Iltalehti kirjoittaa tänään, että poliisi varoittaa uudesta ilmiöstä jopa Wilma-viestein Joensuussa. Alaikäisiä tyttöjä pyörii aikuisten miesten seurassa. Nuorimmat ovat 11-12 -vuotiaita.
Jutun luettuani en voi kuin ihmetellä.. Poliisi herännyt viime aikoina tähän kyseiseen ilmiöön?! En tiedä kuinka kiire heillä töissään on, mutta kyllä ihmettelen jos poliisissa ovat kaikki olleet sellasia henkilöitä, jotka eivät vapaa-ajallaankaan käy keskustassa, sillä etenkin kauppakeskuksissa ja kaupungista riippumatta tätä näkee niin paljon, että alkaa herkemmillä jo oksettaa. Sairasta touhua, ja jokainen tietää tasan tarkkaan minkälaisen porukan toimesta tätä etupäässä tapahtuu. Tyttöjä on hankala syyllistää, sillä vaikka ihmettelen heidänkin aivotoimintaansa ja kasvatustaan, niin täytyy muistaa että he ovat jumaliste lapsia! Nämä karvaiset miehet eivät ole.
Ja kun tässä maassa kuvatunlainen ongelma on niin herkkä, jotta siihen on mahdotonta esittää ratkaisua jonka voisi myös saavuttaa, niin tyydyn päättämään tekstini seuraavasti: Kasvattakaa tyttärenne hyvin ja toivokaa, ettei kukaan loukkaa alkukantaisine himoineen hänen koskemattomuuttaan.
Jutun luettuani en voi kuin ihmetellä.. Poliisi herännyt viime aikoina tähän kyseiseen ilmiöön?! En tiedä kuinka kiire heillä töissään on, mutta kyllä ihmettelen jos poliisissa ovat kaikki olleet sellasia henkilöitä, jotka eivät vapaa-ajallaankaan käy keskustassa, sillä etenkin kauppakeskuksissa ja kaupungista riippumatta tätä näkee niin paljon, että alkaa herkemmillä jo oksettaa. Sairasta touhua, ja jokainen tietää tasan tarkkaan minkälaisen porukan toimesta tätä etupäässä tapahtuu. Tyttöjä on hankala syyllistää, sillä vaikka ihmettelen heidänkin aivotoimintaansa ja kasvatustaan, niin täytyy muistaa että he ovat jumaliste lapsia! Nämä karvaiset miehet eivät ole.
Ja kun tässä maassa kuvatunlainen ongelma on niin herkkä, jotta siihen on mahdotonta esittää ratkaisua jonka voisi myös saavuttaa, niin tyydyn päättämään tekstini seuraavasti: Kasvattakaa tyttärenne hyvin ja toivokaa, ettei kukaan loukkaa alkukantaisine himoineen hänen koskemattomuuttaan.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kauppahallin kulmilla pyöri huoria 80-luvulla. Viinanjuontia wc tiloissa, örvellystä ja haisemista.
Iso Myy sallii sivistyneemmän version tästä tuohusta nykypäivänä.
Huorien nussiminen tuhannen päissään jossain vessassa ei ole edes verrattavissa aikuisten miesten yleistyvään mielenkiintoon lapsia kohtaan. Tästä oksettavasta touhusta ollaan päädytty rikkomaan lakiakin mitä räikeimmillä ja paskamaisilla tavoilla.
Mutta mikä on syy tähän yleistyneeseen touhuun? Onko joensuulaisten miesten keskuudessa syntynyt kenties uudenlainen alakulttuuri jonka johdosta ovat pikkutytöt alkaneet kiinnostaa viime aikoina?
Onhan se näiden nuorten tyttöjen omaakin tyhmyyttä jos eivät ole vieläkään oppineet varomaan. Jännityskö ajaa takaa. Varoittavia esimerkkejä on paljon. Mikä näitä pikkupimu pentuja vaivaa? Eikö tajuntaan mene että ovat lapsia ja alkukantaisia hyväksikäyttäjiä riittää! Turha myöhemmin itkeä!
Nuoret viihtyy hyvin Isossa Myyssä. Alkukantaisten kyttääjien ykköspaikka on Iso Myy.
Suurin ja paras paikka kyttäillä himojensa kohteita. Valo, kesä ja lämpö lisäävät alkukantaisia himoja. Mitenhän sitten kun vaatteet vähenee lämmön myötä? Tapahtuuko kenties lisää alkukantaisia tekoja kesän aikana?
Vapaaehtoisryhmälle voisi olla tilausta asian suhteen. Miten sosiaalipuoli suhtautuu näiden turvapaikanhakijoiden täyspotti pyörimiseen? Tunnetusti turvapaikanhakijat ovat kovia kolikkopelien käyttäjiä. Meneekö tukia kolikkopeleihin?
Ensin oli kommunismi ja nyt Joensuuhun on saapunut ideologia nimeltäMONIKULTURISMI! Se joka sitä arvostelee, tulee tuomita vihapuheesta. Suomalaiset teinitytöt ovat ensimmäiset uhrit. Myöhemmin koko oikeusjärjestelmä tullaan tuhoamaan ja siihen tuodaan vaikutuksia sharialaista. Suojaikäraja lasketaan, koska vankiloihin ei mahdu enää mamuja. Ja näin olemme lähellä vihervasemmistokokoomuksen UNELMAA! Kiitos suvakit, te hyödylliset idiootit. Itse olen muuttamassa pois joensuusta ja Euroopasta. Tuosta uppoavasta laivasta.
tais pakolaiset tänne kutsua,
talonsakkin lupas antaa,
vain lahkolaiset saa lapsia nussia,
ja juntit raiskata,
15000 naista vuodessa
Sehän on mielestäni vain positiivinen asia, että suomityttö saa ensikosketuksen seksuaalisuuteensa ihanan pakolaisen kautta eikä minkään lippis-väärinpäin-päässä-amiksen. Nämä arabimiehet osaavat varmasti antaa positiivisen ensikokemuksen rakkaudesta, jonka jälkeen suomijuntti ei enää kelpaa millään tavalla, kun parempaa on saatavilla. Uskonkin, että poikkeuslupien määrä tulee räjähtämään lähivuosina, kun rakkaudennälkäiset tytöt haluavat avioitua upeiden pakolaisten kanssa eikä presidentille jää muuta vaihtoehtoa monikulttuurisena ja suvaitsevaisena ihmisenä, kuin myöntää lupa.
Kyllä jos itsekin on sitä "amis-osasto", tasoa, eipä silloin seksikokemukset ja aviollitot ihmetytä pakolaisten kanssa.
Jos perheet eivät huolehdi tytöistään vaan tytöt maleksivat kaupungilla jopa öisin, on tyttöjen kohtalo perheiden vika. Maailmalla yleisesti hyvän perheen tytöt eivät kuljeksi vieraiden poikien tai miehien kanssa, edes selvinpäin. Suomessa jotkut tytöt juovat jopa alkoholia. Heitä eivät arvosta kukaan ellei oma perhe niin tee.
Taitaa vaan monen suomalaistytön äiti on esimerkkinä tytöilleen. Olemalla sitä samaa vailla mitä tyttäret ovat saamassa.
eikä sulle anna kukaan...
Niin ei pakolaisia tästä voi syyttää. Ei se ole suomalaisten jammu setienkään vika jos sattuu saamaan 11 vuotiasta.
Lakia tulisi muuttaa niin, että maahanmuuttajilla suojaikäraja olisi 12, kaikilla muilla 16, ihan vain osoittaaksemme kunnioitusta hädänalaisille pakolaisille ja että meillä täällä Suomessa on rasismille täydellinen nollatoleranssi.
kun juuntti on ääliö...
Miten hyvä että Poliisi varoittaa! Todellista huolenpitoa, näin pitäisi toimia muuallakin!
Kiitos siitä!
Eihän vanhemmat tiedä muuten mitään.
Itse äitinä arvostan todella tästä tiedosta.
Miksei joensuu hoitele näitä ja sassiin, annetaan tuollalailla hillua, nämähän rupeaa kuin etelä euroopassa pistämään omaa tahtia ja muilta vaatimaan kultturismiaan, eis muutas perskeles vaan suomipaijilta irti ja silläsortila het herpaan jotta piät lähtööö
Onko ne alkukantaiset himot miten vauhdissa niillä?
Meidän kylän Said Joensuun Enossa oli varakkaan perheen poika Somaliasta ja fiksu jätkä. Lähti Suomeen asepalvelusta pakoon ja suku maksoi. Oli käynyt jo kauppaopiston Lieksassa. Sanoi, että kouluttaa itseään niin paljon kuin mahdollista, kun kerran Suomen valtio maksaa. Blondit tyttöystävät vaihtuivat parin viikon välein ja kaikilla niillä oli joku Toyta Corolla, että kuljetuspalvelu pelasi. Nyt hänellä on kuulema ollut jo vuosia jokin vuokratyöfirma Helsingissä.
Niitä muita Enon Kuusenjuuren uusiin rivitaloihin asutettuja nuoria somalialaisia sotilaskarkureita ei paljon kylillä näkynyt, paitsi että kävivät nostamassa pankkiautomaatilla niitä kotoa lähetettyjä suurehkoja rahasummia automaatin lattialle jätettyjen kymppitonnien saldon kuittien mukaan. Eivät kovin pitkään viihtyneet Enossa, heitä nähtiin sitten Joensuussa RAY:n pelisalissa päivittäin hienoissa puvuissaan ja kiiltonahkakengissään pelaamassa rahapelejä päivästä toiseen.