1990-luvun laman syyt

Suomessa oli nousukausi 1980-luvulla. Silloin lainojen korot nousivat ryöstöön verrattaviksi. Jopa 25 %:n yli, kun vekseleiden korko 70-luvulla oli 16 %. Ja nämä korot olivat asuntolainoihin ja yrityslainoihin.
Sitten tuli finanssipolitiikka mukaan pankkeihin. Alettiin myymään ulkomaanlainoja jokaista pankkia myöten. Koska kotimainen raha oli kallista, niin kaikki yritykset alkoivat ottamaan halvempia ulkomaanlainoja. Ja pankit jopa suosittelivat niitä.
Kaikki olisi mennyt hyvin, mutta sitten Kokoomus pääsi hallitukseen Keskustan kanssa. Heidän katseensa kääntyi työväen pankkien rahoihin. Keksittiin lama, joka oli jo ravistellut Amerikkaa. Olihan sillä oma vaikutuksensa, mutta ei niin suuri kuin annettiin ymmärtää.
Hallituspuolueet laittoivat rahahanat kiinni ja devalvoivat. Siinä nousivat ulkomaan velat yhdessä yössä paljon suuremmiksi. Sen jälkeen tuli todellinen lama Suomeen. Silloin suunnitelman mukaan Hallitus, eli Kokoomus ja Keskusta RKP:n tuella nostivat heidän pankkinsa ylös, eli Merita ja OP, ja romuttivat työväestön pankit Säästöpankin ja Työväen säästöpankin. Merita ja OP ottivat haltuunsa Säästöpankkien kiinteistöt ja omaisuuden pilkkahinnalla, koska ne ajettiin konkurssiin. Sen jälkeen kaikkien pankkien roskalainat sijoitettiin Valtion roskapankkiin, joka huolehti kätevästi Meritan ja OP:n roskalainat pois.

Tällä tavalla vedettiin työläisiä nenästä laman varjolla. Tätä samaa lamalaulua on sitten laulettu sen jälkeen, että saataisiin työläiset tyytyväisiksi pieniin yleisiin palkankorotuksiin. Pärstäkertoimen mukaisiin palkankorotuksiin on kyllä riittänyt rahaa. Se kun on hyvä keino motivoida työvoimaa, mutta ei ammattiyhdistysliikkeen saama palkankorotus.
Ja tämä lamalaulu käy myös palveluyhteiskunnan juustohöylän tarkoituksiin. Koska valitetaan, että ei ole rahaa, niin otetaan kaikilta palvelut pois. Tosin säästynyt raha on mennyt sitten yritysten ja maanviljelijöiden tukiaisiin. Joten höyläys on ollut vain tulonsiirtoa palkansaajilta omistavalle luokalle.