Iloni olivat ihmislapset. San. 8:31.
Suurin erehdyksemme, jonka käärme jo syntiinlankeemuksessa vuodatti sydämiimme, on, ettemme pidä Jumalaa Jumalana, auttajana ja vapahtajana, vaan kovana tuomarina, Herrana, joka vain vaatii palvelustamme. Herralla on toinen mieli. Hänen ainoa ilonsa on tehdä meille hyvää. Sen takia onkin hänen ilonsa asua ihmisten lasten parissa maan päällä. Täällä hänellä on suuri, ääretön sairaala, täynnä viheliäisiä, täynnä kurjuutta ja hätää - täällä on hänen ilonsa. Tämä on minun leponi, sanoo hän, täällä tahdon minä asua, tämä on minulle otollinen.
Kun Jeesus kerran lähetti opetuslapset eräästä kaupungista ostamaan ruokaa, tuli köyhä nainen kaupungista, synnin raskauttama pakanamainen, Jeesus puhuttelee naista. Hänen omatuntonsa herää. Hän ymmärsi, kuka se oli, joka hänelle sanoi: Anna minulle juoda. Omantuntonsa soimaamana, mutta toivossa iloisena kiiruhtaa hän kutsumaan useampia pakanoita Jeesuksen luo. Nyt tulevat opetuslapset tuoden ruokaa ja sanovat: Rabbi, syö. Mutta hänen ei tarvitse enää syödä, hänen nälkänsä on jo tyydytetty. Hän oli löytänyt muutamia syntisraukkoja pelastaaksensa heidät ja hän sanoo: »Minulla on syötävänä ruokaa, josta te ette tiedä.»
Katso tässä Vapahtajan sydäntä! Katso tässä, mikä hänen ilonsa on ihmisten lasten seassa. Hänen ruokansa, leponsa, ilonsa on heille hyvää tekeminen. Sen takia hänen ilonsa on asua ihmisten lasten seassa. Ja ettei tämä ilo ole mikään tilapäinen tai haihtuva, vaan hänen olentoonsa syvälle juurtunut, iankaikkinen taipumus ihmiskunnan puoleen, sen ovat maailman alusta vuosituhat toiselleen julistaneet.
Perustus on syvä. Jumala teki ihmisen omaksi kuvakseen, Jumala loi hänet lapsekseen, seuralaisekseen ja ilokseen. Ja kun hän loi ihmisen, tämän maailman herran, ei se käynyt, kuten muiden luontokappaleiden, nopeasti kaikkivaltiaalla tulkoon-sanalla. Vaan ihmisen tähden hänestä tulikin varsinainen Luoja. Hän kuvasi ja muodosti ahkeruudella ja huolekkaasti maan tomusta ihmisen ruumiin, puhalsi sitten siihen oman pyhän olemuksensa elinhengen, ja niin ihminen tuli eläväksi sieluksi.
Tuskin ovat nyt ihmiset luodut, niin on jo rakas Vapahtaja heidän keskellään ja seurustelee heidän kanssaan paratiisin puiden siimeksessä. Te ajattelette: silloin tosin kävi se kyllä päinsä. Siinä ei ollut mitään erinomaista. Mutta jos nyt sanottaisiin teille, että vasta meidän lankeemuksestamme, synnistämme ja ahdistuksestamme hänen ilonsa asua parissamme tuli oikein voimakkaaksi ja palavaksi, voisittekohan te uskoa sitä? Ja niin on todellakin. Nyt alkoi Jumalallisen laupeuden iankaikkinen syvyys meitä kohtaan kuohua hänessä. Hänen »elämänsä poika», ihminen oli langennut vihollisen käsiin. Sitä hänen sydämensä ei saattanut kärsiä. Jumala on rakkaus, ja hänellä on ilonsa elämään.
Jos alkaisimme vaeltaa kautta vanhan liiton päivien, niin saisimme omin silmin nähdä, kuinka rakas Vapahtaja on seurustellut syntisten kanssa ja rakentanut itselleen majoja tuhkassa ja tomussa. Menisimme ensiksikin korpeen, jossa hän etsii Hagaria, egyptiläistä palkkapiikaa Aabrahamin huoneesta, ja puhuttelee häntä niin ystävällisesti. Menisimme Mamren lakeudelle, Beteliin ja sieltä Pnieliin ja Horebiin, jossa Herra näyttäytyy palavassa pensaassa. Sitten katselisimme ihmeellistä pilvi- ja tulipatsasta siinäkin nähdäksemme hänen kasvonsa. Ajattelepa, neljänkymmenen vuoden aikana pukeutuu hän päivällä pilveen ja yöllä loistavaan tuleen ollakseen vain uppiniskaisen kansan tien johtajana, varjona auringon kuumuudessa ja kilpenä ja valaistuksena pimeydessä - todella vaaditaan siihen, että hänen ilonsa on olla ihmisten lasten kanssa. Voisimme vielä edelleen mennä Ofraan, jossa Gideon näkee rakkaan Vapahtajan istuvan tammen alla ja taas Jerusalemiin, temppeliin, jossa hänet näemme armonistuimen ääressä.
Mutta miksi näin pitkä kulku on tarpeen? Onhan hän meitä nyt lähempänä. Jumala on ilmestynyt lihassa. Mitä näemme jouluna Betlehemin seimessä? Lapsen. Tosiaan lapsen ja juuri saman, joka on sanonut: Minun ilonani ovat ihmislapset. Jumala lihassa, Jumala seimessä, Jumala kapalossa, Jumala äidin rinnoilla, tässä seisahtuvat ajatukset, tässä vapisevat polvet, tässä hämmentyy sydän, ihme on liian suuri heikoille ihmisille. Hyvä, että silmämme ovat himmeät, hyvä että näemme sen vain etäältä, että ymmärrämme tuskin tuhannetta osaa siitä! Se veisi meidät muuten hengiltä, tukehduttaisi meidät. Me emme voisi sitä kestää.
Tapa, jolla hän seurusteli Israelin kanssa ei ollut vielä oikeata ihmisten lasten parissa asumista. Se oli hänestä vielä liian vieras suhde, liian kolea ystävyys. Hän, Jumala, ja he köyhiä syntisiä – juopa oli vielä liian syvä! Samanlaiset soveltuvat parhaiten samanlaisten yhteyteen. Silloin hän tuli itse ihmislapseksi, veriheimolaiseksemme, veljeksemme.
Suurin erehdyksemme, jonka käärme jo syntiinlankeemuksessa vuodatti sydämiimme, on, ettemme pidä Jumalaa Jumalana, auttajana ja vapahtajana, vaan kovana tuomarina, Herrana, joka vain vaatii palvelustamme. Herralla on toinen mieli. Hänen ainoa ilonsa on tehdä meille hyvää. Sen takia onkin hänen ilonsa asua ihmisten lasten parissa maan päällä. Täällä hänellä on suuri, ääretön sairaala, täynnä viheliäisiä, täynnä kurjuutta ja hätää - täällä on hänen ilonsa. Tämä on minun leponi, sanoo hän, täällä tahdon minä asua, tämä on minulle otollinen.
Kun Jeesus kerran lähetti opetuslapset eräästä kaupungista ostamaan ruokaa, tuli köyhä nainen kaupungista, synnin raskauttama pakanamainen, Jeesus puhuttelee naista. Hänen omatuntonsa herää. Hän ymmärsi, kuka se oli, joka hänelle sanoi: Anna minulle juoda. Omantuntonsa soimaamana, mutta toivossa iloisena kiiruhtaa hän kutsumaan useampia pakanoita Jeesuksen luo. Nyt tulevat opetuslapset tuoden ruokaa ja sanovat: Rabbi, syö. Mutta hänen ei tarvitse enää syödä, hänen nälkänsä on jo tyydytetty. Hän oli löytänyt muutamia syntisraukkoja pelastaaksensa heidät ja hän sanoo: »Minulla on syötävänä ruokaa, josta te ette tiedä.»
Katso tässä Vapahtajan sydäntä! Katso tässä, mikä hänen ilonsa on ihmisten lasten seassa. Hänen ruokansa, leponsa, ilonsa on heille hyvää tekeminen. Sen takia hänen ilonsa on asua ihmisten lasten seassa. Ja ettei tämä ilo ole mikään tilapäinen tai haihtuva, vaan hänen olentoonsa syvälle juurtunut, iankaikkinen taipumus ihmiskunnan puoleen, sen ovat maailman alusta vuosituhat toiselleen julistaneet.
Perustus on syvä. Jumala teki ihmisen omaksi kuvakseen, Jumala loi hänet lapsekseen, seuralaisekseen ja ilokseen. Ja kun hän loi ihmisen, tämän maailman herran, ei se käynyt, kuten muiden luontokappaleiden, nopeasti kaikkivaltiaalla tulkoon-sanalla. Vaan ihmisen tähden hänestä tulikin varsinainen Luoja. Hän kuvasi ja muodosti ahkeruudella ja huolekkaasti maan tomusta ihmisen ruumiin, puhalsi sitten siihen oman pyhän olemuksensa elinhengen, ja niin ihminen tuli eläväksi sieluksi.
Tuskin ovat nyt ihmiset luodut, niin on jo rakas Vapahtaja heidän keskellään ja seurustelee heidän kanssaan paratiisin puiden siimeksessä. Te ajattelette: silloin tosin kävi se kyllä päinsä. Siinä ei ollut mitään erinomaista. Mutta jos nyt sanottaisiin teille, että vasta meidän lankeemuksestamme, synnistämme ja ahdistuksestamme hänen ilonsa asua parissamme tuli oikein voimakkaaksi ja palavaksi, voisittekohan te uskoa sitä? Ja niin on todellakin. Nyt alkoi Jumalallisen laupeuden iankaikkinen syvyys meitä kohtaan kuohua hänessä. Hänen »elämänsä poika», ihminen oli langennut vihollisen käsiin. Sitä hänen sydämensä ei saattanut kärsiä. Jumala on rakkaus, ja hänellä on ilonsa elämään.
Jos alkaisimme vaeltaa kautta vanhan liiton päivien, niin saisimme omin silmin nähdä, kuinka rakas Vapahtaja on seurustellut syntisten kanssa ja rakentanut itselleen majoja tuhkassa ja tomussa. Menisimme ensiksikin korpeen, jossa hän etsii Hagaria, egyptiläistä palkkapiikaa Aabrahamin huoneesta, ja puhuttelee häntä niin ystävällisesti. Menisimme Mamren lakeudelle, Beteliin ja sieltä Pnieliin ja Horebiin, jossa Herra näyttäytyy palavassa pensaassa. Sitten katselisimme ihmeellistä pilvi- ja tulipatsasta siinäkin nähdäksemme hänen kasvonsa. Ajattelepa, neljänkymmenen vuoden aikana pukeutuu hän päivällä pilveen ja yöllä loistavaan tuleen ollakseen vain uppiniskaisen kansan tien johtajana, varjona auringon kuumuudessa ja kilpenä ja valaistuksena pimeydessä - todella vaaditaan siihen, että hänen ilonsa on olla ihmisten lasten kanssa. Voisimme vielä edelleen mennä Ofraan, jossa Gideon näkee rakkaan Vapahtajan istuvan tammen alla ja taas Jerusalemiin, temppeliin, jossa hänet näemme armonistuimen ääressä.
Mutta miksi näin pitkä kulku on tarpeen? Onhan hän meitä nyt lähempänä. Jumala on ilmestynyt lihassa. Mitä näemme jouluna Betlehemin seimessä? Lapsen. Tosiaan lapsen ja juuri saman, joka on sanonut: Minun ilonani ovat ihmislapset. Jumala lihassa, Jumala seimessä, Jumala kapalossa, Jumala äidin rinnoilla, tässä seisahtuvat ajatukset, tässä vapisevat polvet, tässä hämmentyy sydän, ihme on liian suuri heikoille ihmisille. Hyvä, että silmämme ovat himmeät, hyvä että näemme sen vain etäältä, että ymmärrämme tuskin tuhannetta osaa siitä! Se veisi meidät muuten hengiltä, tukehduttaisi meidät. Me emme voisi sitä kestää.
Tapa, jolla hän seurusteli Israelin kanssa ei ollut vielä oikeata ihmisten lasten parissa asumista. Se oli hänestä vielä liian vieras suhde, liian kolea ystävyys. Hän, Jumala, ja he köyhiä syntisiä – juopa oli vielä liian syvä! Samanlaiset soveltuvat parhaiten samanlaisten yhteyteen. Silloin hän tuli itse ihmislapseksi, veriheimolaiseksemme, veljeksemme.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tämän me voimme tehdä tyhjäksi, ikään kuin sillä ei olisi mitään arvoa, vaikka serafit ovat jo istuneet kaksi vuosituhatta korkeuksissaan katsellen alas tähän rakkauden syvyyteen saavuttamatta sen pohjaa. He eivät lakkaa pyhässä hämmästyksessä ihmettelemästä. Tästä syvästä lähteestä he ehtymättä ammentavat aiheensa kaikkiin halleluja lauluihinsa. Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala, ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän, keskuudessamme. Oi iankaikkinen armon Ihme!
Mikä on pakottanut hänet tähän? Yksinomaan se, että hänen ilonaan olivat ihmislapset eikä vain enkelit. Ilonani ovat ihmislapset. Mutta mistä hän on saanut tämän ilon? Omasta sydämestään hän on sen saanut. Täten olemme päässeet päähän, edemmäksi emme saata tunkeutua. Niin rakasti Jumala maailmaa. Hän rakasti - sen takia hän rakasti. Edemmäksi emme voi tulla.
Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha, ihmisille hyvä tahto!
Aamen, Aamen.
Inhottava idiot. lue aloitus.
Lue nyt.
ok--
ok..
ok--
ok-
ok..