Populismin kannatus

Hetken jo luulin, että olen demaripalstalla, kun jonossa oli neljä demareita koskevaa kirjoitusta. Sitten ymmärsin, että demarit ovat kepulaisille niin suuri salarakas, etteivät malta olla kirjoittamasta heistä myös Kepua koskevalla palstalla.

Mutta sitten aiheeseen, joka sopii kaikille puolueille ja niiden kannattajille mietittäväksi. Myös niille, jotka eivät kannata pysyvästi mitään puoluetta. Nimittäin populistinen politiikka. Määrittelen sen tässä yksipuolisesti sellaiseksi ajatusmaailmaksi, missä korostetaan kansallista identiteettiä ja päätösvaltaa ja vastustetaan ylikansallista globalisaatioita ja talousliberalismia. Näin määriteltynä se ei ole itse asiassa mitään populismia vaan vaihtoehtoista politiikkaa. Näitä samoja ideologioita esiintyy sekä poliittisen kentän oikealla että vasemmalla laidalla.

Oikeistopopulistit jopa kiistävät ilmastonmuutoksen olemassaolon ja vastustavat sitä hillitseviä toimia. Tavallaan oikeistopopulistit ovat tässä oikeassa. Heillä on nimittäin ilmastonmuutoksen hillitsemään paljon paremmat ja suorastaan ylivertaiset keinot. Se keino on ottaa maailmanlaajuisesti käyttöön oikeistopopulismin protektonistinen politiikka. Sen tehokkaampaa tapaa hoitaa ilmastokysymyksiä ei olekaan kuin taloudellisesta elintasosta luopuminen ja paluu vuosikymmenten takaiseen elintasoon. Sen vuoksi on melko kummallista, että tätä kaikkein ilmeisintä tavoitetta ja vaikutusta ei ole haluttu sanoa julki.

Taloudellinen kasvu ja elintason nousu siinä mitassa kuin se on tapahtunut on mitä suurimmassa määrin globalisaation ja vapaakaupan ansioita. Maailma olisi hurjasti toisennäköinen ilman niitä. Itse olen nähnyt näin vanhempana ihmisenä sen maailman esimerkiksi 1950-luvulla. Se toki tuotti meille kansainvälisiä yleisurheilutähtiä kymmenittäin, kun nuorisolla ei vielä sotien jälkeen ollut paljon muuta tekemistä kuin juosta tyttöjen perässä pihoilla ja metsissä. Sitä varten piti tietysti treenata, ettei jäänyt piirakkaa paitsi. Nämä nuoret varttuivat sitten täyteen ikään 1970-luvulla, jolloin kultamitaleita sateli Suomelle ja kansallinen itsetunto oli koholla.

Kiinan taloudellinen nousu talouden suurvallaksi johtuu lähes pelkästään globalisaatiosta ja vapaakaupasta. Kiina on samalla vetänyt koko muun maailman taloudelliseen huippukasvuun. Talouskasvu on aiheuttanut valtavat määrät hiilidioksidia ja muista saasteita. Globalisaatiosta luopuminen olisi siis erittäin tehokasta ilmastopolitiikkaa. Suorastaan supertehokasta. Siinä sivussa nykynuoriso pääsisi taas näkemään vilahduksen 1950-luvun elintason ihanuudesta. Aika tuottaisi ehkä jälleen uusia supertähtiä suomalaiseen yleisurheiluun.

Globalisaation vastakohta on pritektionismi. Se tarkoittaa juuri sitä, että jokainen valtio huolehtii vain omista asioistaan ja päättää itsenäisesti. Kun jokainen tekee tavallaan, meno on hidasta ja taloudelliset muutokset vähäisiä. Kaikki on hallittua kuten kommunismissa. Eli kaikilla menee sitten tasapuolisemmin huonosti. Globalissation vastustajat ja kansallisen identiteetin korostajat ovat tässä mielessä suuria demokraatteja. He pyrkivät tasa-arvoon heikentämällä elintasoa niin, että kellään ei menisi liian hyvin. Ylevä tavoite.

Itse kuulun niihin itsekkäisiin ihmisiin, jotka ovat kannattaneet globalisaatiota ja siitä myös suuresti hyötyneet ainakin taloudellisesti. Olen asettanut elintason nousun ja hyvän tason suuremmaksi ihanteeksi kuin kansallisen yleisurheilumenestyksen ja muun kansallisen identiteetin korostuksen. Olen epäilemättä tässä kohdin hyvin epäisänmaallinen, kun ajattelen enemmän kansalaisten kuin kansan hyvinvointia.

25

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • S24uomlaineN

      Demareista on hauska kirjoittaa, kun Rinne on tuhoamassa puolueen. Sukset sojottavat jo eri suuntiin.

    • TotuusTuostakin

      Populisti ja populismi on sana, jota itseään muita parempina pitävä kansanosa( niin meillä kuin muualla) on alkanut käyttää siitä osasta kansaa, jota pitää itseään tyhmempinä. Itse kutsun tuota itseään parempina pitävää osaa typerystöksi. Sen edustajana MPP on lähes ideaali. Tyhmä yksinkertainen valtavirran huutelija. Niitä meilläkin piisaa.

      Trumpin vetäytyminen ilmastosopimuksesta on leimattu oikeistopopulismiksi. Kun tarkastellaan Trumpin päätöksen taustoja ja Pariisin sopimuksen tekstiä, Trumpin päätös on mitä rationaalisin ja itse asiassa osoittaa, kuinka sopimuksen puolustajat ovat niitä tuuleen huutelevia populisteja.

      Parisiin sopimuksen mukaan vain ns. kehittyneet maat, EU etulinjassa ja USA, Kanada sekä Australia mukana, ovat sitoutuneet merkittäviin päästövähennyksiin. Kehittyvät maat, mm. Kiina ja Intia, ovat sopimuksessa mukana ilman velvoitetta vähentää päästöjä tai edes rajoittaa päästöjen kasvua.

      Maailman kolmesta suurimmasta päästöjen tupruttajasta siis kaksi saa sopimuksen mukaan jopa lisätä päästöjään, kun taas se kolmas, USA, paitsi että sitoutuu vähentämään päästöjään, on myös määrätty maksamaan kehittyville maille miljarditolkulla vuosittain jotta nämä ryhtyisivät edes johonkin toimiin päästövähennysten eteen. EU:n sitoutumisen myöstä Suomikin saisi ainakin satojen miljoonien, ehkä jopa miljardin laskun näistä samaisista Kiinaan & Intiaan syydettävistä rahoista. Ei ihme jos USA:ssa esiityy kritiikkiä sopimusta vastaan. Populistipölhöt, kuten Mieliidepankki tässä avauksessa, sitten huutavat naama punaisena, kuinka ilmastonmuutoksen olemassaolokin kiistetään.

      Pariisin sopimuksen älyttömin seuraus on se, että rajut päästövähennysvaatimukset EU:lle ja USA:lle siirtävät energiatehokkasta läntistä tuotantoa energiatehottomaan ja päästörajoista vapaaseen Aasiaan, ja kun siihen lisätään vielä kuljetusten hiilijalanjälki, niin globaalit päästöt vain kasvavat. Trump siis teki ilmaston kannalta hyvän työn kun irtautui sopimuksesta, vaikka se poliittisesti saattaa joidenkin mielestä olla väärin sammutettu. Samalla hän säästi kymmeniä miljardeja liittovaltion rahaa vuosittain. Ei olisi hassumpi päätös meilläkään iratautua sopimuksesta ja vaatia aidosti globaaleihin päästörajoituksiin johtavaa sopimusta.

      Tämä on siis yksi esimerkki tämän populismin todellisuudesta. Maahanmuuttokeskustelussa on paljon samanlaista lapsellista uskoa tämän typerystön toimesta, samoin vaikkapa puolustuspolitiikassa jne.

      • Kommenttisi saattaa olla ihan oikeakin, mutta minun kirjoitukseeni vastaat kyllä selkeästi olettaen, että olen jotakin mieltä. Minusta sellainen on kyllä enemmän klassista typerystön tyyliä.

        Ympäristösopimuksissa saattaa ola epäreiluja diilejä. Nyt on vaan niin, ettei Trumpilla tunnu olevan halua tässä mihinkään reilumpaan diiliin, vaan päätavoite on kasvattaa USAn päästömahdollisuuksia suosimalla USAn hiilikaivos- ym. teollisuutta. Itse asiassa Trumpin taustavoimissa on tahoja, jotka ovat kiistäneet koko ilmastonmuutoksen olemassaolon. Tämä kiistäminen vaikuttaa yhtä merkittävältä motivaattorilta kuin epäreiluuskin. Järkeily on siis sitä, että annetaan ilmaston saastua entistäkin enemmän, koska globaalit ilmastosopimukset ovat epäreiluja. Tosi fiksua päättelyä Trumpilta eikö vain? Trumphan ei tässä vain suosi USAn energiatehokasta ja ympäristöystävällistä tapaa vaan avaa portit samalla vähemmän ympäristöystävälliselle tavalle tuottaa energiaa. Jos USA kieltäytyisi vain maksamasta muiden päästöjä mutta pitäisi sopimansa rajoitteet, asia olisi vielä aika lailla ok. Näin ei kuitenkaan ole.

        On naivia vaatia joitakin aidosti globaaleihin päästörajoituksiin johtavaa sopimusta. Tällaiseen kinasteluun menisi vuosikymmeniä ja maapallon keskilämpötilan annettaisiin nousta sinä aikana useita asteita. Ajatus tässä on se, että sopimus on syntynyt ja sen avulla globaaleja päästöjä voidaan hillitä. Ei vielä tarpeeksi, mutta on otettu askel oikeaan suuntaan. Typeryyttä on olla tekemättä mitään, mihin sinun mallisi johtaisi pitkiksi ajoiksi. Siis parempi on edes huono sopimus, jolla on mahdollista hillitä ilmastonmuutosta, kuin ei sopimusta lainkaan.

      • TotuusTuostakin
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kommenttisi saattaa olla ihan oikeakin, mutta minun kirjoitukseeni vastaat kyllä selkeästi olettaen, että olen jotakin mieltä. Minusta sellainen on kyllä enemmän klassista typerystön tyyliä.

        Kirjoituksesi osoittaa hyvin typerystön ajattelun olemattomuuden.

        USA:n päästömahdollisuudet Trumpin sopimusvetäytymisen myötä lisääntyy, se on totta, mutta se mitä USA lisää on pois Kiinan päästöistä, vieläpä niin, että USA:ssa tuotettu tavara syntyy pienemmillä päästöillä kuin Kiinassa. Teknologia on läntisissä maisssa edistyneempää ja toisaalta USA polttaa maakaasua (liuskekaasu), joka on sentään ympäristöystävällisempää kuin Kiinassa polttoaineena käyettävä hiili.

        Kiinassa esim teräksen tuotanto on paljon hiili-intensiivisempää kuin vaikkapa Suomessa. Kun sopimuksin rajataan Suomen päästöjä (tai USA:n) niin teollisuus tässä globaalissa taloudessa, jota hehkutat, menee sinne missä pössyttää saa vapaammin. Samalla kasvavat päästöt globaalisti. Ilmastonmuutoksen kannalta järjetöntä, mutta politiikka on. Vihreää ajattelua kun ei ole liialla logiikalla pilattu, näitä sokeita pisteitä syntyy tuon tuosta.

        Merkittävä tekijä Trumpin vetäytymisen takana on myös se älyllinen epärehellisyys, jota Kanada ja Australia harrastavat sopimukseen "sitoutumisestaan" huolimatta. Australia on avannut uusia hiilikaivoksia ja lisännyt hiilen tuotantoaan merkittävästi. Ei niinkään omaan käyttöön kuin vientiin. Australia siis hyödyntää Kiinaan tai Intiaan energiatehokkaista maista siirtyneen teollisuuden kasvavan energiatarpeen tarjoamalla niille saastuttavaa energiaa. Sama koskee Kanadaa, senkin fossiilisten tuotanto on kasvanut kun vienti vetää. Jos Kiina ja Intia tyytyisivät polttelemaan omia hiilikasojaan, niiden teollisuus hiipuisi aika pian.

        Globaalit päästöt siis kasvavat tuon Pariisin sopimuksen myötä, eivät vähene kuten väität. Eikä sopimus edes hillitse globaaleja päästöjä näiden vapaamatkustajien vuoksi. Askel oikeaan suuntaan otetaan vasta sitten, kun EU ja muut sopimuksen maksajamaat määräävät näissä päästörajattomissa maissa, (joihin USA:kin nyt liittyy) tuotetuille tavaroille ja myös IT palveluille (Intian IT-konesalit nielevät hirvittävästi sähköä jonka maa tuottaa hiilellä) hiiliveron, siis tuontitullin tyyppisen maksun.

      • Mielipidepankki kirjoitti:

        Kommenttisi saattaa olla ihan oikeakin, mutta minun kirjoitukseeni vastaat kyllä selkeästi olettaen, että olen jotakin mieltä. Minusta sellainen on kyllä enemmän klassista typerystön tyyliä.

        Ympäristösopimuksissa saattaa ola epäreiluja diilejä. Nyt on vaan niin, ettei Trumpilla tunnu olevan halua tässä mihinkään reilumpaan diiliin, vaan päätavoite on kasvattaa USAn päästömahdollisuuksia suosimalla USAn hiilikaivos- ym. teollisuutta. Itse asiassa Trumpin taustavoimissa on tahoja, jotka ovat kiistäneet koko ilmastonmuutoksen olemassaolon. Tämä kiistäminen vaikuttaa yhtä merkittävältä motivaattorilta kuin epäreiluuskin. Järkeily on siis sitä, että annetaan ilmaston saastua entistäkin enemmän, koska globaalit ilmastosopimukset ovat epäreiluja. Tosi fiksua päättelyä Trumpilta eikö vain? Trumphan ei tässä vain suosi USAn energiatehokasta ja ympäristöystävällistä tapaa vaan avaa portit samalla vähemmän ympäristöystävälliselle tavalle tuottaa energiaa. Jos USA kieltäytyisi vain maksamasta muiden päästöjä mutta pitäisi sopimansa rajoitteet, asia olisi vielä aika lailla ok. Näin ei kuitenkaan ole.

        On naivia vaatia joitakin aidosti globaaleihin päästörajoituksiin johtavaa sopimusta. Tällaiseen kinasteluun menisi vuosikymmeniä ja maapallon keskilämpötilan annettaisiin nousta sinä aikana useita asteita. Ajatus tässä on se, että sopimus on syntynyt ja sen avulla globaaleja päästöjä voidaan hillitä. Ei vielä tarpeeksi, mutta on otettu askel oikeaan suuntaan. Typeryyttä on olla tekemättä mitään, mihin sinun mallisi johtaisi pitkiksi ajoiksi. Siis parempi on edes huono sopimus, jolla on mahdollista hillitä ilmastonmuutosta, kuin ei sopimusta lainkaan.

        Eiväthän kepulaiset täällä koto-Suomessakaan piittaa ympäristöstään joten saamasi palaute MPP on täysin linjassa Maalaisliitto-Keskustan politiikan kanssa.

    • MPPlleTietoa

      Vahingonilo on sitä aidointa iloa, siitähän tuo demarikirjoitusten tulva kertoo. Kun SDP sen lisäksi, että on asioista pihalla kuin lumiukko, on sisäisestikin sekaisempi kuin koskaan historiansa aikana, niin muissa se herättää hilpeyttä, keskustalaisissa ihan aitoa vahingoniloa. Demarien sukset ovat niin ristissä sisäisesti, ettei hässäkkää selvitä enää mikään. Puolue kutistuu minipuolueidemme joukkoon, ellei nopeita ratkaisuja tehdä.

      Antti Rinne, joka yrittää johtaa SDP:tä, on tuon mainitsemasi populismin yksi pölhöimmistä edustajista. Vappupuhekin oli muiden arvostelua, mitään omaa tai edes työväenliikkeen sinänsä kunniakkaasta historiasta poimittua ei mahtunut mukaan. Kertoo paljon niin puolueen kuin sen johtajan suhtautumisesta peristeisiin työväen arvoihin.

      Rinnettämin pölhömpi populisti, ainakin äänekkäämpi, ja koko maan johtava populisti sen jälkeen kun Soinista ministeri tuli on ollut Ville Niinistö. Kuten pölhöppopulismi usein, Niinistökin on onnistunut suosion kalastelussa tyhjillä puheillaan. Vastuun vihreiden löperistä puheista joutuu ottamaan sitten joku muu, puolue valitsee uuden puheenjohtajan parin viikon kuluttua. Kannatuksen realisointi järkeväksi politiikaksi on mahdoton haaste, joten Rinteen kohtalo odottaa.

    • Käsitteestä populismi sen verran, että sehän ei ole sidottu mihinkään tiettyyn ajattelutapaan tai aatesuuntaan vasemmisto-oikeisto -akselilla, kuten sinä näytät tekevän. Samoin populistit voivat nimenomaan puolustaa globalisaatiota ja vastaavasti vastustaa protektionismia riippuen ajasta, jossa eletään ja mikä on kulloinkin poliittisen ja taloudellisen kanta asiaan suhteessa kansan enemmistöön.

    • Pienviljelijä-tarhuri

      Minusta hyvä että täällä ruoditaan pitkänajan vaikuttajan-myös- sdp:n asioita.
      Jos katsotte sdp palstaa, ei siellä synny keskustelua asioihin. Itse olen puolueena aiempaan sdp:hen ihan tyytyväinen, kun maassa on tehty aikoinaan asioita, jotka kantaa hedelmää nytkin.

      Mutten käsitä, kun puolueen johto annettiin SAK ja Ay liikkeen kaltaisille, ei demokraattisille suunnille, jo puolueen johto siitä kertoo, ihan puheenjohtajaa myöten. Olisi nyt pidetty nämä tahot erillään puolueen päättävistä elimistä.
      Otettu ihan demokraattinen malli, jossa vaikutusmahdollisuuksia, ilman Ay liikkeen hyväksyntää, tai siellä jo asiat päätetty ennakkoon.

      Kuin tämä hallitus aloitti SAK puheenjohtaja sanoi asiaan, joka hallituksen asioita, että esittäkääpä SAK:lle se ensin, he katsoo voiko sitä hyväksyä.
      Ei demokratiaa voi viedä Ay liikkeeseen ensin hyväksyttäväksi.

      Nyt ay liike lietsoo turhaa eripuraa yhteiskuntaan. Varmaan tulee
      lakoillaan esille myös, poliittisilla sellaisilla.

      Sepä siitä !

      Nyt hunajan perään, kun alettu myös yhden 2- kopin hunajatarhuriksi.
      valmistelut jo valmiina, puuttuu enään asukit koppeihin, niitä noutamaan
      tuota pikaa.

      Hyvää päivän jatkoa.

      • KepulaisuuskoTuollaista

        Kaikelle on aikansa, kaikelle on paikkansa.
        SDP;n ruodintaan voi olla hyvä aika, mutta tämä paikka on väärä, ja sen luulisi ymmärtävän hieman heikolla koulutpohjalla olevan pienviljelijänkin.

      • NytmeniPieleen
        KepulaisuuskoTuollaista kirjoitti:

        Kaikelle on aikansa, kaikelle on paikkansa.
        SDP;n ruodintaan voi olla hyvä aika, mutta tämä paikka on väärä, ja sen luulisi ymmärtävän hieman heikolla koulutpohjalla olevan pienviljelijänkin.

        Onnettomalla koulupohjalla oleva on nyt vaan hiljaa siellä. Täällä keskustellaan mistä halutaan, ylläpito hoitelee moderoinnin, tyydy typerys siihen

      • Ketjussa puhutaan asiaa "Johtaja". Pysy siis poissa jos et muuta sanottavaa kuin "Munakarva-Jombesi" keksi.

      • Kokovartalok...pä

        Sinulla munakarvajohtajalla sitä kun ei ole kompetenssia edes kengännauhojen sitomiseen. HOH,HOH,HOO!

    • TuoOliHyvä

      Populisteja on ollut kautta historian. Työväenaatteen nousu perustui populistineen valheeseen kaikesta siitä hyvästä mitä sosialismilla saataisiin aikaan. Nationalismin kukoistus 1930 luvulla oli populismia kansallisvaltioiden erinomaisuudesta. Vihreä ympäristöliike on populismia jossa luonnosta totaalisen vieroittunut kansanosa unelmoi jostain utopistisesta utuisesta Shangri La:sta.

      Talousliberalismia on vahvimmin vastustanut sosialidemokratia, joka perusti oppinsa Kaynesiläiseen valtiokeskeiseen talouteen. Tässä opissa nimenomaan kansallisvaltiot pelastavat talouden taantumilta lisäämällä julkishallinnon menoja työllisyyden turvaamiseksi. Tätä oppia on toteutettu niin tehokkasti, että Suomessakin on jo 60% työllisistä julkisen sektorin palveluksessa. Ei ihme, ettei valtio enää jaksa ylläpitää tuota tuottamattomien armeijaa. Nyt tuota kansallisvaltion oikeutta puolustaa maan sisäistä taloutta nimitetään sosialidemokraattien toimesta oikeistopopulismiksi. Näin ne ajat muuttuvat, ja aatteet elävät.

      • Kyllä nuo Keynesin opit allekirjoittivat myös porvarit aina 1980-luvulle asti. Sen jälkeen maassa on tehty pääosin ei Keynesiläistä talouspolitiikkaa myös SDP vetoisissa hallituksissa. Tämä on tietysti yleismaailmallinen ilmiö.
        Tarkkaan ottaen tuon Keynesiläisyyden ydin oli yhdistää se universaaliin sosiaalipolitiikkaan jonka katsottiin lisäävän kansalaisten ja sitä kautta myös valtion toimintakykyä.

      • Keynesin idea ei ollut lisätä julkishallinnon menoja pysyvästi, vaan ainoastaan taloustaantuman aikana. Kuten Oikeistodemari tuossa osin huomauttaakin, Keynesin ideaa toteuttivat myös valtiot, joissa sosialidemokraatit eivät olleet vallassa, kuten Yhdysvallat. Kaikkiin maihin ei syntynyt keynesiläisestä talouspolitiikasta huolimatta vahvaa julkishallintoa, koska se oli kuten jo totesin, tarkoitettu taloustaantuman lieventämiseen.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Keynesin idea ei ollut lisätä julkishallinnon menoja pysyvästi, vaan ainoastaan taloustaantuman aikana. Kuten Oikeistodemari tuossa osin huomauttaakin, Keynesin ideaa toteuttivat myös valtiot, joissa sosialidemokraatit eivät olleet vallassa, kuten Yhdysvallat. Kaikkiin maihin ei syntynyt keynesiläisestä talouspolitiikasta huolimatta vahvaa julkishallintoa, koska se oli kuten jo totesin, tarkoitettu taloustaantuman lieventämiseen.

        Mutta nimenomaan tuo julkisen sektorin kasvattaminen ei ollut mikään itsetarkoitus vaan sen mainitsemallani tavalla nähtiin lisäävän valtion varallisuutta ja toimintakykyä kansalaisten parantuneen toimintakyvyn johdosta.

      • NäinSeMeneee
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Suomessa sosialidemokraatit jatkoivat keynesiläistä "elvytystä" talouden nousukausinakin, joka taas johti kilpailukyvyn heikkenemiseen, mikä puolestaan korjattiin devalvaatioilla. Tämä oli mahdolista nimenomaan kansallisvaltioihin perustuneessa systeemissä, jossa kullakin valtiolla oli itsenäinen valuutta.

        Sosialidemokraattien johdolla synnytettiin tuon yksipuolisen keynesiläisyyden rinnalle vahva korporatistinen järjestelmä, jossa talouden perusteita koskeva päätöksenteko tehtiin alisteiseksi ei-parlamentaristisille toimijoille, erityisesti ay-liikkelle.

        Niin Keynesiläisyys kuin korporatismikin suomalaisessa muodossa olisi pitänyt romuttaa osana Lipposen hallitusten uudistamispolitiikkaa, ja niinhän Lipponen lupasikin, kuten oheisesta videosta nähdään, työmarkkinareformi piti tehdä hänen johdollaan. Ei ole tehty. Nyt alkaa olla myöhäistä

        https://www.youtube.com/watch?v=Diu6dY6x6sM

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Mutta nimenomaan tuo julkisen sektorin kasvattaminen ei ollut mikään itsetarkoitus vaan sen mainitsemallani tavalla nähtiin lisäävän valtion varallisuutta ja toimintakykyä kansalaisten parantuneen toimintakyvyn johdosta.

        Jokaisessa maassa julkishallinto on järjestetty omalla tavallaan. Koulutussektorilla ei liene suuria eroja valtioiden kesken, mutta esimerkiksi terveydenhoitosektorilla erot ovat suuria. Meillä se on valtaosaltaan muotoutunut julkiseksi ja hallinnoltaan raskaaksi.

      • NäinSeMeneee kirjoitti:

        Suomessa sosialidemokraatit jatkoivat keynesiläistä "elvytystä" talouden nousukausinakin, joka taas johti kilpailukyvyn heikkenemiseen, mikä puolestaan korjattiin devalvaatioilla. Tämä oli mahdolista nimenomaan kansallisvaltioihin perustuneessa systeemissä, jossa kullakin valtiolla oli itsenäinen valuutta.

        Sosialidemokraattien johdolla synnytettiin tuon yksipuolisen keynesiläisyyden rinnalle vahva korporatistinen järjestelmä, jossa talouden perusteita koskeva päätöksenteko tehtiin alisteiseksi ei-parlamentaristisille toimijoille, erityisesti ay-liikkelle.

        Niin Keynesiläisyys kuin korporatismikin suomalaisessa muodossa olisi pitänyt romuttaa osana Lipposen hallitusten uudistamispolitiikkaa, ja niinhän Lipponen lupasikin, kuten oheisesta videosta nähdään, työmarkkinareformi piti tehdä hänen johdollaan. Ei ole tehty. Nyt alkaa olla myöhäistä

        https://www.youtube.com/watch?v=Diu6dY6x6sM

        En sanoisi, että vain sosialidemokraatit. Koko veteraanisukupolvi ryhtyi heti sotien jälkeen rakentamaan maatamme sellaisella vauhdilla, että myöhempiä hirvittää. Parissakymmenessä vuodessa maahamme rakennettiin valtaosa nykyisestä kouluverkosta ja liikenneverkosta, julkinen sairaanhoito, vanhainkodit, päiväkodit ja suurin osa valtion teollisuudestakin. Vasta 1970-luvulta lähtien julkinen rakentaminen alkoi saada taakseen työllisyys- ja muita talouden elvytysperusteita.

      • NäinSeMeneee kirjoitti:

        Suomessa sosialidemokraatit jatkoivat keynesiläistä "elvytystä" talouden nousukausinakin, joka taas johti kilpailukyvyn heikkenemiseen, mikä puolestaan korjattiin devalvaatioilla. Tämä oli mahdolista nimenomaan kansallisvaltioihin perustuneessa systeemissä, jossa kullakin valtiolla oli itsenäinen valuutta.

        Sosialidemokraattien johdolla synnytettiin tuon yksipuolisen keynesiläisyyden rinnalle vahva korporatistinen järjestelmä, jossa talouden perusteita koskeva päätöksenteko tehtiin alisteiseksi ei-parlamentaristisille toimijoille, erityisesti ay-liikkelle.

        Niin Keynesiläisyys kuin korporatismikin suomalaisessa muodossa olisi pitänyt romuttaa osana Lipposen hallitusten uudistamispolitiikkaa, ja niinhän Lipponen lupasikin, kuten oheisesta videosta nähdään, työmarkkinareformi piti tehdä hänen johdollaan. Ei ole tehty. Nyt alkaa olla myöhäistä

        https://www.youtube.com/watch?v=Diu6dY6x6sM

        Yhdessä Keskustan kanssa Punamultahallituksissa.

    • Ilmastonmuutoksen kiistäminen on samanlaista taikauskoa kuin rokotteiden tai ydinvoiman vastustaminen. Olemme siirtyneet aikaan jossa totuus ei välttämättä ole merkitsevin asia.

      • Taikauskolta vaikuttaa ilmastonmuutoksen vakuuttaminenkin, kun alan tiedemiehiltä ei vaadita teorialleen yhtä vakuuttavaa tieteellistä näyttöä kuin humanisteilta ja yhteiskuntatieteilijöiltä. Ei ainakaan mediassa.

      • IlmojaPitelevä

        Ilmasto ei ole muuttunut, ei ainakaan vähään aikaan.

        Jouluna mökilläni oli suojasää, lämpötula 3, viime viikonloppuna mökilläni oli niinikään 3. Ilmasto ei siis ollut muuttunut ollenkaan liki puolessa vuodessa. Vappuna tosin samassa paikassa oli vain 1 aste, ja ainoa kerta näistä kolmesta tarkkailupäivästä kun oli lunta maassa.

        Tähän empiiriseen kokemukseen perustuen ilmastommuutos on hölynpölyä.

      • MaissiPersAUJompeJOHTO
        IlmojaPitelevä kirjoitti:

        Ilmasto ei ole muuttunut, ei ainakaan vähään aikaan.

        Jouluna mökilläni oli suojasää, lämpötula 3, viime viikonloppuna mökilläni oli niinikään 3. Ilmasto ei siis ollut muuttunut ollenkaan liki puolessa vuodessa. Vappuna tosin samassa paikassa oli vain 1 aste, ja ainoa kerta näistä kolmesta tarkkailupäivästä kun oli lunta maassa.

        Tähän empiiriseen kokemukseen perustuen ilmastommuutos on hölynpölyä.

        Tieteelisen tarkasti olet HV asiaa tutkinut ja vetänyt selkeät johtopäätökset :-))

    • RinteenAntti

      Kyllä demarit tarvitsisi nyt populistin joka liimaisi kansaa puolueeseen kärpäspaperin lailla.

      Laari alkaa olla Rintellä tyhjä kun tämä Näkkäläjärvikin jo kieltäytyi. Syvältä siis jo kaavitaan

      http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706072200191637_pi.shtml

      Puolueella on toki vielä joitakin onkaloita tutkimatta, josko se ehdokas vielä löytyy.

      Tällä palstalla muita viihdyttänyt ja miksei joitakuita kiihdyttänytkin Kapi ei ainakaan vielä ole vilahdellut ehdokaskaavailuissa, lähes kaikki muut puolueen listoilla olevat ovat jo kieltäytyneet.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      39
      574
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    9. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      217
      503
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe