Suomalaiset teinipojat tuntevat itsensä tyytyväisemmiksi kuin vastaavanikäiset tytöt. Nuoria suomalaisia miehiä on myös kymmenin tuhansin työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella. Aika kuluu heiltä hyvin. Tikkurilan uudessa asemamiljöössäkin saatiin lyhyessä ajassa aikaiseksi kustannuksiltaan ainakin viisinumeroiset tuhot sosiaalitiloissa. On todennäköistä että näin kesäaikaan saamme taas iltapäivälehdistä nähdä kuvia nuorten karmein seurauksin päättyneistä ulosajoista. Jotta tuollainen nuorison kohdalla myönteinen kehitys ilon irti elämästä ottamisesta jatkuisi ja edelleen kehittyisi, niin hallituksella on suunnitelmissa helpottaa limuviinojen ja muiden ilolienten saantia. Samalla edesautetaan sitäkin joidenkin piirien toivetta että Suomi voisi olla amerikkalaistyylisen kapitalismin tiettyjä pieniä piirejä hyödyttävä banaanitasavalta, missä laajat kansanosat ovat vain käyttöhiivaa omistuksensa hallintarekistereihin piilottavien rosvoparonien toiminnassa, samalla kun ay-mafia tahkoaa verovapaasti rahaa ihmisten perustarpeiden valtiontukien avulla tapahtuvalla tyydyttämisellä.
Peruskoulu - menestys
vielä.vähän.aikaa
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sen sijaan monet tytöt eivät tunne oloaan kovinkaaan hyväksi, ainakaan päätellen Ylen sivulla olleen jutun otsikosta: "Viiltelyä ja itsetuhoisuutta: Nuorten tyttöjen pahoinvointi huolestuttaa asiantuntijoita..." Eikä tuo nyt oikein ihmekään ole, sillä kun peruskoulun myötä kristillisistä aamuhartauksista luovuttiin, niin siihen saakka hyvin harvinaiset nuorten itsetuhoiset teot lähtivät pian jyrkkään nousuun. Nykyperuskoulu on jälleen osoittanut tavoitteidensa saavuttamisessa tehokkuutensa.