Eikö pelolle vallan antamista ole se, että maiden turvajärjestelyiden uhka-arvioita joudutaan nostamaan. Eikö se, että että maahan julistetaan poikkeustila, jonka keston aika-rajaa pitää miettiä.
Lukuisat erityistoimenpiteet aiheuttavat maille rasitteita sekä lisäkuluja mikä köyhdyttää kansaa.
Tämän lienevät terroristit laskeneen itselleen saavutukseksi, siis länsi-maiden vaurauden rikkomisen ja yhteisöjen hajottamisen.
Eri maiden uutisvirtoja seuraamalla he nauttivat näkemästään: iskujen seurauksista, uhrilukumääristä, tiedotustilaisuuksista, muistotilaisuuksista sekä erilaisista näiden virittämistä keskustelutilaisuuksista viranomaisten kesken. Jotta tämä olisi mahdollista he saattaisivat kieliongelmien takia värvätä kielitaitoisia "tulkkeja" eri maailmankolkilta "tavalliseen" työhön kutsumalla. Radikalisoituminen ja aivopesu alkaa. Ei aikaakaan kun "tulkki" onkin niin terroritekojen ihannoija ja myöhemmin valmis "iskuun" kuin "iskuun" maassa kuin maassa. Ihmismieli vaan on sellainen, että se on ruokittavissa väkivallan ihannointiin. Tällöin on ohitettavissa inhimillisyyden raja ja elämän arvomaailman rajat.
Kansalaisia valistetaan: Pelolle ei saa antaa valtaa. Miksi julistetaan näin ? Maiden turvajärjestelytkö vain saavat näyttää todellisen tilanteen missä mennään!
Miksi on niin vaikeaa myöntää kansalaisille se, että todellisuus on sitä, että koskaan et tiedä aamulla herätessäsi, vieläkö illalla olet menossa sänkyysi sen päivän päättyessä.
Maailmamme muuttuu. Kansalaisille järjestettävillä turvakursseilla on saatavissa monenlaista valmennusta siihen, että jossakin elämämme vaiheessa voimme kohdata erilaisia kriisejä. Niihin valmistauminen ennalta olisi aloitettava viimeistään nyt. Henkisiä voimavarojaan voi kartuttaa vaikka maa olisikin köyhtymässä. Me olemme maamme, me kaikki kansalaiset.
"Pelolle vallan antamista"
2
111
Vastaukset
- helchesterunited
Myöskään himolle ei saisi antaa valtaa.
MV-lehdessä on kuva,jossa suomalainen naimisissa oleva naisministeri poseeraa laittoman maahanmuutajan kainalossa typerä virne naamalla.
Muutenkin leirissä rautatientorilla,jota ämmät ylläpitävät,laukkaa lornaa tusukko kosteana. - hro_pärse
Antaa Suomi-femakko-Pirkon jakaa visvaista viivapuskaansa, missä ikinään hän haluaa, mutta....sitoutuu siivoamaan jälkensä pois. Nythän näin ei ole. Rasiaa jaetaan satasella ja samlla ympäröivä, tuomitseva Suomi on paha. Kaikki tarttis saada ja heti. Jos ibrun puskema kuppa, klamy, hivi ottaa oikeati eli juurevaa kontaktia, niin laskua pukkaa jatkossa Suomalaisten verorahoillaan ylläpitämälle terveydenhuollolle. Josko noita kutiavia ja tappavia pesäkkeitä voisi hoitaa aavikolla- Irakin, Syyrian, Somalian, Afganistanin, ym. rikastuttajavaltion laskuun. Märkä pylly pystyyn vain ja sieltä se aurinko paistaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982