Stallari: " Äärioikeistolainen kuoha kohkaa palstalla
julistaen paatoksella, että oikeaa historian tutkimusta on vain kun:"
On tosiaan oiottu pahimpia valeita.
"- ylistää Mannerheimia loputtomiin"
Jatkuvat valeet Marskista on faktoin oiottu
"- ylistää Suomen mallikelpoista demokratiaa 1920-30 luvuilla"
Suomi oli länsimainen demokratia 1919 alkaen kasvukipuineenkin.
"- kiistää Ruotsin aiheuttaneen meille koskaan mitään pahaa"
Ruotsin hallinto toi Suomeen edistystä hyvässä ja pahassa. Se teki meistä länsimaan stallarien kiukuksi.
"- julistaa venäläisten aiheuttaneen kaiken sen pahan mikä Suomea on koskaan kohdannut"
Totuus on kerrottu myös venäläisten toimista.
"- kiistää valkoisten tekemät n. 27 000 murhaa vuonna 1918 tai jos ei kiistä niin sitten ylistää niitä"
Kapinallisten kokonaistappiot olivat noin 27 000. Siitä teloituksia oli noin 8 000. Saattoi tapahtua joitain murhiakin.
"- julistaa ainoastaan punaisten tehneen rikoksia ajalla 1917-18"
Vain punaisset olivat syyllisiä punaisten rikoksiin.
"- ylistää Jatkosotaa ja n. epäkansallisten siviilien joukkomurhia sen aikana"
Totuus on kerrottu noistakin tapahtumista.
"- julistaa Englannin olleen 2. msodan ratkaiseva voima ja miten se lähes yksin kukisti Saksan ja soti menestyksellä myös Japania vastaan ilman ainuttakaan häpeällistä tappiota kumpaakaan maata vastaan"
Valeet vain paksunevat. Brittivihaajia koskee kovasti, kun totuus kerrotaan.
"- jokainen historioitsija tai keskustelija joka poikkeaa noista teeseistä on stalinisti joka toivoo Venäjän miehittävän Suomen."
Palstan valehtelijoilla tosiaan useimmin on vahva stalinistinen paatos, vaikka eivät sitä itse myönnä.
"Tuossa pikkasen listaa siitä mitä äärioikeisto yrittää kiihkon raivolla saada aikaan. Paljon muutakin löytyisi mutta jatkakoon muut.
Pikkusen? Uupuiko stallari kesken? Valehtelun keskeyttäminen on aatteen pettämistä.
Stallarien ja kaikkien muidenkin valeet oiotaan jatkossakin.
Totuus stallarien valeista
Valcosoturi
4
55
Vastaukset
- mitähänHyvää
oikeistosta on tullut,
mieleen pukkaa vain murhetta ja kuolemaa...- Oikeisto-on-taannut
kaikissa vaiheissa Suomen itsenäisyyden ja kehityksen vauraaksi, demokraattiseksi länsimaaksi.
Se on stallareille sietämätön paikka.
- hyvä.me
Asiallista jälkistallarin valeiden oikomista !!!
- Totuus-on-että
jälkistallarit, punikit ja muut isänmaan petturit pyrkivät muuttamaan historian tapahtumat kertomalla niistä neuvostopropagandan mukaiset versiot ja toistamalla niitä loputtomiin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3352941Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1072214En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201640Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731164- 721057
- 611003
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41960Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.148944Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290852- 41773