EU-vihaajat ovat väärässä!

UnionFan

EU-vihaaja; "EU-hanke on paljastanut karmean totuuden. Koko maanosa pyritään tekemään vasemmistoliberaaliksi liittovaltioksi."

Paksua valetta. Kyseessä on EU:n kehittäminen entistä toimivammaksi ja yhteistyökykyisemmäksi.

"Ikivanhat maat, kansat, kulttuurit ja kielet pyritään tuhoamaan ja muodostamaan sekakulttuurinen demariunelma eli dystopia."

Jäsenvaltiot säilyvät täysin entisellään.

"Eurooppalaisten on aika nousta vastustamaan yhtenä joukkona tuota salakavalaa hanketta, joka on naamioitu näennäisedistyksellisellä ja -humaanilla sanahelinällä. "

Eurooppalaiset ilmaisevat mielipiteensä vapaissa vaaleissa, ei EU-vihaajien valeissa.

"Niinhän Neuvostoliitossakin osattiin kaunistellen vääristellä tavoitteet. Euvostoliitto on sen jälkeläinen. "

Neuvostoliitto oli kommunistinen diktatuuri. EU on hyvin demokraattinen ja perustuu vapaaehtoiseen liittymiseen.









5

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Liittovaltio

      Jos sinulla on vapaus valita jäsenmaa missä asut. Ja jos Integraatiota nyt syvennetään
      niin siinä ei silloin mitenkään voida tehdä toisista EU:n kansalaisista eriarvoisia.

      Jos ihmisillä on täysin sama mahdollisuus asua ja olla ja tehdä työtä kaikissa EU:n
      jäsenmaisissa samoilla ehdoilla ja säännöillä, kuten paikalliset. Miten se voi olla
      eriarvoisuutta.

      Vai puhuuko EU:n vastustaja, että EU:n hallinto ja edustus on korruptoitunut, kuin
      suomen Kom-hallitus ? Euroopan parlamentti on juuri niin iso ja juuri niin monta
      jäsenmaata, että Euroedustajat vaihtuvat demograattisesti. Voi olla pieniä
      vedätyksiä suhteessa kom-suomen hallintoon joka vaikuttaisi pienempään
      ryhmään paljon dramaattisemmin. Ja jos on vedätystä, niin sitä vedätystä
      on myös kom-hallituksessa. Onko Kom-hallitus suomessa puhdas ja testattu
      puolueeton ja vapaa sidonnaisuksista ja miten varmistettu kansalle.

      Eikö vaara ole suurempi Kom-hallituksessa suomessa, kuin suuressa EU-hallituksessa.
      Eikö välitön riski Kom-hallituksessa kohdistuisi pieneen ryhmään, jota käytettäisiin
      hyväksi.

      Toki talouspuoli EU:n sisällä on varmempi ja vakaampi ja tämä on varmaan kiistaton.
      Lisäksi vapaa liikkuvuus ja työ antaa varmasti ihmisille mahdollisuuksia. Elämä EU:n
      sisällä on monelle unelma ja unelma ei ole asua suomen sisällä.

    • UnionFan

      EU-vihaaja: "Olet sä melkonen venkula homoksikin :)"

      Kun ei ole asiaa, solvataan.

      " Kun väität EU-operaatiota demokraattiseksi, on se sama kuin väittäisit, ettei Stalin ollut diktaattori. "

      Kaikki EU:n operaatiot on ensin hyväksyttävä demokraattisesti valittujen päämiesten neuvostossa. Siitä prosessi jatkuu, kunnes kaikki lait on hyväksytty tai hylätty jäsenmaiden parlamenteissa.
      Stalinin toimia ihailevat vain EU-vihaajat.

      "EU:n despotismi nimenomaan tuhoaa demokratian tavoitteidensa tieltä. Miksi vänkkäät, kun se on jo nähty! "

      Ihan turha valehdella. Kaikki EU-prosessit ovat demokraattisia.

      "Myös se on nähty, että jäsenmaat, kuten Suomi, on täysin alistettu mm. velkaannuttamalla ja tukahduttamalla kaikkea mahdollista."

      Jäsenmaat ovat itse vastuussa mm. talousasioistaan. Ne eivät ole EU:n vastuulla. Se tulee asiansa sotkeneita.

      "Miten kävi muuten niiden lupausten joilla meidät kusetettiin äänestämään liittymisen puolesta? Saatiinko vaurautta ja työpaikkoja? Entä miten käy itsenäisyyden, kun Federaatio julistetaan? Kerro lisää valheita, trolli :) "

      EU:n aikana olemme kehittyneet yhdeksi maailman rikkaimmista maista.
      Mitään federaatiota ei julisteta. EU kehittyy vain jäsenmaiden päätöksillä.

      Valeitaan kertovat vai EU-vihaajat vailla tietoa ja tolkkua.

      • kunnoneuvihaaja

        Neuvostoliitto oli paljon parempi kun euroopan unioni joka on ainoastaan mielisairairaiden byrokraattien suojatyöpaikka,sitäpaItsi euroopan unionihan on heikentänyt pineten jäsenmaiden asemaa kaikenn aikaa,ja näyttää kaikkien onneksi siltä että eu tuhoutuu sehän on loistavaa eikö totta? äänestä sinäki euta vastaan ja pilkkaa eu virkamiehiä niin teen minäkin!


    • eukriitikko24

      Eräs euroopan unionin tiedotustoimiston työntekijä itsekin kertoi,ettei usko eun kovin kauaa olevan ehjä vaan rikkoutuvan sisäisiin ritoihin ja sekä korruptioon.Ja kun sinäkin asiaa mietit ja totuuden hyväksyt mikä on vääjäämätön etä euroopan unionin lopun aika aika koitaa alle 10 vuodessa,niin olet jo pitkällä sillä monet eun virkamiehetkään eivät enää usko eun jatkavan byrokraattista pieniä jäsenmaitaan sortavaa linjaansa ilman että se rikkoutuisi nyt koittaakin se eu fanaatikoille pelottava kysmys:Koska ja milloin Suomessa järjestetään kansan äänestys eu sta eroamisesta kuten teki iso-britannia maineikkasti?

    • Liittovaltio

      Mitä suomella olisi vaihtoehtoja ?
      Mitä Teillä on millä Te eroaisitte ?
      Mitä Te söisitte ?
      Ei Teillä ole edes vaihtoehtoa, monen suuren kom -suomen osake enemmistö on myös
      myyty... Nokia ei edes nouse, kun ei ole sijoitusvaralliusuutta, katsokaa Ericsson nousee,
      mutta Nokia ei. Ei nouse, kun ei ole rahaa.
      https://www.youtube.com/watch?v=KRbwVUeE6t0

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2505
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2193
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1867
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1631
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1596
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1585
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1538
    8. 73
      1446
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      100
      1355
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe