Hartauskirjailija ja lähetysmies rohkaisi uskonkilvoituksessa ahtaalle joutuneita.
Ruotsalaisen hengellisen johtajan Carl Olof Roseniuksen (3.2.1816–24.2.1868) syntymästä tulee 3. helmikuuta kuluneeksi kaksisataa vuotta. Rosenius on vaikuttanut niin ruotsalaiseen kuin suomalaiseenkin hengellisyyteen merkittävästi. Erityisesti evankelinen ja viidesläinen herätysliike ovat Suomessa saaneet innoitusta Roseniuksen kirjoituksista.
C. O. Rosenius ei ollut pappi eikä hän kirjoittanut ainoatakaan kirjaa. Hän julkaisi Pietisten-nimistä hengellistä kuukausilehteä, jonka kirjoituksista on koottu hänen kirjansa. Suomeksi häneltä on saatavilla teokset Elämän leipää (Sley-Media), Isä meidän (Uusi Tie), Roseniusta nykysuomeksi 3–4 (Kustannus Arkki) ja Roseniusta nykysuomeksi 5–7 (Kustannus Arkki). Perussanoma Oy julkaisi vuonna 2011 Christer Anderssonin kirjoittaman elämäkerran Jumalan sydämen armo: Carl Olof Roseniuksen elämä. Roseniuksen kirjoja on painettu yli kolme miljoonaa kappaletta lukuisilla eri kielillä.
Kirjallisen toimintansa lisäksi Rosenius oli Jumalan sanan julistaja ja lähetysmies. Hän oli mukana perustamassa sisä- ja ulkolähetysjärjestöä Evangeliska Fosterlands-Stiftelsen vuonna 1856. Rosenius myös runoili ja käänsi virsiä.
Rosenius oli terävä lain ja kirkas evankeliumin julistaja. Rovasti Raimo Mäkelän mukaan Rosenius on erityisesti puhutellut niitä, jotka ovat joutuneet niin sanottuun lain alaisuuteen. ”Roseniuksen sanoma näille ihmisille on yksinkertainen ja syvä, samanaikaisesti helppo ja vaikea: huomion kiinnittäminen Jeesukseen oman itsen sijasta, Jeesuksen etsiminen kaiken kurjan oman vastapainoksi ja sen tilalle”, Mäkelä kirjoittaa Perusta-lehdessä (1/2016).
C. O. Rosenius oli naimisissa Agatha Roseniuksen kanssa ja heille syntyi yksi tytär Elisabeth.
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/c-o-roseniuksen-syntymasta-kaksisataa-vuotta/

Vastaukset 13
Vanhimmat
Totisesti. Jumalan sana ei muutu.
Mikä lainalaisuudessa on vikana, eihän meillä enää ole orjuutta ollenkaan ja se on nimenomaan orjuuden kieltävän lain ansiota.
Toinen juttu on sitten se, että orjuuttaako kristillinen maailma köyhiä maita, teettämällä työt heillä ja maksamalla surkeaa palkkaa, jolla tuskin tulee toimeen.
Koska haluavat vapaaksi lain alta.
Kristillinen maailma on vauras, risti kädessä miekka toisessa kädessä vietiin uskoa pakolla keskiajalla joka jatkui siirtomailla ryöstöön, tuliko alistetut pakkokäännetettyjen elämä paremmaksi sen tiesivät vain alistetut.
Olet toisessa todellisuudessa.
Kristillisessä uskossa katsotaan asiaa ihmisen pelastumisen viitekehyksestä.
Laitan myöhemmin kirjoituksen lain ja armon suhteista.
Jeesus kuoli ristillä syntiemme tähden. Siksi vain hän voi pelastaa ihmisen synneistään. Laki näyttää synnin, mutta vain Jeesus voi pelastaa, joten laki ei huomioi Jeesuksen Kristuksen osuutta syntien sovitukseen.
" Jeesus kuoli ristillä syntiemme tähden..."
Se edyttää kai sitä, että te ette tee samoja syntejä mitä Jeesus teki, ei sillä muuten ole merkitystä.
Kun ensimmäinen lankeaa, tietävät perässä tulijat varoa.
Tapana on sanoa, Jesus oli synnitön. ' jeesus ei tiennyt synnistä mitään. '
Pitää opetella tiemään, eikä sitten tehdä sitä mikää väärin.
Tapana on myös sanoa, " Jumala sovitti."
Sovitus ei ole yksiselitteinen asia.
Jos minä menen sovituskoppiin, en osta ( lunasta) sellaista mikä ei ole minulle sopiva, tuskin myöskään Jumala.
Ei Hän sovita itseään meidän mielen mukaiseksi, vaan valitsee sen mikä on hänen mielensä mukainen.
En vaatekaan voi muuttaa minua mielensä mukaiseksi, vaan minä valitsen toisen vaatteen. Tai, jos siinä on jotain josta pidän, sitä on muokattava ja korjattava minulle kokonaan sopivaksi.
En osta armosta mitään.
Voi sinua, joka herjaat syntiesi sovittajaa ja lunastajaasi Jeesusta Kristusta.
Poljet jalkoihisi Jumalan Pojan veren.
Ole varma, että ellei Jumala saa sinua kiinni tässä elämässä, Hän tulee vielä sinua vastaan - niinkuin meitä jokaista.
Jeesuksen Kristuksen edessä notkahtavat vielä sinunkin polvesi ja joudut Jumalan kunniaksi tunnustamaan, että JEESUS ON HERRA!
Nöyrry Jeesuksen Kristuksen edessä TÄMÄN ELÄMÄN AIKANA.
Sen jälkeen se on myöhäistä, vaikka miten katumuksen kauhuissa ja epätoivossa armoa anelisit.
Joh.3:16
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, JOKA HÄNEEN ( JEESUKSEEN ) USKOO, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Juudas on minun suojelupyhimys.
Niin alhaalla kukaan ei kulje, että me emme siellä ois. Minä siksi että olen alahaissyntyinen, koska olen nainen ja Juudas siksi, että hänestä puhutaan valhetellen kaikkinaista pahaa.
Me olemme siis vikauhreja, ja hyvä lupaus on vain vikauhreille. Viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi. :)
Mitä sinulle tapahtuu viimeisell'ä tuomiolla?
Varmaankin tuomitsee Jumalan itse voimansa tunnossa,
fari.g
LUE rAAMATTUA.