PÄIVÄN SANA

Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa.
Room. 5:3–4

Jumalan täytyy tehdä paljon työtä sydämessä, että ahdistukset voi nähdä hänen työkaluinaan. Emme kuitenkaan ole hukassa, kun meitä viedään ahdistusten aikoihin. Ne ovat jopa tärkeitä välineitä luottamuksen syventymisessä Vapahtajaan. Jeesukselta avun saatuamme luotamme häneen uudella, toivorikkaalla tavalla. Levollisuus lisääntyy, koska olemme saaneet nähdä hänen olevan lähellä hiljaisinakin aikoina. Paavali haluaa rohkaista meitä niin kuin Rooman kristittyjä aikoinaan: väsyä saa, mutta toivoa ei pidä menettää. Aitoon kristillisyyteen kuuluvat ahdistus ja risti, ja aito kristillisyys ymmärtää myös toisia ristin kantajia. Me tarvitsemme toisiamme, koska vuorollaan jokainen on avun tarpeessa. Ahdinkoja ei tarvitse siten säikähtää, sillä ne opettavat kestävyyttä, ja kestävyys on hyödyllistä koetusten saapuessa. Koetuksesta selviäminen tuo uskon rinnalle toivon, joka on kristityn tuntomerkki.
356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Herra armahda meitä.

Äänestä
  • Lukekaa sanaa.

    Äänestä

ok--

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SROsta kirjoitti:

Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa.
Room. 5:3–4

Jumalan täytyy tehdä paljon työtä sydämessä, että ahdistukset voi nähdä hänen työkaluinaan. Emme kuitenkaan ole hukassa, kun meitä viedään ahdistusten aikoihin. Ne ovat jopa tärkeitä välineitä luottamuksen syventymisessä Vapahtajaan. Jeesukselta avun saatuamme luotamme häneen uudella, toivorikkaalla tavalla. Levollisuus lisääntyy, koska olemme saaneet nähdä hänen olevan lähellä hiljaisinakin aikoina. Paavali haluaa rohkaista meitä niin kuin Rooman kristittyjä aikoinaan: väsyä saa, mutta toivoa ei pidä menettää. Aitoon kristillisyyteen kuuluvat ahdistus ja risti, ja aito kristillisyys ymmärtää myös toisia ristin kantajia. Me tarvitsemme toisiamme, koska vuorollaan jokainen on avun tarpeessa. Ahdinkoja ei tarvitse siten säikähtää, sillä ne opettavat kestävyyttä, ja kestävyys on hyödyllistä koetusten saapuessa. Koetuksesta selviäminen tuo uskon rinnalle toivon, joka on kristityn tuntomerkki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu