Niin myöhään kuin 1980-luvulla Upsalassa asuva ruotsalainen historian asiantuntija teki lehdistössä selväksi, että kaikki alueet Dalaälvenistä pohjoiseen kuuluu suomalaisille.
Tosin, hän varmaan oli tietoinen että Mälarista pohjoiseen kaikki ruosin alueet ovat saamelaisten ja suomalaisten alueita.
Joten ei muuta kuin neuvottelut käyntiin ja saameleisille, jotka tulivat ennen suomalaisia niin heille omat oikeudet!
Muuten, tuli mieleen, että muistaakseni maiden väliset (heimojen) rajat tuli vasta käyttöön 1850 luvulla ja saamelaisia ei otettu huomioon silloikaan, ja ruotsin rajoja ei kai ole kukaan vielä, ruotsalaisia huomioon ottatamatta tunnustaneet.
Ja suomen länsiosat kans takaisin...
2
189
Vastaukset
- Bror-Erik1974odin
On saattanut mainita mutta ``tehdä selväksi` on kyllä liioittelua.Samoin heimojen raja-höpinä
kuuluu osastoon; yksinkertaista historiaa sitä kaipaaville. Ruotsin ja Venäjän raja sovittiin Torniojokeen ja sen tunnustivat kyllä molemmat osapuolet.-Asioista pitää ottaa selko ennen-
kuin alkaa selittämään. -Inte sant?- kuleskelevia.bandiitteja
Routsin ja Venään sopimus on yhtä pätevä kuin se mikä tehtiin syks. 39 Puolan suhteen. Suomelaiset ovat asuttaneet koko pohjois Skandinaviaa tuhansia vuosia. Ruotsalaiset ajettiin pohjoisaksasta liian sivistymättöminä pohjoiseen jotain reilut tuhat vuotta sitten.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701093
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37521Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53464