Ennen kaikkea toivon, että keskustelumme pysyisi kohteliaana ja äärimielipiteet poissa.
Hän oli yli puoluerajojen arvostettu presidentti.
Moni meistä lieksalaisistakin varmaan seuraa tätä maamme historiallista seremoniaa joltakin kanavaltaan, sillä onhan se tuleva niin monesta eri tietolähteestä, ja eri kanavilta.
Yli puoluerajojen totesin, kyllä. Mauno oli kaikesta huolimatta mielestäni hyvin tolkun presidentti, vaikka tiedän, että moni ei ole pitänyt tietyistä hänen linjauksistaan, en minäkään täysin, mutta on oleva kansakunnan laadullisen valintojen kohdalla aikakautenaan aina kehityksen mukaiset ja niiden oikkujen mukaiset ilmiöt.
Seuraavassa sorrun huomisesta juhlapäivästä huolimatta, epäjuhlallisiin kommentteihin. Me ihmiset olemme tämän moisia.
Tätä samaa ei voi sanoa hänen seuraajistaan muutamista. Ahtisaari voitti Elisabethin ja en ollut siihen kovin tyytyväinen. Äänestin NAISTA presidentiksi. No, sitten tuli punapää Halonen. Valitettavasti. Kaiken väärämielisen äärisuvaitsevaisuuden alku oli hän. Anteeksi, kaikki poliittisissa mielipiteissänne olevat puolityperykset suvakit. Tätä mieltä olen, vahvasti. Presidentin tehtävä on olla maansa oikeamielinen mielipidevaikuttaja jopa puolustusvoimien ylipäällikkö! Ei jakaa kahtia näitä kypsiä mielipiteitä. Valitettavaa on myös nykyinen Tarjan järjestötoiminta, koska siinä ei ole mitään isänmaallista ja oikeaan suuntaan vievää.
No, en enempää Tarjaa tohdi moittia. On hänessä jotain hyvää, kuten minussa tonttini puutarhurina.
Tarja Halosen mukaan on nimetty pensasruusulajike vuonna 2011, jonka hän itse istutti Kallion Torkkelinpuistoon ja puistikko Helsingin kaupunginteatterin vieressä vuonna 2013, jolloin Tarja Halonen täytti 70 vuotta.
Toivottavasti Saulin myötä kipeä polvi paranee.
PS. Tänään sain kuulla myös merkittävän Rukajärven suunnan historiayhdistys ry:n perustajajäsenen poismenosta. Joskus liputamme sille mille on syytä liputtaa siniristilippuamme. Joskus se jää salkoon nostamatta. Nykyisin elo on tietyn aikakauden ilmiö. Sen minä toki suon, en kaikella tavalla, en kaikin tavoin. Katsokaamme huomenna Manun hautajaisia.
Hyvää taivaaseenastumisen pyhää toivotan kaikille Teille.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.