Mielenhallinta on toimintaa, jolla sen kohde saadaan käyttäytymään, tuntemaan ja ajattelemaan toivotulla tavalla. Mielenhallinta voi sisältää muun muassa tunteiden hallintaa, ajatusten hallintaa, käyttäytymisen hallintaa ja tiedonsaannin hallintaa. Mielenhallinta voidaan myös kohdistaa yksittäiseen ihmiseen, kuten esimerkiksi Yhdysvaltain MKULTRA-projektissa. Aivopesu on pakottavien tekniikoiden soveltamista aivopesun kohteen uskomusten tai käyttäytymisen muuttamiseksi. Ajattelun ja käyttäytymisen muutoksiin termin tarkoittamassa laajuudessa pystyvien tekniikoiden olemassaolo on kiistanalainen asia, josta syntyy ajoittain paljon väittelyä.
Aivopesun käsitteen teki tunnetuksi journalisti Edward Hunter vuonna 1951. Korean sodassa vangitut amerikkalaissotilaat luopuivat yllättäen entisistä arvoistaan ja uskoivat syyllistyneensä keksittyihin sotarikoksiin. Tätä näkemystä aivopesun vaikutuksista on myöhemmin kritisoitu sodanjälkeisenä anti-kommunistisena propagandana. Steven Hassanin mukaan aivopesu kuuluu tilanteisiin, jossa uhri tietää olevansa vihollisen käsissä. Uhri voi vain alistua epäinhimilliseen kohteluun, jopa kidutukseen. Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA kokeili huumausaineiden, muun muassa LSD:n, vaikutusta ei-vapaaehtoisiin koehenkilöihin 1953-1963 yrityksenä muokata koehenkilöiden mielipiteitä ja käyttäytymistä (MKULTRA). Kokeilu johti koehenkilö Frank Olsonin kuolemaan. [1]
https://tinyurl.com/mscld3s
Aivopesun käsitteen teki tunnetuksi journalisti Edward Hunter vuonna 1951. Korean sodassa vangitut amerikkalaissotilaat luopuivat yllättäen entisistä arvoistaan ja uskoivat syyllistyneensä keksittyihin sotarikoksiin. Tätä näkemystä aivopesun vaikutuksista on myöhemmin kritisoitu sodanjälkeisenä anti-kommunistisena propagandana. Steven Hassanin mukaan aivopesu kuuluu tilanteisiin, jossa uhri tietää olevansa vihollisen käsissä. Uhri voi vain alistua epäinhimilliseen kohteluun, jopa kidutukseen. Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA kokeili huumausaineiden, muun muassa LSD:n, vaikutusta ei-vapaaehtoisiin koehenkilöihin 1953-1963 yrityksenä muokata koehenkilöiden mielipiteitä ja käyttäytymistä (MKULTRA). Kokeilu johti koehenkilö Frank Olsonin kuolemaan. [1]
https://tinyurl.com/mscld3s
Vastaukset 12
Vanhimmat
Suomessa on jo alkanut koko kansaan kohdistuva aivopesu. Sen sijaan, että estettäisiin tehokkaasti epämääräisen aineksen pääsy maahan, yritetään kansa saada hyväksymään heidät, heidän kulttuurinsa ja etenkin rikolliset teot. Kuten vaikkapa pommi- ja kuorma-autoiskut, joita ei vielä Suomessa ole nähty.. Siis vielä.
Todellakin.
Suvakit ei näe , eikä kuule mitään pn vain matut mielessä.
Oikeasta Mediasta luin blogista, kun kirjoittaja kertoi tuttavansa olevan suvaitseva.
Suvakki oli sanonut :"Ruotsin Rinkebyyssä kaikki on hyvin ja rauhallista".
Kirjoittaja oli kysynyt , mistä hän tietää millaista siellä on. Suvakki oli kertonut, että koska hän oli asunut siellä 70-luvulla.
Laittaisivat nuo maahantulijat suoraan aivopesuun ja takaisin sinne mistä ovat tulleetkin.
Päinvastoin tekevät , kuten Marjaana Toiviainen, hokevat jääkää, jääkää, jääkää......
Eiköhän tuo aivopesu aloiteta jo ala-asteella kouluissa. Yliopistoissa jatkuu sellainen aivopesu, että ovat kuin tahdottomia olioita. Seuraa, seuraa, seuraa ...,
MI-5llä niitä matalataajuus-aseita?
" HAARP:ia voidaan käyttää myös säteilyn ja kemikaalien kanssa mielenhallintaan.
Yhteenveto ELF-(Ekstra-matalataajuus) aaltojen mielenhallinta-kyvyistä
Laivaston tiedustelupalvelu ja muut ryhmät ovat tutkineet kuinka ELF-aallot vaikuttavat ruumiiseen ja mieleen. Muutamia esimerkkejä monista asioista joita ELF-aallot voivat tehdä ihmiselle:
Vaivuttaa henkilö uneen
Tehdä hänet väsyneeksi tai masentuneeksi
Saada aikaan pelon tunne
Luoda zombie-tila
Luoda väkivaltainen tila
Luoda seksuaalisen aggressiivisuuden tila
Muuttaa solun kemiaa
Muuttaa hormonitasoa
Kontrolloida DNA:n prosesseja
Mutta aivojen elektroninen kontrollointi tulee monissa muodoissa... "
http://cuttingedgefinland.tripod.com/fritz6.html
mitenkäs infraääni
De Mos Keijos.
Meillä on erittäin yksinkertainen kaava saada ihmiset toimimaan halutulla tavalla: esitä tapa (puoluekannatus, mielipide, näkemys jne), joka on "oikeamielistä", tarjoa palkintoa, esim. ihmisarvon varmistaminen, luo ennakkoon häpeän uhka, sekä ryhdy systemaattiseen maalittamiseen, sensurointiin yms. niitä kohtaan, jotka ovat "hankalia tapauksia". Tätä on käytetty mm. perussuomalaisten äänestäjiä, maahanmuuttokriittisiä, eu-kriittisiä ja nato-kriittisiä vastaan. Näin on luotu ilmapiiri, jossa ihmiset saadaan jopa täysin uskomaan, miikä on ns. hyvää ja mikä ns. pahaa, vaikka asia olisi ihan päinvastoin. Ja miten kuvittelette, että syntyi hurmahenkinen sannamarin-ilmiö? Sannan parhauden vuoksi? Heh....
Te raukat ette muista miten kaikille alkuasukkaille on aina käynyt!!!
Kristinuskollakin on tuhansia vuosia vanha tekniikka käytössään.
Nykyajan paras esimerkki aivopesun voimasta on siinä, kuinka 144 miljoonainen kansa pommittaa pienempää naapurimaataan. Tuhoaa siviilikohteita ja tekee joukkosurmia. Silti tuo 144 miljoonainen kansa kokee olevansa itse koko ajan hyökkäyksen kohteena.
Syynä voi olla joko pohjimmiltaan psykoottinen kansanluonne, tai erittäin tehokas aivopesu.
Todennäköisesti sopivassa määrin molempia.
Sama kaava gang stalkingissa/joukkovainossa. Ain jos stalkkeri jää kiinni ja uhri syyttää häntä, stalkkeri heittäytyy viattomaksi uhriksi ja syyttää uhria siitä, mitä itse teki.
Mitähän nämä koodit laukaisevat Las Vegasin konserttien yleisössä:
https://t.me/c/1878216607/1770
MkUltra on natsien aloittamaa väestötason aivopesua. Jenkit jatkoivat sitä 50-luvulta alkaen esimerkiksi TV-lähetyksissään.