Laitetaanpas uusia aloituksia, kun näyttää tyhjänjauhanta jääneen päälle.
Vapaa aihe
Moscowitschi
482
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksei käyhät kasvata vaikka sikoja autotallissa tai parvekkeella?
Siasta tehty kotimakkara on melkein luomua.
Ja sianpäästä tehty siansyltty on suurta herkkua.
Myös kanoja voisi kasvattaa parvekkeella ainakin kesällä
tai kellarikomerossa ainakin kerrostalossa.
Maahanmuuttajat ovat edistyksellisiä koska jokin aikaa sitten olivat
kasvattaneet lammasta verkkokellarissa mutta kateelliset naapurit
ilmiantoivat heidät ja poliisit veivät hyvän lampaan.
Me kyllä kasvatetaan sikoja pihalla ja autotallissa. Se voi olla hyvä tai paha, jos t-iskun tekijä vihaa sikoja sitten on huono, mutta jos se kunnioittaa vahvaa sikaa, sitten se kiertää pelottavan kotihirmun kaukaa.
Koira pitää huolen, että siat saavat olla rauhassa.
Olemme jo hankkineet altaan siolle, kun tulee helteet, siat menevät uimaan.
Montako viikkoa menee, että suomi24-hakutoiminto antaa vaikka tämän päivän aloituksia?
Jos hakee "macron" tai "ranskan president" niin tuleekin jostain toukokuun puolivälistä.