Jaana sai potkut – tulot romahtivat, peritty kesämökki estää jopa toimeentulotuen saamisen
Viisikymppinen Jaana huomasi kauhukseen, että kaikki pahan päivän varalle tehdyt varasuunnitelmat pettivät.
Vuonna 2012 Jaana työskenteli vielä suuressa kotimaisessa yrityksessä ja tienasi noin 50 000 euroa vuodessa. Kun hänet irtisanottiin tuotantotaloudellisista syistä, tulot romahtivat hiljalleen ansiosidonnaisen kautta työmarkkinatuelle eli noin viidennekseen aiemmasta.
– Myönnän, että aiemmin en tiennyt millaista on köyhän tai pitkäaikaistyöttömän elämä nykypäivän Suomessa. Nyt siitä on omakohtaista kokemusta. Näin sitä voi niin sanottu normaali ja suhteellisen hyvin toimeentuleva ihminen pudota sieltä hyvinvoinnin tornista alas, Jaana toteaa.
Irtisanomisen jälkeen Jaana päätti vaihtaa alaa ja haki hoitoalalle sekä silloisessa kotikaupungissaan Helsingissä että Itä-Suomessa, josta hän on kotoisin.
– Pidin itsestään selvänä, että pääsen kouluun ja sitten töihin. Niin ei kuitenkaan käynyt.
Seuraavaksi Jaana haki opiskelemaan luonto-ohjaajaksi, kun hän oli vielä irtisanomisajalla edellisessä työpaikassaan. Kun Jaana oli virallisesti työtön, TE-toimisto ei hänen mukaansa puoltanut opiskelupäätöstä.
TE-toimiston kautta Jaana päätyi täydennyskoulutukseen, joka kesti vuoden työharjoitteluineen. Sitäkään kautta hän ei työllistynyt harjoittelupaikkaansa.
firmassa sanottiin, että heidän ei tarvitse palkata ketään: kun yksi harjoittelija lähtee niin toinen tulee. Tällä tavalla ilmaisia harjoittelijoita käytetään, Jaana paheksuu.
Sitten ei ollut muuta kuin tämä jatkuva työnhaku. Olen työttömyysaikanani hakenut 200–300 työpaikkaa. Hakijoita on hurjan paljon, enkä aina pääse edes haastatteluun. Firmat palkkaavat usein nuorempia, Jaana kertoo.
Asumiskulujen jälkeen minulle jää noin 300 euroa. Siitä minun pitäisi maksaa kaikki muut menot kuten ruuat ja auton kulut.
Jaana sanoo, että hän haluaa kertoa tarinansa, koska on köyhyyden lisäksi turhautunut pitkäaikaistyöttömiin kohdistuvaan arvosteluun, syyttelyyn ja ylenkatsomiseen.
– Monet pitävät pitkäaikaistyöttömiä laiskoina ja ajattelevat, että työttömyys on itse aiheutettua. Itse olen tehnyt kaiken minkä voin tästä tilanteesta päästäkseni,
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-20000051186.html
köyhän elämä nykypäivän Suomessa.
39
1080
Vastaukset
- suvivirsi_soikoon
Pötkis spämmää: Samat vanhat hänelle mieluisat aloitukset taas uusina aloituksina, kymmeniä kertoja jo ennenkin aloituksina olleet ja samaan PÖTKÖÖn suollettuna palstalle.
Hirmuinen spämmäys alkoi taas Pötkiksen palattua palstalle. Pötkiksen pitää äkkiä piilottaa ne ketjut, jossa hänet on tunnistettu ja huomioita ansaitsemallaan tavalla. - taitaapötkissuoltaaa
Taitaa pötkis suoltaa tuskasena sitä 5 v kakara juttuakin. Mikähän toi makaroni tyyppi oikeen on.
- enyhtäänmikään
Sairas nettihäirikkö ei osaa edes omalla käsialallansa itseään ilmaista , vaan Ilta-Sanomista pitää raukkaparan suoraan kopioida "keskustelunaloituksia"... Luulis, että kynnystä kirjoittaa omalla käsialallaan madaltaisi huonoillekin verbaalisille ilmaisjoille edes se, että tänne julkisuuteen näkyvästi ei tietoni mukaan yksikään esiinny henkilöllä, vaan kaikki keskustelu tapahtuu nimimerkeillä näillä Suomi24-palstoilla. Minä ihan oikeasti vihaan teitä Suomi24-keskustelupalstoille kirjoittavat.:D Syy: yksikään ei koskaan ole osoittanut paheksuntaa sille asialle, että ilmiselvästi olen nettikiusaamisen uhri. Ja: käsitykseni mukaan näitä palstoja lukee tuhannet ihmiset päivittäin? Mitä ne tekee, seurailevat "ajanvietteekseen" ja luultavasti suu auki, kun minua tyystin foorumiin osatonta satunnaisesti keskusteluihin kirjoittavaa on pilkattu, mutta eivät sanallakaan puutu siihen. Yhtä tampiota kuin se, että nettipoliisit haluaa keskenään "höpötellä" netissä ( vttu, ikäänkuin yksikään joka olisi sosiaalisen median jäsen muka edes pystyisi olemaan objektiivinen tulkitsija yhtään missään, toisin kuin minä joka EN ole somen jäsen missään...).
Sairas nettihäirikkökö syyttää siis minua näiden Suomi24-palstojen "spämmäriksi", minua joka en ole vuoskausiin laatinut YHTÄKÄÄN keskustelunaloitusta?:D Sallikaapa nauraa. Kertokaas vielä se, että miten muka häiriköidään "ihmisiä", kun ei ole henkilönä minkään somen jäsen yhtään missään? Eittämättä "mielenkiintoinen"foorumi kyllä tämä Suomi24. Näkee melkein sokea reettakin, että joillakin ikävillä nettisabotoijilla on ollut tarve estää jopa yhteiskunnallinen normaali keskustelu köyhyydestä ja pienituloisuudesta. Mutta hihhulipalstoja ja maahanmuuttopalstoja tällä foorumilla Suomi24 kyllä havaitusti moderoidaan:"erikoinen" kombinaatio muuten uskonnollisuus ja maahanmuuttovastaisuus, etten sanoisi ,näin niinkuin ateistina ja ei-yhtäänn kiihkoilevana normaalisuvakkina.
Suomi24 edustaa kaikkea sitä arvomaailmaa, mitä minä en, jos kärjistän ja kun keskusteluita luen. Tylsä juttu, että häirikkö roikkuu perässäni. - vfdrtyuhjbn
"Luulis, että kynnystä kirjoittaa omalla käsialallaan madaltaisi huonoillekin verbaalisille ilmaisjoille edes se, että tänne julkisuuteen näkyvästi ei tietoni mukaan yksikään esiinny henkilöllä, vaan kaikki keskustelu tapahtuu nimimerkeillä näillä Suomi24-palstoilla."
Mikä on verbaalinen ilmaisjo?- enolemikään
No suomalaisena luulis osaavan tunnistaa suomenkieliset sanat pienistä satunnaisista kirjoitusvirheistä huolimattakin, tai muuten on ehkä väärä palsta ja foorumi jos ei suomea osaa? Sana "verbaalinen ilmaisija" ei löydy kylläkään Googlen kääännösohjelmasta, eikä tarvitse löytyäkään., "Verbaalinen ilmaisija" tarkoittaa suomen kielessä sanayhteyksistä riippuen eri asiaa, englanniksi sanalle ei ole suoraa käännöstä ( meillä on erityisen rikas kieli meillä suomalaisilla), mutta sana kuvaa verbaalista ilmausta "kirjoittaa". Miksi sanon tämän vttuilijalle, sitä en itsekään tiedä. Edes monet Suomessa peruskoulun käyneet eivät osaa sanoin kuvailla nhykyaikana, että mitä tarkoittaa sana "verbaalinen ilmaisija". Kirjallisuudessa sana kuvaa "ilmaisua".
- bgetwyudghjsb
enolemikään kirjoitti:
No suomalaisena luulis osaavan tunnistaa suomenkieliset sanat pienistä satunnaisista kirjoitusvirheistä huolimattakin, tai muuten on ehkä väärä palsta ja foorumi jos ei suomea osaa? Sana "verbaalinen ilmaisija" ei löydy kylläkään Googlen kääännösohjelmasta, eikä tarvitse löytyäkään., "Verbaalinen ilmaisija" tarkoittaa suomen kielessä sanayhteyksistä riippuen eri asiaa, englanniksi sanalle ei ole suoraa käännöstä ( meillä on erityisen rikas kieli meillä suomalaisilla), mutta sana kuvaa verbaalista ilmausta "kirjoittaa". Miksi sanon tämän vttuilijalle, sitä en itsekään tiedä. Edes monet Suomessa peruskoulun käyneet eivät osaa sanoin kuvailla nhykyaikana, että mitä tarkoittaa sana "verbaalinen ilmaisija". Kirjallisuudessa sana kuvaa "ilmaisua".
Pötkiksen kirjoitusvirheet ovat kaikkea muuta kuin satunnaisia. Pötkis ei taida ymmärtää sanan "satunnainen" merkitystä, koska hän väittää myös kirjoittavansa Suomi24-palstoille satunnaisesti. Väitehän on ilmiselvä valhe.
Pötkis on harvinaisen ahkera palstaroikkuja. Pötkiksen some-addiktio selittänee opiskelujen vaatimattomat tulokset: Pötkis on saavuttanut 20 vuodessa vasta kandin paperit sosiologiassa. Milloin mahtaa Suomi saada ensimmäiset Pötkiksen tuottamat verorahat? - niinniinok
enolemikään kirjoitti:
No suomalaisena luulis osaavan tunnistaa suomenkieliset sanat pienistä satunnaisista kirjoitusvirheistä huolimattakin, tai muuten on ehkä väärä palsta ja foorumi jos ei suomea osaa? Sana "verbaalinen ilmaisija" ei löydy kylläkään Googlen kääännösohjelmasta, eikä tarvitse löytyäkään., "Verbaalinen ilmaisija" tarkoittaa suomen kielessä sanayhteyksistä riippuen eri asiaa, englanniksi sanalle ei ole suoraa käännöstä ( meillä on erityisen rikas kieli meillä suomalaisilla), mutta sana kuvaa verbaalista ilmausta "kirjoittaa". Miksi sanon tämän vttuilijalle, sitä en itsekään tiedä. Edes monet Suomessa peruskoulun käyneet eivät osaa sanoin kuvailla nhykyaikana, että mitä tarkoittaa sana "verbaalinen ilmaisija". Kirjallisuudessa sana kuvaa "ilmaisua".
Pidä toi
- Soumensnanat
enolemikään kirjoitti:
No suomalaisena luulis osaavan tunnistaa suomenkieliset sanat pienistä satunnaisista kirjoitusvirheistä huolimattakin, tai muuten on ehkä väärä palsta ja foorumi jos ei suomea osaa? Sana "verbaalinen ilmaisija" ei löydy kylläkään Googlen kääännösohjelmasta, eikä tarvitse löytyäkään., "Verbaalinen ilmaisija" tarkoittaa suomen kielessä sanayhteyksistä riippuen eri asiaa, englanniksi sanalle ei ole suoraa käännöstä ( meillä on erityisen rikas kieli meillä suomalaisilla), mutta sana kuvaa verbaalista ilmausta "kirjoittaa". Miksi sanon tämän vttuilijalle, sitä en itsekään tiedä. Edes monet Suomessa peruskoulun käyneet eivät osaa sanoin kuvailla nhykyaikana, että mitä tarkoittaa sana "verbaalinen ilmaisija". Kirjallisuudessa sana kuvaa "ilmaisua".
Pilu. Vitu. Kyprä. Prese.
- kjseherfrf
Muuten hyvä, mutta asiaton nimimerkki aloittajalla. No mielipiteen voin esittää: toimeentulotuki-nimisen yhteiskunnan tukimuodon osalta pitäisi luopua "yksilöllisestä harkinnasta".
- Lähihoitajakysyy
Miksi Jaana ei myy kesämökkiä? Siitä voi saada kymmeniä tuhansia euroja.
Btw. ei hoitoalalle kouluttautuminen olisi muutenkaan ollut tuohon mikään ratkaisu. Jos Jaana oli tottunut 50 000 euron vuosituloihin, niin lähihoitajan palkka voisi hämmästyttää. 1775 e/kk. Siitä kun vähentää verot yms. maksut ja vuokran, sähkö ja vesimaksun, niin tasoissa ollaan. Minullekin jää aivan kuten työttömälle Jaanalle, noin 300 euroa käteen. Käyn kokopäivätöissä.- ihanomavalinta
Jaanalle jäisi rahaa mukavasti, jos hän vuokraisi sitä kesämökkiään. Nyt on ihan oma valinta tyytyä pienempään summaan kuukaudessa.
Vaatimattomastakin kesämökistä saa vuokratuloa ja Jaanan ei silti tarvitsi käydä töissä, hän voisi sillä vuokratulolla jo pelkästään asua vaikka ulkomailla esim. Espanjassa tai Intiassa, jolloin varsinaisen asunnonkin voisi vuokrata. Näinhän moni köyhä eläkeläinenkin tekee.
- köyhävuokraa
Miksi Jaana ei vuokraa kesämökkiään? Jos Jaanalla on ollut 50000€ vuositulot, on siitä väkisinkin jäännyt säästöön rahaa ja tuottaviin sijoituksiin. Jo pelkästään kesämökkiä vuokraamalla Jaana saisi mukavan lisän tuloihinsa (pääomatuloa, vero 30% alle 30000€ tulosta), josta jää vielä verotuksen jälkeenkin jotain itselle. Vaatimattomastakin kesämökistä saa hyvän vuokrahinnan vaikka ei vuokraisi mökkiä koko vuodeksi. Ja itsellekin jää vielä vapaata aikaa olla mökillä.
Monelle työttömyys ei ole mitenkään suuri onnettomuus, koska vapaa-aikaa tulee ja tulee aikaa harrastaa. Ansiosidonnainen riittää hyvin, samoin hyvästä palkasta tehdyt sijoitukset tuottavat. - Siipi-Veke
Silloin pyyhkii ihan mukavasti työttömänäkin, kun ei ole kuin tuulenhuuhtoma perse. Työmarkkinatuki tulee, kuten asumistuki täytenä täydennettynä vielä toimeentulotuella.
- Siipi-VekejaVali-Jaana
No niin, tuosta näkee että Siipi-Veke ei ole joko koskaan omistanut mökkiä tai ei ole tarvinnut hakea toimeentulotukea. Ei nimittäin saa toimeentulotukea, jos omistaa mökin. Tämähän olisi selvinnyt myös jos olisi jaksanut lukea Jaanan tapauksen.
Mökki on omaisuutta. Jos tarvitsee rahaa, niin mökki pitää myydä tai vuokrata. Eikä kuulu silloin mennä sossuun ruinaamaan rahaa, jos muutenkin pystyy tulemaan toimeen. Näinhän sen kuuluukin olla.- Siipi-Veke
Teitillä taitaa olla ymmärryksessä vikaa. Silloin kun on vain tuulenhuuhtoma perse ei todellakaan omista mitään mökkiä, hyvä jos päällä olevat vaatteet. Kaikkia tukia olen saanut.
- ksjefhefhutrkugthg
Sehän tuo nuo aiheet, on ainoastaan Ilta- Sanomien vihapropagandaa ja mielipidemuokkausta, joka tähtää ainoastaan tyhmille avautumattomiin asioihin, eli 1.) Suomesta USA:n mallisen hyväntekeväisyysvaltion tekemiseen, 2.) perheverotuksen luomiseen, missä syytingillä olis sekä vanhukset että lapsettomat sukujensa elättinä koska sosiaaliturvaa ei olisi kuin valikoiduille ihmisryhmille ja 3.) Viron valtion tyylisen tasaveromallin luomiseen Suomeen.... On järjetöntä, että maa on niin kateellinen, ettei toimeentulotukea myönnetä kesämökin omaavalle, jos jollakulla tilanne on se, että tuloja ei ole. Ja ei: minä en ole Ilta- Sanomien fani, joten en todellakaan ole sellainen, joka tällä Suomi24- foorumilla uudelleen nostaisi vanhoja aloituksia tai pystyisi sellaisia edes postaamaan. Voi kysyä, että miksi nykyisin ylisuuria lapsilisiä myönnetään rikkaille lapsiperheille, jos tilapäisesti köyhän pitäisi myydä sukunsa hänelle säästämä omaisuus saadakseen alle 500 euroa kuussa yhteiskunnalta sosiaaliturvaa. Onks Alma ja Ilta- Sanomat käytännössä samojen omistamia, ja Bonnierin Aller siihen päälle? "Mielenkiintoista" köyhien aikojen kaipuuta maan rahapiireillä. Tuottaisi verotuloja valtiolle korkeintaan sellainen asia, että minimisosiaaliturvassa autettais ihmisiä.
- miksietteetöitä
Jos sinäkään et ole tuottanut yhteiskunnalle mitään muuta, kuin kuluja, niin mistä luulet sen rahan sitten tulevan, että kaikki hyvä muka maksettaisiin? Kyllä ihmisten on otettava itsekin vastuuta elämästään, ei yhteiskunnan pidä kaikessa olla maksajana.
USA ei todellakaan jaa rahaa vastikkeetta omille, eikä vieraille. Siellä tehdään kolmeakin työtä, että pärjätään. - kjhujfhruhgt
miksietteetöitä kirjoitti:
Jos sinäkään et ole tuottanut yhteiskunnalle mitään muuta, kuin kuluja, niin mistä luulet sen rahan sitten tulevan, että kaikki hyvä muka maksettaisiin? Kyllä ihmisten on otettava itsekin vastuuta elämästään, ei yhteiskunnan pidä kaikessa olla maksajana.
USA ei todellakaan jaa rahaa vastikkeetta omille, eikä vieraille. Siellä tehdään kolmeakin työtä, että pärjätään.Puhut ihmiselle, joka ei nauti killinkiäkään yhteiskunnan maksamaa sosiaaliturvaa. Ehkä jossakin neukkulassa OIKEISTOLAISTEN IHANNERIISTO- "yhteiskunta" oli sama ja = kuin ihmisten omat yksityiset rahat, mutta meillä täällä Suomessa köyhät on hengissä omien sukulaistensa avun mahdollistamasti, ei nykyisin sosiaaliturvan mahdollistamana kukaan. Jos olet kateellinen siitä, että minä en joudu "tekemään kolmea työtä" tai välttämättä mitään työtä, se johtuu siitä, etten nauti rahaa yhteiskunnalta. Ja kun tän foorumin ihailemienne Appelsiinien Ilta- Sanomien feikkiesimerkit työssäkäyvät maksaa vuosittain veroja vähemmän,kuin mitä jopa mitä mä maksoin opintotukiaikoinani, ei liene perustetta väittää, että olisin kulu yhteiskunnalle. Minulle kylläkin tulee olemaan tulevaisuudessakin kulu, että jos otan vastaan jonkun työpaikan ja että joudun siitä veroissa maksamaan maan rikkaimpien lapsilisiä ja muuta tarpetonta veroissa. Terkuin tyyppi, joka ei edes valittanut siitä vaan nauroi, että oli asumislisääkin multa peritty perusteettomasti takaisin, kun Kela väitti yhtenäkin vuonna että alle 5000:n euron vuosipalkkatuloilla olis muka oikeus periä asumislisää takaisin ihmiseltä, jolla ei ollut mitään muuta säännöllistä tuloa, ei opintotukia eikä työttömyystukia.,eikä mitään... Odotan aikaa, että tulee järkihallitus.
- vaietmukanauti
kjhujfhruhgt kirjoitti:
Puhut ihmiselle, joka ei nauti killinkiäkään yhteiskunnan maksamaa sosiaaliturvaa. Ehkä jossakin neukkulassa OIKEISTOLAISTEN IHANNERIISTO- "yhteiskunta" oli sama ja = kuin ihmisten omat yksityiset rahat, mutta meillä täällä Suomessa köyhät on hengissä omien sukulaistensa avun mahdollistamasti, ei nykyisin sosiaaliturvan mahdollistamana kukaan. Jos olet kateellinen siitä, että minä en joudu "tekemään kolmea työtä" tai välttämättä mitään työtä, se johtuu siitä, etten nauti rahaa yhteiskunnalta. Ja kun tän foorumin ihailemienne Appelsiinien Ilta- Sanomien feikkiesimerkit työssäkäyvät maksaa vuosittain veroja vähemmän,kuin mitä jopa mitä mä maksoin opintotukiaikoinani, ei liene perustetta väittää, että olisin kulu yhteiskunnalle. Minulle kylläkin tulee olemaan tulevaisuudessakin kulu, että jos otan vastaan jonkun työpaikan ja että joudun siitä veroissa maksamaan maan rikkaimpien lapsilisiä ja muuta tarpetonta veroissa. Terkuin tyyppi, joka ei edes valittanut siitä vaan nauroi, että oli asumislisääkin multa peritty perusteettomasti takaisin, kun Kela väitti yhtenäkin vuonna että alle 5000:n euron vuosipalkkatuloilla olis muka oikeus periä asumislisää takaisin ihmiseltä, jolla ei ollut mitään muuta säännöllistä tuloa, ei opintotukia eikä työttömyystukia.,eikä mitään... Odotan aikaa, että tulee järkihallitus.
Yhteiskunta on maksanut koulutuksesi, terveydenhuoltosi jne. Olet lisäksi käyttänyt monia muita yhteiskunnan tarjoamia palveluita, joiden maksamiseen et ole osallistunut, mm. kirjastot.
Joka päivä syöt verovaroilla tuettua ruokaa, maataloustuethan ovat osa sosiaalipolitiikkaa, että vähävaraisetkin saavat syödäkseen. Liikkuessasi julkisilla kulkuneuvoilla nautit julkisen liikenteen saamista tuista. http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf3/lts_2012-06_liikennejarjestelman_tuet_web.pdf
Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka, että miten saat yhteiskunnalta, vaikka et maksa. - Alas.USA
miksietteetöitä kirjoitti:
Jos sinäkään et ole tuottanut yhteiskunnalle mitään muuta, kuin kuluja, niin mistä luulet sen rahan sitten tulevan, että kaikki hyvä muka maksettaisiin? Kyllä ihmisten on otettava itsekin vastuuta elämästään, ei yhteiskunnan pidä kaikessa olla maksajana.
USA ei todellakaan jaa rahaa vastikkeetta omille, eikä vieraille. Siellä tehdään kolmeakin työtä, että pärjätään.USAssa tekee moni kolmeakin työtä eikä silti pärjää. USA on kakka maa.
- Eiköolluthyvää
vaietmukanauti kirjoitti:
Yhteiskunta on maksanut koulutuksesi, terveydenhuoltosi jne. Olet lisäksi käyttänyt monia muita yhteiskunnan tarjoamia palveluita, joiden maksamiseen et ole osallistunut, mm. kirjastot.
Joka päivä syöt verovaroilla tuettua ruokaa, maataloustuethan ovat osa sosiaalipolitiikkaa, että vähävaraisetkin saavat syödäkseen. Liikkuessasi julkisilla kulkuneuvoilla nautit julkisen liikenteen saamista tuista. http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf3/lts_2012-06_liikennejarjestelman_tuet_web.pdf
Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka, että miten saat yhteiskunnalta, vaikka et maksa.Älä kehtaanyt. Sote uudistus vie työpaikkas.
- eroarahasta.fi
Saatana käy ympäriinsä, kuin kiljuva jalopeura.
- Polyamorpari
Sote pistää polvilleen monen terv huollossa työskentelevän. Sitten loppuu se tekoylpeys.
- 60533433
Näinhän se on nykyään. Menee hyvin nopeasti suu suppuun kun joku näistä räkänokkakiusaajista joutuu itse työttömäksi. Kyllä kelpaa täällä aukoa tyhmää päätänsä....
- verkoitta
50000€/vuosi ja heti loparien jälkeen PA?! Turha valittaa tuolla taustalla!
Oin 52v kun työsopimukseni purettiin ilman irtisanomisaikaa. Tarkoittaa käytännössä sitä, ettei minulla ollut päivänkään turvaa kuten normaalissa irtisanomismenettelyssä on.
Vuosituloni olivat huomattavasti pienemmät kuin esimerkillä ja eukkoni palkka tuli päisittäistavarakaupan kassatyön 22 viikkotunnista. Onneksi aikuiset lapset olivat lähteneet omilleen jo aikoja sitten.
En ollut paniikisssa. Mielessäni ei käynyt suojaverkkomahdollisuudet. Olisi kai pitänyt ottaa selvää.
Peruselämisemme ei muuttunut oleellisesti muuten kuin siten, että minä ryhdyin tekemään suurimman osan kotitöistä.
Jos ihminen on pistänyt sileäksi mainitut vuositulot niin olisi häveten hiljaa! - Tulothanromahtaajuu
Totta kirjoitat. Jouduin itse irtisanotuksi 54-vuotiaana. Asunto ja mökki maksettuina, lapset maailmalla omillaan ja säästöjä tilillä, ei siinä mitään paniikkia päässyt syntymään.
Ihminen, joka on tehnyt pitkän työuran hyvällä palkalla, ei voi olla samalla tavalla köyhä kuin sellainen, jolla ei ole ollut koskaan elämässään tilaisuutta vaurastua ja kartuttaa omaisuutta. Jos tuota vaurastumisen tilaisuutta ei ole hyödyntänyt, vaan on tosiaan hummannut kaikki rahansa, niin voi, voi. Sitten vaan leipäjonoon ... - vai kannattaisko kuitenkin myydä se kesämökki?- eihätäämitään
"... jolla ei ole ollut koskaan elämässään tilaisuutta vaurastua ja kartuttaa omaisuutta."
Tämäkin on taas niitä juttuja, että toiset pistää kaiken haisemaan tilipäivänä ja toiset makselee oma asuntoa ym. hyvinkin pienellä palkalla tai ansiotuloilla. Toiset ei vaan saa mitään kertymään itselleen, kun raha ei tee pesää isoistakaan tuloista.
Itsekin olen tässä ollut pienillä ansiotuloilla ja saannut maksettua talon ja mökit. Olen huolehtinut eläketurvastani, joten jos nyt sattuisin jäämään jostain syystä työttömäksi (joka on lähes mahdottomuus, mutta mistä sen nyt koskaan tietää), niin en usko maailmani siitä romahtavan mitenkään. Kun on oppinut pienellä tulemaan toimeen, niin sitä tulee toimeen vähällä rahalla.
Vuokralle pistän kesämökin, joko vuokraten parhaita viikkoa tai annan vuokralle koko vuodeksi.
- ufojuttu
Tulee mieleen että miten voi olla, että joku ei pääse hoitoalalle? Oliko sillä jokin rikosrekisteri pedofiliasta vai päihdeongelma, vai mikä esti?
- Siis tietenkään lääkikseen ei kaikki pääse, eikä sairaanhoitajaksi pääse opiskelemaan suosituimpiin amkeihin kuin alle 10 %, mutta ainahan voi hakea johonkin syrjäseudun amkiin, ja lähihoitajaksi ainakin pääsee varmasti kaikki normaalit terveet ihmiset, jos haluaa.- haiskahtaahieman
Muutenkin täysi ufojuttu... Jaana on tienannut vuodessa 50000€ ja sitten on heti työttömäksi jäätyään kopsullaan.
Onhan tässä nyt toisetkin jäännet työttömäksi pienemmilläkin tuloilla, eikä ole ollut mitään ongelmaa. Aina löytyy jotain hommaa tekevälle ja tuosta 50000€ vuosiansioon liittyvästä hommasta saa melkoisen hyvän ansiosidonnaisen työttömyysrahan, jonka turvin menee hyvin pahimman ylitse.
Lisäksi kesämökkiä vuokraten tulee lisää rahaa.
- Ghjviovvh
Pistä mökkisi huutokauppaan
Myy se äkkiä vaikka jollekin jopparille
Saat rahaa kuluta se mene sit soossuun
Kun rahat on kulutettu - Entinen
Köyhyys ei ole ikuista. Tehkää elämälleen jotakin. Mökit myyntiin ja muutto työn perässä.
- Tollo.Hilippa
Panee mökin vuokralle. Tulee hilloo.
- asuntotulojenmukaan
Ihan oikein, jos työt ei maistu, ei pidä olla mökkejä, autoja ja omistusasuntoja ja kotieläimiä. Takous köyhänä kerralla kuntoon, ja muuttaa yksiöön, pois helsingistä tai muista kalliista kaupungista. Turha alkaa pröystäileen, omistuasunnosta saa rahaa et pystyy maksaan vuokran ja ruokaa, koirat syö paljon, turha niit' pitää ja auto pois se vasta kallis on. Kävellen tai pyörällä vaan kulkemaan, kasvaa kuntokin kohisten eikä mvatsa ala kavsaa.
- turhaauikutusta
Ainahan näitä valittajia on hömppälehtien palstoilla, yksikin äiti oli ihan köyhyysloukussa, mutta pieni googletus toi esille ihan muuta. Tyttärellä kallis harrastus ja omakotitalossa asuivat ja facepäivitykset antoi ymmärtää menevät todella hyvin, oli ulkomaanmatkaa ja autoa ym. ym.
Jaanalla ihan hyvin, pistää vaan mökkiä vuokraten, hyvillä mökeillä saa yli 1000€/viikko ja surkeammallakin muutaman satasen viikossa.- fhdhnd8d8dn
Ja sinä umpimielisenä tartut näihin propaganda koukkuihin? Jos yksi propaganda esimerkki tuodaan esille, se ei ole totuus suomalaisista naisista kokonaisuutena. Haloo haloo, onko ketään kotona? Kaiku vastasi.
- vaida
Hei kaikille
Voin palvella nopeaa ja luotettavaa rahoitusta ja lainoja.
Jos sinulla on taloudellisia ongelmia, ota minuun yhteyttä ja annan sinulle laina hyvin yksinkertaisin ehdoin.
olet tyytyväinen alle 72 tunnissa.
Annan lainoja 1500 € - 80000000 €
Sähköposti: [email protected]
sydämellisesti - hinkel
Aikaisempina vuosikymmeninä jos jäi viisikymppisenä työttömäksi, niin sopi ostaa itselleen sopiva koulutus. Kyllä minäkin muistan maksulliset koulutukset. Hinnat olivat kalliita ja jos pankkilainaa halusi, niin täytyi olla takuita ja sietää yli 20 % korot Ei niihin koulutuksiin kukaan tyhjätasku pyrkinytkään, mutta juuri tuollaiselle viisikymppiselle, miksei ostaisi esim sairaanhoitajan koulutusta ja silloin ei vaadittu valkolakkia, eikä koulutus ollut vuosia pitkä.
- Anonyymi
Mitään ei kannata omistaa.
- Anonyymi
Itse huomannut ettei kannata kertoa omistuksestaan yhtään mitään. Afikan eläteillehän kaikki maasta verotetaan !
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2251588- 371449
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊621288Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!731280- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761189Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 541008
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18992Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per179883