Perustulokokeilun 35-vuotias Janne ei ehdi tuhlata

IS: Perustulokokeilun 35-vuotias Janne ei ehdi tuhlata kaikkia rahojaan
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/perustulo_liikaa_rahaa-66247


"Ekonomisti Olli Kärkkäinen on julkaissut twitterissä kuvakaappauksen lehden paperiversiossa julkaistusta haastattelusta.

Ilta-Sanomien mukaan pätkätöitä tekevän miehen ongelmaksi on muodostunut, ettei hän ehdi käyttää kaikkia kuukausittaisia tulojaan".

Ei ehdi käyttää 560 euroa kuukaudessa? Pätkätöistä nyt varmaan ei paljon pätäkkää tule että päästäisiin edes 1500 euron kuukausituloihin jota aika suuri osa täysaikatyöläisistä saa, ja senkin saa helposti menemään.

Ja kuinka ollakaan taas jeesustelijana ekonomisti, jotka tunnetusti ovat aina täysin pihalla tavallisten ihmisten arjesta ja taloudesta.

Mistä näitä EKokoomuksen trollitehtaan juttuja oikein tuotetaan?
16329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ekonomistit pitäisi tappaa kaikki, typeriä ketkuja jotka elävät vain köyhiltä huijaamilla rahoillaan.

Äänestä

Miksi ne pitäisi tuhlata? Sijoittaisi rahat johonkin pieniriskiseen rahastoon. Sitten kun on tarpeeksi, niin myy rahasto-osuudet ja ostaa aidon Suomi-Mersun.

Äänestä
  • Pätkätöiden palkasta ja 560 euron kuukausiperustulosta ei paljon käteen jos vuokra, vesi ja sähkömaksu pitää itse maksaa ruuan ym. lisäksi. Pätkätyöläisellä nyt tuskin on omistusasuntoa maksettuna, tai sitten pappa betalar kaiken muunkin ja jää taskurahaa sijoittamiseen. Nämä tasaisin väliajoin vain nimi muutettuna valtamediasta pomppaavat EKokoomusmafiarapparien satuilut ovat hupaisaa luettavaa. Menee täysillä vain tyhmimpiin jotka ovat jo valmiiksi sosiaalirasistisia Kokoomusporvareita, joten mikä pointti on? Kuvitteleeko riistäjä että kun valheita toistaa tarpeeksi usein ne muuttuvat tosiksi?

    Äänestä

Ehtiikö ekonomisti tuhlata tilinsä?

Äänestä
  • Duunarin rahat ne sinne egonomin tilillekin ilmestyvät. Jos duunari ei tuhlaa, niin egonomi voi huonosti.

    Äänestä

Tuskin on olemassa mitään Jannea (nimi on muutettu).
Paskalehdet vaan yrittävät tästäkin kurjuudesta jollakin tapaa hyötyä taloudellisesti?

Äänestä
  • Suomalainen työtön tarvii rahaa vähintään 4000€/kk, että edes jotenkin tulee toimeen arkielämässä. Ruikutus kuluttaa euroja ja kateus vielä enempi. Jos minä en pärjää parilla tonnilla, ei kyllä naapurin akkakaan!
    jos joku pärjää, sen maksaa rikas pappa ja antelias äiti! Näin suomipoika elää ja parkuu!

    Äänestä

  • Mitekönhän tämä oksennus liittyy keksittyyn henkilöön nimeltä Janne, joka ei muka saa tuhlattua pennosiaan?

    Äänestä

KOKOOMUSMÄTÄ+rosvopäättäjät+ja+MÄTÄÄ+VALTAA+lahjova+veronkiertoeliitti+kusettaa+kansaa+valehtelemalla+kaikkialla+ja+kaikesta.+Rosvot+omistavat+mediat+ja+syöttävät+niiden+avulla+kansalle+yötä+päivää+rosvojen+valheaivopesua,+mikä+valitettavasti+uppoaa+kaikkein+idiooteimmille+kuin+väärä+raha.+Jos+kaikilla+suomalisilla+olisi+järki+päässä,+saisi+KOKOOMUSMÄTÄ+enintään+2-3+%+kannatuksen.+Eli+juuri+niiltä+rosvoilta,+joiden+etuja+tuo+UMPIMÄTÄ+ajaa.

Äänestä

Työttömät loispkast pitäisi karkottaa Suomesta.

Äänestä

Ei jää aikaan tuhlailuun, joutuu käyttämään kaikki rahat elämisen pakollisiin menoihin.

Äänestä

No voi v...u mitä tarinaa taas. Kyllä tavan ihmisiä pidetään ihan urpoina.

Äänestä

Kukaan ei tarvitse yli 1500 euroa palkkaa.

Äänestä

Kuulemma jos ravintola tekee kyselyn, mitä ihmiset haluaisivat ruokalistalla olevan, yleisimpiä vastauksia on : "salaattia ja mereneläviä", mutta todellisuudessa he kuitenkin tilaavat ranskalaisia ja makkaraa.
He yrittävät valehtelemalla antaa kysyjälle itsestään paremman kuvan, (vaikka vastaisivat anonyyminä). Samaa tekee Jannekin, valehtelee tukevansa suomi-taloutta ja että rahaa tulee liikaa. Perseennuolennallekin tuo on sukua.

Äänestä

Kukaan palkkatyöläinen ei tienaa Suomessa alle 3000. FAKTA. Se että miehellä jää rahaa yli käyttämättä tuloistaan kertoo oikeasta asenteesta ja kyvystä hoitaa talouttaan eikä elä yli tulojensa kuten niin suuri osa suomalaisista. Pienillä tuloilla kuten 3000 ei ole oikeasti varaa käydä ulkomailla tai osta autoa ilman suurta velkaa ja näin se pitääkin mennä.

Äänestä

Tarkopituksenhakuista paskapuhetta taas "jannejen" nillitykset, miten " rahaa-ei-ehdi-tuhlata", jotta toimeentulotuet " Hyvällä- Syyllä- Aivan-Liian-Suurina" saataisiin AINAKIN SUOMALAISTEN kohdalta leikattua mahdollisiman pieniksi.

Kaikkea stanan sontaa täällä AIVOPESIJÄT kuvittelevat täysijärkisten uskovan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eteläranta10uutiset kirjoitti:

IS: Perustulokokeilun 35-vuotias Janne ei ehdi tuhlata kaikkia rahojaan
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/perustulo_liikaa_rahaa-66247


"Ekonomisti Olli Kärkkäinen on julkaissut twitterissä kuvakaappauksen lehden paperiversiossa julkaistusta haastattelusta.

Ilta-Sanomien mukaan pätkätöitä tekevän miehen ongelmaksi on muodostunut, ettei hän ehdi käyttää kaikkia kuukausittaisia tulojaan".

Ei ehdi käyttää 560 euroa kuukaudessa? Pätkätöistä nyt varmaan ei paljon pätäkkää tule että päästäisiin edes 1500 euron kuukausituloihin jota aika suuri osa täysaikatyöläisistä saa, ja senkin saa helposti menemään.

Ja kuinka ollakaan taas jeesustelijana ekonomisti, jotka tunnetusti ovat aina täysin pihalla tavallisten ihmisten arjesta ja taloudesta.

Mistä näitä EKokoomuksen trollitehtaan juttuja oikein tuotetaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu