Epäsiistejä miehiä

reppuriika

Olin tänään vuorossa kirpparilla. Ja yleensä aamu alkaa että ne vakiokävijät tulevat porinoille ja ostamaankin kaupunkikierroksellaan. Niin tapahtui tänäänkin. Eräs ikärouva tuli pullapussin kanssa kahvioon ja tietenkin mielessä kupponen höyryävää.
Pian puotiin astui myös pariskunta, nainen siisti kuin mikä mutta mies lemuaa milloin enemmän milloin vähemmän.
No ei pullarouva halunnut jäädä kahville ja kuiski korvaani ettei hän voi olla paikalla kun mies lemuaa niin pahalle, pinttyneelle lialle, tupakalle ja saastalle.
Rouva arveli ettei tuo mies vaihda kovin usein kalsareita ja sukkia kun lemuaa niin pahalle. Minäkin panin merkille erikoisen voimakkaan lemun ja tuli huono olo. Eivät onneksi jääneet kahville ja kun sitten tuuletin, niin kahvihetki saattoi alkaa.
Sitä vain saa ihmetellä että niin viimeisen päälle siisti, rikas nainen voi ottaa kumppanikseen moisen haisunäädän. Heillä on erittäin hulppea talo ja kesämökki ja ovat olleet yhdessä muutaman vuoden. Mies on kymmenen vuotta nuorempi ja tuli lesken kotiin muutamia vuosia sitten. Jos kumppanikseen kelpuuttaa, niin luulisi ainakin vähimmäisvaatimuksena olevan että hygienia tulee huolehdittua.
Toivottavasti nainen ei seuraa tätä palstaa. Takuulla repisi silmät päästä, jos itsensä täältä tunnistaisi.

29

410

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No mitä hyötyä tuosta oli juoruilla tänne?
      Puhuisit heidän itsensä kanssa asiasta.

      • Huomannu

        Läyskä
        Luulisi just sinua kiinnostava juorut.


      • Huomannu kirjoitti:

        Läyskä
        Luulisi just sinua kiinnostava juorut.

        No ei todellakaan kiinnosta tuollainen toisten seläntakana juoruilu julkisella saitilla, mistä asianosaiset saattavat itse tunnistaa itsensä.

        Kuvittele itsesi niitten kirppisvieraitten asemaan, joille myyjä on siellä smailaillut ja ollut mielin kielin ja sitten jauhaa paskaa heistä täällä sellaisella tavalla, mistä he hyvin pystyvät tunnistamaan itsensä.
        Ja vielä loppukommenttina tuo: ""Toivottavasti nainen ei seuraa tätä palstaa. Takuulla repisi silmät päästä, jos itsensä täältä tunnistaisi."""

        Toivonpa melkein, että se nainen seuraisikin palstaa ja ottaisi reppuriikan vakavaan puhutteluun. Silmät säästäköön, mutta nenän vääntäköön niin mutkalle, ettei sillä haistella vähään aikaan.


      • kylmätotuus
        Tellukka kirjoitti:

        No ei todellakaan kiinnosta tuollainen toisten seläntakana juoruilu julkisella saitilla, mistä asianosaiset saattavat itse tunnistaa itsensä.

        Kuvittele itsesi niitten kirppisvieraitten asemaan, joille myyjä on siellä smailaillut ja ollut mielin kielin ja sitten jauhaa paskaa heistä täällä sellaisella tavalla, mistä he hyvin pystyvät tunnistamaan itsensä.
        Ja vielä loppukommenttina tuo: ""Toivottavasti nainen ei seuraa tätä palstaa. Takuulla repisi silmät päästä, jos itsensä täältä tunnistaisi."""

        Toivonpa melkein, että se nainen seuraisikin palstaa ja ottaisi reppuriikan vakavaan puhutteluun. Silmät säästäköön, mutta nenän vääntäköön niin mutkalle, ettei sillä haistella vähään aikaan.

        Olitkin jo kirjoittanut aiheesta ennen minua.

        Olen samoilla linjoilla kanssasi ja se näkyy omassa kirjoituksessani.


    • kylmätotuus

      Vastoin tapojani heitän aivan "lonkalta" olettamuksen, että toimit jonkin seurakunnan kirpparilla.

      Itsekin työskentelin aiemmin vapaaehtoisena useita vuosia seurakunnan kirpputorilla vastuuhenkilönä.

      Yksi ehdoton edellytys oli ja on edelleen, että jokaista asiakasta kohdellaan tasa-arvoisesti. Kaikki ovat ihmisiä, myös rääsyläiset ja vähemmän miellyttäviltä "tuoksuvatkin".
      Toiseksi, asiakkaista tietoomme tulleet asiat pysyvät ominamme.

      Maahamme mahtuu monenlaisia ihmisiä. Epäsiistejä naisia, miehiä ja lapsia. Juoruilijoita, rikkaita, köyhiä, omahyväisiä, toisten eämäntavan arvostelijoita, kristittyjä ja tekopyhiä vain muutamia ihmistyyppejä mainitakseni.

      En pyydä sinulta anteeksi sitä, että olen tullut siihen tulokseen kirjoituksiasi luettuani, ettet ole sellainen ihminen, jota itse pidän aidosti kristittynä.

      Toivon myös, että nainen ja hänen kumppanista lukisivat kirjoituksesi, jossa heidän tarinansa kerroit!

      Oletkohan ollenkaan sovelias olettamaani kirpparityöhön?

      • EiHaisuleita

        Eihän tuossa ketään nimeltä mainittu, jos lukevat niin toivottavasti mies ottaa opikseen.


      • EiHaisuleita kirjoitti:

        Eihän tuossa ketään nimeltä mainittu, jos lukevat niin toivottavasti mies ottaa opikseen.

        Yhtä hyvin olisi sitten voinut mainita nimeltäänkin.
        Mikä oli aloituksen pointti, kun piti kertoa heidän asunto-olonsa, naisen varallisuus, kuinka kauan ovat olleet yhdessä, heidän ikäeronsa, siviilisäätynsä ennen yhteen menoaan ...? Suunnilleen kaikki, mitä vain oli ihmisistä saanut tietoonsa toisten juoruakkojen kautta.


    • Huomenta Korvesta.

      Kylläpäs moraalin vartijat repivät pelihousunsa asian sivuseikasta. Itse käsitin aloituksen jahdatuksen olevan epäsiisteistä miehistä.

      On vaikea olla tilassa, jossa yksi ihminen haisee pahalle se lie selvää moraalinvartijoillekin. Eräällä kirpparilla asiakas haisi niin voimakkaalle valkosipulille, että jouduin poistumaan. Kehua kailotti, että valkosipuli pitää flunssan loitolla. Totta ihmisethän sitä flunssaa kantavat. Eikä kukaan jaksa kauaa haisevan vierellä.

      Moraalinvartijat, menkääpä haisuleiden joukkoon ja testatkaa sietokykyänne. Tietty tehän olette hienotunteisia niin ja joka paskan hajussa kasvaa hän jaksaa.

      • Olen ollut kahdeksan vuotta töissä haisuleitten seassa. Tapaan haisuleita aina kun menen kaupungille. Hengissä vieläkin ... En ole kuullut kenenkään muunkaan kuolleen ihmisen hajuun. Parfyymit ovat paljon vaarallisempia astmaatikoille.

        Aloituksessa ei ollut kysymys yleisesti haisevista miehistä (ja miksi juuri miehistä sittenkään?). Kyllä siinä oli niin selvät tuntomerkit pariskunnasta, että jokainen siinä seudulla osaa eroittaa kenestä on kysymys.
        Lohduttautukoon reppuriikka sillä autuaalla toivolla, että taivaassa ei sitten varmaan haise.


    • Kyllä Riikka oli oikeassa, vaikka mies onkin nuorempi ei se anna lupaa olla huolehtimatta itsestään.
      Jos mies ajatteli koska nainen on vanhempi ei tarvitse välittää???

    • Saa kai sitä ihmetellä asioita ja tänne nimimerkillä kirjoittavan kirjoituksesta tuskin kukaan tunnistaa itseään. Ja jos tunnistaa, voihan sitä parhaassa tapauksessa miettiä, onko havainnossa perää ja pitäisikö korjata lookiaan.
      Yleisellä paikalla liikkuessan jokaisen tulisi mielestäni osoittaa sen verran kohteliaisuutta muita kohtaan, ettei kulkisi siellä haisevana, likaisissa vaatteissa.
      Onneksi "omalla" kirpparillani ei juuri kohtaa vastaavaa. Viinalta on joku joskus haissut ja naamasta näkee, että "alan miehiä" ollaan, mutta korrekti käytös on ollut meillä vallitseva.

      Täällä kirjoittamisen voi tietysti katsoa "selän takana puhumiseksi", mutta kritiikistä pidättäytymisen voi taas nähdä tekopyhyytenä...Ja siitähän kirkkoa, seurakuntalaisia, yleensä syytetään, eikä varmaankaan aina suotta.

      • Niinkö tykkäät, että kritiikistä pidättäytyminen olisi tekopyhyyttä.
        Sitten et ainakaan minua voi syyttää tekopyhyydestä, kun kritisoin ketjun aloitusta.

        No Suomessahan vastikään yhdet ei niin tekopyhät joutuivat maksamaan korvauksia loukkaamisesta, kun kritisoivat pelkästään pitelemällä nenäänsä yhden haisevan perheen muuttaessa taloon.


      • Tellukka kirjoitti:

        Niinkö tykkäät, että kritiikistä pidättäytyminen olisi tekopyhyyttä.
        Sitten et ainakaan minua voi syyttää tekopyhyydestä, kun kritisoin ketjun aloitusta.

        No Suomessahan vastikään yhdet ei niin tekopyhät joutuivat maksamaan korvauksia loukkaamisesta, kun kritisoivat pelkästään pitelemällä nenäänsä yhden haisevan perheen muuttaessa taloon.

        Heh, Tellukka. Ei suinkaan sinua ole kukaan tekopyhyydessä syyttänytkään..)) Enempi taidetaan syyttää liiasta rehellisyydestä...

        En muistanutkaan tuota tapausta. Tarkasti seuraat meidänkin mediaa. Taidat olla suomalaisempi kuin monet meistä..))


      • demeter1 kirjoitti:

        Heh, Tellukka. Ei suinkaan sinua ole kukaan tekopyhyydessä syyttänytkään..)) Enempi taidetaan syyttää liiasta rehellisyydestä...

        En muistanutkaan tuota tapausta. Tarkasti seuraat meidänkin mediaa. Taidat olla suomalaisempi kuin monet meistä..))

        Siitä jutustahan oli tällä palstalla keskustelua.
        Suurin osa palstalaisista oli silloin sitä mieltä, että on epäkohteliasta ja sivistymätöntä huomauttaa toisten haisemisesta. Taitavat olla niitä kirkkoon kuuluvia tekopyhiä ...


    • joka.itsensä.ylentää

      Ehkäpä tuo mieshenkilö on mielenterveyskuntoutuja. Jos on syvässä masennuksessa ja ahdistuksessa, niin ei ole kykenevä huolehtimaan hygieniastaan. Jos tuosta on kyse, niin hyvä, että on lähtenyt ja päässyt liikkeelle.

    • VR87912

      Hajuvedet ovat myrkkyä monille ei ainoastaan paskanhaju.

    • takakiree_tiukkapipo

      Kannattaa tarkistaa hlökohtainen hygienia, jos ei meinaa flaksi käydä. Kukapa haluaisi halata roskapönttöä tahi suudella tuhkakuppia?

      En minä ainakaan.

      Ja yksi asia, joka myös ei herätä mielenkiintoa, ovat rivot puheet. Olipa kyseessä täysin uusi ihminen tahi tuttu pidemmän aikaa.

      • alma.kalma

        Kuka sitä 60 on flaksia kokeilemassa?


    • Ehdottomasti lemuavien (x5 mainittujen) on pysyteltävä poissa julkisilta paikoilta, varsinkin siisteiltä kirpputoreilta.
      Myös varakkaiden, hulppeuksia omistavien.
      Etenkin pullakahvien tarjoiluaikaan.

      • Kannatetaan, Ancelina...)) Portsarit ovelle ja haiseville kenkää...


      • Mummonpitkollapäähän

        Väliaika.
        Kahvia ja pullaa.


    • Lähtisinkö-suihkuun

      Eikö sinun Jumalasi rakastakaan kaikkia, kuten lemuavia miehiä?
      Siinä tapauksessa jumala on hyljännyt minutkin. Kuinkahan monta kertaa työmies-aikanani esimerkiksi kumppareissa olleet sukkani saattoivat lemahtaa työmiehen hielle ja kyllä sitä työmies tupakkiakin tuli polteltua holkin läpitte.
      Taidan alkaa käydä suihkussa kolme kertaa päivässä, että säilyy taivas-osingot.

    • Nöf.nöf

      Nainen saa nuuhkasemalla miestä selville onko tämä sopiva hälle, yläpäästä vai alapäästä sitä en tiedä mutta paljon siitä tutkimuksia tehty.

    • reppuriika

      Ette te tietenkään voi auttaa että se mies lemusi, niin kuin emme voi täällä kirjoittelulla monta muutakaan ongelmaa maailmassa auttaa. Täällä on valiteltu naapureista, haukuttu puolisoita, paranneltu maailmaa. Ja en usko että se nainen näitä meidän typeriä juttuja lukee, lienee tarpeeksi muutakin tekemistä. Se jäi mietityttämään, että mahtoivat kuulla kun se toinen sivullinen asiakas ajatteli kohtalisen ääneen ja en edes kommentoinut puolustaen. Toisaalta ei haittaa vaikka olisi kuulleetkin.
      On kohteliasta sentään liikkua julkisilla paikoilla terveyskeskuksia, apteekkeja ja myymälöitä ilman lemuja ja saastehaittoja. Siinä mielessä asia ei ole vain yksiyisasia.

      • Yksi minua jonkun verran vanhempi nainen sanoi kerran, että jos tässä iässä onnistuu vielä saamaan miehen itselleen, niin kyllä siitä on pidettävä kynsin hampain kiinni, ettei kukaan toinen sitä vie. Niin paljon kuin vapaita miehenkipeitä vanhoja naisia on.

        Mikäpä tuon parempi tapa saada pitää mies itsellään, kun on onnistunut saamaan vieläpä kymmenen vuotta itseään nuoremman, kuin vetää hänelle pyykkikorista likaiset vaatteet päälleen aina ihmisten ilmoille mennessä.

        Tiesi vanhastaan, kuinka siellä kirpparimyyjän ja pullamössömussuttavien tätien silmät vilkkuvat miesten perään ...


    • mökitön

      Jaha, vieläkö palstalaisilla on vaihtarit muistissa? Sanovat, että vaihdevuosiaan elävän naisen hiki haisee kuin kissan pissa. Olen kysellyt siipalta, että haisenko minä. Kieltää tietysti, en tiedä sanoisko, jos haistaisi..

      Nuorena mulla oli huono hajuaisti, mikä kai tuli yhden hammasjutun vuoksi. Nyt haistan paremmin, jopa autoon sipulipellon tuoksun. Parkinsonin taudin (ensi)oireisiin kuuluu hajuaistin menetys, kuulin farmaseutilta.

      Käyvät kirpparilla, vaikka on omaisuutta hulppeasti? Käyn itekin, muttei ole kesämökkiä lainkaan eikä talokaan ole uutukainen tiilitalo. Oliskohan tiedoissa jotain pielessä?

    • Toisen kunnioittaminen lähtee myös siitä, että huolehditaan omasta puhtaudesta eikä sottasena ja haisevana lähetä ihmisten ilmoille. Näin opette äitini kauan sitten teini-ikästä tytärtään.
      Ei ole väliä vaikka vaatteet ovat kulahtaneita, kuhnan ovat puhtaat kuten kantajansakin.

    • Missä ne muut epäsiistit miehet?
      Oletko tullut ajatelleeksi, että ihminen voi haista pahalle vaikka tekisi kaikkensa, ettei haisisi. Syitä on monia, välttämättä syy ei ole vain epäsiisteydessä.

      Usein "ylisiisti" ihminenkin haisee pahalle. Joskus hien tai peräti paskan haju on pienempi paha kuin liiallinen keinotekoisille hajusteille lemuaminen, mikä ei ole edes kovin harvinaista.

      • mökitön

        Jep, hien t. paskan haju ei tuo kai päänsärkyä kenellekään, mutta hajupommirouvat (hajuvesineen) saavat ympäristön yskimään/rykimään ja muuten voimaan huonosti. Samaten partavesihurmurit tekisi joskus mieli ajaa suihkuun.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      35
      1220
    2. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      37
      1065
    3. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      60
      950
    4. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      173
      904
    5. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      40
      736
    6. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      121
      723
    7. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      57
      708
    8. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      144
      683
    9. Voi että, kaikki on nyt ohi

      Aijon nyt unohtaa kaiken. Morjes. Mieheltä
      Ikävä
      59
      637
    10. Et uskaltaisi kuitenkaan nähdä enää

      Niin mitäpä sitä enää vatkaamaan.
      Ikävä
      52
      631
    Aihe