UUT'n uhrit

Uskontojen uhrien tuki Ry kykenee ehkä auttamaan joitakin ihmisiä jossain määrin rajallisesti.

Auttamisteeman varjollakin, kun toiminta perustuu jonkun asian/yhteisön/ihmisen/ihmisten mustamaalaamiseen, kuinka se voi koskaan lähestyä asiaa objektiivisesti? Sen rehellinen tutkiminen miten onnellisia monet ihmiset ovat tietyissä yhteisöissä veisi pohjan pois yhdistyksen toiminnalta. Siksi se ei voi tuoda rehellisesti/tasapuolisesti esiin kaikkea hyvää mitä yhteisö, jonka kimppuun se käy, tuottaa yhteiskunnalle, perheille, lapsille. UUT on näin ollen pakotettu epärehellisesti uutisoimaan pelkästään negatiivista informaatiota ja kosrostamaan sitä kaikin keinoin.

Se ei ole terveellistä kenellekään, ei edes UUT'n jäsenille tai työntekijöille. Ajatusten keskittäminen toisten parjaamiseen vaikuttaa hyvin negatiivisesti kenen tahansa psyykeen.

Sitten ovat ne lukemattomat ihmiset jotka sokeasti uskovat kaiken mitä heille syötetään. He myös kärsivät. Heistä tulee UUT'n viattomia uhreja. Kuinka UUT auttaa heitä?

On myös itsekseen ajattelevia fiksuja ihmisiä, jotka ottavat itse selvää asioista uskomatta sokeasti kaikkea mitä mediasta kuulee täi näkee. He onnistuvat väärästä propagandasta huolimatta hankkimaan luotettavaa tietoa ja säilyttämään tasapainon.

Millä UUT elää? Yleisen tiedon perusteella pääasiassa RAY'n tuella, joka nykyään on Veikkaus Oy'n STEA. Toiminnanjohtajan melko roima palkkakin tulee sieltä.

Googlatkaa "peliriippuvuus" otsikolla aihetta. Pian tajuatte, että laillistettu rahapeli aiheuttaa valtavia kärsimyksiä kautta maan yksilöille, perheille ja heidän lapsilleen. UUT usein vetoaa väitteeseen, että se on kärsivien lasten puolella. Miten UUT, sen toiminnanjohtaja, hallituksen pj. ja jäsenet aiotte auttaa niitä lukemattomia perheitä ja lapsia, jotka kärsivät peliriippuvaisuudesta? Ottamalla vastaan rahaa STEA'sta olette välillisesti mukana aiheuttamassa peliriippuvuuskärsimystä.
18222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Uskonnista nyt on vaikea uutisoida mitään oikeasti positiivista. No onhan uskonnon plasebovaikutuskin jotain, vähän niin kuin asperiini syöpään.

Äänestä

UUT:n sivulla lukee kyllä myös näin: "Vaikka nostammekin esiin uskonyhteisöjen keskuudessa esiintyviä ongelmia, emme ole uskonnonvastaisia. Uskonnosta voi olla ihmisille hyötyä ja iloa."

http://www.uskontojenuhrientuki.fi/yhdistys/muutos-lehti/

Aiemmin tätä kuitenkin korostettiin enemmän, uusi sivusto keskittyy entistä selvemmin ongelmiin.

Äänestä

Entä kaksinaismoraali ja ulkokultaisuus kun hyväksytään peliriippuvaisten ja heidän lastensa ja puolisoidensa kärsimykset? Pudottaa pohjan aidosta huolenpidosta toisia kohtaan....mutta kun se raha on niin kivaa, kärsiköön toiset...

Äänestä
  • Pitäisikö siis kieltää uhkapelit, vähän samaan tapaan kuin muslimimaissa?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Pitäisikö siis kieltää uhkapelit, vähän samaan tapaan kuin muslimimaissa?

    No onko sinusta sitten hienoa, että ihmiset juovat alkoholia, polttavat tupakkaa ja istuvat päivät pitkät pelikoneen ääressä?

    Kyllä minä jo rukoilisin ainakin Pekka Puskaa tekemään asialle jotain, jos olisin ateisti.

    Äänestä

  • missä.omatuntosi kirjoitti:

    No onko sinusta sitten hienoa, että ihmiset juovat alkoholia, polttavat tupakkaa ja istuvat päivät pitkät pelikoneen ääressä?

    Kyllä minä jo rukoilisin ainakin Pekka Puskaa tekemään asialle jotain, jos olisin ateisti.

    Tupakointi onneksi vähenee: https://www.thl.fi/fi/tilastot/tilastot-aiheittain/paihteet-ja-riippuvuudet/tupakka

    Alkoholin kulutus on toki korkealla, mutta raittiiden nuorten osuus kasvanut. Onko oikea tapa löyhentää alkoholisäätelyä, vai siirtyä kohti kieltolakia? Ilmeinen vastaus olisi viimeksimainittu, mutta yllättäen se ei näytä toimivan.

    Pelikoneiden suhteen minusta RAY:n avustus rinnastuu täysin valtiontukeen suoraan budjetista. Valtion monopolihan RAY on.

    Äänestä

  • Onko Suomen alkoholipolitiikka erityisen tiukkaa verrattuna Ruotsiin ja Norjaan, joissa kulutus on pienempi?

    Saksassa oltaisiin halukkaita tiukentamaan alkoholipolitiikka käyttäen esimerkkinä Pohjoismaita. Ranska ja Italia ovat sodan jälkeisenä aikana vähentäneet merkittävässä määrin alkoholinkulutusta ja tämä on tapahtunut myös lainasäädäntöä tiukentamalla.

    Miten tämä kaikki suhtautuu tiukkapipoiseen uskovaisuuteen?

    Äänestä

Taas on antivaparilla vaikeaa, kun joku auttaa hänen pedofiililahkonsa uhreja...

Äänestä

Ottamalla vastaan rahaa RAY/STEA.lta, UUT antaa julkisen kannanoton peliriippuvaisten vahingoksi ja palkansaaja UUT.ssä elää sillä leveästi velkaantuneiden pelaajien lisävelkaannuttamiseksi

Äänestä

STEA julkaisee avustusten saajien nimet ja avustusten summat.
http://avustukset.stea.fi/fi-fi/kaikki-avustuskohteet?vuosi1=2017&vuosi2=2017&sortCol=m&sortDir=desc&mode=j
Aloittaja voikin näppärästi tuon sivun listan avulla yrittää julkisesti syyllistää avustusten saajia. Suurimpana avustusten saajana on Ensi- ja turvakotien liitto ry. Muita suuria avustuksia saavia tahoja ovat esimerkiksi Suomen mielenterveysseura ry, Ehkäisevä päihdetyö Ehyt ry, Suomen punainen risti ja Mannerheimin lastensuojeluliitto ry. Ovatko nekin aloittajan mielestä aiheuttamassa peliriippuvuutta?

Äänestä

Myös veteraanit saavat rahaa RAYlta. Vihaako aloittaja heitäkin?

Äänestä

Ajattelu tällä palstalla on vapaata. "Viha"-sanan väärinkäyttö jonkinlaisena tehokeinona ei pärjää terveelle ajattelulle?

Kun lapsi näkee päiväkodin hiekkalaatikolla naapurin lapset tekemässä pahaa ei se riitä perusteluksi alkaa itse pahantekoon.

Äänestä
  • Ei riitä perusteluksi se, että "noi toisetkin".

    Toisaalta, oletko sinä johdonmukainen, ja kysyt miten veteraanijärjestöt voivat ottaa vastaan veikkausvoittomäärärahoista avustusta?

    Äänestä

Aloittajalla tärkeitä pohdintoja jotka eivät häviä näkymättömiin vähättelyllä

Äänestä

"Sen rehellinen tutkiminen miten onnellisia monet ihmiset ovat tietyissä yhteisöissä veisi pohjan pois yhdistyksen toiminnalta."
Kun järjestön nimikin on Uskontojen UHRIEN tuki, niin totta kai se nimensä mukaisesti keskittyy niihin uhreihin. Onnelliset uskovaiset ry:n voi perustaa erikseen, jos joku haluaa.

"UUT on näin ollen pakotettu epärehellisesti uutisoimaan pelkästään negatiivista informaatiota"
Miksi epärehellisesti? Jos sitä negatiivista informaatiota on olemassa, niin voihan sitä uutisoida myös ihan rehellisesti.

"Sitten ovat ne lukemattomat ihmiset jotka sokeasti uskovat kaiken mitä heille syötetään. He myös kärsivät"
Kuinka totta. Ja juuri tuollaisten auttamiseksi UUT on perustettu.

"On myös itsekseen ajattelevia fiksuja ihmisiä, jotka ottavat itse selvää asioista uskomatta sokeasti kaikkea mitä mediasta kuulee täi näkee."
Totta tämäkin. Ja he eivät sitten hurahdakaan mihinkään uskontoon, eikä heistä tule myöskään UUT:n kohderyhmää.

Äänestä

Niin se valtio ottaa yhdeltä ja jakaa toiselle. Jos kaikki ihmiset lopettaisivat pelaamisen tai pelaisivat vain muutaman euron vuodessa, loppuisi tämäkin pelleily. Peliriippuvaisiakin on, mutta ei paljon. Kuitenkin voi sanoa ettei se kauheasti tätä välikättä haittaa kunhan vaan saa rahat pois.
Toki UUT ei ole ainoa, joka saa avustuksia tuolta suunnalta.

Äänestä

Jos UUT ei saisi veikkausvoittorahoja, vaan vastaavan summan valtion budjetista, ja veikkausvoittorahoista annettaisiin avustusta enemmän vaikkapa veteraanijärjestöille, olisiko tilanne parempi?

Äänestä

Kokeilin aloittajan ehdotusta "ottaa itse selvää asioista" eikä uskoa sokeasti kaikenlaisia muiden mielipiteitä. Internet ja nämäkin palstat ovat täynnänsä näkemyksiä joista heijastuu tietämättömyys, ennakkoluulot, tahallinen harhaanjohtaminen, mustamaalaus, ilkeys ja vilpittömyys ilman täsmällistä tietoa. Huhujen sijaan, tai ainakin lisäksi, eikö ole kohtuuden, aidosti totuuden etsinnän ja järkevyyden nimissä syytä kuunnella myös niiden kantaa jotka ovat syyttelyn kohteena. Vai eikö riitä uskallusta? Entä jos he ovatkin oikeassa? Mitä minä sitten teen? Uskallanko kohdata tosiasiat vai olenko jänishousu ja kuljen helppoa reittiä, joukon mukana haukkumassa noita toisia?

Oikeuden nimissä tuomioistuimissakin joudutaan punnitsemaan huolellisesti sekä syyttäjää että syytettyä, ihanne on että se tehdään ilman ennakkoluuloa puoleen tai toiseen. Muuten päätelmä menee kenties vikaan ja viaton kärsii. Asioiden huolellisen punnitsemisen lopputulos on joskus raskauttava tuomio, joskus taas vapauttava tuomio.

Siksi kokeilin avoimin mielin pohtia kaikkia osapuolia ja se onkin avartavaa, silmiä aukaisevaa ja virkistävää. Suosittelen sinulle kokeiltavaksi.

Kaikenlaisten ismien ja ryhmien joukossa uskonnolliset yhteisöt ovat usein syyttelyn kohteena. Olen tutustunut heidän omiin virallisiin sivustoihin puolueettomalla asenteella. Huomaan valtavia eroavuuksia eri uskontokuntien informaatiossa, muunmuassa siinä miten se vetoaa tai ei vetoa järkevään ajatteluun ja perustellaan tosiasioilla. Asioista joista niitä syytetään, niiden omat vastaukset voivat olla yllättäviä. Esim. näillä, buddhalaiset, hindut, mormoonit , katolilaiset, ortodoksit, Jehovan todistajat, lukemattomat protestanttiset kirkkokunnat kuten luterilaiset, baptistit, helluntalaiset, jne. ja niistä erottuneet lukuisat lahkot tarjoavat omia nettisivuja.

On ollut pakko myöntää, vastahakoisestikin, että sivusto jw.org erottuu yli muiden. Löysin sieltä moniin epäilyihini ja ennakkoluuloihini valtavan järkeviä vastauksia. Huomaan miten väärin heitä syytetään monista asioista. Sivusto on pullollaan aineistoa joka on universaalisti hyödyllistä kenelle tahansa, myöskin syyttäville osapuolille, kunhan vain perehtyisivät siihen. Korkeatasoinen opetusmateriaali on jo alkanut kohentaa meidän perheen elämää, vanhempien, aviopuolisoiden, lasten elämää, siis kotona, koulussa, työpaikalla, sukulaisten kanssa, naapureiden kanssa. Ette usko ennekuin tutustutte. Siellä on muunmuassa valtava määrä uskomattoman korkeatasoista videomateriaalia, jopa elokuvia. Monet tosielämän kuvaukset ovat vaikuttavia, kuten tapaukset, joissa entiset viholliset päätyivät läheisiksi ystäviksi. Esimerkkinä Etelä-Afrikan apartheidin ajalta valkoiset ja värilliset tai Venäjällä entiset veriviholliset, rikollinen ja poliisi. Sivusto on saatavilla yli 800 kielellä, epäilen löytyykö toista vastaavaa.

Odotan kovasti seuraavaa kertaa kun he tulevat ovelleni. Tai lähden itse heidän kokouspaikkaansa käymään, siis paikalliseen valtakunnan saliin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kohtuutta kirjoitti:

Uskontojen uhrien tuki Ry kykenee ehkä auttamaan joitakin ihmisiä jossain määrin rajallisesti.

Auttamisteeman varjollakin, kun toiminta perustuu jonkun asian/yhteisön/ihmisen/ihmisten mustamaalaamiseen, kuinka se voi koskaan lähestyä asiaa objektiivisesti? Sen rehellinen tutkiminen miten onnellisia monet ihmiset ovat tietyissä yhteisöissä veisi pohjan pois yhdistyksen toiminnalta. Siksi se ei voi tuoda rehellisesti/tasapuolisesti esiin kaikkea hyvää mitä yhteisö, jonka kimppuun se käy, tuottaa yhteiskunnalle, perheille, lapsille. UUT on näin ollen pakotettu epärehellisesti uutisoimaan pelkästään negatiivista informaatiota ja kosrostamaan sitä kaikin keinoin.

Se ei ole terveellistä kenellekään, ei edes UUT'n jäsenille tai työntekijöille. Ajatusten keskittäminen toisten parjaamiseen vaikuttaa hyvin negatiivisesti kenen tahansa psyykeen.

Sitten ovat ne lukemattomat ihmiset jotka sokeasti uskovat kaiken mitä heille syötetään. He myös kärsivät. Heistä tulee UUT'n viattomia uhreja. Kuinka UUT auttaa heitä?

On myös itsekseen ajattelevia fiksuja ihmisiä, jotka ottavat itse selvää asioista uskomatta sokeasti kaikkea mitä mediasta kuulee täi näkee. He onnistuvat väärästä propagandasta huolimatta hankkimaan luotettavaa tietoa ja säilyttämään tasapainon.

Millä UUT elää? Yleisen tiedon perusteella pääasiassa RAY'n tuella, joka nykyään on Veikkaus Oy'n STEA. Toiminnanjohtajan melko roima palkkakin tulee sieltä.

Googlatkaa "peliriippuvuus" otsikolla aihetta. Pian tajuatte, että laillistettu rahapeli aiheuttaa valtavia kärsimyksiä kautta maan yksilöille, perheille ja heidän lapsilleen. UUT usein vetoaa väitteeseen, että se on kärsivien lasten puolella. Miten UUT, sen toiminnanjohtaja, hallituksen pj. ja jäsenet aiotte auttaa niitä lukemattomia perheitä ja lapsia, jotka kärsivät peliriippuvaisuudesta? Ottamalla vastaan rahaa STEA'sta olette välillisesti mukana aiheuttamassa peliriippuvuuskärsimystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu