EU-vihaaja: "Eräs päivälehti taas kehui EU eliitin edustajan suulla miten EU on kehittänyt maanosaa. Kirjoitus ei mitenkään tuonut esille miten kehitys on nähtävissä. Tämä vaikuttaa hiukan valemedialta , mistä kyseinen lehti syyttää muita puolustaessaan eliitin etuoikeuksia ."
EI-maiden enemmistö kuuluu maailman rikkaimpiin ja kehittyneimpiin. Entiset NL:n osat tai Itä-Euroopan kommunistimaat ovat päässeet demokratian ja kehityksen tielle EU:n tuella.
" Päin vastoin , kurjuus on Kreikassa kasvanut aivan valtavasti , eikä monella muullakaan maalla mene hyvin. Nuorisotyöttömyys on korkealla , ja monen tulevaisuus on vailla toivoa paremmasta."
Ilman EU:n ja EKP:n tukea Kreikka olisi jo romahtanut.
"EU rahoista suurin osa menee tehottoman maatalouden tukemiseen , ei sen kansalaisten olojen parantamiseen. "
Maatalous elättää valtavan määrän ihmisiä. Suomessakin noin 400 000.
"On totta että EU eliitin olot ovat kehittyneet varsin paljon , ja on ainoa asia joka jatkaa kehitystä maanosassamme. Eliitillä on omat eliitti koulut , veronmaksajien kustantamat , jotka valmistavat eliitin lasten aseman EU eliitin perimysjärjestyksessä. Osa eliitin viroista on muuttumassa perheen viroiksi , kuten Kataisen perhe."
Tökeröä valetta.
"Suomalainen pitkään työttömänä ollut ei ole saanut mitään apua EU eliitiltä , päin vastoin.
Kreikkalainen eläkeläinen ei saa lääkkeitä , ja samaan on suomi liukumassa."
Kukin maa hoitaa itse sosiaali- ja terveysasiansa.
"EU on rikkaiden virkamiesten ja lobbareiden hyvin palkattu leikkikenttä , jonka veronmaksajat kustantavat. "
Tökeröä valetta. Kukin maa asettaa omat virkamiehensä, jotka saavat palkan EU:lta.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kreikka vie euroopan unionin mukanaan tuomion kaivoon,euroopan unionin päättäjät ovatkin typeriä kun eivät kykene ajattelemaan miksi pitäisi edesm teoriassa velka varoin pitää maata pystyssä jolla ei ole nimeksikään esimerkiksi omaa maataloutta sen kummemmin kuin oikeastaan edes teollisuutta.Kreikka siis elää toisiansanoen ainoastaan turismista ja sekin on kreikassa laskemaan päin.Euroopan unioni siis itse aiheuttaa oman kuolemansa se on totuus,ja mitä tulee Suom,alaiseen maatalouteen me kyllä pärjäämme oman maataloutemme turvin ilman euta pärjäsimmehän ennen kuin liityimme euhuin miksi sitten emme nyt pärjäisi? kaikki on ainoastaan kauppiaiden ja teollisuus sekä pankkien luomaa eu illuusiota josta on päästävä eroon.Me emme tarvitse euta sen aika on ohitse nyt.
Kreikka nousee vähitellen omilleen EU:n avulla.
EU27 jatkaa entistä ehompana.
Suomen maatalous ei pärjää kilpailussa ilman tukia.
EU on Euroopan tuki ja turva. Yhdessä pärjätään, erillään ei.
Hahaha sanoit että kreikka nousee eun avulla vähitellen? siis euroopan unionisi avustaa "vähitellen" itsensä tilanteeseen josta ei ole ulos pääsyä,sen nimi on täydellinen loppu eli konkurssi.Suomessa on jo nähty mitä on se eun kuuluisa vähitellen avustaminen esim kreikan kohdalla,kreikka käyttää typerää eutasi hyväkseen loppuun asti ja eun päättäjät katainen mukaan luettuna ei sitä ymmärrä etkä ymmärrä sinäkään.
kuin typeriä valeita tarjolla näillä EU-vihaajilla. Pieninkään tieto ei paina, vaan toistellaan samoja moneen kertaan kumottuja valeita. Sehän juuri osoittaa, ettei valeita voi perustella, vain toistella.
Toisin kuin meillä eu-vihaajilla on teillä eu mielisillä protestanteilla pasmat sekasin brysseliä myöten,te olette itse aiheuttaneet euroopan unionin tuhon olkaamme siitä iloisia:)
vaikuta mihinkään. Muuta ei EU-vihaajilla ole tarjota.
EU-vihaaja: "Minäkin olin ENNEN EU:n kannattaja. Luulin tosissaan, että EU olisi aidosti vaurauden ja vakauden jakaja Euroopalle."
Olit oikeassa. Noin se järki katoaa.
"Mutta se olikin harhaa! EU on päinvastoin tullut taakan jakajaksi. Kreikka-fiasko ja mamutulvan tarkoituksellinen kutsuminen osoitti unionin haitallisuuden ja jopa vaarallisuuden.
"
Kreikka on autettu nousuun ja pakolaiset hoidetaan kansainvälisten sopimusten mukaisesti.
"!Brysselissä hallitsee vastuuton eliitti, joka yrittää levittää vasemmistoliberaalista utopiaansa vastuuttomasti. Tavoitteenaan TUHOTA Euroopan maat, kansat ja kulttuurit. Jotta saataisiin aikaiseksi sekakulttuurinen liittovaltio, joka olisi helposti eliitin hallittavissa. "
Hölynpölyä. EU:ssa määrää demokraattisesti valittu johtajisto. EU takaa jäsenmaiden itsenäisyyden ja hyvinvoinnin. Myös integraation mahdollinen syventäminen säilyttää kansallisvaltiot.
Höpöttäjä: "Jos Suomi,päättäjät erovaisit EU:sta nyt olis rahallisesti järkevää pitkällä aikavälillä."
Suomi ei eroa EU:sta millään aikavälillä. Se olisi järjetöntä taloudellisesti ja poliittisesti.
"Ei kai epäselvää,Eu hajoaa 5v. sisään.Great Britain erosi suurimpana netto maksajana EU:sta.pienille valtioille jatkossa isompia maksuja.Sitten alkaa tapahtua,ennen sitäkin. "
EU on entistä tiiviimpi. Briteille tulee erosta suuria ongelmia, suurempia kuin jäsenenä,
Taloudellinen tappio on valtava, kun Britannia menettää EU:n sisämarkkinat.
ei+tommoinen+kolhoosi++onistuu+koskaan,,,katsoka++brysselin++parlamentissa++minkäännäköisen+porukan+istu++,,,,,,ainakan+++euroopan,älymystösta++puuttuu++totaalisesti+++edustusta,,,
+yli++80+%+kavereista++sopii++korkeinta,,,++sauna++lämmittäiksi,,,---
++++++++trump++ei++vielä++halua++tunnusta,,et++EU-tarkoittaa+euroopan++unioni,,
--eikä+++euroopan++uunot,,