Niinistö haluaa jatkaa presidenttinä vielä toisen kuusivuotiskauden, mutta hän ei halua puolueensa kokoomuksen eikä minkään muunkaan puolueen presidenttiehdokkaaksi. Hän ei halua joutua vääntämään tenteissä sisäpolitiikasta eli esimerkiksi sotesta tai lomarahoista, jotka ovat puolueiden intohimojen kohteita.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kokoomus voi valita oman Orponsa sinne yksin keräämään viimeisten potilaiden ääniä
Noinhan se Kokoomuspressa saadaan helpoiten valtaan, ei tarvitse selitellä mitään ja kuitenkin naamion takana on ehta kokomusta porvarpalpatine, jonka linja Orpon Kokoomuksen sysimusta ja komppaus kulisseista.
Noloimmalta tilanne näyttää Niinistön itsensäkin seitsemän vuotta johtamalle kokoomukselle. Heillä on presidentti, joka ei halua jatkaa heidän ehdokkaanaan. Kokoomuksella puolestaan ei ole muuta mahdollisuutta kuin suostua Niinistön tahtoon.
"Hän ei halua joutua vääntämään tenteissä sisäpolitiikasta eli esimerkiksi sotesta tai lomarahoista, jotka ovat puolueiden intohimojen kohteita."
Manu-Sale ei halua keskustella vaalipaneeleissa kauniiden ihmisten kykypuolueen "pinnan alla" virittelemistä sote-hallintarekisterikytkennöistä..?
Veronmaksua välttelevä Lestakyrpähän on vain tyytyväinen kun saa vakuutuskuorisysteeminsä piilotettua hallintarekisteriin täältä ikuisuuteen...
Lestakyrvän kannattaisi silti ikäänkuin "uskovaisena ihmisenä" muistaa, että:
https://www.youtube.com/watch?v=Se36FOfsPRI
Nyhän kyseessä on jo toinen pitkään(=outlast) kestävä iterointi...
Ja kyllä Urpoa vituttaa!
Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo iloitsee presidentti Sauli Niinistön ilmoituksesta pyrkiä jatkokaudelle.
– Hän on sen todella ansainnut ja Suomi tarvitsee johtajuutta, joka hänellä on, Orpo sanoi.
Orpon mukaan on selvää, että kokoomus asettuu vaaleissa Niinistön taakse.
Orpon mukaan Niinistön tueksi perustettava valitsijayhdistys ei ole kokoomukselle ongelma eikä sitä voi tulkita epäluottamuksen osoitukseksi puoluetta kohtaan.
Niinistö on selvästi jättämässä kokoomuslaisen ulkopolitiikan kivirepun entiselle puolueelleen .Kokoomuksen EU ja juutalaisamerikan ideologia ei enään ole trendikästä tai tuo meriittiä vierailuille Venäjän maalle missä pitäisi olla ihan oikeasti ystäviä.
Ympäri mennään ja yhteen tullaan;näin voimmekin jättää yhdet kalliit presidentinvaalit välistä ja valita Niinistön suoraan poikkeuslailla seuraavalle jatkokaudelle,tämähän on meidän pitkä perinteemmekin.