SAK:n eräiden henkilöiden puheet, ehkä heitot, että pitäisi mennä yleislakkoon, ovat aivan ala-arvoisia. Sama kuin ehdottaisi, että Suomessa pitäisi ottaa giljotiinituomiot käyttöön. Vanhanaikaista ja ymmärtämätöntä puhetta, jolla ei yhteiskuntaa rakenneta. Päinvastoin aiheutetaan turhaa sydämentykytystä joillekin, jotka ovat niin herkkiä sille, mitä SAK sanoo tai on sanomatta.
SAK:n arvovalta on näiden ihmisten käsissä. Jos puheet ovat noin ala-arvoisia, niin väki vähenee. YTK kutsuu. Ei nuoriso viitsi kuunnella tuollaisia lakkokenraaleja. Suomi on vapaa maa, jossa on liittymisen ja sanan vapaus. Liittyä voi tai olla liittymättä. MIksi liittyisi lakkoilemaan, kun haluaa rakentaa yhteiskuntaa ja tulevaisuutta. Emme halua kuulua Venäjään ja tuollaiset puheet kuuluvat punakoneaikaan. Menkää itseenne, kun katsotte laskevia jäsenkäyriä, Mitä teitte? MItä puhuitte? Ketä yrititte kampittaa? Miksi olette olemassa? Palvelemassa miljoonapäistä joukkoa vai vain ajamassa työttömien asioita. Sellaiselta nuo jutut välillä vaikuttavat, että petaatte työttömyyden kasvulle parempia oloja. Taistolaista semantiikkaa, joka ei Suomessa kanna. Albaniassa ehkä, mutta ei täällä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Nyt alkaa olla sijoittajien aika myydä suomalaisfirmojen osakkeet. Syksyn työmarkkinasekoilut lakkoineen tulee katkaisemaan talouskasvun ja Helsingin pörssin osakkeet kääntyy jyrkkään laskuun. Lakkotouhut johtaa myös irtisanomisiin varsinkin kaakonkulmalla..
Lakkoja masinoidaan pelkästään vasemmiston kannatuksen pönkittämiseksi. Oikeistohallituksen aikaansaama talouskasvu ei vaan kertakaikkiaan kelpaa
vasemmistolle.
Hulluja! Pieni tieto talouden noususta aikaan saa jo heti lakkoja. Lakkoilijat on piruja jotka taistelevat nousua vastaan. Kyllä se vaatii nousun toteutumisen ensin ja kyllä työn antajat maksaa palkan työ ja kyvyn mukaan. Lakko vie pohjaa työnantajilta. Mustanaamat sitten töihin kun "johtaja" tyyppiset ei alistu normaaliin palkkaan. Sitten rasistisena manataan maahantulijoita että vievät työpaikat. Ei Suomen kansa halua enää töitä tehdä, pummilla vaan mennään ja valtio maksaa. Mistä rahat kohta?