Kesäkuun alku on mainio aika ilmoittaa peruskoulun oppilaan siirtyvän uskonnonopetuksesta elämänkatsomustiedon (et) opetukseen elokuussa eli lv 2017-18 alusta. Uskonnonopetuksessa on melko paljon uskonnottomien tai ei-uskonnollisten kotien lapsia, joilla on jo oikeus päästä et-opetukseen. Ei pidä antaa aineen lyhenteen "et" hämätä.
Vaikka lapsi aloittikin peruskoulun uskonnossa, tuon taannoinen valinta ei sido koko peruskoulun ajaksi. Vaihdon voi tehdä milloin vain, mutta paras aika on lukuvuoden vaihto. Eli NYT, kun rehtorit alkavat katsoa opetusryhmiä ja tehdä lukujärjestystä elokuussa alkavaa opetusta varten.
On myös paljon kirkosta eronneiden vanhempien lapsia, jotka on pienenä kastettu ja jotka ovat jääneet roikkumaan kirkon ja sitä myöten koulun pakollisen uskonnonopetuksen helmoihin.
Kesäkuun alku on hyvä aika ilmoittaa maistraattiin lapsen eroamisesta kirkosta maistraattiin - sekä sitten saman tien kouluun katsomusaineen vaihdosta. Kesän alku ja koulun loppu voisi olla muun kesäpuuhan ohessa hyvä aika perheneuvotteluun tästä asiasta.
Eroilmoitus tehdään maistraattiin. Vapaamuotoinen kirjallinen ilmoitus käy:
Otsikona Uskonnollisesta yhdyskunnasta eroaminen, sitten erotettavien lasten nimet ja hetut, mistä seurakunnasta eroaa ja huoltajien allekirjoitukset nimenselvennyksineen. Jos lapsi on täyttänyt 12 vuotta, lapsen suostumus ja allekirjoitus alle myös. Siinä se.
Katsomusaineen vaihdosta ilmoitus tehdään koulun kansliaan. (Wilma?) Mieluiten tosiaanheti eli nyt kesäkuun alkupuolella, kun rehtori vielä töissä ja katsoo opetusryhmiä ja tekee lukujärjestystä.
Ilmoituksen voi toki tehdä myöhemminkin kesällä. Ja myös lukuvuoden aikana. Lukuvuoden
vaihdos on kuitenkin selvästi paras aika ryhmän vaihtoon.
Lukiossa katsomusaineen kursseja voi olla tarjolla vasta 1. jakson jälkeenkin, mutta lukioon menevän on myös hyvä hoitaa eroaminen nyt. Siis ennen lukio_opiskelun aloittamista. Jos on aloittaessaan opinnot ev.-lut. kirkon jäsen, siitä voi seurata pakkouskontovelvolllisuus.
15-vuotias voi erota itse kirkosta, tosin vain molempien huoltajien suostumusallekirjoituksella varustetulla ilmoituksella (joka voi myös olla vapaamuotoinen, tai nettipalvelun lomakekin käy).
Lasten kirkosta erosta ja et-opetukseen vaihdosta
15
261
Vastaukset
- lukuje.huom
Elämänkatsomustietoa (et) opiskelee vielä hieman vähänlaisesti oppilaita, vain noin kuusi prosenttia (6 %) peruskoululaisista, mutta se osuus on nyt kuitenkin suurempi kuin ruotsinkielisten osuus peruskoulussa tai lukiossa.
Ruotsinkielisen vähemmistön (noin 5 %) oikeuksia pidetään hyvin tärkeänä. Niin kuin oikein onkin. Myös uskonnottomien oikeutta ei-uskonnolliseen katsomusaineeseensa on syytä pitää hyvin tärkeänä. Et:n merkityksen vähättelyyn ei ole mitään syytä.
Et:n oppilasmäärä kasvaa lähivuosina myös sen vuoksi, että siihen oikeutettujen määrä kasvaa, kun kirkon jäseneksi kastamisen osuus on vähentynyt. Toistaiseksi peruskouluikäisistä noin 85 % kuuluu kirkkoon, mutta muutaman vuoden päästä "pakkouskonnon" suorittajien osuus vähenee.
Kun uskonnollinen painostus kouluissa vähenee, saaadaan vähentymään, lisääntyy myös et-oppilaiden suhteelllinen osuus aineeseen oikeutetuista. - Vauhdill
Tässä alkuvuoden ja heinäkuuun tilanteesta: http://www.eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/
- Lukija.lis
Ilman muuta kannattaa ilmoittaa kouluun jo ennen syyslukukauden alkua. (Vaikka et-opetukseen pitää päästä myös kesken lukukauden.)
- Sanonp
Näin lukuvuoden alkuviikkoina voi hyvin vaihtaa.
- Et-opelta
Sanonp kirjoitti:
Näin lukuvuoden alkuviikkoina voi hyvin vaihtaa.
Myös tässä vaiheessa syyslukukautta on hyvin mahdollista vaihtaa. Uuteen aineeseen pääsee kyllä kiinni. Oppiaines ei ole samalla lailla aikaisempaan nojautuvaa kuin on esimerkiksi vieraden kielten opetuksessa.
- Lukuje.lasku
Tässä perustetta ja taustaa asialle: http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2017/04/18/uskonnonvapauden-ja-yhdenvertaisuuden-haasteita-suomessa/
- Lukija.kommentt
Tässä vaiheessa aikuisen kannattaa erota yksin: https://www.eroakirkosta.fi/
Lasta koskeva eroilmoitus voi saapua maistraattiin hyvin vuoden 2018 aikana, ja silti voi saada oikeuden valita, siirtyisikö uskonnonoopetuksesta et-opetukseen. Lasten erottaminen kirkosta ja johdattaminen ns. ET-opetuksen pariin on kavala karhunpalvelus lapselle.
Lapsi ei tarvitse ET-opetusta, vaan kristinuskoa, koska vain sen kautta hän voi pelastua Jumalan tuomiolta ja iankaikkiselta kadotukselta eli helvetiltä.
Lapsi tarvitsee uskoa Jeesukseen Kristukseen, koska tie Taivaaseen kulkee vain Jeesuksen kautta.
Hän on tie, totuus ja elämä.- Lukuje.lis
Kannattaa ilmoittaa jo toukokuussa, että oppilas siirtyy elokuussa elämänkatsomustiedon opetukseen. Vaihdon voi tehdä millä luokalla tahansa.
Kun ilmoitat ajoissa vaihdosa, se voi vaikuttaa siihen, että tarvitava opetusryhmä syntyy omalle lapsellesi ja samalla muillekin halukkaille.
Myös oppikirjahankintojen tilaukset lähtevät keväällä/kesällä... - Lukuje.huom
Kirkosta eroamisessa nettipuolella ennätyksellinen toukokuu sitten vuoden 2010. Kaikkien aikojen toiseksi paras. http://3rdw.net/eroakirkosta/
Lasten erottamiset kirjallisella ilmoituksella eivät näy näissä lukemissa.
Kun lapsi vapautuu pakollisesta uskonnonopetuksesta, monet perheet ilmoittavat koululle siirtymisestä elämänkatsomustiedon opetuksen. - Luk.lis
Ilmoituksen voi hyvin lähettää kesäloman aikana. On siten perillä ennen lukukauden alkua. Rehtorit tulvat töihin ennen koululaisen lomien päättymistä.
- Lukuje.huom
LAPSEN/LASTEN EROTTAMINEN KIRKOSTA
hoituu yksinkertaisesti ja ilman mitään lomaketta
seuraavan laisella kirjallisella ilmoituksella:
Maistraatille
Ilmoitus
uskonnollisesta yhdyskunnasta eroamisesta
Lapsen/lasten
kaikki nimet ja henkilötunnus
Mistä seurakunnasta erotaan
Molempien huoltajien allekirjoitukset
12 vuotta täyttäneen lapsen suostumusallekirjoitus
Hyväksyn erottamiseni kirkon jäsenyydestä - ET-opelta
Ekaluokkalaisten kouluun ilmoittaminen onkin monissa kunnissa jo marraskuun alussa. Elämänkatsomustiedon mahdollistaminen lapselle koulussa edellyttää vauvakastetun lapsen erottamista kirkosta. Yksinkertaisinta hoitaa asia nyt eikä vasta elokuussa.
- Lukija.huom
Maallistuva pääkaupunkiseutu -keskustelutilaisuus
ma 19.11. klo 18.00 – 19.45 Kaisa-talon, 2. kerros, Rosebud-kahvila, Vuorikatu 7 (Kaisaniemenkatu 5), Helsinki.
Avaus ja faktatietoisku, pääsihteeri Esa Ylikoski.
Uskonnottomuudesta meillä ja muualla,
vastuullinen tutkija Teemu Taira, Helsingin yliopisto, uskontotiede,
Päivähoidosta ja kouluista,
Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen.
Keskustelua, kysymyksiä.
Infopisteitä: ET-opetus ja ET-oppikirja Kompassi.
Pro-Seremoniat. Nuorten filosofiatapahtuma Nufit.
Järjestävät
Helsingin seudun vapaa-ajattelijat ja Suomen Humanistiliitto.
Tervetuloa
Ks. myös Uskomaton-lehti 2018 ja sen etusivun juttu. - Lukio.huom
Lukion 3. jakso alkaa yleensä 29.11.2018. Lukion eka vuotta opiskeleva, joka ei ole vielä aloittanut katsomusaineen pakollolista kurssia, voi vielä valita elämänkatsomustiedon (uskonnon sijaan). Ja vielä ehtii myös erota kirkosta kirjallisella paperilla maistraattiin (huoltajien suostumusallekirjoitus). Vain kirkkoon kuulumattomat voivat valita ET:n/uskonnon väliltä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882