Suomessa on kohistu tietyissä piireissä aina maailman hienoimpana juttuna sitä pommitusiskua, minkä suomalaiset tekivät Tallinnan pommitusten vanavedessä 9.3.1944.
Puheet on olleet aina sellaisia että kyseessä oli joku aivan ainutlaatuinen temppu (muualla tehty jo pitkään, Saksalla oli siihen oikein oma yksikkönsäkin) ja että tuhot olivat mittavat.
No mites todellisuudessa? Eipä mitään ihmeellistä. Oman ilmatiedustelun ja Neukkujen arkistojen mukaan tuhoina oli muutama vaurioitunut Li-2 ja siinä se. Paljon parjattujen neukkujen iskut Suomen kentille kesällä 1944 olivat huomattavasti tehokkaampia ja yksi sellainen poisti mm. Kuhlmeyn vahvuudesta pysyvästi kolmasosan (tilapäisesti jopa 2/3!).
Eli niin vaan on tämäkin myytti murrettu. Menossa näyttää olevan oikea totuuden kesä.
Leningradin kenttien pommitus 1944
5
192
Vastaukset
Patologisesti valehteleva stalinistiketku kuvittelee olevansa oleva ovela, kun liittää perättömän otsikon muutenkin sekavaan sepustukseensa.
Suoraan ja selkeästi:
SUOMI EI POMMITTANUT LENINGRADIA MISSÄÄN VAIHEESSA SOTIEN AIKANA.
Se oli yksiselitteisesti kielletty lentäjiltämme, eikä se muutenkaan olisi ollut järkevää- no.sehän.meni.hyvin
Tässä vastauksessa yhdistyy hienosti se tyypillinen isäm maallisena itseään pitävän tahon reaktio epämieluisaan asiaan: asian esittäjän nimittely stallariksi ja oma täydellinen tietämättömyys itse asiasta.
Pakko kai tällaista täydellisyyttä on peukutella! :)
- MinneMenee.KustaTulee
"Eli niin vaan on tämäkin myytti murrettu. Menossa näyttää olevan oikea totuuden kesä."
Et sinä murtanut muuta kuin oman uskottavuutesi! Tarkkispojalla on menossa valeiden kesä!- älä.känitä
Känityksen sijaan voisit toki kertoa mikä oli valetta. Mutta sehän ei onnistu, koska tottahan avaus oli ja oma tietämyksesi on retardin tasolla.
- ÄläValehteleTarkkis
Valetta on se, että tuhot olivat vähäiset. Useita ryssän pommikoneita tuhoutui.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661087- 501070
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731009Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153922Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89847
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182810Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105729Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713