Hallituksen osaaminen alkaa näkyä

SosialistienTalousopit

Suomen talous kasvaa nyt sellaisella vauhdilla, etteivät edes tilastonikkarit tahdo perässä pysyä. Hallituksen osaaminen alkaa tuottaa tulosta, olemme kääntämässä pitkän, lähinnä demareiden kaikkien uudistusten jarrutuksesta johtuneen talouden alamäen reipaaseen nousuun.

http://www.iltalehti.fi/talous/201706012200177671_ta.shtml

Tietysti nyt on niin, että SDP ja ay-liike ryntäävät tuhoamaan tätä alkanutta nousua. Syksyllä viimeistään on saatava yleislakko jotta hyvä kehitys ja usko Suomen kykyyn olla luotettava vientimaa saadaan tuhottua. Olisihan se kaikkien demareiden räksytysten nolaamista jos hallitus onnistuisi koko Suomen kannalta tärkeimmässä, talouden kuntoon saattamisessa.

Vihreillehän kaikenlainen taloudellinen tuotteliaisuus on aina ollut kuin ilmestyskirjan peto jota vastaan pitää taistella kaikin keinoin, vain lattekahviloiden ja etnisten ravintoloiden pyörittäminen, maahanmuuttajien paapominen ja toinen toistemme paitojen pesu ovat heidän mielestään oikeaa taloudellista toimintaa.

55

388

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Haliituksen.ansiotako

      Hallituksen osaaminen ? Ok! Miten ?

      • Hyväkeskusta

      • Hyväkeskusta kirjoitti:

        Esimerkiksi byrokratiaa on purettu (ihmisten arkea helpotettu) näin monella lakimuutoksella.

        http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Politiikka/Puretaan-b

        Työllisyyden ja talouden paraneminen on sitten vielä suurempi asia.

        Hehhehhh juupas juu, purettu on, ja samalla rakennetaan lisää valvontaa ja erilaisia kommissioita tarkkailemaan ja ihmettelemään tapahtumia, niin maakunta kuin valtiotasolla, koko eurooppalaista toimintaa valvomaan, seuraamaan ja kommentoimaan. Mutta kepulaisittain purettu on ;D


      • Hyväkeskusta

      • Hyväkeskusta
        Turmiola.Tommi kirjoitti:

        Hehhehhh juupas juu, purettu on, ja samalla rakennetaan lisää valvontaa ja erilaisia kommissioita tarkkailemaan ja ihmettelemään tapahtumia, niin maakunta kuin valtiotasolla, koko eurooppalaista toimintaa valvomaan, seuraamaan ja kommentoimaan. Mutta kepulaisittain purettu on ;D

        Sano esimerkki, missä on lisätty valvontaa ja erilaisia kommissioita tarkkailemaan ja ihmettelemään tapahtumia?


      • Hyväkeskusta
        Hyväkeskusta kirjoitti:

        Sano esimerkki, missä on lisätty valvontaa ja erilaisia kommissioita tarkkailemaan ja ihmettelemään tapahtumia?

        Elä nyt Tommi tee niinku vasemmistoliiton poliitikot, että ne pudottaa hanskat ja juoksee mutkille. :))


      • Hyväkeskusta kirjoitti:

        Sano esimerkki, missä on lisätty valvontaa ja erilaisia kommissioita tarkkailemaan ja ihmettelemään tapahtumia?

        Katsele kuuntele kevättä, opit keskustan byrokratianpurku talkoista monta ihmeellistä asiaa ;D Mikään ei etene, mikään ei muutu paremmaksi tai helpommaksi ;D


      • Faktaapukkaa
        Turmiola.Tommi kirjoitti:

        Katsele kuuntele kevättä, opit keskustan byrokratianpurku talkoista monta ihmeellistä asiaa ;D Mikään ei etene, mikään ei muutu paremmaksi tai helpommaksi ;D

        Siis mitään valvontaa ja komissioita ei ole lisätty, kun en osannut nimetä yhtään?

        Kaikki hyvät asiat etenee ja muuttuu paremmaksi


      • Faktaapukkaa kirjoitti:

        Siis mitään valvontaa ja komissioita ei ole lisätty, kun en osannut nimetä yhtään?

        Kaikki hyvät asiat etenee ja muuttuu paremmaksi

        Myös päivänkakkararoiden kasvukausi lähenee. Voit istuskella ja katsella niitä Sipilän kuva sylissäsi. Koska reaalimaailma ei sinua tunnu muutenkaan koskettavan, niin lapsenuskossasi voit Sipilän hallituksen soutamista ja huopaamista lueskella positiivisessa mielessä keskustan sivuilta, joka muuten sisältää lähinnä tarnoita keskustalaisesta meinaamisesta, soutamisesta ja huopaamisesta.

        Keskustan ja Sipilän jäljiltä, mikään ei muutu paremmaksi, ei heidän ansostaan, mutta heistä huolimatta asiat muuttuvat paremmiksi, myöhemmin. Kun noista tunareista päästään eroon.


      • Faktaapukkaa kirjoitti:

        Siis mitään valvontaa ja komissioita ei ole lisätty, kun en osannut nimetä yhtään?

        Kaikki hyvät asiat etenee ja muuttuu paremmaksi

        Hyvä hyvä HH:n >"mies". Työttömien valvontaa lisää ja jopa pakkotöihin (lähes>) ilman palkkaa.
        NÄIN TOIMII MAALAISLIITTO ja saunan takana on tilaa!
        Sipilän Himmelit, siis aivan järjetön hallinnon ja byrokratian kasvatus jo muutenkin yliorganisoitujen paskiaiskepulaisalueiden "Maakuntauudistuksen" nimissä. Ja se tulee aivan varmasti muiden kuin näiden kepuelättien maksettavaksi.
        Entäpä jos, alkoi vanha satu, siis
        entäpä jos kepuelätit ja heidän elättikuntansa ja - maakuntansa joutuisivat maksamaan tämän mielettömän hölmöyden?
        Itku kuuluisi jo aivan kepusyöttiläiden Isänmaahan, ikuiseen Neuvostoliittoon, aivan Tyynenmeren rantaan asti. Ajatelkaa, jos paskanaamasyöttiläät joutuisivat maksamaan ITSE jotakin..


      • nietrik
        osmium1 kirjoitti:

        Hyvä hyvä HH:n >"mies". Työttömien valvontaa lisää ja jopa pakkotöihin (lähes>) ilman palkkaa.
        NÄIN TOIMII MAALAISLIITTO ja saunan takana on tilaa!
        Sipilän Himmelit, siis aivan järjetön hallinnon ja byrokratian kasvatus jo muutenkin yliorganisoitujen paskiaiskepulaisalueiden "Maakuntauudistuksen" nimissä. Ja se tulee aivan varmasti muiden kuin näiden kepuelättien maksettavaksi.
        Entäpä jos, alkoi vanha satu, siis
        entäpä jos kepuelätit ja heidän elättikuntansa ja - maakuntansa joutuisivat maksamaan tämän mielettömän hölmöyden?
        Itku kuuluisi jo aivan kepusyöttiläiden Isänmaahan, ikuiseen Neuvostoliittoon, aivan Tyynenmeren rantaan asti. Ajatelkaa, jos paskanaamasyöttiläät joutuisivat maksamaan ITSE jotakin..

        Kyllähän se vähän kaivelee, kun Suomi lähtee nousuun ja oma puolue on oppositiossa.


    • NäinSeMeneee

      No niin, heti alkoi tuo vasuriTommien ja muiden räksytys.

      Ei auta, luvut kertovat armotta, että Suomen talous nousee. Víennin lisäys maaliskuussa 21% edelliseen vuoteen.

      Kun tarkastellaan päätoimialojemme vientiä niin näemme myös sen, että nyt kasvaa nimenomaan tavaravienti, palveluviennin kasvu on taasen Lapin ja Itäisen Suomen matkailun kasvua. Tavaraviennin tuotanto tehdään pääosin maakuntien tehtaissa, ja kun palveluviennissä kasvu on mm. tuota Lapin matkailua, niin voidaan myös sanoa, että maakuntien Suomi nostaa nyt koko maata. Helsinki laahaa perässä, ja nyt olisikin hallituksen satsattava miljardeja pääkaupunkiin jottei se muodosta kasvulle jarrua. Siitähän mm. Hetemäki jo varoitteli kertoessaan, kuinka juuri isoimpien kaupunkiemme heikko kehitys on koko maan kasvun jarru.

      • Sipilän hallituksen kanssa tuolla on siis . . . . mitä tekemistä, siitä huolimatta on nähtävissä talouden pienoista paranemista, mutta niin pientä, ettei siitä kannata viellä sukkahousujaan sinunkaan repiä riemuissasi. Hallituksen ansiota tuokaan ei ole.


    • äitykkä

      Paljonko valtion yrityksiä on myyty maailmalle? Sinne ne kansan hankkimat veroeuroilla pystyssä pidetyt työpaikat ovat menneet! Kyllä on populismia tällä hallituksella.

    • Sitten.alkaa.lakot

      2,7 % oli kokonaiskehitys nyt.
      Se ylittää arvailut.

      Eli, alkaa AKT lakkoja, se yleensä näin.
      Katotaampa vain, aina jotain syytäkin keksivät lakoilleen.
      Riku Aalto myös jo vihaisena, poliittista lakkoa pitäisi laittaa.

      • Olet.hoidon.tarpeessa

        Sulla alkoikin taas pakkomielle pukata pintaan.


      • Tosiaan.pakkomielle

      • Niin, sinullahan Talvivaara/Terraflame tuottaa kansantaloudellista voittoa, kasvuennusteet joita nyt jotkut ovat revittäneet nähtävästikin sitten tuohon 2,7 % jonka olet nimennyt positiivisesti kokonaiskehitykseksi ;D ylittää tosiaan arvailut ;D

        Lakoistahan oletkin jo vuosia huudellut, ja arvuutellut niiden alkamista ja perustellut tuollaisilla "järkisyillä", koska sinulla ei ole maailman menosta minkäänlaista ymmärrystä, etkä ole siinä mukana ollut enää vuosikausiin.
        Palstallahan, ja varsinkin keksittyen yhteen palstaan ja puolueen sivujen toisteluun, maailma näyttää varmaan erilaiselta - mutta oikeaa maailmankuvaa se ei anna.
        Riku Aalto on tietystikin vihainen, Antti Rinne tuomittu Rikollinen eikä ay-liike ja Haloskakaan ole verolla ;D

        Kuinka paljon nuo vuosia hokemasi älyttömyydet ovatkaan uskottavuuttasi parantaneet ;D


      • Kommarit.yhä.siellä
        Tosiaan.pakkomielle kirjoitti:

        http://www.is.fi/kotimaa/art-2000000979614.html?nomobile=4

        Eiköhän pakkomielle alkanut Piiraisella.
        Sentään jo kuukauisia lakoitta, siitähän tulee jo kohta sairaaksi, jos ei lakkoilla.

        AKT tulee huomaamaan kuinka asema heikkenee ja päätökset siirtyvät työpaikoille. Akt:n mantra on 50 vuotta vanhaa ajoilta jolloin kommunisteilla oli valta.


    • Mettrett

      Ei kannate uskoo kaikkee mitä präntöö. Suomess jyllöö valemedia. Tukirahoilla pröösäillään. Sen lauluj laulat kennen leipää vedät suuhus. Tukityölisteit ja muuta pimeeseen työännettään joukkojen jota ei tilastoi näy sekä ulkolaiset omistajat osaa kyllä viestittää niinku sopivast.
      Hesas on muuten paljo työttömii kun seuras kuninkaalis tuli kauppatorille. Heikkoälysiikin oli todella paljo.

    • Joopajoojahuomenlissää

      Vai niin.Vähän väliähän tuo on törmännyt perustuslakiin ja ottanut takapakkia.Ei tuo nyt kovin suuresta osaamisesta ,saati harkinnasta anna kuvaa.

      Erkoiseen asemaan on hallitus myös asettautunut työmarkkina poliitiikan suhteen. Nykyhallituksesta on ikäänkuin tullut työmarkkina osapuoli ,jota edellisistä hallituksista ei ei ole yksikään olut eikä sellaiseksi edes yrittänyt asettautua,vaan ovat pikeminkin olleet sovittelija osapuolina tarjoten valtiollisat tukipolitiikkaa sovun synnyttämiseksi.Kiky tason puheet on uuden suuntainen ote, jonka kautta pyrttiin lähinnä sanelemaan säännöt ja kuinka mennään etenkin työntekijä puolelle .

      Asetelma ei oikein istu vapaaseen yhteiskuntaa,jossa sopijapuolina on työnantaja ja työntekijät. tuon suuntaiset toimet tekevät lähinnä hallituksesta vähintäänkin vastapuolen ,riippuen siitä mihin osapuoleen toimet kohdituvat. Erikoista on ehkä se että tällöin kun työmarkkinat joutuvat vastaamaan kohtuuttomiksi katsomiin toimiin ,lakko kohdituu hallituksen päätöksiin ,joita olisi sitten vaadittava purkamaan jos oikaisu meinaisi saada. Toimillaan hallitus on asettautunut asemaan,joka on jopa maailman laajuisesti katsottuna erikoinen vapaissa demokratioissa.

      No onhan tuo kenties jonkinmoista osaamista tuokin . Sama osaaminen on näkynyt nykyisessä työttömyys tilanteessa,jota silloin tällöin uutisoidaan paremmaksi,muttta ikävä kyllä tuo ei käytänössä näy missään,eikä tilanne ole oleellisesti muuttunut miksikään.

      Toki tomia on esitetty työttömyyden hoitamiseksi ja työttömien aktivoimiseksi,mutta ikävä kyllä noista toimista vastuu jää aina työttömille,ikäänkuin he olisivat ratkaisijan asemassa työmarkkinatilanteen suhteen,jota he eivät todellakaan ole. Tosin epäonnistumisesta tai pikemminkin humpuukiin osallistumattommudesta on ehdoitettu melkeinpä poikkeuksetta rangaistuksen sanktioita viimeiseen toimeentuloturvaan,eli käytännössä se tietää nälkään näännytystä. missä kohtaa nyt sitten näkyy se inhimillisyys ja onnistuminen ,kun nuo leikkaustoimetkin on suurinpiirtein kohdistettu heikompiosaisiin ja toisalle tarjotaan hallintarekisteri mahdollisuuksia,jotka ovat näin tavallisesta kansalaisesta ja joidenkin lakia valvovienkin mielestä enemmän kuin epäilyttäviä?

    • Kepun_kojootti

      Euroopan talous elpyy jo viidettä vuotta, ja elpymistä on nyt nähtävissä kaikissa EU:n jäsenvaltioissa. Suuntauksen odotetaan jatkuvan pitkälti vakaana tänä ja seuraavana vuonna.

      11.5.2017 julkaisemassaan kevään talousennusteessa Euroopan komissio arvioi, että euroalueen BKT:n kasvu on 1,7 prosenttia vuonna 2017 ja 1,8 prosenttia vuonna 2018 (talven talousennusteessa vastaavat luvut olivat 1,6 ja 1,8 prosenttia). EU:n BKT:n kasvun odotetaan säilyvän vakaana 1,9 prosentissa molempina vuosina (talven talousennusteessa vastaava luku oli 1,8 prosenttia).

      ”11.5.2017 julkaistun talousennusteen mukaan kasvu voimistuu ja työttömyys jatkaa laskuaan EU:ssa. Jäsenvaltioiden tilanteet poikkeavat kuitenkin toisistaan hyvin paljon. Tulokset ovat parempia niissä jäsenvaltioissa, jotka ovat toteuttaneet perusteellisia rakenneuudistuksia.

      Tasapainon palauttamiseksi tarvitaan määrätietoisia uudistuksia kaikkialla Euroopassa. Näihin kuuluvat muun muassa tavara- ja palvelumarkkinoiden avaaminen sekä työmarkkinoiden ja sosiaaliturvajärjestelmien uudistaminen. EU:n talouksien on kehityttävä väestönmuutosten ja teknologisten muutosten myötä, jotta ne voivat tarjota kansalaisilleen enemmän mahdollisuuksia ja paremman elintason”, totesi eurosta ja työmarkkinavuoropuhelusta vastaava varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis, joka on myös rahoitusvakaudesta, rahoituspalveluista ja pääomamarkkinaunionista vastaava komissaari.

      ”Talous kasvaa Euroopassa nyt jo viidettä peräkkäistä vuotta. Kasvun taustalla ovat elvyttävä rahapolitiikka, yritysten ja kuluttajien vankka luottamus ja maailmankaupan vilkastuminen. Lisäksi viimeksi kuluneina 12 kuukautena vallinnut suuri epävarmuus näyttäisi alkavan väistyä, mikä on hyvä merkki. Euroalueella työllisyys ja investoinnit elpyvät kuitenkin edelleen epätasaisesti. Tulevien kuukausien ja vuosien tärkeimpänä haasteena onkin näiden erojen taustalla oleviin syihin puuttuminen”, totesi talous- ja rahoitusasioista, verotuksesta ja tulliasioista vastaava komissaari Pierre Moscovici.

      Maailmantalouden kasvu kiihtyy
      Maailmantalouden kasvu kiihtyi viime vuoden lopussa ja tämän vuoden alkupuolella. Tämä oli seurausta kasvun samanaikaisesta nopeutumisesta monissa kehittyneissä ja nousevissa talouksissa.

      Maailmantalouden kasvun (ilman EU:ta), joka oli 3,2 prosenttia vuonna 2016, odotetaan kiihtyvän 3,7 prosenttiin tänä vuonna ja 3,9 prosenttiin vuonna 2018 (myös talven talousennusteen mukaan). Kasvun nopeutumista tukevat Kiinan talouden säilyminen vakaana lähitulevaisuudessa ja hyödykehintojen elpyminen, jolla on myönteinen vaikutus muihin kehittyviin talouksiin. Yhdysvaltain talouden näkymät ovat pitkälti samat kuin talven talousennusteessa. Odotuksena on, että nettoviennin vaikutus euroalueen BKT:n kasvuun on neutraali sekä vuonna 2017 että vuonna 2018.

      Jos katsomme vain Suomen keskustapuolueen ansioksi kasvun täällä, olisimme melko yksinkertisia ja tynnyrissä kasvaneita. Kyllä kysyntää maailmalla aiheuttaa tarve ja kasvu, joka vauhdittaa myös meidän kasvua. Nyt tehdyt toimenpiteet, siis tämän hallituksen, vaikuttavat vasta parin vuoden päästä ja toivotaan, että kasvu ei sitten pysähdy.

      • S24uomlaineN

        Jos Ay-SDP olisi vallassa olisimme edelleen syvässä taantumassa. Onneksi viisaat jättävät SDP:n siirtyen mm. Vihreisiin. Vain ay-taantuma jää Rinteen mukaan.


      • Siha_Jupila
        S24uomlaineN kirjoitti:

        Jos Ay-SDP olisi vallassa olisimme edelleen syvässä taantumassa. Onneksi viisaat jättävät SDP:n siirtyen mm. Vihreisiin. Vain ay-taantuma jää Rinteen mukaan.

        Sinun kommentit voi jättää omaan arvoonsa. Et osaa kommentoida mihinkään asiallisesti, aina samaan paikkaan grammarin levy juuttunut kiinni.

        Kuten yllä kerrottiin, yhden puolueen meriitiksi ei voida lukea kasvua . Nyt kuule on käynyt niin, että kepusta on kannattajia siirtynyt niin kokoomukseen, SDP:hen kuin Vihreisiin, kuten persujenkin kannattajat ovat vaihtaneet leiriä ja jättäneet petturipuolueet.

        Kepuun ei ole takaisinpalaajia, että sillätavalla on Sipilä "korttinsa pelannut". Ja sekö sinua ottaa päähän!


    • tottatotuus

      Suomen talous EI KASVA paskapuhetta.Niin kauan kun noita elintasopakolaisia täällä elätetään ei ole toivoakaan talouden noususta.Ihmisiltä on leikattu niin ettei palkoilla enää tule toimeen joten YLEISLAKKO olisi paikallaan samoin EU:sta pitöisi äkkiää päästä eroon. EU JA PAKOLAISET OVAT TALOUSKASVUMME ESTEENÄ.

    • hjkhps

      Miten esim. viime aikoina saatujen risteilijätilausten saaminen suomalaisille, tosin ulkomaalaisten omistamille, telakoille on hallituksen ansiota? Entä Uudenkaupungin autoteollisuuden saamat tilaukset? Mitä hallitus on muka tehnyt niiden eteen?

      Nix, nax, eikä yhtään mitään.

      • Ihan yhtä paljon kuin tapauksessa, että tilaukset Suomessa toimivilta yrityksissä vähenevät. Sekin on monesti pistetty hallituksen syyksi.


      • Siha_jupila
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Ihan yhtä paljon kuin tapauksessa, että tilaukset Suomessa toimivilta yrityksissä vähenevät. Sekin on monesti pistetty hallituksen syyksi.

        Ja laittaisitko jonkin esimerkin, ihan oikeasti, että et nyt tarkoittaisi vain tätä olemassaolevaa hallitusta!

        Toki Suomella on ollut ihan itseaiheutettuja lamoja, sellaisia unikkeja, joissa hallitus on tunaroinnut kuten Tuho-Eskon hallitus ja valtionvarainministeri Iiro Viinasen toilailut.


    • älyäläjätä

      Viittaan aloittajaan:
      Hallitos on osannut vähentää rikollisuutta nostamalla talousrikollisuuden
      arvon ylös 20 000 euroon jota alempaa summaa ei kannata lähteä
      oikeudesta hakemaan.
      Hallitus on vähentänyt rikollisuutta vähentämällä poliiseien lukumäärää ja
      antamalla poliiseille enemmän henkilökohtaista valtaa päättäessään
      esitutukinnon suorittamisesta.
      Nämä ovat ainoastaan niitä pienenpiä rikollisuuden pienentämiä toimenpiteitä
      ja nykyisen hallituksen pitäisi katsoa peiliin sortaessaan kansalaisten oikeuksia.

      Alustaja: Laita pääsi jalkojesi nväliin ja pussaa p reikääsi kehumalla
      Arkadian mäen rikollisia.

    • Oli.miten.olii

      Pakko on talouskasvun alkaa lopullta 10 vuoden jälkeen kun muualla on nousukautta nautittu ties miten kauan, turha vielä nuolasta. Hallituksen toimilla en kehuisi vaikka hiukan kilpailukykyä on nostettu, nousukautta on ollu jotain puolivuotta mutta työttömiä on edelleen entisen verran jos ei sitä saada paremmaksi jää kansantalous plus miinus nollaan.

    • HyväSipilä

      Huonoa on vihervasureiden ja demarien osaaminen tälläkin palstalla. Ne ei saa hyviä talous ja työllisyyslukuja mitenkään muutettua negatiivisiksi, eikä edes näyttämään siltä, että nyt mentäisiin huonoon suuntaan! :)))

      • Ei auta hymiöiden lisääminen, Sipilän hallituksen ansioksi et tuota orastavaa talouden palautumista normaalia kohti saa. Eihän kukaan halua suinkaan parantuvia talouden näkymiä negatiiviseksi saada, kysehän onkin vain siitä, ettivät voi Sipilistit todellakaan ottaa niistä kunniaa.
        Myöskään mistään suunnattomasta työllistymisaallosta ei ole kysymys, muutama tuhat työpaikkaa muutamassa vuodessa, ei ole mikään suuri voitto tai nousukausi, ja nuokin työpaikat, häviävät yhtä nopeasti kuin tulivat - sellaista on nykymaailman meno.


      • Näinon.on

        Hallituksen toimilla vähän vaikutusta, nousua tehdään muualla johon ei tarvita hallitusta mutta mielellään sen itselleen omivat.


      • Maurum
        Näinon.on kirjoitti:

        Hallituksen toimilla vähän vaikutusta, nousua tehdään muualla johon ei tarvita hallitusta mutta mielellään sen itselleen omivat.

        Heikentävää vaikutusta kun leikkaavat kotimaista kulutusta, joka on pitänyt Suomen pinnalla.


    • marttimaalta

      Saitin punikkiruput ovat tikahtumaisillaan vitutukseensa, kun hallituksen toimet ovat saaneet talouskasvun liikkeelle.

      Mutta mikään ei auta, Suomen talous kasvaa jälleen ja punikkien kannataus jatkaa laskuaan. Siis maassa kaikki kutakuinkin kohdallaan.

      • Eiköhän se ole ihan yleisesti jo tiedossa ja tunnustettua, hallituksen aikaansaannosta tämä pikku pompsukaan ei ole. Mutta huutele toki, se vaan kertoo enemmän sinusta ja ymmärryksestäsi.


      • marttimaalta
        Turmiola.Tommi kirjoitti:

        Eiköhän se ole ihan yleisesti jo tiedossa ja tunnustettua, hallituksen aikaansaannosta tämä pikku pompsukaan ei ole. Mutta huutele toki, se vaan kertoo enemmän sinusta ja ymmärryksestäsi.

        Sinun ymmärryksesi sen sijaan näkyy olevan normaalia punikkitasoa. Muistat vain, että vitukseen voi kuolla.


      • marttimaalta kirjoitti:

        Sinun ymmärryksesi sen sijaan näkyy olevan normaalia punikkitasoa. Muistat vain, että vitukseen voi kuolla.

        Vain Sipilisti marttimaalta pankkomajurina jälkivero palautuksia odotellessaan.


      • marttimaalta
        Turmiola.Tommi kirjoitti:

        Vain Sipilisti marttimaalta pankkomajurina jälkivero palautuksia odotellessaan.

        No nythän punikkia viiraa jo ankarasti, menee söpötyksen puolelle mutta sitähän se vitutus teettää. Sormetkin sekoo pään lisäksi...


      • marttimaalta kirjoitti:

        No nythän punikkia viiraa jo ankarasti, menee söpötyksen puolelle mutta sitähän se vitutus teettää. Sormetkin sekoo pään lisäksi...

        Mene ja tiedä...


      • KysympähänVaan
        Turmiola.Tommi kirjoitti:

        Mene ja tiedä...

        Sanoppa Tommi nyt ihan rehellisesti, mikä siinä sinua vituttaa noin ankarasti, kun hallitus on saanut kilpailukykyämme parannettua ja talous alkaa sen ansiosta nousta jaloilleen? Sehän tuo työtä ja toimeentuloa ihmisille, työttömille töitä, valtiolle ja kunnille vähemmän työttömyysmenoja ja muita tukien maksatuksia.

        Onko todellakin niin, että te nykykommarit ette enää halua työtä ihmisille, vaan kaikki pitäisi elättää sossun luukulta


      • KysympähänVaan kirjoitti:

        Sanoppa Tommi nyt ihan rehellisesti, mikä siinä sinua vituttaa noin ankarasti, kun hallitus on saanut kilpailukykyämme parannettua ja talous alkaa sen ansiosta nousta jaloilleen? Sehän tuo työtä ja toimeentuloa ihmisille, työttömille töitä, valtiolle ja kunnille vähemmän työttömyysmenoja ja muita tukien maksatuksia.

        Onko todellakin niin, että te nykykommarit ette enää halua työtä ihmisille, vaan kaikki pitäisi elättää sossun luukulta

        Palataan asiaan, kun työllistät suoraan 38 ihmistä suomessa ja 26 ulkomailla, joista heistäkin on 15 suomalaista.
        Palataan asiaan, kun sinulta tulee yksikin talouteen liittyväö tosiasia, tai todellinen vaikutus talouteen, siis tukena väitteillesi, että Sipilän kotimaista kulutusta leikkaava politiikka, tuottaa työtä ja hyvinvointia vientiteollisuuteen.

        Jos minä ole kommari, on vaikea kuvitella mikä onkaan kalataisesi yhteikunnan tuella vittuileva tyhjäpää Sipilistien konttorilla.


      • KysympähänVaan
        Turmiola.Tommi kirjoitti:

        Palataan asiaan, kun työllistät suoraan 38 ihmistä suomessa ja 26 ulkomailla, joista heistäkin on 15 suomalaista.
        Palataan asiaan, kun sinulta tulee yksikin talouteen liittyväö tosiasia, tai todellinen vaikutus talouteen, siis tukena väitteillesi, että Sipilän kotimaista kulutusta leikkaava politiikka, tuottaa työtä ja hyvinvointia vientiteollisuuteen.

        Jos minä ole kommari, on vaikea kuvitella mikä onkaan kalataisesi yhteikunnan tuella vittuileva tyhjäpää Sipilistien konttorilla.

        Otetaan nyt vaikka sellainen talouden tosiasia, että maaliskuun vienti oli 21% suurempi kuin edellisvuoden maaliskuussa.

        Toinen talouden tosiasia on se, että kauppatase on taas kääntynyt meille positiiviseksi.

        Tarvitsetko lisää tosiasioita?


      • matuslandia
        KysympähänVaan kirjoitti:

        Sanoppa Tommi nyt ihan rehellisesti, mikä siinä sinua vituttaa noin ankarasti, kun hallitus on saanut kilpailukykyämme parannettua ja talous alkaa sen ansiosta nousta jaloilleen? Sehän tuo työtä ja toimeentuloa ihmisille, työttömille töitä, valtiolle ja kunnille vähemmän työttömyysmenoja ja muita tukien maksatuksia.

        Onko todellakin niin, että te nykykommarit ette enää halua työtä ihmisille, vaan kaikki pitäisi elättää sossun luukulta

        Sipilän kiky tuottaa tulosta nopealla aikavälillä, mutta pidemmälle tulevaisuuteen katsottaessa se alkaa "sakata", kun porukka ei enää jaksa tehdä ylipitkiä päiviä, ja työttömät kuolevat nälkään kun heiltä viety kaikki toimeentulo. Suomalaiset kuolee sukupuutton , ja suomesta tulee matulandia.


      • KysympähänVaan kirjoitti:

        Otetaan nyt vaikka sellainen talouden tosiasia, että maaliskuun vienti oli 21% suurempi kuin edellisvuoden maaliskuussa.

        Toinen talouden tosiasia on se, että kauppatase on taas kääntynyt meille positiiviseksi.

        Tarvitsetko lisää tosiasioita?

        Viellä sen, miten nuo ovat Sipilän aikaansaamia.


      • KysympähänVaan
        Turmiola.Tommi kirjoitti:

        Viellä sen, miten nuo ovat Sipilän aikaansaamia.

        Kilpailykykymme on parantunut hallituksen toimien ansiosta. Eilen uutisoidun vertailun mukaan nousimme 5 sijaa ollen nyt sijalle 15 maailman laajuisesti. Hommaa pitää jatkaa mm. paikallista sopimista lisäämällä, jotta saamme vanhat hyvät sijoituksemme takaisin mutta suunta on oikea


      • matuslandia kirjoitti:

        Sipilän kiky tuottaa tulosta nopealla aikavälillä, mutta pidemmälle tulevaisuuteen katsottaessa se alkaa "sakata", kun porukka ei enää jaksa tehdä ylipitkiä päiviä, ja työttömät kuolevat nälkään kun heiltä viety kaikki toimeentulo. Suomalaiset kuolee sukupuutton , ja suomesta tulee matulandia.

        Ei KiKyllä ole mitään vaikutusta, eikä ainakaan positiivista vaikutusta, ei pitkällä eikä lyhyeellä aikavälillä. Olipa taas yksi täysin turha episodi Sipilän leikeissä. Seuraavakin, ja helvetin kallis sellainen on käynnissä - SoTe, jolle toteutuessaan todellakin tulee hirvittävä hintalappu veronmaksajille, palveluiden heikentyessä.


      • KysympähänVaan kirjoitti:

        Kilpailykykymme on parantunut hallituksen toimien ansiosta. Eilen uutisoidun vertailun mukaan nousimme 5 sijaa ollen nyt sijalle 15 maailman laajuisesti. Hommaa pitää jatkaa mm. paikallista sopimista lisäämällä, jotta saamme vanhat hyvät sijoituksemme takaisin mutta suunta on oikea

        Listaukset kivoja mitta merkityksettömiä. Oikeassa elämässä mitattuna, täysin merkityksetöntä leikkiä. Meillä oli, ja on kilpailukykyä, kun vaan tarvitaan tavaraa joita meillä tehdään, ja jota eivät isot kilpailijat ole osataneet pois markkinoilta. Työvoiman dumppaus ja hintojen kanssa huutaminen, ei ole meille kannattavaa. Silloin on luovuttava laadusta. Laatu on kuitenkin oltava oikeasti hyvää, eikä sitä "sanahelinalaatua", jota kerrotaan suomalaisuuden automaattisesti aiheuttavan.
        No, nämä ovat niitä asioita joista sinulla ei ola mitään käsitystä ja ymmärrystä, mutta kopsaa ja toistele "listauksia" ja kehuja joita HP-instanssit jakelevat poliittisten toimien tueksi, eivät talouden.


    • Sippilä

      Talous on lähtenyt nousuun hallituksen puuhista huolimatta, vihdoin monta vuotta muun Euroopan jälkeen.

      Sipilän rosvokopla ei ole saanut aikaan muuta kuin köyhien kyykyttämistä js rikkaiden rikastumista. Sipilä itse rikkoo lain henkeä piilottamalla omistuksensa vakuutuskuoriin, joiden sisällömn rahantuntevana ihmisenä taatusti tietää. No, onneksi saatiin hallintarekisterit helpottamaan omaisuuden piilottelua ja veronkiertoa.

      Matuja on tänne haalittu kaksin käsin omien ja kavereiden VOK-bisneksieraaka-aineeksi ja tulevaisuuden halpatyövoimaksi.

      Sote-sotku on tosiasiassa edelleen levällään ja tulee huomattavasti paisuttamaan byrokratiaa maakuntahallintoineen.

    • olbomow

      Kumma kun aloitusta ei ole vielä poistettu? Yritin tässä keväämmällä samaa, niin se poistettiin välittömästi.

      • PerseläpiäjaValheitä

        Valheelliset jutut jo enemmän vakiota kuin poikkeuksia palstalla. Laatu romahtanut.


    • Benkkunen

      Markkinat on kumma mekanismi. Se tutkii ja vainuaa koko ajan mitä ympärillä tapahtuu. Mitä surkeammin ihmisten mielestä heitä kohdellaan, tehdään leikkauksia, sopeutetaan talous ja yritykset uuteen aikaan, niin markkinat reagoi. Ja reagoi positiivisesti. Maahan ja maan yrityksiin, vientiteollisuuteen jne. uskotaan ja investoinnit ja kauppa alkaa käymään. Nyt kun maassa tehdään kipeitä sopeutuksisia Kikystä, soteen. Puretaan pyrokratiaa , avataan kauppojen aukioloaikoja, tehdään nollasopimuksia... niin tulokset alkavat näkyä. Nyt pitäisi ymmärtää, että ruuvia pitäisi vieläkin kiristää, jotta liekki todella roihahtaisi. Voidaankin sanoa, mitä pahemmalta ja kurjemmalta hallituksen päätökset minusta tuntuu, sitä paremmin maan talous menee ja mikä parasta, siitä laarista loppupeleissä sataa myös minulle.

      • EIkepuleille

        Niin sataa ja on aina satanut teille kepulaisille, valtion osuuksina ja maataloustukina, niillähän te elossa pysytte kepulandiassanne. ja muut maksavat rahasateenne.


    • älyäläjätä

      Realoiteetti on:
      Suuet ansioerot jarruttavat rahan liikkumista.
      Hirveän suuri yli 20 miljoonan kansan valtion palvelijoiden
      määrä rasittaa näiden puolueiden asettamien neuvosten
      palkat joilla rasitetaan Suomen tuottavaa taloutta.
      Neuvokset paperi kuurille niin ei p..kakaan pahalta haise.
      Sanotaan että kansainvälinen kilpailu on kovaa mutta
      ei myönnetä että Suomessa tuotteiden hintaan tulee
      tämä valtion työvoiman kuluttama 57 % butjetista.

      Kuka haluaa yrittää Suomessa kun ollaan ennen aloitusta
      57 % perseellään.

      Johan tuolla US blogissa valtion virkailija julisti että
      he ovat järjestäneet niin hyvän olosuhteet suomen
      liike elämässä että kukaan ei voi vastustaa hedän
      raketamaansa hyvää klimaattia????????????????

      Mihin ovat menneet nämä valtiojohtoiset vron
      maksajain tukemat valtion uritukset.

      Ne jotka huutaa Sipilää avukseen niin menkää
      ja laittakaa liikeyritys pystyyn ja tuotteiden
      myyntihintaan ALV ja valtion virkailija vero 57%
      niin kyllä kanattaa kenen tahansa ostaa näin
      arvokasta valtion virkailijan tekemää tuotetta.

    • ÄlkääLuottako

      Vihreillehän kaikenlainen taloudellinen tuotteliaisuus on aina ollut kuin ilmestyskirjan peto jota vastaan pitää taistella kaikin keinoin,...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2670
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      93
      1987
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1518
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      272
      1048
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      68
      946
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      891
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      870
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      864
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      775
    Aihe