Johtava talousasiantuntija Brysselistä varoittaa, että Jean-Claude Junckerin ja Angela Merkelin näky laajenevasta Eurooppa-projektista on tuhoon tuomittu.
Fredrik Erixon ,joka on äänestetty yhdeksi vaikutusvaltaisimmista talousasiantuntijoista Euroopassa,on varoittanut etteivät Merkel ja hänen Brysselin joukkonsa pysty pysäyttämään Eurooppa-projektin syöksyä.
Puheessaan talouskonfrensissa tämä Oxfordin kasvatti julisti että "yhä tiivistyvän Unionin aikakausi on ohi."
Erixon, joka aiemmin toimi Brittien hallinnon neuvonantajana,sanoi Emmannuel Marconin valinnan EU:lle herättämien toiveiden perustuvan virheellisiin odotuksiin.
Euroopan unionin johtavat hahmot kuten Juncker ja Merkel,ovat lausuneet, että Ranskan presidentinvaalien tulos tarkoittaisi Eurooppa-projektin vahvistumista entisestään.
Mutta Erixon puolestaan toteaa:"Huolimatta Hollannin pääministerin j Emmannuel Marconin voitoista vaaleissa ,niin paljon kuin haluaisinkin jakaa heidän positiiviset ajatuksensa eurooppalaisesta yhteistyöstä sekä yhteisen EU:n hallinnon vahvistumisesta entisestään,uskon että yhä tiivistyvän Euroopan unionin aikakausi on ohi."
"Ajatus tiivistyvästä ja vahvistuvasta unionista on ollut hyvin vahva yli 60 vuotta,mutta se on nyt kuollut."
"Se ei loppunut Brexitiin eikä se loppunut Trumpin EU skeptisyyteen."
" Se loppui kauan ennen näitä-15 vuotta sitten,kun Ranska ja Alankomaat äänesti perustuslakisopimusta vastaan."
"Se oli aikainen varoitus laskevasta kannatuksesta kaikelle mikä johtaisi syvenevään integraatioon."
Talousasiantuntija Erixon kertoi talouskasvun olleen heikkoa Euroopan unionissa ja arvioi sen yhä heikkenevän.
"Euroopan integroitumiseen liittyvä lupaus talouskasvusta on osoittautunut heikoksi",hän selitti " Tämä oli aikanaan ja kauan tärkein myyntiargumentti tiukemmalle integraatiolle."
"Kaikille maille luvattiin,että jos liitytte Euroopan unioniin ,teillä menee paremmin,teidän taloutenne kasvaa ja paranee syvenevän integraation myötä."
"Talouskavu ei ole pelkästään unionin tasollaerittäin heikkoa,se on heikkoa myös kaikkien yksittäisten maiden tasolla."
"1990 luvulla ainakin joidenkin maiden talous kasvoi hyvin-mutta nyt se on erittäin heikkoa kaikkialla unionissa."
EU on hajoamassa
3
167
Vastaukset
- 6sen_matikka
Halpaa luottoa kaikki haluavat. mutta maksajana ei halua olla kukaan.
Sellainen yhtälö ei toimi, eikä tarvitse edes olla talousnero.
Jopa 6:sen matikka riittää.- eliitti-rosvot
Juu ja Suomen hallitsijat haluavat maksattaa EUn kaiken kohelluksen meillä.Mikään järki ei tehoa Suomessa vaan uskotaan noita pettureita loppuun saakka.
- IPU-on-sankari
J Katainen on noussut EUn satusetien kärkeen. Juuri hän edeltäjänsä Niinistön kanssa on syypää tähän jättivivutukseen biljoonilla euroilla. Nyt tämä korruptioraha on pois kansalta ja ostovoima nollautunut. Kun vielä korot nousevat niin EUn taru on loppu.Siis suomalainen korruptio tuhoaa EUn ja IPUa ei olisi edes tarvittu. Pidimme kuitenkin hienosti yllä totuutta EUn mahdottomuudesta ja toivottavasti saamme olla rakentamassa itsenäistä Suomea kun EU hajoaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885101- 181792
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271517Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101497Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit511175Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7840