Evolutionistinen väestönkasvu

Evolutionistit väittävät, että kahden miljoonan kuvitteellisen evoluutiovuoden aikana ihmisten määrä maapallolla nousi vain 300 miljoonaan. Tämä tarkoittaa sitä, että he samalla väittävät, että vuosittainen väestönkasvu oli vain 150 ihmistä. Järjetöntä.

Tämä on tieteen taso tänä päivänä. Ja he vaativat, että ihmisten tulisi uskoa moiseen hölynpölyyn. Ilmoittavat vieläpä työnantajallesikin, jos et usko.
34473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Ei näille aloituksille voi nykyään muuta kuin nauraa. Jos apologian nykyinen taso on tuo, niin maallistumisen täytyy edetä melko sutjakkaasti.

8Äänestä

Opettajien kesäloma on alkanut. Ehkä aloitukset paranevat jatkossa, kun ROTi pystyy keskittymään täysipainoisesti omaan "tutkijanuraansa".
Aloitus on kyllä ihan turha tönkäisy

3Äänestä

Kuulepas pölvästi, kun välillä se väestönkasvu on ollut negatiivinenkin. Siis väestö on vähentynyt.

1Äänestä

Meneeköhän Sinulla ROT oikeasti jotenkin huonosti?

Äänestä
  • No onhan hänellä ainakin ihan arvostettava ammatti. Sitä en tiedä, että miten tuon ammatin sen harjoittaja itse ottaa. Olen itse kuitenkin tavannut arvostaa opettajia, kaikista niistä muutamista oudoista tapauksista huolimatta. Opettajatkin ovat van ihmisiä, mutta he tekevät erittäin tärkeää työtä.

    Miten muuten sitten elämässään menee? Ken tietää. Varmasti paremmin olisi ainakin voinut harrastuksensa valita. Nettikreationismissa nyt ei ole mitään järkeä, vaan se on typerää ajanhaaskausta.

    Halauaisin sanoa, että paremmin olisi voinut seuransakin valita jos kyse on siitä, että on hellaroinnilla päästänyt päänsä sekoamaan. Silti olen sitä mieltä, että ei kai ihmistä voi kehottaa hylkäämään ystäviään. Silti niitä ystäviäkin kohtaan kannattaa olla kriittinen ja pitää pystyä säilyttämään oma tasapainoisuutensa.

    Kreationistinen lahkokiihkoilu on joka tapauksessa kaukana mistään kriittisestä, asiallisesta ja tasapainoisesta, olipa syy sitten ystävien tai oma. Vaikka vapaa-ajan vietto olisikin ROT:lla noin retuperällä, niin toivon, että hän ainakin hoitaa työnsä kunnolla eikä sekoita siihen noita harhojaan.

    Äänestä

  • Kyyninen_rationalisti kirjoitti:

    No onhan hänellä ainakin ihan arvostettava ammatti. Sitä en tiedä, että miten tuon ammatin sen harjoittaja itse ottaa. Olen itse kuitenkin tavannut arvostaa opettajia, kaikista niistä muutamista oudoista tapauksista huolimatta. Opettajatkin ovat van ihmisiä, mutta he tekevät erittäin tärkeää työtä.

    Miten muuten sitten elämässään menee? Ken tietää. Varmasti paremmin olisi ainakin voinut harrastuksensa valita. Nettikreationismissa nyt ei ole mitään järkeä, vaan se on typerää ajanhaaskausta.

    Halauaisin sanoa, että paremmin olisi voinut seuransakin valita jos kyse on siitä, että on hellaroinnilla päästänyt päänsä sekoamaan. Silti olen sitä mieltä, että ei kai ihmistä voi kehottaa hylkäämään ystäviään. Silti niitä ystäviäkin kohtaan kannattaa olla kriittinen ja pitää pystyä säilyttämään oma tasapainoisuutensa.

    Kreationistinen lahkokiihkoilu on joka tapauksessa kaukana mistään kriittisestä, asiallisesta ja tasapainoisesta, olipa syy sitten ystävien tai oma. Vaikka vapaa-ajan vietto olisikin ROT:lla noin retuperällä, niin toivon, että hän ainakin hoitaa työnsä kunnolla eikä sekoita siihen noita harhojaan.

    "Nettikreationismissa nyt ei ole mitään järkeä, vaan se on typerää ajanhaaskausta."

    Ei suinkaan: ROT:n kaltaiset uskovaiset pölvästit tekevät uutterasti töitä sen eteen että Suomi muuttuisi nopeammin kiihkouskovaisista vapaaksi sekulaarimmaksi valtioksi.

    Kuka uskovaisten sivistymättömyyttä / tietämättömyyttä ja hyväuskoista hölmöilyä mainostaisi paremmin kuin he itse omilla vammailuillaan?

    Kiitos ROT ja kanssavajakit. Olette kullanarvoisia.

    1Äänestä

  • bg-ope kirjoitti:

    Surullisinta on se, että osa ääriuskovaisista ei itse halua käsittää toimiensa seurauksia.

    1Äänestä

  • InhottavaRealisti kirjoitti:

    Surullisinta on se, että osa ääriuskovaisista ei itse halua käsittää toimiensa seurauksia.

    Tai ei kykene.

    Äänestä

"Evolutionistit väittävät, että kahden miljoonan kuvitteellisen evoluutiovuoden aikana ihmisten määrä maapallolla nousi vain 300 miljoonaan. Tämä tarkoittaa sitä, että he samalla väittävät, että vuosittainen väestönkasvu oli vain 150 ihmistä. Järjetöntä."

Järjetön on lähtölaskelmasi, jossa lähdet yhdestä ihmisparista: sellaista ei ole koskaan ollut, vaan lajimme on aina ollut populaatio, esimerkiksi vaikkapa n.10 000-100 000:n Homo erectuksen populaatio. Toisekseen edeltäjiemme populaatiot olivat luonnon armoilla ja niiden koot vaihtelivat luonnonolosuhteiden mukaan, mitään vuosittaista 150 ihmisen lisäystä ei ole ollut olemasskaan. Varsinainen väsetönkasvu alkoi vasta maanviljelyksen keksimisen jälkeen.

"Tämä on tieteen taso tänä päivänä. Ja he vaativat, että ihmisten tulisi uskoa moiseen hölynpölyyn. Ilmoittavat vieläpä työnantajallesikin, jos et usko."

Sääli, että tuo on erään opetuksen taso Suomessa tänä päivänä.

4Äänestä
  • Onhan ne Intiassa ja monessa muussakin kehitysmaassa luonnon armoilla. Kyllä ne populaatiot kasvaa ihan kunnolla. Näissä rikkaimmissa maissa ei enää niinkään.

    Äänestä

  • valheita.keksitään kirjoitti:

    Onhan ne Intiassa ja monessa muussakin kehitysmaassa luonnon armoilla. Kyllä ne populaatiot kasvaa ihan kunnolla. Näissä rikkaimmissa maissa ei enää niinkään.

    "Onhan ne Intiassa ja monessa muussakin kehitysmaassa luonnon armoilla."

    Eivät ole. Eräät maailman suurimmista kaupungeista ovat Intiassa. Luonnon armoilla tarkoittaa kertomassani tapauksessa korkeintaan muutaman sadan ihmisen keräily- ja metsästystaloudessa eläviä populaatioita

    "Kyllä ne populaatiot kasvaa ihan kunnolla. Näissä rikkaimmissa maissa ei enää niinkään."

    Eivätkä edeltäjiemme populaatiot kyenneet myöskään kyenneet kasvamaan ennen maanviljelyn kehittymistä.

    2Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Juuri niin.
    On arvioitu,että keräilytalous kykenisi ylläpitämään maapallolla noin 30 miljoonan ihmisen populaation.Ero on huikea verrattuna nykyiseen 7 miljardiin.

    1Äänestä

Eivätkä väitä:

"Evolutionistit väittävät, että kahden miljoonan kuvitteellisen evoluutiovuoden aikana ihmisten määrä maapallolla nousi vain 300 miljoonaan. "

He tietävät, että nykyihmisiä on ollut olemassa enintään 200´000 vuotta. Ja että kaikki niiden edeltäjälajit ovat kuolleet sukupuuttoon tuottaen väestön kumulatiivisen nollakasvun.

2Äänestä

Etkö tiedä, että Homo sapiens oli sukupuuton partaalla n. 50 000 - 70 000 vuotta sitten? Jos se pudottaa kokonaan pohjan pois väitteeltäsi 150 hengen vuosittaisesta väestökasvusta.

Kun plagioit aloituksiasi vähän perehtyneemmän henkilön sivustolta, väitteesi tuntuivat edes jossain määrin järkeviltä. Nyt on mopo lähtenyt pahasti lepikkoon ja oma tietotasosi tullut surkealla tavalla julki.

Tuo ei ollut tieteen taso, vaan kretionistien käsitys tieteestä. Tuollaisten tieteenvastaisten valheiden levitys ei taatusti ole sallittua opettajalle. Siitä on syytäkin ilmoittaa valville viranomaisille.

5Äänestä

Kas ROT on pudonnut jo palstan pohjastakin läpi. Sillälailla.

Mites on muut kretut, kun ROT on nykyisin yrittänyt epätoivossaan tukea jo teidän järjettömiä tekstejännekin, niin haluaako joku ilmaista vastavuoroisen tukensa tälle ROTin ajatteluelimen flatukselle, kun ROT on nyt kaivanut palstan pohjaan kivan kuopan, johon muillakin olisi tilaisuus hypätä?

2Äänestä

Maailman väkiluku on noin 7,5 mrd ihmistä. Nooasta nykyhetkeen on noin 225 sukupolvea. Keskimääräinen väestönkasvu on yli 33 milj ihmistä sukupolvessa. Tämä on mahdotonta ja kumoaa yksiselitteisesti Nooan globaalin satutulvan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Höpöhöpö! Maapallon väkiluku oli n. miljardi vuonna 1800. Nyt äkkiä laskemaan väestönkasvulaskelmia. Maapallon väkiluku kasvaa kertoimella 1.6 joka 50. vuosi. Ottaen sodat, taudit ja nälänhädät huomioon, päästään kahdeksaan ihmiseen vuoteen 2300 eKr.

    Äänestä

  • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

    Väestönkasvupilailulaskelmasi eivät osoita nuorta Maata, tulvasatuasi tai myyttistä luomista todeksi. Länkytät turhia. Etkö opi? Et toki. Juttusi menevät vain kokoajan lapsellisemmiksi (sillä huonolla tavalla, siis sillä, että aikuinen käyttäytyy kuin lapsi) sekä säälittävämmiksi ja naurettavammiksi. Jos tavoitteesi tosiaan on jotenkin tukea uskontoasi, niin olet kyllä epäonnistunut aivan totaalisesti.

    1Äänestä

  • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

    Höpöhöpö! Maapallon väkiluku oli n. miljardi vuonna 1800. Nyt äkkiä laskemaan väestönkasvulaskelmia. Maapallon väkiluku kasvaa kertoimella 1.6 joka 50. vuosi. Ottaen sodat, taudit ja nälänhädät huomioon, päästään kahdeksaan ihmiseen vuoteen 2300 eKr.

    Epätoivo kasvaa ja jutut tulevat lapsellisemmaksi.
    Asiantuntijoiden mukaan Maailman väkiluku oli kuvittelemasi tulvan aikoihin, eli n. 2000 eaa n. 27 miljoonaa ja tuhat vuotta aikaisemmin n. 13 miljoonaa. Luvut perstuvat tunnetun asutuksen perusteella tehtyihin arvioihin.
    Taulukko arviosta löytyy mm. täältä:
    https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwiyiJeh36TUAhXCZCwKHcivAIMQFggjMAA&url=https://fi.wikipedia.org/wiki/Maailman_väkiluku&usg=AFQjCNGim1Ut-0XkcadPWxatnjtBlHaRbQ

    Äänestä

  • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

    Höpöhöpö! Maapallon väkiluku oli n. miljardi vuonna 1800. Nyt äkkiä laskemaan väestönkasvulaskelmia. Maapallon väkiluku kasvaa kertoimella 1.6 joka 50. vuosi. Ottaen sodat, taudit ja nälänhädät huomioon, päästään kahdeksaan ihmiseen vuoteen 2300 eKr.

    Laitatko vähän tarkempaa laskelmaa? Mitkä sodat, epidemiat, nälänhädät ja katastrofit olet huomioinut laskelmissasi? Noilla antamillasi luvuilla ei pääse ihan täsmälleen Nooan perheen henkilövahvuuteen 2300 eaa.

    1Äänestä

  • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

    Höpöhöpö! Maapallon väkiluku oli n. miljardi vuonna 1800. Nyt äkkiä laskemaan väestönkasvulaskelmia. Maapallon väkiluku kasvaa kertoimella 1.6 joka 50. vuosi. Ottaen sodat, taudit ja nälänhädät huomioon, päästään kahdeksaan ihmiseen vuoteen 2300 eKr.

    "Maapallon+väkiluku+kasvaa+kertoimella+1.6+joka+50.+vuosi.+Ottaen+sodat,+taudit+ja+nälänhädät+huomioon,+päästään+kahdeksaan+ihmiseen+vuoteen+2300+eKr."Taas+tätä+samaa+paskaa...+Laitetaas+nyt+taas+tämä+aiempi+viestini+aiheesta:Vaikkapa+täällä+voi+helposti+kokeilla+miten+helppoa+tuollaisilla+kasvuprosenteilla+on+pelleillä+ja+saada+haluamansa+lopputulos:http://www.metamorphosisalpha.com/ias/population.phpKokeilkaas+laittaa+tuonne+aikaväliksi+vaikka+se+4300+vuotta+kuvitteellisesta+taikatulvasta+nykyhetkeen+ja+säätäkää+kasvuprosenttia+vain+hieman+niin+huomaatte+miten+eksponentiaalisella+kasvulla+saadaan+ihan+pienillä+muutoksilla+niin+laaja+haarukka,+että+tuollaisella+pelleilyllä+saa+ihan+minkä+tuloksen+tahansa.+Esim.+jos+alkutilanteessa+on+8+ihmistä+ja+aikaa+4300+vuotta,+niin+vain+hieman+erilaisilla+kasvuprosenteilla+lopputulokset+ovat:0.3%:+3,141,2460.4%:+228,063,1220.5%:+16,487,527,7670.6%:+1,186,880,740,478Noin+helppoa+tällaisissa+on+vedättää+ihan+minkälaisella+tarinalla+haluaa+ja+saa+juuri+sellaisen+tuloksen+mitä+haluaa.+Pelkkää+pelleilyä+joka+ei+perustu+mihinkään.

    Yksinkertaista kreationismien väitteiden kumoaminen. Yrittäisit edes puolustaa asiaasi ilman jatkuvaa valehtelua.

    Äänestä

  • utti kirjoitti:

    "Maapallon+väkiluku+kasvaa+kertoimella+1.6+joka+50.+vuosi.+Ottaen+sodat,+taudit+ja+nälänhädät+huomioon,+päästään+kahdeksaan+ihmiseen+vuoteen+2300+eKr."Taas+tätä+samaa+paskaa...+Laitetaas+nyt+taas+tämä+aiempi+viestini+aiheesta:Vaikkapa+täällä+voi+helposti+kokeilla+miten+helppoa+tuollaisilla+kasvuprosenteilla+on+pelleillä+ja+saada+haluamansa+lopputulos:http://www.metamorphosisalpha.com/ias/population.phpKokeilkaas+laittaa+tuonne+aikaväliksi+vaikka+se+4300+vuotta+kuvitteellisesta+taikatulvasta+nykyhetkeen+ja+säätäkää+kasvuprosenttia+vain+hieman+niin+huomaatte+miten+eksponentiaalisella+kasvulla+saadaan+ihan+pienillä+muutoksilla+niin+laaja+haarukka,+että+tuollaisella+pelleilyllä+saa+ihan+minkä+tuloksen+tahansa.+Esim.+jos+alkutilanteessa+on+8+ihmistä+ja+aikaa+4300+vuotta,+niin+vain+hieman+erilaisilla+kasvuprosenteilla+lopputulokset+ovat:0.3%:+3,141,2460.4%:+228,063,1220.5%:+16,487,527,7670.6%:+1,186,880,740,478Noin+helppoa+tällaisissa+on+vedättää+ihan+minkälaisella+tarinalla+haluaa+ja+saa+juuri+sellaisen+tuloksen+mitä+haluaa.+Pelkkää+pelleilyä+joka+ei+perustu+mihinkään.

    Pieni huomautus jos sallit. Suomen kielessä käytetään tuhaterottimena pistettä, jos välilyöntiä ei haluta tai voida käyttää.

    Äänestä

  • salmiakkisaluki kirjoitti:

    Pieni huomautus jos sallit. Suomen kielessä käytetään tuhaterottimena pistettä, jos välilyöntiä ei haluta tai voida käyttää.

    Olen kopioinut nuo luvut suoraan mainitun linkin laskurista siinä muodossa kuin se ne palauttaa.

    Äänestä

  • utti kirjoitti:

    Olen kopioinut nuo luvut suoraan mainitun linkin laskurista siinä muodossa kuin se ne palauttaa.

    Totisesti on siinä todiste älykkäällä suunnittelulla syntyneiden laskukoneiden rappeutumisesta. Pamauttaisin suunnittelijaa karttakepillä etukäpälien varpaille, jos olisin kansankynttilän arvokkaassa ammatissa.

    Äänestä

Tämä paljastaa hyvin evoluution kannattajien ajattelukyvyn tai paremminkin sen puutteen. Mutta kun tiedemiehet, joista kerrotaan wikipediassakin niin kertovat, eikä ennen ollut ihmisillä ruokaa ja lääkkeitä kuten nykyään.

Äänestä
  • Tämä (eli aloitus) paljasti vain, että kreationismi on naurettavaa hätäpaskomista sen faktan edessä, että Jeesus ei tullutkaan lupaamansa sukupolven aikana eikä kristinuskolla ole ollut mitään todellista pohjaa pariin tuhanteen vuoteen, mutta silti jotkut hölmöläiset ovat menneet siihen uskomaan, eivätkä älyä päästää irti.

    2Äänestä

  • Teille_tässä_nauretaan kirjoitti:

    Tämä (eli aloitus) paljasti vain, että kreationismi on naurettavaa hätäpaskomista sen faktan edessä, että Jeesus ei tullutkaan lupaamansa sukupolven aikana eikä kristinuskolla ole ollut mitään todellista pohjaa pariin tuhanteen vuoteen, mutta silti jotkut hölmöläiset ovat menneet siihen uskomaan, eivätkä älyä päästää irti.

    Luuk 9:
    26 Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa. 27 Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Jumalan valtakunnan." 28 ¶ Noin kahdeksan päivää sen jälkeen kuin hän oli tämän puhunut, hän otti mukaansa Pietarin ja Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. 29 Ja hänen rukoillessaan hänen kasvojensa näkö muuttui, ja hänen vaatteensa tulivat säteilevän valkoisiksi. 30 Ja katso, hänen kanssaan puhui kaksi miestä, ja ne olivat Mooses ja Elias.
    31 He näkyivät kirkkaudessa ja puhuivat hänen poismenostansa, jonka hän oli saattava täytäntöön Jerusalemissa. 32 Mutta Pietari ja ne, jotka olivat hänen kanssansa, olivat unen raskauttamia; mutta kun he siitä heräsivät, näkivät he hänen kirkkautensa ja ne kaksi miestä, jotka seisoivat hänen luonansa. 33 Ja kun nämä olivat eroamassa hänestä, sanoi Pietari Jeesukselle: "Mestari, meidän on tässä hyvä olla; tehkäämme kolme majaa, sinulle yksi ja Moosekselle yksi ja Elialle yksi". Mutta hän ei tiennyt, mitä sanoi. 34 Ja hänen tätä sanoessaan tuli pilvi ja peitti heidät varjoonsa; ja he peljästyivät joutuessaan pilveen. 35 Ja pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun Poikani, se valittu; kuulkaa häntä". 36 Ja äänen kuuluessa he huomasivat Jeesuksen olevan yksin. Ja he olivat siitä vaiti eivätkä niinä päivinä ilmoittaneet kenellekään mitään siitä, mitä olivat nähneet.

    Mark 9:1 Ja hän sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Jumalan valtakunnan tulevan voimassansa".

    Eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Jumalan valtakunnan tarkoitti, sitä että he näkivät Jeesuksen kirkastumisen (jakeet 28-31). Jumalan valtakunta konkretisoitui tässä kun (kirkastuneet) Mooses ja Elia sekä Jeesus keskustelivat ristinkuolemasta, joka tapahtuisi Jerusalemissa. Tämän jälkeen pilvestä kuului Jumalan ääni: "Tämä on minun Poikani, se valittu; kuulkaa häntä". Samoin opetuslapset elivät helluntaipäivän jälkeen Jumalan valtakunnassa Pyhässä Hengessä; eli he elivät vielä täällä maan päällä, mutta elivät jo täällä maan päällä Jumalan valtakunnan lain mukaan Pyhän Hengen voimassa.

    Äänestä

  • TasoOnNaurettava kirjoitti:

    Vanhojen, henkilöimättömien ja ilman vertaisarviointia olevien tekstien siteeraaminen ei mitenkään täytä vaadittuja tieteellisiä kriteerejä.
    Joten lopettakaapa jo niiden käyttö. Satukirjoja voi jokainen lukea halutessaan.

    Häpeäminen ei kuulu palstain aihepiiriin.

    Ilmoitettu poistoon.

    Äänestä

  • No tietenkään ennen ihmiset ei eläneet ruoalla. Nykyään valolla elämiseen kykenee vain harvat intialaiset gurut.
    Tämäkän osoittaa ihmisen suuuuuuuuuuuunnattoman rapeutumisen!

    1Äänestä

Nämä rotin jutut alkaa jo huolestuttamaan.. tämä ei ole tavanomaista baabelin tornin heilumista vaan merkittävää psyykkistä häiriintyneisyyttä..

4Äänestä

Totta , sen enempää evoluutio kuin älykäs suunnittelukaan eivät ole mitenkään koskettaneet uskovaisia. Aloittaja on elävä todiste tästä.

Äänestä

Varmaan helluntain kielilläpuhumishurmiossa saadun näyn mukainen aloituspläjäys!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

RaamattuOnTotuus kirjoitti:

Evolutionistit väittävät, että kahden miljoonan kuvitteellisen evoluutiovuoden aikana ihmisten määrä maapallolla nousi vain 300 miljoonaan. Tämä tarkoittaa sitä, että he samalla väittävät, että vuosittainen väestönkasvu oli vain 150 ihmistä. Järjetöntä.

Tämä on tieteen taso tänä päivänä. Ja he vaativat, että ihmisten tulisi uskoa moiseen hölynpölyyn. Ilmoittavat vieläpä työnantajallesikin, jos et usko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu