Suomen ev.lut. kirkko on ja yliluonnolliseen jumalolentoon pohjautuva uskomusjärjestelmä, jonka jumalaan uskoo korkeintaan kolmasosa sille veroa maksavista jäsenistä.
Kirkon nykyiselle erittäin etuoikeutetulle asemalla ei tässä yhteiskunnassa ole mitään muuta syytä, kuin perinne, tapa ja historia.
Kun kirkon jumalaan uskoo korkeintaan kolmasosa sen jäsenistä, niin herää kysymys, että ketä tuo valtionkin verovaroin elätettävä loinen oikein palvelee.
Kansaako? No ei,koska eihän se rivikansalainen edes huomaisi, vaikka tuon kirkon ovet naulattaisiin kiinni.
Valtioko? No ei,koska eihän valtio usko jumalaan.
Mutta kirkko onkin konservatiivien hallinnassa, koska lähes kaikki seurakunnat ovat konservatiivienemmistöisiä, eli kirkko palvelee vain pientä konservatiivivähemmistöä.
Kirkko kuluttaakin tuon pienen uskonnollisen eliitin hyysäämiseen suhteellisesti käsittämättömän summan.
Tuo touhu olisi syytä lopettaa.
Kirkko on konservatiivien ikioma hiekkalaatikko!
5
100
Vastaukset
Kysyt ketä kirkko palvelee. Se palvelee seurakuntalaisia, se palvelee lähimmäisiä eri tavoin, se antaa suojaa. Seurakunnissa tehdään paljon.
Kirkko on nykyään valtakunnallinen liikelaitos, joka myy standardisoituja uskomuksia ja rituaaleja.
Joka sunnuntaina kirkkoväki lausuu seisaallen nousten uskontunnustuksen, josta kukaan täysijärkinen ihminen ei voi pitää rehellisesti totena yhtään pykälää, ei edes arkkipiispa.- aamuinen_ajattelija
Kirkolla on kuitenkin historiaan nojautuva pitkä kokemus Jumalasta ja kaikesta siihen liittyvästä, ja vaikkei kirkon oppi olisi täydellinen, ihmisiä tässä kaikki ollaan ja ehkä siellä parhaassa tapauksessa voisivat jotkut vähän nöyrtyä ja yhdessä voitaisiin asioita ihmetellä Korkeamman Voiman edessä. Jos siis lähtee siitä, että Jumala ylipäätään on olemassa. Niin kansankirkko, jos sitä sanaa käyttää, sitä nyt eniten tuntuu täällä edustavan.
- kunhan-totean
Kirkko on qwertyilijän ikioma hiekkalaatikko. Hän on ateistina aivan vakuuttunut siitä, että on sen johtaja. Tämä on vain tätä maailman mullin mallin menoa. Ateisti kirkon johtajana on ihmisten mielestä ihan looginen ja järkevä ajatus. Siksi qwerty esiintyykiin täällä niin rohkeana.
Viimeisissä seurakuntavaaleissa liberaalit voitti Helsingissä ja Espoossa, mutta koko muu Suomi on konservatiivien hallussa.
Onnittelut konservatiiveille.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/seurakuntavaalit_liberaalit_konservatiivit-27940
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512274Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖261117Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82992Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt55902- 68883
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me127867Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10783vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22783Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49759