6.:sta käskystä

Eikös se ole niin, että "älä tee aviorikosta" on huono käännös tuosta käskystä. Se on liian lievä. Uudemmissä käännöksissä ja uudessa katekismuksessa käsky on käännetty tuolla tavalla. Vanhemmassa käännöksessä, mm. vanhemmissa katekismuksissa, 6. käsky kuuluu että "älä tee huorin".
Kaikki esiaviolliset suhteet ja myös vaikkapa avoliitot ovat kuudennen käskyn rikkomista. Huorin ei saa tehdä(!). Molemmat ovat huorin tekemistä.

Avoliittossahan tehdään vain sellainen lupaus, että en voi luvata mitään. Luvataan että "en voi luvata mitään"!
Avioliitossa sen sijaan annetaan oikea lupaus olla yhdessä niin myötä- kuin vastamäessäkin aina elämän loppuun saakka / kuolemaan asti.
15650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Entäs sitten, jos toinen osapuoli rikkoo avioliittolupauksensa ja tulee ero?
Vanhemman käsityksen mukaan eronneen ei tulisi mennä uudelleen avioliittoon, eivätkä kaiki papit vuosia sitten suostuneet vihkimäänkään. Nykyäänhän mennään vaikka kolmannen tai neljännenkin kerran naimisiin, ja joka kerta voi olla jopa komeat kirkkohäät. Onko tässä kuitenkin jotain ristiriitaa tai väärinkäsitystä? Miten tätä asiaa pitäisi lähestyä tai tulkita?

Äänestä
  • Huorintehnyttä ja perheensä/aviopuolisonsa jättänyttä ei tulisi vihkiä avioliittoon. Pappi ei saisi suostua vihkimään häntä. Papit tekevät todella väärin, kun vihkivät perheensä julmasti jättäneitä ihmisiä.


    Ainakin Koehlerin katekismusselitykessä on käsitelty tällaisia asioita.



    Törmäsin Rukoilevaisten palstalla tällaiseen kysymykseen ja vastaukseen.
    http://www.rukoilevaisuus.com/Kysymykset/kysymykset.php

    Kysymys 205 Lisätty: 27.1.2005
    Mitkä ovat avioeron syyt
    Vastaus:
    -- Jeesus mainitsee mahdolliseksi avioeron syyksi vain "huoruuden" eli aviorikoksen (Matt. 19:9). Käytännössä lienee edelleen ihan mahdotonta jatkaa avioliittoa, jos esim. mies juo, lyö ja hakkaa perhettänsä (harjoittaa tavallaan "henkistä haureutta"). Silloin on pakko erota jo oman ja lasten turvallisuudenkin takia. Jotain vastaavia (ja vähän erilaisia) syitä luetellaan sitten vanhassa ns. Florinuksen kirkkolaissa (ruotsiksi 1686 ja suomeksi 1688). Kirjastosta voit löytää uusintapainoksen tästä kirjasta (1986). Tärkeintä olisi kuitenkin hoitaa avioliittoa niin, ettei mitään syytä eroon tulisi. Eron syy on aina ihmisen sydämen kovuudessa (lue Matt. 19:8). Vain Herran armo voi tämän kovuuden meissä ja muissa pehmittää. --


    Voisi vielä lisätä, että mm. Luther on painottanut myös anteeksiannon tärkeyttä näissäkin asioissa.

    Äänestä

Avio/avoliitto on yksityinen asia. Se on sopimus johon toki voidaan saada yhteiskunnan suojelu ja yhteiskunnan on myöskin autettava ongelmiin joutuvia tarjoamalla apua.

Mutta jos minä mene avioon se kuulu kirkolle eikä muillekaan hihhuleille mitään. Se on minun, puolisoni ja mahdollisesti viranomaisten välinen asia.

Kumpi muuten on tärkeämpi: perhe vai perheen jäsen, tilanteessa jossa näiden kahden oikeudet ovat vastakkain.
Siihen aikaan kun avioerot olivat kiellettyjä oli myös perheväkivalta laillista.

Äänestä

Hurskaimpienkin uskovaisten on hyvä muistaa, että Pyhä Henki siitti au-lapsen neitsyt Marialle.

Äänestä
  • mutta en kommentoi enempää, jokainen varmaan muistaa sanat.

    Äänestä

  • Ihmiset siittävät vain toinen toisiaan.
    Näin on totuus muu on harhaa.

    Äänestä

oppaista. Sekä Nykysuomen sanakirja että Uusi suomen kielen sanakirja väittävät, että "älä tee huorin" tarkoittaa samaa kuin "älä tee aviorikosta". Huorin tekeminen kuulostaa vähän vanhanaikaisemmalta, siksi kai se on saanut väistyä aviorikoksen tekemisen tieltä.

Äänestä
  • Ei huorin teko tai huora-termi ole minnekään hävinnyt.
    Miten aviorikos termiä sovelletaan prostituoituihin? Jos maksava asiakas on naimisissa, niin hänkö vain toimii kuudetta käskyä vastaan? Jos prostituoitu on neiti-ihminen, niin hänkö ei elä tätä käskyä rikkoen? En suko, että "rakkauden ammattilainen" tässä mielessä myöskään eläisi sen mukaisesti, että rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi...Rakkaudesta ei ole kyse, vaan sukupuolivietin tyydytämisestä!

    Äänestä

  • tintti kirjoitti:

    Ei huorin teko tai huora-termi ole minnekään hävinnyt.
    Miten aviorikos termiä sovelletaan prostituoituihin? Jos maksava asiakas on naimisissa, niin hänkö vain toimii kuudetta käskyä vastaan? Jos prostituoitu on neiti-ihminen, niin hänkö ei elä tätä käskyä rikkoen? En suko, että "rakkauden ammattilainen" tässä mielessä myöskään eläisi sen mukaisesti, että rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi...Rakkaudesta ei ole kyse, vaan sukupuolivietin tyydytämisestä!

    Sanassa:

    2Moos.21

    " Jos joku myy tyttärensä orjattareksi, tyttö ei pääse vapaaksi niin kuin miesorjat "

    Prostituutio mikäli se noudattaa Jumalan lakia on uskon mukaista ! Tästä löytyy useita mainintoja pyhästä kirjasta.

    Äänestä

  • Juutas Pappi kirjoitti:

    Sanassa:

    2Moos.21

    " Jos joku myy tyttärensä orjattareksi, tyttö ei pääse vapaaksi niin kuin miesorjat "

    Prostituutio mikäli se noudattaa Jumalan lakia on uskon mukaista ! Tästä löytyy useita mainintoja pyhästä kirjasta.

    että juutalaiset sen muuttivat ja Jeesus viittasi säännöille kintaalla, mikäli vielä asiaa muistatte.

    Äänestä

  • ei tarvitse ihmetellä kirjoitti:

    että juutalaiset sen muuttivat ja Jeesus viittasi säännöille kintaalla, mikäli vielä asiaa muistatte.

    oli patriarkaalinen, miesten maailma, jossa naisilla ei ollut juurikaan oikeuksia. Käsky joka kieltää himoitsemasta luettelee miehen omaisuudeksi myös naisen. Itse pidä juutalaisuuden vahvuutena että se aikojen mukana pystyi muuttumaan ja inhimillistämään lainsäädäntönsä- ainoana lähi-idän toisen rautakauden uskonnoista. Esim muslimimaissa kivitetään yhä ihmisiä koska kerran Koraani niin määrää.
    Mitä Jeesukseen tulee, niin on vaikea nähdä mihin hän asettuu, koska piti toisinaan kiinni lainkirjaimesta, eikä sen inhimillisestä tulkinnasta, joita kristittyjen myöhemmin niin paljon parjaamat oppineet seurasivat.

    Äänestä

alkukielessä kielletään aviorikos. Käskyn antoaikaan yhteiskunta oli moniavioinen ja naiset miehen omaisuutta, joten varsinaisesti aviorikoskin tarkoitti sitä ettei mies saanut maata jo jonkun muun miehen omaisuutta olevan naisen kanssa. Vaimon tai edes sivu- tai jalkavaimon.

Äänestä
  • Raamatussa on maininta että menkää avioliittoon jotta ette huorin tekisi...

    Enpä oikein usko väiteeseesi aviorikoksesta.
    Jos tutkit alkutekstejä niin mitä niistä tutkit?
    Mistä tiedät että lukemasi teksti on varmasti alkutekstiä? Siitäkö että joku niin väittää?

    Minä luotan Raamatun sanaan itse .Jos sitä on joku muuttanut niin siellä mainitaan että hän sitä tulee katumaan myös rankemmanlailla.

    Huoruuspykälä on lisäksi kaikinpuolin hyvä mielestäni.Se hillitsee hiv viruksen leviämistä ja myös muiden ongelmien.
    En ymmärrä miksi se piti muuttaa aviorikokseksi.
    Raamattu kuitenkin kieltää huoruuden muuallakin.

    Lisäksi tulee mainita että Raamattu 1933 on lähempänä alkukieliä kun mitä tämä uusin viritys.

    Äänestä

  • Tomas kirjoitti:

    Raamatussa on maininta että menkää avioliittoon jotta ette huorin tekisi...

    Enpä oikein usko väiteeseesi aviorikoksesta.
    Jos tutkit alkutekstejä niin mitä niistä tutkit?
    Mistä tiedät että lukemasi teksti on varmasti alkutekstiä? Siitäkö että joku niin väittää?

    Minä luotan Raamatun sanaan itse .Jos sitä on joku muuttanut niin siellä mainitaan että hän sitä tulee katumaan myös rankemmanlailla.

    Huoruuspykälä on lisäksi kaikinpuolin hyvä mielestäni.Se hillitsee hiv viruksen leviämistä ja myös muiden ongelmien.
    En ymmärrä miksi se piti muuttaa aviorikokseksi.
    Raamattu kuitenkin kieltää huoruuden muuallakin.

    Lisäksi tulee mainita että Raamattu 1933 on lähempänä alkukieliä kun mitä tämä uusin viritys.

    aviorikosta "loo tinaf" on annettu aikana jolloin moniavioisuus oli normi, naisesta maksettiin ja naiset olivat miesten omaisuutta ja näille alisteisia. Isä saattoi vaikkapa myydä tyttärensä.Rikos oli jos rikkoi toisen miehen omistusoikeutta vastaan. Vrt 2.Moos. 20:17, vaimo oli miehen omaisuutta siinä kuin talo tai härkä.
    Älä tulkitse lähes 3000v sitten tehtyä lakia nykypäivän mukaan. Sanakin tarkoittaa aviorikosta, ei muuta seksuaalista "toimintaa".
    Jer.29:23 on käännetty "tehneet huorin" lähimmäistensä vaimojen kanssa, mutta verbi on edelleen naf "vajanafu et neshei re'eihem" ja tässä tekstikin selittää että aviorikos on koskeminen toisen vaimoon. Huorinteko taas johdetaan zajin nun hei -juuresta esim Jes 23:17.
    Hoosea 2:2 aviorikos naf (naafufeiha) haureus znh (znuneiha) jne
    Luotat tiettyyn VT:n tulkintaan, et siihen mitä se kirjaimellisesti sanoo. UT:stä en tiedä, enkä uskalla arvatakaan koska en osaa kreikkaa .

    Äänestä

14 Älä tee huorin.

14 לֹ֣֖א תִּֿנְאָֽ֑ף׃ ס

Siinä hebreaa ja Raamattua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


käskyistä kirjoitti:

Eikös se ole niin, että "älä tee aviorikosta" on huono käännös tuosta käskystä. Se on liian lievä. Uudemmissä käännöksissä ja uudessa katekismuksessa käsky on käännetty tuolla tavalla. Vanhemmassa käännöksessä, mm. vanhemmissa katekismuksissa, 6. käsky kuuluu että "älä tee huorin".
Kaikki esiaviolliset suhteet ja myös vaikkapa avoliitot ovat kuudennen käskyn rikkomista. Huorin ei saa tehdä(!). Molemmat ovat huorin tekemistä.

Avoliittossahan tehdään vain sellainen lupaus, että en voi luvata mitään. Luvataan että "en voi luvata mitään"!
Avioliitossa sen sijaan annetaan oikea lupaus olla yhdessä niin myötä- kuin vastamäessäkin aina elämän loppuun saakka / kuolemaan asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu