Onko töiden suunnittelusta kenties vastuussa joku kouluja käynyt kirjaviisas ihminen, kun ei se logiikka oikein tavalliselle talliaiselle avaudu?
Eli vanha päällyste on eri puolilta kaupunkia jyrsitty pois ja sitten se jätetään päiväkausiksi keskeneräisenä odottamaan uutta asfalttia.
Tuohan vaikuttaa jo liikenneturvallisuuteen, koska esimerkiksi kaistanvaihdossa saattaa huomio kiinnittyä liikaa siihen jyrsintäreunaan jonka joutuu ylittämään ja varomaan samalla ettei renkaat ja iskunvaimennus vaurioidu.
Risteyksessä kääntyessä sitä jyrsintäreunojen aiheuttamaa rynkytystä tulee pahimmillaan monta kertaa saman käännöksen aikana, koska jyrsintöjä ei ole tehty edes luonnollisten ajolinjojen suuntaisesti, esim. Halpa-Hallin viereisessä liikennevaloristeyksessä äsken.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Elähän hättäile,hilijoo hyvä tulloo.Nyt on ollu sellaiset säät,ettei pysty uutta pintoo vetämään.Toisekseen eene asfalttiyhtiöt joka pikku pätkee tule erikseen laittamaan.Oottele raahassa.
no voe voe.. eekö oo hyvä jos ies joskus nuita pintoja uusitaan
Hyvähän niitä on uusia ja on ennenkin uusittu, mutta ei aiemmin ole noin tehty, että ensin jyrsitään ympäri kyliä kadut auki ja sitten kuhnaillaan päivätolkulla ennen kuin vedetään uusi päällyste tilalle. Päällystyskone on yleensä tullut samaa matkaa heti perässä.
Vaikeaa sovittaa jyrsinporkun ja pinnanvetäjien aikataulua samalle viikolle.