yrität sitä pilkata, se ei muuta asiaa." (Mummo)
>>> Toivon todella että olet saanut mutta miksi väität minun yrittävän pilkata? Etkö kestä kohdata asiallisia kysymyksiä?
Ja sekin mitä sanoit että olisin vaatimassa tekoja, on valehtelua sillä olen jo ainakin tuhanteen kertaan sinullekin tolkuttanut että teoilla ei voi ansaita/saada uskoa vaan se on lahja, mutta oikea usko tulee esiin teoissa. teot ovat siis uskon hedelmiä eikä oikea usko voi olla ilman näitä hedelmiä.
Siksi Jeesuskin kehoitti tutkimaan aina kaikkien hedelmiä ja sanoi että "heidän hedelmistään te tunnette heidät" -tämä liittyy siihen että ketä minun ja sinun tulee kuulla ja kenen sanoma ottaa vastaan - ei mihinkään kuvittelemaasi "ihmisten jaoitteluun" -tässäkin kohdassa hylkäät ja kiroat Jumalan sanan.
Kun nyt olen seuraillut jo pitkään kirjoitteluasi niin "hedelmäsi" ovat täällä nähtävissä, -eivätkä ne ole sellaisia hedelmiä jotka syntyvät uskovaisesta sydämestä. Katsos uskovainen ei voi KOSKAAN puolustaa sellaisia asioita kuin että "Raamattu ei ole Jumalan sanaa", tahi: "homoseksuaalisuus ei ole syntiä" tahi "naispappeus ei ole syntiä" -ja lukuisia muitakin joista on selvä Raamatun ilmoitus mutta jota vastaan sinä kapinoit.
Raamatun ilmoituksen ja Jeesuksen opetuksen perusteella on mahdotonta että joku joka on oikeassa uskossa, voisi puolustaa tällaisia asioita, vieläpä kiivaudella kuten sinä teet:
---------------------------------------------------------------------
" Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. " (Matt. 7:luku)
>>> Sinä sanot itselläsi olevan uskon. Siinä tapauksessa sinun pitäisi kyetä ja uskaltaa kohdata nuo käsityksesi tämä sanotun valossa. Uskallatko?
Jos uskallat, joudut radikaaliin mielenmuutokseen. Tällä hetkellä "jumalanpalvelukseisi" on itse valittua, oman näköistäsi. Se ei perustu siihen mitä JUMALA sanassaan ilmoittaa vaan siihen mitkä osat haluat siitä poimia kuinusinat pullasta, hyläten kaiken muun monenlaisilla tekosyillä ja verukkeilla.
Uskallatko tutkia rehellisesti itseäsi ja uskoasi yllä sanotun valossa? Omasta autuudestasi tässä vaan on kysymys ja sinun omasta parhaastasi. Monet muutkin todistavat sinulle täsmälleen samaa.
"...teot ovat siis uskon hedelmiä eikä oikea usko voi olla ilman näitä hedelmiä."
Juuri näin. Olemme siis samaa mieltä.
" Tällä hetkellä "jumalanpalvelukseisi" on itse valittua, oman näköistäsi."
Mistäs sinä sen tiedät? Ethän ole edes paikalla katsomassa.
Kyllä uskallan, ja onneksi usko antaa siihen rohkeutta.
Onko krislam uskontosi?
Olen kristitty. Entä itse?
Et sinä,mikään kristitty ole vaan kirkon jäsen.