Nazima Razmyarista SDPn presidenttiehdokas

Tätä ollaan kuulemma puuhaamassa SDPn riveissä kaikessa hiljaisuudessa. No, onhan se aivan looginen jatkumo demareiden linjalle. Oksettavaa touhua.
36395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Kompurointi presidenttiehdokkaan etsimisessä kertoo, että Sdp on historiallisen pahasti sekaisin, arvioi politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.
Presidenttipeli on paljastanut karulla tavalla, että Sdp ei ole kunnossa.

Sdp on nyt sisältä sairas, pahasti.

Eero Heinäluoman kieltäytyminen ehdokkuudesta nostaa esiin toverikunnan eripuran, epäluottamuksen, kaunaisuuden – ja sen, että suunta on totaalisesti hukassa.

Vaikka mitä sanotaan, Sdp:llä ei ole oikeasti hajuakaan, mistä se löytäisi presidenttiehdokkaansa.

Ei minkäänlaista.

Sdp:n ehdokasasettelussa kyse ei ole ainoastaan istuvan presidentin Sauli Niinistön murskaavasta ylivoimasta, vaan nimenomaan Sdp:n sisäisestä riitelystä ja valtapelistä, joka alkoi jo viime syksynä ja jonka hintaa puheenjohtaja Antti Rinne nyt saa maksaa.

Lisäksi kaikki muistavat, miten kävi Paavo Lipposelle viime presidentinvaaleissa. Lipponen houkuteltiin voittamaan vaalit, mutta kukaan ei pannut tikkua ristiin kampanjan eteen, ja lopulta Lipponen nolattiin 6,7 prosentin kannatuksella.

Kuka sellaiseen haluaa?

Ei kukaan.

Tuomioja Niinistön taakse

Joskus harvoin politiikassa tulee tunne, että nyt on kaikki nähty. Sellainen olo tuli eilen, kun Erkki Tuomioja esitti Heinäluoman kieltäytymisen jälkeen, että Sdp menisi Niinistön kansanliikkeen taakse.

Ilmaisut, joilla Tuomiojan näkemystä kommentoitiin Sdp:n kaadereissa, eivät kestä painomustetta. Muutama puhelu paljasti, että Sdp hallitsee myös navanalus- ja genitaalitermistön.

Eli Sdp etsii Tuomiojan puheista huolimatta yhä omaa ehdokasta epätoivon vimmalla. Sellainen on pakko saada.

Kaikki jotka muistavat Sdp:n mahtipäivät, eivät ikinä voineet kuvitella tilannetta, että kukaan ei suostu puolueen presidenttiehdokkaaksi.

Ihan vain nostalgisesti: vielä presidentti Martti Ahtisaaren aikana Sdp:llä oli presidentin, pääministerin ja ulkoministerin paikat, minkä päälle se johti vielä eduskunnan ulkoasianvaliokuntaa. Lisäksi Sdp:llä on hallussaan koko ulkoministeriön virkamiesjohto.

Ja nyt ei löydy edes ehdokasta!

Jutta Urpilainen leikki Sdp:n ehdokkuudella kuin kissa hiirellä, ihme että Rinne ylipäätään missään vaiheessa edes uskoi, että Urpilainen kokemansa jälkeen olisi lähtenyt pelastamaan puoluettaan.

Päinvastoin: Kärsikööt!

Heinäluoma sen sijaan ainakin mietti asiaa. Mutta hän myös tietää, miten Sdp:ssä aina käy. Toverit pyytävät ehdokkaaksi, kukaan ei pane tikkua ristiin kampanjassa ja rökäletappiosta vastuun kantaa vain ja ainoastaan ehdokas itse, koska oli huono.

Heinäluoma ei päässyt edes tähän vaiheeseen.

Hän pohti ehdokkuuttaan viime torstaina Sdp:n eduskuntaryhmässä, mutta ryhmän into ei kattoon noussut. Avoimesti Heinäluomaa tukivat vain Rinne, Urpilainen ja Jukka Gustafsson. Muutama kaipaili omaa ehdokasta ylipäätään.

Suurin osa käänsi selkänsä eikä sanonut yhtään mitään.

Taustalla syksyn riitely

Taustalla on syksyinen riitely, kun Rinne raivasi tietään kyynärpäät pystyssä jatkokaudelle Sdp:n johdossa.

Julkisuuteen vuodettiin, että ryhmäjohtaja Antti Lindtman (sd) piti listaa luottopuhujista, joiden nimet hän toimitti puhemiesneuvostolle. Asiasta nousi valtava äläkkä. Samalla ryvetettiin Lindtmanin lisäksi myös Heinäluoma.

Sitä norsunmuistinen Heinäluoma ei unohda, koskaan.

Heinäluoman ja Rinteen välit tuskin palaavat ennalleen. Rinne pitää Heinäluomaa pelurina, Heinäluoma Rinnettä tuuliviirinä.

– Sosialidemokraattien sukset presidenttiasiassa sojottavat kovin moniin eri suuntiin. Koen, etteivät minun voimani riitä tämän porukan tuomiseen samalle ladulle. Tämä ei siis tunnu minun kupilliselta teetä. Jotain uutta tarvitaan, totesi Heinäluoma tiedotteessaan.

Kyseessä oli v-alkuisella sanalla Rinteelle kohdistettu viesti.

Sdp:n eduskuntaryhmässä kukaan ei luota keneenkään, kaikki istuvat juoksuhaudoissa ja seuraavat miten käy. Luottamusta ei ole edes puoluejohdossa, sillä toinen varapuheenjohtaja Maarit Feldt-Ranta on ”heinäluomalaisia”.

Moni pelkää, että Sdp:n tappion kärsivä presidenttiehdokas saa niskaansa myös mahdollisen maakuntavaalitappion, kun sopivia syyllisiä tarvitaan. Sellaiseksi Sdp on muuttunut.

Solidaarisuudesta ei ole tietokaan.

Paatero ehdokkaaksi?

Sotkun, kyräilyn ja vihanpidon keskellä pitäisi siis löytää presidenttiehdokas ja hymyillä päälle.

Epätoivoinen tehtävä.

Ensinnäkin Niinistön ylivoima musertaa kaikki.

Ilta-Sanomien Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan Niinistön kannatus on 72 prosenttia – Heinäluomalla olisi ollut vain vain kolme.

Kun lisäksi Lasse Lehtinen ilmoitti lähtevänsä suoraan Niinistön taakse ja mm. entinen sttk:lainen merkittävä ay-vaikuttaja Seppo Junttila suosittelee samaa koko puolueelle, eväät ovat vähissä. Liisa Jaakonsaari on kieltäytynyt ehdokkuudesta ja valittanut, että ylipäätään ”parhaat” eli Tuomioja, Lehtinen ja Urpilainen ovat kieltäytyneet.

Heinäluoma lienee kokenut puheet loukkaaviksi.

Ja kuinka toverit tästä eteenpäin?

Sdp:n puoluejohto on koolla tänään ja puoluehallitus torstaina. Hyvät neuvot ovat nyt tarpeen.

Äänestä
  • Verkkosukka voi yllättää...heheheheee.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Verkkosukka voi yllättää...heheheheee.

    Mutta kyllä koukkunokka olisi yliveto!

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Mutta kyllä koukkunokka olisi yliveto!

    Afganistanista tullut kommunistidiplomaatin tytär palatkoon juurilleen takaisin. V..tun punikki!

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Afganistanista tullut kommunistidiplomaatin tytär palatkoon juurilleen takaisin. V..tun punikki!

    Nasima olisi upea pressa- ja houkuttelisi varmaan ulkomailtakin Suomeen väkeä kun pressassamme olisi etelämaalaista ulkonäköä-

    mutta Suomi on niin rasistinen maa että ei taitaisi pärjätä kisassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Afganistanista tullut kommunistidiplomaatin tytär palatkoon juurilleen takaisin. V..tun punikki!

    Nasima nostaa HUOMATTAVASTI Suomen tasoa. Sen todistaa jo sinun kommenttisi.

    Äänestä

Jatkoa.....
Rinne on luvannut, että oma ehdokas tulee, siitä ei voi enää perääntyä.

Mutta kuka? Nyt raavitaan laarin pohjia, ja jäljellä on vain kakkosluokan nimiä, näitä iänikuisia tuulahaataisia. Tuula Haataisen lisäksi mainittu on mm. Miapetra Kumpula-Natri, mutta hänkään ei kuulemma halua mukaan. Piispa Irja Askola?

Jäljelle ei jää kohta kuin se kuuluisa Höntyn Liisa – ellei Sdp hae ehdokastaan työvoimatoimiston listoilta.

Yksi keino selvitä liemestä olisi asettaa Sdp:n puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Sirpa Paatero pelastamaan puolueen maineen rippeet. Paatero on entinen kehitysyhteistyöministeri ja istuu puolustusvaliokunnassa, joten rima väpättäen hän voisi täyttää Sdp:n tuolin presidentinvaalitenteissä.

Tarja Halonenkin saanee vielä soiton puoluejohdolta, mutta vaikka Niinistön suosio repii ex-presidentin kiukkusuonta kuin se kuuluisa Tasmanian peto, hän tuskin lähtee kisaan itseään nolaamaan.

Antti Rinne voi nyt vain toivoa, että syksyllä kaikki on toisin.

Paitsi että tuskin on.

Tilanne voi vielä ajautua siihen, ettei Rinteellä ole kuin yksi ehdokas: hän itse.

Äänestä

Järkyttävää! Oksettavaa touhua

Äänestä
  • Kauheeta!!! Ei kukaan halua afganistanilaista körmynokkaa pressaksi.

    Äänestä

  • VoiVittujenKevät kirjoitti:

    Kauheeta!!! Ei kukaan halua afganistanilaista körmynokkaa pressaksi.

    No ei.

    Äänestä

Tällainen sekava puolue on vaarallinen koko yhteiskunnalle. Yksi esimerkki siitä on jo se, että puolue ehdotti Natsimaa apulaiskaupunginjohtajaksi. Mitä lie vie tuolta pinnan alta pulpahtaakin, se pelottaa. Opportunistit ja epäpätevyys loistaa kun valtarakenteet hajoaa. Kohta pressaehdokkaana on Guzenina tai Halonen.

Äänestä
  • Guzenina olisi myös loistava pressa- mutta sama ongelma kuin Nasimalla- rasistit ei äänestä ulkomaa-nimistä pressaa-

    paitsi Stubbia ...

    Äänestä

Olisi se hienoa kun presidentti Razmyr esittelisi suomalaille sukuaan, tässä isäni ja äitini eli kaksi afganistanilaista ei-työperäistä maahanmuuttajaa jotka eivät ole 25 vuoteen muutakuin elättäneet itsensä suomalaisten veronmaksajien kustannuksella.

Äänestä
  • Mutta YlenAnto käynnistäisi taas aivan sairaan rommutuksen, aivopesun, propagandan Pohjois-Korean, DDR, HölösHyysärin tyyliin.
    Ja hyysärit laskisivat vaalien tulokset.......................................

    Äänestä

presidentin tulee olla syntyperäinen Suomen kansalainen, kyllä tuo on tiedossa myös Kokoomuksessa mutta spämmäävät kuitenkin palstaa varmistaakseen 80 luvun laman arkkitehdille mahdollisimman paljon ääniä. Muistatteko vielä kun tuo Kokoomuksen pikku-ukko piiskasi vähävaraisia?

Äänestä

No se on sitten viimeinen naula Sossujen arkkuun, ääriislamilainen Naima Rasia presidenttiehdokkaaksi, no toisaalta yhtä hullua on ehdotella jotain puolihullua muumimamma Tarja Halosta. Olen aina pitäny Tuomiojaa melkoisena topmppelina, mutta se taitaakin noista hölmäläisistä olla eniten kartalla. Sossut puuhaa suurmoskeijaa ja Marianne Toiviaista Suomen ensimmäiseksi naisimaamiksi, tällaisen skeidan lisäksi. Ja kaiken kauheuden päälle tuo suvakkien parrun imijä kukkahattu poliisi Fobba osoittautuikin ihan tavalliseksi suomalaiseksi poliisiksi, tosin koitti leikkiä niin suvaitsevaista, niin suvaitsevaista, että syyllistyi jopa jakamaa tuomioita oikeuslaitoksen puolesta vaikka ihan tavis poliisi olikin ja nyt vasta on, kadulle vaan vihervassareiden melakoihin pamppua heiluttamaan:)

Äänestä

SDP:llä on pakka sekaisin,se on hyvä jos vihdoin puolue pääsisi kommunismi tavoitteistaan ja alkaisi oikean sosialidemokratian,sekä myös lopettaisi oikeisto aatteiden ajamisen mitä dearien oikeistosiipi tekee ja on tehnyt koko ajan.
SDP on tilassa että oikea sosialidemokratia ajatus on koko puolueessa hukassa,ja se on enemmän kuin huono juttu. Ilman sitä kuka vaan voisi temmeltää ja tehdä mitä vaan tässäkin valtiossa, mikä varmaan vielä tulee ja joku rakentaa massta diktatuurin.

Äänestä

Kukaan demukka ei halua lähteä hakemaan rökäletappiota Niinistöstä. Muut puolueet lähtevät ihan leikkimielellä häviämään. Haavisto lähtee mitaamaan miten pride-väki ja muut pöljät tällä kertaa antavat ääniä homopariskunnalle. Mahtaa Putinia naurattaa?

Äänestä

Sirpassa on sitä jotain ;)...

Äänestä

Aloitus on palstan kokoomustrollin löpinää jota ei kannata noteerata mitenkään.

Äänestä
  • Itse olet ainakin nolannut koko puolueen demaritrollina.

    Äänestä

Kahden prosentin ehdokas.

Äänestä

saisi paljon kannatusta myös persuilta

Äänestä

Kyllä suomen presidentinllä pitää olla suomalaiset juuret. Mihin täällä mennään?

Äänestä

5 vuotta sitten aloitettu ketju mutta voisiko tämä toteutua kun demareilla ei ole vieläkään ehdokasta, eikä kukaan tunnu edes haluavan demareiden ehdokkaaksi?

Vai pitääkö perustuslain mukaan olla syntyperäinen Suomen kansalainen eikä saa omata kaksoiskansalaisuutta?

Äänestä

Hienoa että saadaan joku maahanmuuttotaustainen ehdokas. Kantisjuntteja ollaan jo nähty ja heihin petytty.

Äänestä
  • Mitä mieltä muista demareiden maahanmuuttotaustaisista, kuten Lelu-Rami tai Husu?

    Äänestä

Valitettavasti se ei ole mahdollista, kun kyseinen henkilö ei ole syntynyt Suomessa.

Äänestä

Demareillakin on kuukauden verran aikaa ilmoittaa oma ehdokas, joka sitten valitaan presidentiksi.

Äänestä

Jos Nazimalla ei olisi noin jumalattoman suuri idän koukkunokka, niin sen naama olisi ihan hyvän näköinen. Kelpasi se Jungnerillekin, joka takavuosina kävi Nazimaa höylimässä.

Äänestä

Kukaan ei halua tulla tällä kertaa nolatuksi. Juttaa ei kiinnosta parin prosentin kannatusluvut.

Äänestä
  • Urpilainen on aika helposti yli puhuttavissa millaiseen hommaan ja tekoon tahansa. Aikanaan 2007 Jutan avustajakunta neuvoi, että jos tekee räväkän verkkosukkakuvan iltalehteen, niin sellainen tempaus nostaa puolueen kannatusta.

    Jutta tempaisi verkkosukat päälle ja meni laverille venyttelemään. Puoluen kannatusluvut sen kuin vaan laskivat.

    Äänestä

Mamma Afrikka lie piiloutunut kuningas Salomon kultakaivokseen?

Äänestä

Ensin pitää muuttaa perustuslakia. Presidentin on nimittäin oltava syntyperäinen Suomen kansalainen. Pätevä nainen.

Äänestä

Tulevissa linnanjuhlissa kutsuvieraina Nasiman kaverit, kuten Arabianrannan joulunlapsen pään irtileikkaaja, perheineen, jotka olkkarissa katsoivat telkkua, kun makkarissa setä rauhassa sahaili lapsen päätä irti. Huuto on täytynyt olla melkoinen, mutta mitäpä naisväki pienistä?

Äänestä

Mä ajattelin että Tarja Halonen tulis uudestaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


MullanAllah kirjoitti:

Tätä ollaan kuulemma puuhaamassa SDPn riveissä kaikessa hiljaisuudessa. No, onhan se aivan looginen jatkumo demareiden linjalle. Oksettavaa touhua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu