Fundamentalistisillä adventisteilla jotka uskovat SDA Kirkkonsa 28 opinkohtaan on
luja usko
- tulevaan sunnuntai pedonmerkkiin
- Jeesusta koskeviin v. 1844 aikalaskelmiin
- usko adventistisen sapatin autuaaksi tekevään sinettiin
- usko raamatunvastaisesti Ellen White jumalan sanansaattajaksi ja totuuden valoksi
Adventistit eivät usko ja halua tietää mikä on Jeesuksen ylösnousemus päivä.
Adventismi on luokiteltu lahkolaisuudeksi (kultiksi) monissa arvovaltaisissa julkaisuissa.
luja usko
- tulevaan sunnuntai pedonmerkkiin
- Jeesusta koskeviin v. 1844 aikalaskelmiin
- usko adventistisen sapatin autuaaksi tekevään sinettiin
- usko raamatunvastaisesti Ellen White jumalan sanansaattajaksi ja totuuden valoksi
Adventistit eivät usko ja halua tietää mikä on Jeesuksen ylösnousemus päivä.
Adventismi on luokiteltu lahkolaisuudeksi (kultiksi) monissa arvovaltaisissa julkaisuissa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jotkut haksahtavat näihin amerikkalaiseen uususkonnollisuuteen esim. jhw ja sda järjestöjen kavaliin juoniin.
He pitävät omia järjestöjään oikeaoopisimpana omine painotuksineen.
Aloittajan valheet eivät hetkauta.
eivät hetkauta
Ehkä on siedettävää elää, jos todellisuus
ei häiritse mielen pimeyttä.
yes
Hyvä, kun joku on kiinnostunut ns. Ylösnousemuspäivästä - johon on perinnäisopillisesti maalattu tämä sunnuntaipyhäpäivä.
Ylösnousemuspäivä on kokonaisuus Herran kuoleman muistossa - joka ehtoollisena muistetaan Uudessaliitossa. Mutta sapattia ei ole siirretty sunnuntaille, vaan se siirto on laittomuuden yksi osa.
Suomessa saa adventistit "kuraa" niskaansa näitten perinnäisoppilaitten puolelta, jotka ovat sokeutuneet isien oppiin. Mutta, sapattia viettää moni muukin, kuin adventistit. mm. Apostolinen seitsemännen päivä uskovat eri maissa ja he ovat helluntalaisia. Baptisteissa on sapattia viettäviä jne. jne. Mutta, maassamme on eräs kirjoittanut monia kirjoja, on Keijo Lindeman - muistelen, että todennäköisesti helluntalaisena toiminut. Hän on kertonut yhdessä kirjassa Apostolinen seurakunta ja lopunajan eksytys - myös siitä hapatteesta, missä tämä ylösnousemuspäivä- sunnuntalaiset elävät - osa tietämättöyyden ajassa. Mutta, kun uskonpuhdistuksen aika etenee - palataan Apostoliseen aikakauteen raamatunopissa - ollaan tiellä, missä Jumalankansa on yhtä Israelin kanssa vaikka tässä lepopäivässä - Israel- herää ja Jeesuksen tulo on siinä kirjoitusten mukaan lähempänä todellista aikakautta. Jumalalla on yksi kansa.
Mutta, katsotaan tuosta Lindemanin kirjasta tämän sunnuntain -juuret- oppia.
Ehkä näillä veljillä - adventisteilla on raamatullsiempi näky - kuin hapattuneilla. Avatkoon Pyhä Henki sokeitten silmiä.
http://www.kolumbus.fi/gematria/apsrk0.htm
Viikon ensimmäinen päivä
"Ja kun sapatti oli ohi, ostivat Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin äiti, ja Salome hyvänhajuisia yrttejä mennäkseen voitelemaan häntä. Ja viikon ensimmäisenä päivänä he tulivat haudalle ani varhain, auringon noustessa" (Mark.16:1-2).
"Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka" (Ap.t.20:7).
"Mitä tulee keräykseen pyhiä varten, niin tehkää tekin samalla tavoin, kuin minä olen määrännyt Galatian seurakunnille. Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan, ettei keräyksiä tehtäisi vasta minun tultuani. Mutta kun olen saapunut teidän tykönne, lähetän minä ne henkilöt, jotka siihen sopiviksi katsotte, kirjeet mukanaan, viemään teidän rakkaudenlahjanne Jerusalemiin; ja jos asia on sen arvoinen, että minunkin on lähteminen, niin saavat he lähteä minun kanssani" (1.Kor.16:1-4).
Kristikunta viettää perinteisesti viikon ensimmäistä päivää Kristuksen ylösnousemuksen muistopäivänä, jota se UT:n kirjoitusten mukaan onkin. Tässä on kuitenkin otettava huomioon kaksi seikkaa. Ensinnäkin, Raamattu ei missään kohdassa käske tai kehoita meitä viettämään viikon ensimmäistä päivää lepopäivänä sapatin sijaan. Tällainen viikon ensimmäistä päivää lepopäivänä pyhittävä käytäntö ei siis perustu Jumalan Sanaan, vaan on ihmisoppi ja itsevalittu jumalanpalvelus (Kol.2:22-23).
Toiseksi on huomattava, että aivan tarkkaan ottaen sunnuntai ei ole sama kuin viikon ensimmäinen päivä. Viikon ensimmäinen päivä alkaa lauantai-iltana ja päättyy sunnuntai-iltana, mutta sunnuntai alkaa ja loppuu noin kuusi tuntia myöhemmin puolenyön aikaan, roomalaisen käytännön mukaan. Myöhemmin tarkastelemme sitä, että Messias mitä ilmeisimmin nousi kuolleista viikon ensimmäisen päivän alkaessa lauantai-iltana, oltuaan haudassa kolme päivää ja kolme yötä. Tämän perusteella on ilmeisesti niin, että sunnuntaita tarkalleen ottaen ei voida viettää Kristuksen ylösnousemuspäivänä, koska se tapahtui lauantai-iltana, viikon ensimmäisen päivän alkaessa.
Alkuseurakunnan päivinä viikon ensimmäistä päivää, erityisesti sen iltaa, vietettiin uskovien kokoontumispäivänä ja leivänmurtopäivänä. Paavalin matkakertomus osoittaa, että uskovat kokoontuivat Trooaassa viikon ensimmäisen päivän iltana eli lauantai-iltana murtamaan leipää eli ehtoollista viettämään (Jos he olisivat kokoontuneet sunnuntai-iltana, niinkuin monet ovat virheellisesti ymmärtäneet, olisi leivän murtaminen silloin jäänyt maanantain eli viikon toisen päivän puolelle, koska Paavali puhui yli puolenyön ja vasta sitten mursi leipää uskovien kanssa; katso: Ap.t.20:7-11). Siihen, että juuri tuo ilta oli sopiva leivänmurtoilta, on ainakin kaksi taustatekijää. Ensinnäkin, perinteisesti sapatin päättyessä ja viikon ensimmäisen päivän alkaessa (kun kolme keskivahvaa tähteä on tullut näkyviin taivaalle), lauantai-iltana, juutalaiset viettävät sapatin päättämisseremonian, Havdalan (Havdala merkitsee erottamista; sapatti ja viikon ensimmäinen arkipäivä erotetaan tällä seremonialla), rukouksineen joko kotona tai synagoogassa kokoontuneena. Toisekseen, viikon ensimmäisen päivän ilta on mitä ilmeisimmin Messiaan ylösnousemuksen hetki ja siksi oli sopivaa viettää tätä iltaa uskovien kokoontumiseen ja leivänmurtoon.
Viikon ensimmäinen päivä oli myöskin yhteinen keräyspäivä Jerusalemin pyhiä varten (Room.15:25-27
Viikon ensimmäinen päivä oli myöskin yhteinen keräyspäivä Jerusalemin pyhiä varten (Room.15:25-27). Kukin laittoi silloin kotonaan jotakin talteen, menestymisensä mukaan, sitä varten, että uskovien lähetystö voisi viedä pakanauskovien rakkaudenlahjan Jerusalemin köyhyydessä eläville pyhille.
Mistä sunnuntai on peräisin?
"Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi" (Dan.7:25).
Sunnuntain historia alkaa itse asiassa jo Baabelin valtakunnan ja Baabelin tornin ajoilta. Raamattu kertoo meille, kuinka maailman ensimmäinen valtias, Nimrod, rakensi Baabelin (1.Moos.10:8-12). Sinearin lakeudelle rakennettiin myös Baabelin torni, maailman ensimmäisen väärän jumalanpalvelusjärjestelmän keskuspaikka, jota johti Nimrodin puoliso Semiramus (1.Moos.11:1-9). Semiramus kehitti uskonnollisen järjestelmän, Baabelin uskonnon, jonka symbolina oli Semiramus-äiti Tammus-lapsi käsivarsillaan. Historiallisten tietojen mukaan Semiramus korotti itsensä taivaan kuningattareksi, jonka kautta tuli pelastus ja elämä. Uskontoon kuului puhdistus synneistä veden vihmonnan kautta (lapsikasteopin alku). Kuoleman jälkeen seurasi puhdistus synneistä tulessa (kiirastuliopin alku). Baabelin uskontoon kuului myös taivaan kuningattaren ja hänen poikansa Tammuksen palvonta mm. aurinkoa kumartamalla, koska auringosta tuli Tammuksen symboli (tarkastelemme asiaa vielä tarkemmin myöhemmin).
Tämä Baabelin uskonto levisi ympäri maapallon eri kulttuureihin ja kansoihin. Nimet vaitelivat eri kulttuureissa, mutta äiti-lapsi asetelma ja auringon palvonta pysyi samana. Iisebelin aikana Baabelin uskonto turmeli Israelin kansaa Baalin ja Astarten palvontana ja Jahve vihastui kansaansa, jossa taivaankuningataroppi ja Tammuksen palvonta sekä auringon kumartaminen olivat saaneet aikaan luopumuksen Jahvesta, Israelin Jumalasta (1.Kun.16:29-34; Jer.7:17-20; 44:15-30; Hes.8:14-18).
Ilmestyskirjassa on varoitus Tyatiiran seurakunnalle, että se sietää Iisebeliä, väärää profeettaa, joka turmelee monien uskon (Ilm.2:18-29). Varoitus ei ollut turha, sillä Baabelin uskonnon luopumus tuli myös uuden liiton Jumalan seurakuntaan. Jeshuan kuoleman, ylösnousemuksen, taivaaseenastumisen ja Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen seurakunta oli puhdas ja noudatti kaikessa Jumalan Sanaa ja Tooran käskyjä, apostolien valvoessa seurakuntia. Apostolien kuoltua laittomuuden salaisuus pääsi vaikuttamaan ja tekemään työtään (2.Tes.2:1-12). Hajaannus, oppiriidat, luopumus ja harhaopit alkoivat vaikuttaa uskovien keskuudessa. Ratkaisevimmat tapahtumat olivat 300-luvulla, kun keisari Konstantinus Suuri tuli valtaan. Hän nosti kristinuskon suosituimmuusasemaan, tehden siitä tasavertaisen uskonnon muiden pakanauskontojen kanssa, joita oli Rooman valtakunnassa. Myöhemmin kristinuskosta tuli Rooman imperiumin valtionuskonto ja alkoi katolisen kirkon historia.
Pakanalliset roomalaiset, jotka olivat tottuneet harjoittamaan Baabelista alkanutta uskontoa, joka oli heidän keskuudessaan mm. Mitras-kultin nimellä ja Saturnaalia-juhlana, palvoivat aurinkoa, kuuta, muita planeettoja ja epäjumalia. Jotta pakanalliset roomalaiset saataisiin omaksumaan uusi voimallinen "kristinusko", tehtiin kompromissejä raamatullisen kristinuskon ja Rooman pakanuuden uskontojen välillä. Tuolloin sai alkunsa roomalaiskatolinen uskonto, joka on sekoitus raamatullista kristinuskoa ja Baabelin tornista alkanutta kulttia. Semiramus-Tammus asetelman tilalle tehtiin neitsyt-Maria-Jeesus-lapsi asetelma. Maria korotettiin taivaan kuningattareksi, jonka kautta tulee pelastus ja elämä sekä vastaus rukouksiin. Alettiin viettää juhlapäiviä Marialle ja palvomaan pyhimysten kuvia. Tammuksen syntymäpäivästä keskitalvella, joulukuun 25. päivänä, tehtiin Kristuksen syntymäjuhla. Raamatullisen juutalaisen pääsiäisen sijaan Nikean kirkolliskokouksessa 325 jKr. otettiin roomalainen pääsiäinen, Konstantinuksen johdolla. Näin Rooman pedon sarvi teki työtään Danielin profetian mukaisesti.
Kun tämä Rooman pedon sarvi muutteli aikoja ja Jumalan Tooran käskyjä, ei luonnollisesti Jumalan antama lepopäivä, sapatti, saanut olla rauhassa. Viikon seitsemäntenä päivänä ollut lepopäivä, sapatti, siirrettiin viikon ensimmäiselle päivälle, sunnuntaille eli aringon päivälle, koska roomalaiset olivat tottuneet palvomaan aurinkoa Mitras-kultissaan ja viettämään auringon päivää. Kehityksen kulun historiasta kertoo osuvasti Kööpenhaminan yliopiston kirkkohistorian professorin Fredrik Nilsenin kirjoittama Kristillisen kirkon historia I, jonka suomeksi on toimittanut ja täydentänyt Jaakko Gummerus (painettu Otavan kirjapainossa 1913):
"Toisen vuosisadan kuluessa tuli kristittyjen tavaksi kutsua kokouspäivää Herran päiväksi. Kun uskon puolustajat pakanoille aiotuissa kirjoissaan joitakin kertoja käyttivät nimitystä 'auringon, Helioksen päivä', koettivat he kaikin tavoin vältää väärinkäsitystä. Niinpä Tertullianus sanoo, että kristityt pyhittävät auringon päivän ilolla aivan toisesta syystä, kuin auringon palvelijat, ja Justianus marttyyri selittää tämän päivän nimen viittaamalla maailman luomisen alussa tapahtuneeseen pimeyden karkoittamiseen ja Kristuksen nousemiseen haudasta. Vasta Konstantinuksen aikana kristityt käyttivät yleisesti nimeä auringonpäivä. Toiset päivät he tavallisesti merkitsivät lukusanoilla; 2. 3. jne. Pakanallisia, kiertotähtien mukaisia nimiä kartettiin. (sunnuntai, maanantai) Kahdella päivällä oli kuitenkin erityinen nimi. Perjantaita kutsuttiin usein valmistuksen päiväksi ja lauantaita sapatiksi. Oli yksityisiä, juutalaisyntyisiä kristittyjä, jotka edelleenkin pyhittivät sapatin, joko yksinään tai sunnuntain ohella. Ja keisarikirkon aikana tuli lauantaistakin pyhäpäivä useissa kreikkalaisissa ja syyrialaisissa seurakunnissa. Se seikka, että koko Israelin vanha lepopäivä oli sunnuntain aatto, se arvattavasti sai useita kristittyjä pyhittämään sapatinpäivän iltaa. Mutta turhaan saa kolmen ensimmäisen vuosisadan kirjallisuudesta etsiä yhtäkään ainaa lausuntoa, joka tukisi käskyn soveltamista sunnuntain pyhittämiseen, mikä myöhempinä aikoina on tullut niin yleiseksi" (lainaus sivulta 173).
"Eräs Krysostomoksen aikalainen sanoo sapattia ja sunnuntaita kauniiksi kaksivaljakoksi. Konstantinuksen jälkeisinä aikoina oli nimittäin sunnuntain ohella lauantai suuressa määrin saanut pyhäpäivän luonteen. Monin paikoin oli kielletty paastoamasta lauantaina. Orjien piti saada levätä ja jumalanpalvelusta pidettiin ja pyhiä kirjoituksia luettiin. Sapatin pyhittämisen sunnuntain ohella todistaa, ettei kristittyjen mieleen vielä ollut johtunut soveltaa kolmatta käskyä sunnuntaihin. Konstantinus oli kuitenkin jo. v. 321 julkaissut lain, joka teki auringon kunnianarvoisen päivän kaikkien tuomarien ja kaupunkilaisten käsityöläisten lepopäiväksi" (lainaus sivulta 324).
Edellä olevat kirkkohistorian lainaukset ja monet muutkin kirjalliset tietolähteet yhtäpitävästi todistavat, että Konstantinus v. 321 jKr. teki sunnuntaista eli auringonpäivästä lepopäivän. Laodikean kirkolliskokous määräsi v. 364: "Kristittyjen ei tule olla juutalaisten mukaisia ja olla toimettomia, vaan heidän tulee erikoisesti kunnioittaa, ja ollen kristittyjä, jos mahdollista, olla tekemättä mitään työtä sinä päivänä. Jos heidät havaitaan seuraavan juutalaisuutta, heidät tulee sulkea Kristuksesta".
Sunnuntain eli auringonpäivän pyhittämiseen sapatin asemesta liittyy myös jo ensimmäisten vuosisatojen aikana esiintullut antisemistismi, viha juutalaisia, Kristuksen murhaajia kohtaan, niinkuin heitä on haukuttu kautta vuosisatojen. Pakanakristikunta halusi erottautua kokonaan kirotuista juutalaisista (samalla myös kristinuskon raamatullisista juutalaisista juurista) ja myöskin sentähden luopui juutalaisten sapatista ja otti auringon päivän eli sunnuntain tilalle. Kesti kuitenkin monia vuosisatoja, ennenkuin sapatti jäi pois kristtyjen käytännöstä ja
Kesti kuitenkin monia vuosisatoja, ennenkuin sapatti jäi pois kristtyjen käytännöstä ja sunnuntai pääsi lopullisesti voitolle. Siksi tarvittiin monien kirkolliskokousten päätökset asiaa vahvistamaan.
Historia alkoi siis v. 321, jolloin Konstantinus teki auringonpäivästä eli sunnuntaista lepopäivän. Laodikean kirkolliskokous sulki 364 sapatin pyhittäjät Kristuksen ulkopuolelle. Itä-Rooman keisari Leo I:sen laissa kiellettiin maataloustyöt sunnuntaina. Maconin synodi kielsi v. 585 peltotyöt sunnuntaina ja se vahvistettiin Chalonsin synodissa v. 649. Bonifacen synodi antoi määräyksiä sunnuntain pyhittämiseksi v. 680 ja samoin Frankfurtin synodi v. 794. Rooman synodi v. 826, Pariisin synodi v. 829 ja paavi Leo IV:en aikana määrättiin kirkolliskokouksessa v. 853 jKr., että sunnuntaita oli noudatettava "Herran päivänä".
Näin Rooman pedon sarvi (keisarinistuin ja sitä seurannut paavinistuin) on muuttanut sapatin, Jumalan antaman lepopäivän, viikon seitsemänneltä päivältä sunnuntaille eli auringon päivälle. Sapatin ja samalla vuorokausien vaihtuminen on muutettu auringonlaskusta keskiyölle. Voidaan sanoa, että lähes koko ns. kristillisessä maailmassa 800-luvulta alkaen, Rooman pedon sarvi on saanut sunnuntain lepopäiväksi sapatin tilalle. Ainoastaan Israelin kansa ei ole noudattanut Rooman pedon sarven määräystä, sillä juutalaiset (muutamaa Baabelin valheen sokaisemaan juutalaista lukuunottamatta) pyhittävät edelleen sapatin lepopäivänä, kuten he ovat tehneet sitä vuosituhansien ajan Jumalan Tooran säädöksien mukaan.
Eli näin. On hyvä meidän Suomen uskovaitten, jotka harhailevat perinnäissääntöjen ja isien oppien metsiköissä nähdä Valoa - että voisivat tehdä parannusta siitä, mikä tekee tyhjäksi perinnäisopein Jumalan Sanan.
Raamattu ei missää käske sunnuntailaiseksi - sillä se juuri tekee tyhjäksi raamatullisen sanoman, että Luoja - joka loi taivaan ja maa - on kaiken tämän takana ja siksi myös pelastus on Jumalan työ.
Eli uskovaisuudessa kuka on kuuliainen Jumalan kirjoituksille, ei kumarra sunnuntaikäsitteissä ja tee tyhjäksi Jumalan sanaa, kun se on niin perinteisesti opetettu.
Vaan hän on kuuliainen Luojalle, ja kumartaa Häntä, joka on luonut taivaan ja maan.
Tästä juuri Lindemankin kirjoittaa.
Mutta, hyvä näin, että adventisit todistavat uskossaan Luojan Raamatullista sanomaa ja saa näin aikaiseksi tällaisia aloituksia - joiden kautta päästään syventymään lopunajan eksytykseen, mistä se parannus lähtee - eli sunnuntainkin PYHITYS - hapate.
"Evoluutio" mikä evoluutio! Todistelitpahan juuri uskonnon "evoluutiosta".
Sinulla nyt näyttää joka paikassa kummittelevan tuo evoluutio. Ei tuossa ollut kysymys mistään evoluutiosta vaan paremminkin exoduksesta. Paluusta alkuperäisille, juutalaisille juurille.
"Mutta, katsotaan tuosta Lindemanin kirjasta tämän sunnuntain -juuret- oppia.
Ehkä näillä veljillä - adventisteilla on raamatullsiempi näky - kuin hapattuneilla. Avatkoon Pyhä Henki sokeitten silmiä."
===========0
Juutalaisille Jumalan antaman lain mukaan sapatti oli viikon viimeinen päivä, ja se oli varmaan meidän kalenterin mukaan lauantai, päättyen lauantai-iltaan. Tällöin Jeesuksen ristinkuolema tapahtui meidän kalenterin mukaan keskiviikkona. (Jeesus oli haudassa 3 päivää ja 3 yötä).
"Ja kun sapatti oli ohi, ostivat Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin äiti, ja Salome hyvänhajuisia yrttejä mennäkseen voitelemaan häntä. Ja viikon ensimmäisenä päivänä he tulivat haudalle ani varhain, auringon noustessa" (Mark.16:1-2).
---------------------
Adventistit pitävät lauantaita sapattina, mutta kyseenalaistan pystyvätkö he myös täyttämään sapattilain - ja jos pystyvät, niin mitä jos muissa Mooseksen 10 käskyissä tulee horjumista.
Elämme Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen jälkeisessä armonajassa ja minä olen käsittänyt tämän sapatin/lepopäivän niin, että on tärkeää erottaa yksi päivä viikosta erityiseksi lepopäiväksi. Minulla se on sunnuntai. Kristitty elää yksin armosta, lakia hän ei pysty täyttämään, Kristus täytti sen puolestamme.
Olet väärässä. Jumala ei anna ihmiselle oikeutta päättää mikä päivä on sapatti.