Perintö on ristiriitainen. Kekkonen epäilemättä luovi taitavasti idän ja lännen välissä. Tuohon aikaan kuitenkin liittyy notkoselkäisyyttä, poliittisen moraalin rappeutumista sekä lipsuttelua joka kelillä.
Näen että K.A. Fagerholmin johdolla tasavalta olisi kehittynyt huomattavasti terveempään suuntaan. Ehkä itänaapuriin olisi pidetty piirun verran viileämmän asialliset välit.
Näen että K.A. Fagerholmin johdolla tasavalta olisi kehittynyt huomattavasti terveempään suuntaan. Ehkä itänaapuriin olisi pidetty piirun verran viileämmän asialliset välit.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Paasikiven kaudella välit olivat jonkun verran viileämmän asialliset kuin Kekkosen aikana. Kekkosen ajatus lienee ollut kuitenkin paljossa siinä, että naapurin luottamus lisää meidän liikkumavapauttamme. Siis että ponnistelumme lännessä voitaisiin nähdä vain ja ainoastaan taloudellisten etujen ajamisena. Neukuissa herätti epäluuloja se, että sitoutuisimme länteen enemmän kuin oli heidän mielestään sopivaa. Suomi-laivaa oli siis navigoitava taiten karikoiden välissä. On hyvä myös muistaa, että Kekkonen halusi viimeiseen asti pitää kiinni maamme puolueettomuudesta. Se tarkoitti sitä, että sanottiin johdonmukaisesti ei sekä itään että länteen, kun kyse oli sotilaallisesta tai valtapiiriliitoista. Kekkonen ei halunnut panna YYA-sopimukselle yhtään enempää painoa kuin mitä sen sanamuodoista voitiin suoraan päätellä. Sopimus oli toki kiusallinen Suomelle ja rajoitti toimintavapauksiamme. Meidän piti tietysti noina aikoina ylistää sopimusta vähän samalla periaatteella kuin koomikko Jope Ruonansuu sketseissään tekee sanotun ja ajatellun välillä.
Minun on tuona aikana eläneenä aika helppo hyväksyä tuon ajan ulkopolitiikka. Se oli niin sanotusti välttämätöntä pahaa. Kekkonen näki siinä keonon myös hyödyttää Suomea ja mielestäni onnistui loppujen lopuksi erinomaisesti. Suomi hyötyi neukkuaikana taloudellisesti erittäin paljon. Punaiset verkkarit ja sukkahousut olivat käypää kauppatavaraa silloin. Saimme sellaista roinaa vasten halvalla öljyä.
Vaikeampi on sen sijaan hyväksyä sitä, että tilannetta käyettiin härskisttä hyväksi sisäpolitiikassa. Kepusta tuli Kekkosen kainalossa välttämätön valtionhoitajapuolue ilman mitään omia ansioitaan. Ellei nyt neukkujen nuoleskelua luettu ansioksi. Se että me suomalaiset saimme kepulaisuuden riesaksemme näin pitkiksi ajoiksi juontuu noista erikoisista ajoista. Suomi ei päässyt kehittymään länsimaiseksi teollisuusvaltioksi samassa tahdissa kuin muut länsimaat Kepun päähänpinttymien eli pidä koko maa asuttuna huuhaan vuoksi. Muualla läntisessä Euroopassa ei tällaista hullutusta ollut. Jostain Kanadasta nyt puhumattakaan, pidä jäätiköt asuttuna -periaatteella. Suomen urbanistouminen jäi siten puolitiehen. Olimme metsäläisyyden ja kehittyneen teollisuusvaltion välismaastossa.
Emme suinkaan Kekkosen aikaan saaneet Kepua valtionhoitajapuolueeksi, vaan meille kävi paljon paljon huonommin, saimme SDP:n valtionhoitajapuolueeksi.
Vuodesta 1937 SDP on osallistunut lähes kaikkiin hallituksiin, joihinkin puoluehajaannuksen vuoksi vain osalla puoluetta. Lyhytaikaisia Kepun vähemmistöhallituksia oli jokunen, mutta ei merkittäviä aikoja. Vuoden 1966 jälkeen vasta duskuntavaalikauden 1991-1995 SDP joutui olemaan oppositiossa, jälkeen jälkeen sitten vaalikauden 2007-2011 ennen nykyistä kautta.
SDP oli se Kekkosen käsikassara, joka yritti olla kekkoslaisempi kuin Kekkonen itse. Ainakin suhteessa Moskovaan. Sisöpolitiikassa edesmennyt Koivisto oli Kekkosen politiikan vankkumaton tukija, niin aluepolitiikassa, maakuntien teollistamisessa kuin muussakin valtion rahojen käytössä. Koivisto hankki Kekkosen hyväksynnän jo 1968 Valtionvarainministerinä ja lisäsi luottamustaan pääministerinä myöhemmin. Edes 1980 luvun alkun tapahtumat eivät olleet Kekkosen ja Koiviston välisiä, vaan Koiviston ja Tamminiemeen pyrkineiden pesänjakajien välisiä, lähinnä Väyrysen. Sorsa oli toinen vahva kekkoslainen demari, vaikka ei yhtä lämpimiä välejä omannut kuin Koivisto.
Demarit riensivät ensimmäisen pyytämään 1978 jo sairasta Kekkosta presidenttiehdokkaakseen. Koiviston ja Sorsan valtataistelu pressaehdokkuudesta oli meneilläännniin keksivät tuollaisen konstin aikaa voittaakseen.
Katala temppu demareilta.
Kekkosen+aikana+Suomea+tellistettiin+todella+merkittävästi.+Suomella+oli+yksi+puute,+rahapula,+pääomia+ei+maassa+ollut+tarpeeksi+investointeihin.+Kekkosen+johdolla+valtio+ryhtyi+pääomittamaan+investointeja,+syntyi+valtionyhtiöitä+joista+pääosa+on+edelleen+vahvoja+teollisia+toimijoita,+osa+myyty+ulkomaiseen+omistukseen+ja+osa+hävinnyt+markkinoilta.+
TPSL:llä ei ollut mitään tekemistä SDP:n kanssa. Se oli pelkkä Kekkosen ja Moskovan käsikassara SDP:n hajoittamiseksi.
Ja Kekkonen itse oli täysin syyntakeeton tuohon? Eihän hänen olisi ollut mikään pakko suostua?
Hyvä huomio MPP että erotit Paasikiven linjan ja Paasikiven-Kekkosen linjan toisistaan. Paasikiven linjalle palaamista myös Honkaliitto halusi.
Mm. vuoden 1979 eduskuntavaalien tulos käytännössä mitätöitiin kun "Yleiset Syyt" estivät vaalivoittaja Kokoomuksen hallituskelpoisuuden.
30.4.1987 palattiin sitten lopullisesti normaaliin demokratiaan Kepun privilegioaseman loppuessa.
Taisi olla jo silloin aika syyntakeeton omaa tilaansa ymmärtämätön sairas mies.
Miksi tällainen sairas mies sitten oli presidenttinä. Ehkä aikalaiset osaavat vastata. Oman sukupolveni on mahdotonta ymmärtää tällaista demokratian mädännäisyyttä mikä Suomessa vallitsi 1970-luvulla.
Tiedän vuoden 1974 poikkeuslain ja demareiden osuuden siinä. Mutta tässä oli kysymys vain mädännäisen poliittisen kulttuurin pinnasta.
Entäpä 1978 ja demareiden osuus siinä? SDP oli ensimmäisenä pyytämässä Kekkosta ehdokkaakseen!!
Enhän tuota ole koskaan kiistänytkään. SDP räimettyi 1970-luvulla vielä Keskustaakin pahemmin. Leskisen kääntymys sai paljon huonoa aikaiseksi.
Fagerholm yritti liittää SDP:n SKDL:ään. Hän olisi vienyt Suomen kansandemokratiaksi.
Ei vaan kommunistit ja Maalaisliitto Ruplakassoineen olisivat vieneet Suomen kansandemokratiaksi ilman CIA-dollareita ja "Taantumuksellisten Oikeistovoimien" itsenäisyystaistelua 1945-1962.
Fagerholm hoiperteli rauhanoppositiossa ollessaan mutta 1948-1950 hän oli täyttä terästä.
Ja hoiperteli uudelleen ollessaan Honkaliittoa vastaan. On siinä melkoinen hoipertelija!!
Vuodet 1948-1950 merkitsevät. Silloin K.A. Fagerholm lunasti paikkansa kansakunnan Pantheonissa.