Trump erosi Pariisin ilmastosopimuksesta...

..jes, we can!
No niin, hiilivoimalat jylläämään ja amerikkalaisille työläisille lisää työtä.

Totuus on se, että ilmaston eli saasteiden määrästä kärsivät ihmiset siellä USA:ssa, eniten. Nythän on todistettu, että koko maapallolla on asian suhteen ongelmaa. Siperiassa vapautuu kasvihuonepäästöjä satakertaisesti se määrä minkä ihminen pystyy saastuttamaan.
Ehkä Trump todella ajaa amerikan siihen aikaan jolloin amerikka oli kuten muutikin maat, he eivät huolehdi muitten asioista omalla kustannuksellaan, millään tavoin.
Kova arvostelu ,kun jotakin tapahtuu,kohdistetaan se EU:n jne.kuten me teemme aina amerikkaa kohtaan. Amerikan kannattaisi myös lopettaa YK:n rahoitus-älytöntä touhua rahoittaa kikkaratukkia joilla teko silmälasit ja eivät osaa edes lukea, kuvittelevat olevansa Sidney Poitier tyyppejä , tai muslumaani joukko, joka huutaa Israelin tuhoa, tavalla taikka toisella. Kaikille maksetaan älyttömiä palkkoja-usa maksaa viulut.

Natossa sama laulu. Ei yhtään mitään. Merkel sanoi jo , että Saksa ja Ranska haluavat olla lopultakin , taas, riippumattomia.
1900 luvulla se maksoi 100 miljoonan ihmisen hengen ja kahdesti koko maapallo oli pelissä, siis 1 ja2. maailman sota ja kylmä sota...
46376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Nyrt Merkeliä vituttaa kun Trump ei tanssinut hänen narussaan..Ѿ

Äänestä
  • Miten Merkel liittyy tähän? tiedätkö edes mikä se sopimus on vai huuteletko taas omiasi?

    Äänestä

  • Kyllä se liittyy. Heidän verokiristys ja rahat jäävät saamatta NWO-valtiokuvitelmalle. Macron on sen kanssa kimpassa tekeämässä yhteistä EU-taloutta, koska Ranska on tukossa.

    Miten tästä päästää koskaan eroon. Vituksi menee, miten päin vaan.

    Ja Elon on aikonut erota jostain työryhmästä, jos USA eroaa sopimuksesta.

    Äänestä

  • Ilmastovero on sopiva ilman osto, eli ei mitään konkreettista ostaeta, silti maksut ovat valtavia. Siis raha menisi Eurokraattien työn rahoittamiseen. Voi, miten uskomatonta kaikki rahan jakeli. Afrikan johtajat taas ihastuvat.

    Äänestä

  • Siperian ikirouta kun kunnolla alkaa sulaa ja metaani pääsee vapaasti ilmakehään niin sitten vasta ongelmissa ollaan, vaan ei mitään hätää kunhan talous vaan pyörii. Löydämmehän me pian uuden elinkelpoisen planeetan 100 valovuoden sisältä maasta ja sinne avaruusarkit suuntaamaan sadoiksi tai tuhansiksi vuosiksi maankaltaistamaan, hintaa vain 1 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 dollaria. Ehkä oman pallomme kunnossa pitäminen ihmisten toimintaa säätelemällä tulisi sentään joitain kertaluokkia halvemmaksi.

    Ja vaikka kevät on ollut viileä, se ei kerro mitään siitä ettei ilmaston lämpeneminen pitäisi paikkansa. Lämpeneminen nimenomaan sekoittaa ilmastoa ja aiheuttaa enemmän kylmiä ja kuumia jaksoja pohjoisessa. Jäätiköt ovat ohuimmillaan vuosituhansiin ja vedenpinta noussut jopa enemmän kuin ennustettiin. Kun saavutetaan se lämpötila joka vapauttaa metaanin maapesästä ja merenpohjista niin Humps! ja ollaan uusilla luvuilla joissa talouden heilahtelut on pienin ongelma ihmiskunnalle ja länsimaille.

    Äänestä


No terveppä, terve Veijo Vajakki ! Ota nyt jo ne aamulääkkeet, aina sun perään pitää katsoa ja olis oikeitakin töitä.

Äänestä

Ämerikän först tyyppi voi työntää sen sojottavan sormensa vaikka hanurinsa näppäimille.

Äänestä

Trump ei alistu edes YK:n edessä!

Jos maailmanhallitus haluaa orjuuttaa Amerikan, sen on paras olla valmis vuodattamaan paljon YK-sotilaiden verta.

Äänestä
  • Eihän sinne tarvitse edes hyökätä kun Trump tapattaa omansa ensiksi, venäjä voi kohta vapaasti marssia sen maan läpi.

    Äänestä

  • ihmettelijä87 kirjoitti:

    Eihän sinne tarvitse edes hyökätä kun Trump tapattaa omansa ensiksi, venäjä voi kohta vapaasti marssia sen maan läpi.

    Jantusen äänikö? Ihan unelmähöttö-EU-NWO-puhetta. Suomalaiset ovat niin puolueellisia ja ulalla. Vittu, mikä saksa nöyryys, olette niin "islamia" että.

    Äänestä

Kohta on valkoinen talo harmaa talo kun saa terveellisen hiilikerroksen päällensä.

Trumpkin mustempi kuin Obama ja omat hirttää metsään.

Äänestä
  • Kokoomus-tuki, vasemmistoliitto puhuu? Suomalainen tuntuu olevan kovin sovjet-poliitikko, ei ole enää mitään muuta agendaa. Nää jutut on niin uskomattomia.

    Äänestä

Sähköntuotantotavalla ei ole paljon merkitystä, sillä vain murto-osa maailman energiankulutuksesta on sähköenergiaa. Maailma pyörii fossiilisilla. Ilman maaöljyä ei ole nykyaikaista elämäntapaa.

Äänestä

Aletaanpa Euroopassa jo miettimään ihan omaa armeijaa ja puolustusta. Lopetetaan sipsuttelu Brysselin käytävillä ja aletaan tosi hommiin.

Äänestä
  • Kyllä merkel ja macron on sellasta jo suunnitellut myöskin yhteinen valtioinvarainministeriä suunittelevat ja montaa muutakin ideaa missä päätös valta siiretään bryseliin muutamalle ihmiselle joita ei ole eds vaaleilla valittu tämä mahdolistaa sen että mikään maa ei voi venkuloida enään asoissa vastaan.

    Äänestä

Eurooppa ei ollut innokas yhteistyöhön Trumpin kanssa. Trumppi on saanut euroopasta osakseen vain vittuilua joten tätä samaa on lisää luvassa ! Moni ei uskoisikaan kuinka vittumaista Trumppi voi viskoa euroopan päälle.

Äänestä
  • Trump ei saa kuriin edes omia osavaltioitaan. Luuletteko oikeasti itsenäisten osavaltioiden heittävän nyt ympäristöpolitiikkansa ja lainsäädäntönsä roskakoriin, koska Trump päätti irtautua yhdestä sopimuksesta.

    Jos Trumpin kausi olisi pidempi, mitä syvästi epäilen, niin maa tulisi jakautumaan entisestään. USA:ssa olisi hyvinvoivia osavaltioita, joissa suojellaan myös luontoa ja ilmastoa. Ja sitten se junttilandia, jossa ryömitään takaisin hiilikaivoksiin, kuollaan pölykeuhkoon tai tapetaan toisiaan milloin mistäkin syystä.

    USA on valtio, joka ei opi mitään - ei sodistaan, eikä talouselämän virheistäänkään. USA:n autoteollisuus putosi aikanaan junasta, koska se ei suostunut kehittämään vähäpäästöisempiä ja vähemmän kuluttavia autoja. Ja nyt Trump katkeroi Saksalle, joka on tuonut USA:n autoteollisuuteen yli 100 000 työpaikkaa. Ja saksalaiset autot menevät kaikkialla maailmassa paremmin kaupaksi kuin amerikkalainen romurauta.

    Nyt USA menettää mahdollisuuden olla markkinajohtaja vihreän energian alalla, johon koko maailma tulee vähitellen siirtymässä. Euroopan yritykset kiittävät ja kumartavat amerikkalaisia junttiäänestäjiä, jotka valitsivat ukkoköörin viemään maan takaisin kivikaudelle.

    Äänestä

  • kivatmeille kirjoitti:

    Trump ei saa kuriin edes omia osavaltioitaan. Luuletteko oikeasti itsenäisten osavaltioiden heittävän nyt ympäristöpolitiikkansa ja lainsäädäntönsä roskakoriin, koska Trump päätti irtautua yhdestä sopimuksesta.

    Jos Trumpin kausi olisi pidempi, mitä syvästi epäilen, niin maa tulisi jakautumaan entisestään. USA:ssa olisi hyvinvoivia osavaltioita, joissa suojellaan myös luontoa ja ilmastoa. Ja sitten se junttilandia, jossa ryömitään takaisin hiilikaivoksiin, kuollaan pölykeuhkoon tai tapetaan toisiaan milloin mistäkin syystä.

    USA on valtio, joka ei opi mitään - ei sodistaan, eikä talouselämän virheistäänkään. USA:n autoteollisuus putosi aikanaan junasta, koska se ei suostunut kehittämään vähäpäästöisempiä ja vähemmän kuluttavia autoja. Ja nyt Trump katkeroi Saksalle, joka on tuonut USA:n autoteollisuuteen yli 100 000 työpaikkaa. Ja saksalaiset autot menevät kaikkialla maailmassa paremmin kaupaksi kuin amerikkalainen romurauta.

    Nyt USA menettää mahdollisuuden olla markkinajohtaja vihreän energian alalla, johon koko maailma tulee vähitellen siirtymässä. Euroopan yritykset kiittävät ja kumartavat amerikkalaisia junttiäänestäjiä, jotka valitsivat ukkoköörin viemään maan takaisin kivikaudelle.

    Tuon kirjoittaja on aivan täysi kahjo ,ei kannata jättää lääkkeitä ottamatta.

    Äänestä

Merkel suututti Trumpin. Nyt on niitetään sitä, mitä kylvetty on.

Äänestä
  • Niin, Jenkit tapattaa itsensä omiin saasteisiin ja idiootit taputtavat känsäisillään pienillä kätösillään.

    Äänestä

  • Merkel haluaa 4. valtakunnan Johtajaksi.

    Äänestä

  • silmät.kiiluen kirjoitti:

    Merkel haluaa 4. valtakunnan Johtajaksi.

    Onko Merkel Aatun sukulainen kun on aina uhoamassa??

    Äänestä

  • rertretrretro kirjoitti:

    Onko Merkel Aatun sukulainen kun on aina uhoamassa??

    Muuten on, oikeasti tai ilmeisesti. Löytyi yksi päivä juttu, jossa joku kotiseudun tuttu, liekö perheen kotiapulainen tai jotain muuta samantapaista oli kertonut (?), että on sukua.

    Mutta jos on sukua, miksi se ei peittele luonnettaan? Miksi haluaisi olla historiassa moisen kauhutyypin jälkeen?

    Äänestä

Eikös se siinä sivutuotteena kaadu päästökauppahuijauskin?

Äänestä

Kyllä kansa tietää kuinka kauhia on Trumpin viha joka kaatuu kansojen päälle. Siinä vitteri vinkuu ja muuria sortuu, jopa ennen kuin sitä edes ehtii valmistua. Olkaamme siis nöyriä.

Äänestä
  • Kerätään rahaa aahrikan johtajille tms. ?

    Äänestä

Triumph tekee, tai ainakin yrittää parhaansa mukaan tehdä sen mitä on luvannutkin.

Samalla kun sukkivakit vinkuvat taustalla tuuleen sen minkä kerkeävät niin kohta alkaa laulu soimaan:
https://www.youtube.com/watch?v=E0iNfePmLcg

Äänestä
  • Jo on ryssällä puheet.

    Äänestä

  • elukalle kirjoitti:

    Jo on ryssällä puheet.

    Hirveää sosialismia. Ei uskoisi nykyaikana ja Suomessa. Mutta Suomessa niin asia juuri onkin, koko eliitti on sosialistisen sovjetin jäseniä. Miten säällittävä politbyroo?

    Ne ovat hassuja puolueellisiä unelmähöttöjä, jotka eivät tiedä missä menevät nyt. Surkeita, masentavia, jyrä, joka lyttää alleeen printatulla rahalla. Urvon raivo Britannialle ole nolon säälittävä, köyhiksen kajaus.

    Äänestä

Suomen kannattaisi harkita samaa eroamista , nykyinen ilmasto - sopimus on vain kansalaisten rahan lypsämistä valtion pohjattomaan kirstuun .

Äänestä
  • Näin on,talous ennenkaikkea,muu tulee perässä,kaikessa ainoastaan tarpeeksi halvat ratkaisut toimii.

    Äänestä

Niin se vaan taitaa olla että ihminen joutuu taloutensa takia saastuttamaan itsensä hengiltä,vanha teknologia on halpaa ja saastuttavaa,uusi teknologia puhdasta mutta kenelläkään ei ole siihen varaa.

Äänestä
  • Jos siitä aletaan kovasti periä maksuja ja veroja, se on vähän sama kuin pankki keksisi itselleen tuloa, kun säilöö toisten rahatilejä. Siihen aina tunkee väliin roistot ja riisto. Ei pääse mihinkään tuosta, koska myydään unelmähöttöä, ei mitään selvää. Ja vaikka olisikin, jokut ostattomat väliin tulijat pyrkivät sillä nettoamaan. Es. Eu ei leikkaa kuluja, vaikka Britannia lähtee, se tuhlaa edelleen ja lisää verotuskohteita tai maksuja. Siksi kaupparatsut käyvät täällä lobbaamassa.

    Tuli urpilaisen änähdyksestä mieleen joku juttu, se on siis niin selvä. Väitti kai shateissä, ettei saanut maksua. Luottamustoimetkin on "rak.korr.", niissä on suuret tulot.

    Äänestä

..eilen eduskunnassa puhuttiin ulkopolitiikasta ja turvallisuudesta, mm. vihreät puhuivat ydinaseista ja Trumpista.
Ydinaseet ja Venäjä ovat kauhea asia. Siksi EU:ssa pitää myös Naton kautta tukea ydinaseiden kehittämistä, jotta Venäjä ei pääse tuhoamaan ihmisiä. Venäjän johdolla on hirveä määrä aseita joilla eurooppa voidaan tuhota. Ja mikään muu ei auta kuin se, että on enemmän ja parempia joukkotuhoaseita Natossa.
Viisastelu ja vähättely ei onnistu. Ydinaseet ja venäjän johto ovat riski...

Äänestä

että Moskovan Tiltut aloittivat valitusvirtensä siitä, kun Yhdysvallat tekee mitä tahtoo. Niinhän ryssätkin tykkää tehdä. Mutta kohta pannaan suomessakin ryssät kuriin.

Äänestä

Pieni Suomikin osallistuu näihin ilmastotalkoisiin sallimalla maapallon suurien määrien lämpimien asuinalueiden ihmisten tulla Suomeen, jolloin näiden samojen ihmisten hiilijalanjälki kasvaa huomattavasti kuin he olivat jääneet asuinalueilleen. Joten turha on Suomen hurskastella näistä asioista.

Äänestä

Jenkeissä uhrataan rahapulassa ilmasto, meillä sivistysSuomessa ihmiset.

Äänestä

Trumppi taas kerran näytti eurooppalaisille lapasille että mistä kana kusee. Kyllä viherpiipertäjät vinkuu nyt. Mitäs vihersuvakit tähän?

Äänestä
  • Suvakit menee kohta hirteen kun mikään asia ei mene niinkuin suvakkilauma haluaa.

    Äänestä

  • hanuupa kirjoitti:

    Suvakit menee kohta hirteen kun mikään asia ei mene niinkuin suvakkilauma haluaa.

    Uhkaavat suvikset pian kota muuttaa pois maapallolta kun hommat lusita heidän mukaan.

    Äänestä

Ylen aamu-uutisissa oli taas osattu valita video- ja kuvakavalkadi puhtaanvalkoisista tuulimyllyistä hiilikasojen kautta savuttaviin tehtaisiin. Jään odottamaan, että riippumaton Yle esittää dokumentin tuulimyllyn elinkaaresta kaivoksista tehtaiden kautta kylän korkeimmalle mäelle ja sieltä kierrätykseen.

Äänestä

Soppari on sellanen että kaikki lupaa mutta puolet jättää tekemttä sama on ja pelkän eu kanssa ollut saati sitten kun kaikki kehtysmaatkin yms. kiinat ja veänjät mukana sitten viellä rikkaat firmat ja maat ostelee itseleen päästö oikeuksia.

Äänestä

Suomen pitäsi laittaa jotain ilmasto firmoja pystyyn millä voitaisiin sitten lypsää noita ilmasto vero rahoja meillekin nythän olemme vain maksupuolle kun jotkut jo tienaa tällä.

Äänestä

Ilmastonmuutos on röyhkeä ahneitten ihmisten huijaus, hyvä Trump!

Äänestä
  • Ilmasto on aina muuttunut ja tulee muuttumaan toiset tosin siellä tienaa nykyään. Miksi ei siis suomikin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


demarienvihollno1 kirjoitti:

..jes, we can!
No niin, hiilivoimalat jylläämään ja amerikkalaisille työläisille lisää työtä.

Totuus on se, että ilmaston eli saasteiden määrästä kärsivät ihmiset siellä USA:ssa, eniten. Nythän on todistettu, että koko maapallolla on asian suhteen ongelmaa. Siperiassa vapautuu kasvihuonepäästöjä satakertaisesti se määrä minkä ihminen pystyy saastuttamaan.
Ehkä Trump todella ajaa amerikan siihen aikaan jolloin amerikka oli kuten muutikin maat, he eivät huolehdi muitten asioista omalla kustannuksellaan, millään tavoin.
Kova arvostelu ,kun jotakin tapahtuu,kohdistetaan se EU:n jne.kuten me teemme aina amerikkaa kohtaan. Amerikan kannattaisi myös lopettaa YK:n rahoitus-älytöntä touhua rahoittaa kikkaratukkia joilla teko silmälasit ja eivät osaa edes lukea, kuvittelevat olevansa Sidney Poitier tyyppejä , tai muslumaani joukko, joka huutaa Israelin tuhoa, tavalla taikka toisella. Kaikille maksetaan älyttömiä palkkoja-usa maksaa viulut.

Natossa sama laulu. Ei yhtään mitään. Merkel sanoi jo , että Saksa ja Ranska haluavat olla lopultakin , taas, riippumattomia.
1900 luvulla se maksoi 100 miljoonan ihmisen hengen ja kahdesti koko maapallo oli pelissä, siis 1 ja2. maailman sota ja kylmä sota...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu