Monet merkit viittaavat nyt siihen, että Suomi on palaamassa punamultahallitusten ja kansanrintamahallitusten aikakauteen. Tämä tarkoittaa nyt nähtyä vasemmistolaisempaa politiikkaa ja pyrkimystä syrjäyttää Kokoomus pitkäkestoiseen paitsioon.
Keskustan politiikassa tapahtui selvä suunnanmuutos, joka voidaan päivätä vappuun vuonna 2001. Eero Heinäluoma piti tuolloin opettavaisen vappupuheen Kirkkonummella. Kepun satraapit olivat tarkkoina ja panivat puheen sanoman korvansa taakse. Viimeistään siitä alkoivat muurit nousta kohisten Esko Ahon eteen. Syynä oli tietysti Ahon sitoutuminen työreformiin.
Vasemmistolaisen kepulaisen Anneli Jäätteenmäen nosto puheenjohtajaksi oli tarkoitettu viestiksi demareille: "Kyllä me teitä demareita rakastamme ja teidän kanssa tahdomme liittoon". Presidentti Halonenkin sädehti tyytyväisenä niin kauan kun kaikki luisti hyvin. Jäätteenmäen suuri virhe oli intohimoinen pyrky keinolla millä hyvänsä pääministeriksi. Jäätteenmäki kaatui valehteluun ja vippaskonsteihin. Keskustalla oli kuitenkin tarve markkinoida heti demareilla "rehellisintä mitä meiltä löytyy" eli Matti Vanhasta. Pian Vanhanen ilmoittikin olevansa yhteistyön mies ja lopettavansa demareiden turhanpäiväisen haastamisen. Summa summarum: Keskusta on ilmituonut suuren halunsa punamultakauteen ja tekee mitä vaan sen eteen.
SDP:ssä Paavo Lipponen on ollut Kokoomuksen ja oikeistolaisemman politiikan toivo. Lipponen ei ole suostunut hyljeksimään Kokoomusta ja sen kakkua kasvattavaa talouspolitiikkaa. Lipposen ja Kokoomuksen yhteistyön ohjenuorana on ollut taloudellisen toimeliaisuuden lisääminen ja siihen kuvioon tulonjakopolitiikka istuu huonosti.
SDP on menossa Heinäluoman mukana vasemmalle. Näin vahvasti uskon. Heinäluoma on ay-liikkeen mies, vaikkei mikään hurmoksellinen työväenaatteen kannattaja. Hän on reaalipoliitikko, mutta ay-liikkeet odotukset hänen suhteensa ovat suuret. Ei hän voi pettää ay-liikkeen toiveita, sillä silloin ay-liikkeen itsensä nostaman miehen tie puheenjohtajana voi jäädä torsoksi. SDP:ssä on ollut muutenkin vasemmalla laidalla hinkua aatteellisempaan politiikkaan.
Tässä käy niin, että jo seuraavissa vaaleissa asetelma tulee olemaan SDP vastaan Kokoomus, aivan kuten kunnallisvaaleissa. Taistellaan kaupunkilaisäänistä, sillä ne ovat lähes ainoita mistä voi taistella, kun maaseutu on läänitetty Kepulle. Tämä taistelu etäännyttää SDP:tä entisestään Kokoomuksesta. SDP:kin ryhtyy Keskustan tapaan aktiivisesti tavoittelemaan punamulta- ja kansanrintamahallitusyhteistyötä. Se takaa kummallekin punamultapuolueelle vallan. Kepu tuskin toiste tekee Jäätteenmäen virhettä pyrkiessään pääministeripuolueeksi. Keskustalla kelpaa jatkossa apupuoleenkin paikka, kunhan yhteistyön jatkuvuus on vaan taattu.
Keskusta pääseen myös tällä suuntauksella harjoittamaan sille tyypillistä poliittista peliä. Se jättää Kokoomusvaihtoehdon avoimeksi, vaikka tämä vaihtoehto on sille politiikan sisällön vuoksi toissijainen. Tällä Keskusta pystyy kiristämään SDP:tä hallitusneuvotteluissa. Kokoomukselta Kepu voikin jo sitten vaati suoranaista kynnysrahaa hallitukseen pääsemiseksi. Keskustalla on silloin varaa vaatia hyvinkin korkeita (maatalous-) ja aluepoliittisia satsauksia. Ennen muuta vaatimukset ovat aluepoliittisia, koska maataloudessa on omat aaminsa. Maatalouden etuja pyritään ajamaan aluepolitiikan kautta niin paljon kuin se on mahdollista.
SDP:n kanssa Keskustan tavoite on palata perinteiseen sulle mulle tulonjakopolitiikkaan. Kokoomukselle Keskusta asettaa kynnysrahan, jonka jälkeen politiikka voi näennäisesti näyttää ihan muulta. Keskustalla ei liene suuria vaikeuksia hyväksyä myös Vasemmistoliitto mukaan hallituksiin, koska sen mukanolo vahvistaa aluepoliittisia painotuksia.
Kokoomuksen näkymät eivät ole mielestäni tässä kuviossa hääppöiset. Se joutuu nyt tekemään tosissaan töitä sen eteen, että oma poliittinen vaihtoehto saataisiin näyttämään uskottavalta kansalaisten silmissä. Mauno Koivisto ja Paavo Lipponen ymmärsivät kokoomuslaisen politiikan taloudelliset painotukset. Tällaisia varteenotettavia poliitikkoja ei nyt näytä olevan SDP:ssä. Tai siis Lipposen luopuessa.
Vihreät tullaan myös sysäämään oppositioon. Erityisesti Keskusta inhoaa Vihreitä, joten pitää olla melkoinen hätätila, että Vihreät pitäisi ottaa mukaan. Oppositossa Kokoomus ja Vihreät ovat kaiken lisäksi sen verran eriseuraisia, että se heikentää opposition voimaa.
Tulonjakopolitiikka on lyhyjänteistä politiikkaa. Siinä ei pyritä varmistamaan sitä, että jaettavaa on myös jatkossa. Tulonjakopolitiikka haluaa vain pitää jakosuhteet samoina. Tämä hyvinvointivaltio- ja sosiaalivaltiomalli on kansalaisten keskuudessa suosittua. Se on ymmärrettävää, koska se luo utopian perusturvallisuudesta. Sen vuoksi näen liki mahdottomana Kokoomuksen tehtävän yrittää murtaa tämä utopia. Ainoa tie murtaa se on kurjistuminen. Jaettava vähenee niin radikaalisti tai jakajien määrä suurenee, että se alkaa tuntua ja näkyä.
Turvallisuus- ja tasa-arvohakuinen jakopolitiikka on sinänsä hyvä asia. Monet tutkimukset osoittavat, että tuloerojen suuruudella ja taloudellisella kasvulla on negatiivinen korrelaatio. Toisin sanoen pienet tuloerot aikaansaavat parhaan taloudellisen kasvun.
Silti ei voida lähteä vain siitä, että tuloeroja vähennetään. Samanaikaisesti pitäisi myös vähentää taloudellisesti kannattamatonta toimintaa. Keskustan aluepolitiikka tuo muassaan tämän kannattamattomuuden aspektin. Kyse ei ole silloin tuloerojen tasaamisesta, vaan siitä, että toimettomille jaetaan rahaa. Suositaan toimettomuutta, kun pitäisi suosia tulojen tasaamista. Haja-asutusalueille ei yksinkertaisesti synny kannattavaa taloudellista toimintaa, vaikka mitä tehtäisiin. Suosiessaan tällaista kannattamattomuutta Keskusta on tulonjakopuolueena paljon vaarallisempi kuin SDP. SDP:n tulonjakomalli lähtee siitä, että kannattavan taloudellisen toiminnnan lisäarvoa jaetaan. Siinä on suuri ja merkittävä ero Kepun ajamaan tasaukseen.
Keskustan politiikassa tapahtui selvä suunnanmuutos, joka voidaan päivätä vappuun vuonna 2001. Eero Heinäluoma piti tuolloin opettavaisen vappupuheen Kirkkonummella. Kepun satraapit olivat tarkkoina ja panivat puheen sanoman korvansa taakse. Viimeistään siitä alkoivat muurit nousta kohisten Esko Ahon eteen. Syynä oli tietysti Ahon sitoutuminen työreformiin.
Vasemmistolaisen kepulaisen Anneli Jäätteenmäen nosto puheenjohtajaksi oli tarkoitettu viestiksi demareille: "Kyllä me teitä demareita rakastamme ja teidän kanssa tahdomme liittoon". Presidentti Halonenkin sädehti tyytyväisenä niin kauan kun kaikki luisti hyvin. Jäätteenmäen suuri virhe oli intohimoinen pyrky keinolla millä hyvänsä pääministeriksi. Jäätteenmäki kaatui valehteluun ja vippaskonsteihin. Keskustalla oli kuitenkin tarve markkinoida heti demareilla "rehellisintä mitä meiltä löytyy" eli Matti Vanhasta. Pian Vanhanen ilmoittikin olevansa yhteistyön mies ja lopettavansa demareiden turhanpäiväisen haastamisen. Summa summarum: Keskusta on ilmituonut suuren halunsa punamultakauteen ja tekee mitä vaan sen eteen.
SDP:ssä Paavo Lipponen on ollut Kokoomuksen ja oikeistolaisemman politiikan toivo. Lipponen ei ole suostunut hyljeksimään Kokoomusta ja sen kakkua kasvattavaa talouspolitiikkaa. Lipposen ja Kokoomuksen yhteistyön ohjenuorana on ollut taloudellisen toimeliaisuuden lisääminen ja siihen kuvioon tulonjakopolitiikka istuu huonosti.
SDP on menossa Heinäluoman mukana vasemmalle. Näin vahvasti uskon. Heinäluoma on ay-liikkeen mies, vaikkei mikään hurmoksellinen työväenaatteen kannattaja. Hän on reaalipoliitikko, mutta ay-liikkeet odotukset hänen suhteensa ovat suuret. Ei hän voi pettää ay-liikkeen toiveita, sillä silloin ay-liikkeen itsensä nostaman miehen tie puheenjohtajana voi jäädä torsoksi. SDP:ssä on ollut muutenkin vasemmalla laidalla hinkua aatteellisempaan politiikkaan.
Tässä käy niin, että jo seuraavissa vaaleissa asetelma tulee olemaan SDP vastaan Kokoomus, aivan kuten kunnallisvaaleissa. Taistellaan kaupunkilaisäänistä, sillä ne ovat lähes ainoita mistä voi taistella, kun maaseutu on läänitetty Kepulle. Tämä taistelu etäännyttää SDP:tä entisestään Kokoomuksesta. SDP:kin ryhtyy Keskustan tapaan aktiivisesti tavoittelemaan punamulta- ja kansanrintamahallitusyhteistyötä. Se takaa kummallekin punamultapuolueelle vallan. Kepu tuskin toiste tekee Jäätteenmäen virhettä pyrkiessään pääministeripuolueeksi. Keskustalla kelpaa jatkossa apupuoleenkin paikka, kunhan yhteistyön jatkuvuus on vaan taattu.
Keskusta pääseen myös tällä suuntauksella harjoittamaan sille tyypillistä poliittista peliä. Se jättää Kokoomusvaihtoehdon avoimeksi, vaikka tämä vaihtoehto on sille politiikan sisällön vuoksi toissijainen. Tällä Keskusta pystyy kiristämään SDP:tä hallitusneuvotteluissa. Kokoomukselta Kepu voikin jo sitten vaati suoranaista kynnysrahaa hallitukseen pääsemiseksi. Keskustalla on silloin varaa vaatia hyvinkin korkeita (maatalous-) ja aluepoliittisia satsauksia. Ennen muuta vaatimukset ovat aluepoliittisia, koska maataloudessa on omat aaminsa. Maatalouden etuja pyritään ajamaan aluepolitiikan kautta niin paljon kuin se on mahdollista.
SDP:n kanssa Keskustan tavoite on palata perinteiseen sulle mulle tulonjakopolitiikkaan. Kokoomukselle Keskusta asettaa kynnysrahan, jonka jälkeen politiikka voi näennäisesti näyttää ihan muulta. Keskustalla ei liene suuria vaikeuksia hyväksyä myös Vasemmistoliitto mukaan hallituksiin, koska sen mukanolo vahvistaa aluepoliittisia painotuksia.
Kokoomuksen näkymät eivät ole mielestäni tässä kuviossa hääppöiset. Se joutuu nyt tekemään tosissaan töitä sen eteen, että oma poliittinen vaihtoehto saataisiin näyttämään uskottavalta kansalaisten silmissä. Mauno Koivisto ja Paavo Lipponen ymmärsivät kokoomuslaisen politiikan taloudelliset painotukset. Tällaisia varteenotettavia poliitikkoja ei nyt näytä olevan SDP:ssä. Tai siis Lipposen luopuessa.
Vihreät tullaan myös sysäämään oppositioon. Erityisesti Keskusta inhoaa Vihreitä, joten pitää olla melkoinen hätätila, että Vihreät pitäisi ottaa mukaan. Oppositossa Kokoomus ja Vihreät ovat kaiken lisäksi sen verran eriseuraisia, että se heikentää opposition voimaa.
Tulonjakopolitiikka on lyhyjänteistä politiikkaa. Siinä ei pyritä varmistamaan sitä, että jaettavaa on myös jatkossa. Tulonjakopolitiikka haluaa vain pitää jakosuhteet samoina. Tämä hyvinvointivaltio- ja sosiaalivaltiomalli on kansalaisten keskuudessa suosittua. Se on ymmärrettävää, koska se luo utopian perusturvallisuudesta. Sen vuoksi näen liki mahdottomana Kokoomuksen tehtävän yrittää murtaa tämä utopia. Ainoa tie murtaa se on kurjistuminen. Jaettava vähenee niin radikaalisti tai jakajien määrä suurenee, että se alkaa tuntua ja näkyä.
Turvallisuus- ja tasa-arvohakuinen jakopolitiikka on sinänsä hyvä asia. Monet tutkimukset osoittavat, että tuloerojen suuruudella ja taloudellisella kasvulla on negatiivinen korrelaatio. Toisin sanoen pienet tuloerot aikaansaavat parhaan taloudellisen kasvun.
Silti ei voida lähteä vain siitä, että tuloeroja vähennetään. Samanaikaisesti pitäisi myös vähentää taloudellisesti kannattamatonta toimintaa. Keskustan aluepolitiikka tuo muassaan tämän kannattamattomuuden aspektin. Kyse ei ole silloin tuloerojen tasaamisesta, vaan siitä, että toimettomille jaetaan rahaa. Suositaan toimettomuutta, kun pitäisi suosia tulojen tasaamista. Haja-asutusalueille ei yksinkertaisesti synny kannattavaa taloudellista toimintaa, vaikka mitä tehtäisiin. Suosiessaan tällaista kannattamattomuutta Keskusta on tulonjakopuolueena paljon vaarallisempi kuin SDP. SDP:n tulonjakomalli lähtee siitä, että kannattavan taloudellisen toiminnnan lisäarvoa jaetaan. Siinä on suuri ja merkittävä ero Kepun ajamaan tasaukseen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
...kauan sinä jaksat tätä paskaa jauhaa. Jäättenmäki valittiin siksi, koska hän oli vt-puheenjohtajana vienyt puolueen kunnallisvaalivoittoon ja gallupit lupasivat, että vain hän voi nostaa puolueen pois oppositiosta.
Aholta oli hävittyjen presidentinvaalien ja muun törkyilykampanjoinnin seurauksena virta vähissä.
Kännykkä-isät ja "doping-skandaalit" olivat osa tätä myyräntyötä, jota Erkon Pravda ja muu "sitoutumaton" media harrasti.
Niin että lopeta sinäkin jo tuo paskanjauhanta!!!
Näistä Ahon eteen kasatuista muureista alkoi puhua ensinnä julkisuudessa Keskustan oma pieni mies Mauri Pekkarinen, joka kyllä joutuikin heti noiden puheiden jälkeen Keskisuomalaisen riepoteltavaksi. Mauriko puhui täyttä paskaa? Onhan hän tietysti aika venkuileva poliitikko, mutta miten hän nyt tuossa kysymyksessä olisi noin pekkaroinut.
Mitkään gallupit eivät osoittaneet, että vain Jäätteenmäki voi nostaa Keskustan oppositiosta. Ei sellaisia gallupeja tehtykään, jossa olisi asetettu vastakkain nousu Aho johdolla ja vertailtu sitä nousuun Jäätteenmäen johdolla. Jäätteenmäki on Hokkasen-Laatikaisen nosto, jossa kuviossa Ahon eteen oli pakko rakentaa muureja. Tiedettiin nimittäin, että Ahon työreformilla ei punamultahallituksiin päästä.
Ahon lähtöön on vain yksi syy: Aho pilasi välinsä Paavo Lipposeen, mistä seurasi, että punamulta oli mahdoton, jos Aho jatkaa keskustan johdossa.
Tämä on ainoa syy, miksi keskustan puoluejohto ja sen taustalla politiikkaa käsikirjoittavat satraapit - Hokkanen ja Laatikainen - vaihtoivat Ahon Jäätteenmäkeen.
Tuota yritin sanoa, sinä osasit muotoilla sen vain paljon ytimekkäämmin.
Hyvästä pohjustuksesta on helppo tiivistää ytimeen. ;-))
Kansanrintama syntyi aikanaan Kekkosen tarpeesta miellyttää Kremliä nostamalla kommunistit hallitukseen. Demarit muodosti vastavoiman Kremlin johtamille Kepulle ja kommunisteille, ja samalla naamioi hallitusrintaman kansanvaltaiseksi.
Jäätteenmäkeä ei nostettu puheenjohtajaksi, paikka tuli vahingossa Ahon vieteristä vedon loputtua hävityn presidentin vaalin jälkeen.
Punamulta muodostettiin sitten hyvityksenä demareille sopimattomien keinojen käytöstä vaalitaistelussa ja pyrkimyksenä tukkia näin heidän suut. Lehdistö teki kuitenkin työtään paljastaen Jäättenmäen sotkut kansalle ja niin saimme toisen sattumapääministerin, joka suorastaan ryömi demareiden edessä häpeän ravistellessa puoluetta.
Suomella ei ole varaa toiseen kepukauteen, sen ymmärtää 80% kansalaisista, ja näin seuraava hallitus muodostetaan vastuullisten voimien toimesta, siis sinipuna palaa.
http://mbnet.fi/b00gie/flash-animaatiot/romance.swf
Kun Lipposesta ollaan - hänen julkikuvaansa koko ajan varjellen - pikkuhiljaa luopumassa ja uusia poliittisia tuulia kuuntelemassa, seuraavaksi voitaisiin varmaan jo mennä vähän pidemmälle, ja isompaan ääneen esittää se kysymys, joka SDP:n kenttäväen keskuudessa jo tällä hetkellä on polttavin: oliko Lipposen johtama SDP enää työväenpuolue?
Meinaan, kannattaisi ehkä nostaa asiat pöydälle ja käsitellä ne - muuten patoutuneen työväenhengen esiinpurkautuminen nostattaa niin korkean anti-lipposlaisuuden aallon, että sen harjalla Jäätteenmäkikin palaa päivänpoliittisiin kuvioihin Lipposen lopullisesti päihittäneenä sankarittarena. Ei pidä unohtaa, että tosiasiat ovat Jäätteenmäen puolella.
Toistaiseksi Lipposen ja hänen oikeistopolitiikkansa alasajo on tapahtunut suhteellisen hallitusti. Mutta aika lailla veitsen terällä SDP:ssa mennään, kuten saattoi vaistota esim. eilisiltaisesta a-studio -ohjelmasta. Media saattaisi koska tahansa tehdä liian syvän viillon jolloin SDP:n kentällä vallitseva lipposvastainen patoutuma purkautuisi. Linjakeskustelu olisi repivää, sen verran periaatteellisista asioista Lipposen suhteen on kyse.
Hauskaa nähdä, että nimimerkki Mielipidepankkikin on päivittämässä näkemyksiään. Olenkin odottanut milloin kunnon konformistimme aistii mistä tuulee ja alkaa hivuttautua "voiman oikealle puolelle". Ehkä saamme pian nähtäväksemme terästäytynyttä lipposkritiikkiäkin siltä suunnalta? Nyt lausutaan jo ääneeen sellaisia tosiasioita kuin "pienet tuloerot aikaansaavat parhaan taloudellisen kasvun". Kenties kohta analyysi etenee jo thatcherilaisista talousopillisista teeseistä ("ensin on tuotettava kakkua, vasta sen jälkeen voidaan jakaa jotakin") pohtimaan toistaiseksi ratkaisemattomia talousajattelun todellisia ongelmia kuten sitä, että rahatalous ja reaalitalous eivät enää kohtaa, eikä nykyisellä raha-ajattelulla pystytä ratkaisemaan talouden ja yhteiskuntien ongelmia.
Tottakai pidän viisaana pysymistä voiman oikealla puolen, mutta toisessa merkityksessä kuin sinä. Tämä johtuu siitä, etten jaksa uskoa ympävöivän yhteiskunnan muuttumiseen. Viisas poliitikko reagoi myös siihen mitä on olemassa eikä vain siihen mitä on utopioissa ja aatteellisissa kuvitelmissa. Lipposen meriitiksi luen nimenomaan tällaisen käytännönläheisyyden ja ajan hermolla olemisen.
Lipposen lukeminen joksikin oikeistolaiseksi uusliberalismin airueeksi on aika syvältä. Tällainen väite on hyvin tyypillistä kepulaista mielikuvapolitiikkaa, ihan sitä samaa soopaa, jota Jäätteenmäki yritti tarjoilla.
Meillä Suomessa mm. taloustieteilijä Jäntin usein esittämä teesi oli tämä pienten tuloerojen ja talouskasvun yhtälö. Minusta se on ihan pätevä yhtälö, mutta toinen asia on sen toteuttamismahdollisuudet. Vapaassa markkinataloudessa kun ei voi toimia suljetun talouden pelisäännöillä. Sen vuoksi pitää löytää jonkinlainen tasapaino eri suuntiin vetävien seikkojen kesken.
Lamavuosien jälkeen talous alkoi Lipposen I hallituksen aikana kasvaa. Työttömyys väheni tuona aikana ennen näkemättömällä vauhdilla. Työttömyyden puolittamiseen ei päästy, mutta aika lähelle kumminkin. Lipposen hallitusten työllisyyspolitiikka ansaitsee hyvän arvosanan, sillä pitkäaikaistyöttömiksi jääneet olivat enimmäkseen niitä, jotka eivät olisi enää kelvanneet ilmaisiksikaan työmarkkinoilla. He olivat heikosti koulutettuja tai kepuaikana väärille aloille koulutettuja, nyt jo ikääntyneitä entisiä työläisiä.
Nähdäkseni työväenpuolueominaisuuteen kuuluu työn suosiminen ja sen eteen Lipponen teki tuloksista päätellen töitä. Talouskasvun myötä tuloerot alkoivat suurentua. Tämä suureneminen alkoi jo heti 90-luvun alussa Ahon hallituksen aikana. Tuloerojen yksi luonnollinen syy oli valtaisa työttömyys. Kotitaloudet, joita työttömyys kohtasi, joutuivat alenevan säätykierron uhreiksi. Ne kotitaloudet, jotka selvisivät lamasta ilman näitä kokemuksia, taas suhteellisesti ottaen rikastuivat. Aivan kuten Ruotsi rikastui sodan aikana Suomen köyhtyessä.
Tuloerot kasvoivat myös sen vuoksi, että taloudellinen kasvu valui ulos aikaisempaa suurempina pääomatuloina palkkakehityksen jäädessä maltilliseksi. Tämä kehitys johtuu osin siitä, että Suomi siirtyi ETA- ja EU-sopimuksilla sekä rahamarkkinoiden vapauttamisella markkinatalouteen. Pääomien vapaa liikkuvuus tarkoittaa käytännössä sitä, että eri valtioissa olevat yritykset joutuvat kilpailemaan pääomista. Jotta tässä kilpailussa pärjättäisin ehtojen on oltava kilpialukykyiset. Toiseksi tämä kehitys johtuu siitä, että EU:n inflaationvastainen politiikka pakotti Suomenkin maltillisiin palkkaratkaisuihin.
Näissä raameissa pääministeri Lipponen toimi. Hän ei lähtenyt sotajalalle markkinataloutta ja EU:ta vastaan, kun kerran olimme päättäneet toisenlaisen tien valita. Lipposen politiikka oli linjassa tämän valinnan kanssa. Hän näki, että tällaisessa tilanteessa on tärkeintä ylläpitää taloudellista kasvua ja kv. kilpailukykyä, jotta jaettavaa hyvää olisi ja työttömyys vähenisi. Tämän saman ajatuksen kanssa joutuvat myös nykyiset hallitukset painiskelemaan. Vanhasen hallituksen politiikka ei ole olennaisesti poikennut millään tavalla Lipposen hallituksen politiikasta. Verokevennyslinja on jatkunut. Ainoa ero on siinä, että Vanhasen hallitus ei oikein tunnu uskaltavan tehdä mitään. Ehkä Lipponen joutuu jopa ulkopuolelta sitä vähän patistelemaan toimeliaisuuteen.
Kerro nyt ihmeessä, mikä on se ei-konformistinen malli, jossa mainitsemasi reaalitalous palautetaan ja rahatalous lopetetaan. Mitä keinoja siihen tarvitaan. Minä en ainakaan keksi muuta kuin paluun hyvin suljettuun suunnitelmatalousmalliin, joka tarkoittaa Suomen eristäytymistä globaalin markkinatalouden ulkopuolelle.
Minustakin kapitalismia suosiva vapaa markkinatalous johtaa suuriin ongelmiin markkinatalouden omistakin näkökulmista. Tämän vuoksi tuloerojen suurenemista vastaan tulee poliittisesti taistella. Siinä taistelussa voidaan suoso joko taloudellista kasvua tai kannattamuutta, toimettomuutta jne. Lipposen malli oli kasvua suosiva, kepulais-vasemmistolainen malli on taas vaikka tyhjästä jakoa.
Onko siis kyse Lipposen politiikasta vai niistä raameista, joissa toimitaan. Kyse ei ole mistään työväenaatteesta, ellei tarkoiteta kommunistista sosialismia. Kyse on enemmän siitä, toimitaanko globaalin markkinatalouden puitteissa vai vastustetaanko markkinataloutta kaikkinensa. Edellisessä konseptiossa Lipposen, Kokoomuksen ja nykyhallituksen poliitiikkojen välillä on vain hienoisia painotuseroja.
Kenties kohta analyysi etenee jo thatcherilaisista talousopillisista teeseistä ("ensin on tuotettava kakkua, vasta sen jälkeen voidaan jakaa jotakin") pohtimaan toistaiseksi ratkaisemattomia talousajattelun todellisia ongelmia kuten sitä, että rahatalous ja reaalitalous eivät enää kohtaa, eikä nykyisellä raha-ajattelulla pystytä ratkaisemaan talouden ja yhteiskuntien ongelmia.
Valitettavasti "kasvulla" (mitattiinpa se miten tahansa) ei reaalitodellisuudessa enää ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia, vaan nekin kasvavat. Samaan aikaan kasvavat globaalit ympäristöongelmat. Nekin ovat reaalisia.
Sinä kerrot kyllä mielelläsi siitä, millä keinoilla ongelmia ei ratkaista. Koitapa pistää välillä sellaista, millä ne ratkaistaan.
Sinä kerrot kyllä mielelläsi Lipposen politiikasta, mutta niillä keinoilla ongelmia ei ratkaista. "Talouden" ongelmien ratkaiseminen merkitsee ihmisten loppuunajoa.
Koetapa ottaa lusikka kauniiseen käteen ja myöntää tosiasiat. Se että ratkaisuja ei ole, on yksi tosiasia, joka täytyy ensin myöntää.
Vastakkain eivät enää ole vanhan maailman ideologiat, ns. "vapaa" markkinatalous ja sosialistinen suunnitelmatalous. Vastakkain ovat taloutta ohjaava raha-ajattelu ja reaalimaailma. Siksi filosofit - kuten Soros - ovat tällä hetkellä pätevämpiä puhumaan taloudesta kuin talousmiehet.
Puhumattakaan pölkkypäistä, kuten Lipposesta.
Rahalla ei ole muuta merkitystä kuin se, että se on vaihdannan väline ja tarpeellinen resurssi yhteiskunnassa, joka ei perustu luontaistalouteen, vaan pitkälle vietyyn työnjakoon ja yritystoimintaan.
Kasvu taas tulee olennaiseksi sitä kautta, että väestö kasvaa ja tälle pallolle tulee ruokittavia huimasti lisää joka ikinen sekunti.
Miksi raha- ja reaalitalouden muuten pitäisi kohdata? Määrittelisitkö käyttämäsi termit ja perustelisitko näkemyksiäsi hieman lisää?
"Meinaan, kannattaisi ehkä nostaa asiat pöydälle ja käsitellä ne - muuten patoutuneen työväenhengen esiinpurkautuminen nostattaa niin korkean anti-lipposlaisuuden aallon, että sen harjalla Jäätteenmäkikin palaa päivänpoliittisiin kuvioihin Lipposen lopullisesti päihittäneenä sankarittarena. Ei pidä unohtaa, että tosiasiat ovat Jäätteenmäen puolella".
Ilmeisesti puhut Keskustasta, sillä ainakaa SDP:tta, sen jäsenistöä ja sen käyttäytymistä etkä puolueen rakennetta ainakaan näytä tuntevan näytä alkunkaan tuntevan.
Rahan arvo ei muodostaisi ongelmaa, jos raha olisi pelkkä vaihdannan väline. Raha on kuitenkin itsenäinen tekijä.
Nykyinen rahatalous, jossa vain muutama prosentti rahasta kytkeytyy reaalitaloudelliseen vaihdantaan, on syntynyt noin kolmessakymmenessä vuodessa, eikä sille ole historiallista vertailukohtaa.
Taloudellinen kasvu on sekin enää vain rahataloudellinen idea. Kasvamaton reaalitalous on tuomittu kuolemaan, vaikka maailma tarvitsisi kipeästi muutakin kuin vahvasti kasvavia talouden toimialoja.
Rahatalous voidaan määritellä vaikka niinkin, että se alkaa siitä missä on mahdollista elää yli varojensa.
Todellakin lyhyt oppimäärä.
Rahatalous ei ole erillään reaalitaloudesta vaikka kuinka yrität väittää. Suomen vientitulot tulee edelleenkin puuta- ja metallia jalostamalla sekä elektroniikkateollisuuden tuotteina. Maksu tulee rahana, 100 prosenttisesti. Sieltä se jakautuu jalostuksen palkkoina ja raaka-aineen hintana koko maahan.
Ilman rahaa ei osteta palveluita tai hyödykkeitä, käytännössä ei enää edes ruokaa.
Yritysten arvo muodostuu niiden tekemästä sekä odotettavissa olevasta tuloksesta. Joskus syntyy ylioptimistisia odotuksia, kuten muutama vuosi sitten tietotekniikkayritysten suhteen, mutta ne ovat lähinnä tilapäisiä häiriöitä.
Vaikuttaa melkoiselta mielipiteeltä.
>> Rahatalous ei ole erillään reaalitaloudesta vaikka kuinka yrität väittää.
Kaista autonomisen rahatalouden ja reaalitalouden välillä on muutaman prosenttiyksikön levyinen.
>> Ilman rahaa ei osteta palveluita tai hyödykkeitä, käytännössä ei enää edes ruokaa.
Rahan kasvumahdollisuudet määräävät sen tuotetaanko käytännössä edes ruokaa.
>> Yritysten arvo muodostuu niiden tekemästä sekä odotettavissa olevasta tuloksesta.
Teollisuusyritysten osakkeiden pörssinoteerattu arvo saattaa vuodessa vaihdella viisikymmenkertaisesti sen mikä on koko teollisuuden yhteenlaskettujen investointien arvo.
Aina se yrityksen arvo jossain määritellään ja vieläpä monin tavoin. Pankinjohtajan kanssa lainasta neuvoteltaessa tai yrityksen mahdollisen ostajan kanssa yhdessä miettien. Verottajakin tekee oman arvionsa. Pörssissä se määritelly tehdään enemmän tai vähemmän mutu-tietojen pohjalta. Valtiovalta voi vaikutta veroteknisesti vain yrityksen laskennallinen arvon määrittelyyn. Sen sijaan yrityksen tekemän tuloksen suuruteen voi valtio vaikuttaa monin keinoin yritystoiminnan edellytyksiä parantamalla tai niitä kiristämällä.Se voi vaikuttaa myös osinkotulojen verotukseen (ja tässä suhteessa nykyinen hallitus on mielestäni tehnyt virheen).
Siihen arvoon mikä yrityksille markkinoilla muodostuu (paljolti) spekulaation kautta ei valtiolla liene tosiasiallisia vaikutusmahdollisuuksia, eikä valtio voi juuri puuttua perusoikeuksiin kajoamatta siihen, minkä arvostuskeinon yritysjohto katsoo tärkeimmäksi. Jos yritys tyhmyyttään ajattelee, niin kuin nyt tässä paljon puhutussa kvartaalitaloudessa paljolti pörssiyhtiöt johtajat näyttävät ajattelevan, että pörssikurssissa näkyvä arvo on se "todellinen", ylin arvo,ja sen kohottamiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen, niin ei siihen voi puuttua palaamatta yritystoiminnan kaikkinaiseen sääntelyyn ja lopulta kommunisimiin. En tiedä kuinka voi vaikuttaa siihen, että pörssiosakkeiden omistajat alkaisivat arvostaa taas enemmän sitä osinkoa, minkä tuottamiseksi osakeyhtiö on alunalkaen luotu. Valtiovalta voi tietenkin osinkotulojen verotukseen puuttumalla vähän vaikuttaa siihen, mutta luulenpa, ettei sillä ole oleellista merkitystä niin kauan kuin katsotaan vain pörssikursseja ja havitellaan "pikavoittoja".
Se kai nyt on, tai ainakin pitäisi olla, jokaisen sijoittajan tiedossa, ettei pörssikurssi kerro vielä välttämättä mitään yrityksen todellisesta elinvoimasta. En ole Helsingin pörssiä tarkasti seurannut viimeaikoina, mutta vielä joku vuosi sitten sitten siellä oli yhtöitä (muistaakseni mm. Finnair), jotka olisi voinut ostaa pörssistä murto-osalla sen omaisuuden yhteenlasketusta arvosta. No sen omaisuuden laskeminenkin edellyttää aina arviota. Tämmöistä se nyt vaan on.
Oppi, jonka mukaan raha ei ole mitään muuta kuin vaihdannan väline, on kullan arvoinen niille, jotka eivät halua että rahataloudelliseen keinotteluun puututaan.
Pitäisi ensin tunnustaa että rahalla on ominaisuuksia, jotka mahdollistavat rahatalouden autonomian.
Sitten olisi tunnustettava se että raha on sosiaalinen sopimus, ja että raha tarvitsee rajoituksensa palvellakseen sosiaalista tehtäväänsä.
Mutta ennen kuin tätä tunnustetaan paljon ihmisiä kuolee. Talous ottaa uhrinsa.
Sanoin tuossa aikaisemmin, että kvartaalitaloudessa pörssiyhtiöt paljolti tuijottaisivat vain yhtiön pörssikurssia yhtiön arvon mittana. Se oli liioittelua, sillä käsittääkseni vain muutamat "nuortet hupakot" yhtiöt niin tekevät. Ja löysin minä kommunisimille vaihtoehdonkin: nykästään tietokoneet irti verkosta ja luovutaan sähköisistä arvo-osuustileistä ja muusta elektronisesta kaupankäynnistä osakkeilla ja johdannaisilla sekä tietysti rahalla. Kuponginleikkaukseen jälleen siirryttäessä alkaa taas rahatalous ja reaalitalous lähentyä toisinaan. Eivät ne koskaan "päikseen" kohtaa, sillä ihmisillä, sijoittajilla on halu pelata ja kokeilla rajojaan.
Se, että rahataloudella on (myös) oma autonomiansa, on kai selvä asia. Se autonomia toimii keinottelupiireissä omien sääntöjen sanelemana. Ajan ilmiö, ja vaarallinen sellainen on se, että tässä "kvartaalitaloudessa" pörssiyritykset ovat alkaneet keinottelemaan itsellänsä. Se on vierasta kaiketi kapitalisminkin lakien mukaan ja on kieltämättä varmasti uska maailmantaloudelle ja ympäristölle. Tuon uhan suurutta ja todennäköisyyttä en osaa nyt arvioida.
>> uhan suurutta ja todennäköisyyttä en osaa nyt arvioida
Kävisikö tähän liitteeksi George Sorosin suorittama arviointi?
Soros, joka on koulutukseltaan filosofi, mutta jonka varoittavia sanoja minkään maan hallitukset eivät suostuneet kuuntelemaan ennen kuin hän rupesi keinottelijaksi ja loi taloushistorian kaikkein aikojen menestyneimmän sijoitusrahaston, sanoo:
"Markkinafundamentalismi on vakavampi uhka avoimelle yhteiskunnalle kuin yksikään totalitaarinen ideologia."
(- "Kansainvälisen kapitalismin kriisi", Tammi 1999)
Soros jos kuka tietää mitä puhuu. Hän on paitsi keinottelutalouden ylivoimaisin asiantuntija myös itse kokenut lapsuudessaan niin fasistisen kuin sosialistisen diktatuurin kotimaassaan Unkarissa. Paljon sanottu siis.
Kun toiseen vaakakuppiin pannaan Sorosin sanomiset ja toiseen vaakakuppiin ajastaan jääneiden, Lipposen kaltaisten jääräpäiden, tai muiden poliittisten toimijoiden - tai kliseitään kalisuttelevien keskustelijoidemme kuten esim. nimimerkkien Mielipidepankki ja K.K.Korhonen - taloudellinen "asiantuntemus", ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
Nykyiset talouden ongelmat sijaitsevat harhaisen raha-ajattelun alueella, eikä niitä mitenkään pidä mielikuvituksissa siirtää reaalitalouden piiriin ja kuvitella, että joillakin perinteisiä kansantaloudellisia rahavirtoja kuvaavilla kahden-kolmen-lenkin vaikutusketjuilla ne ratkeaisivat.
------
--------
Ihan ystävällisesti sanon, että ennen kuin rupeat teilaamaan muita kirjoittajia tai politiikkoja, niin varmistu siitä, että keskustelijat puhuvat kanssasi samoista ilmiöistä samoilla termeillä ja käsitteillä. Niin vältytään monelta väärinkäsitykseltä toisten mielipiteiden suhteen. Tuossa Jäbä pyysi sinua oikeutetusti määrittelemään käsitteitä. Minullakin meni hetki aikaa ennen kuin ymmärsin mistä puhut ja en tiedä ymmärsinkö sittenkään oikein:-)
Reaalitalouden ja rahataloden ristiriita on tärkeä kysymys, ehkä jopa olennainen. Varmasti filosofian keinoin sitä pystytään käsittelemään aivan yhtä hyvin perustein kuin taloustieteenkin. Ihmisten, keinottelijoiden ajatusmaailmasta, toiminnasta ja toiminnan motiiveista ja päämääristähän siinä on lopulta kyse. Talostieteilijät ja analyytikot ovat yleensä jopa jäävejä asioista puhumaan - suurinpiirtein ainahan he menevät arvioissaan medioissa esittämissän arvioissa metsään.
Suomen näkyvistä politiikoista ei kukaan varmasti ajattele toimiessaaan raha- ja reaalitalouden eroa ja sen aiheuttamaa vaaraa. Siinä suhteessa pelkästään Lipposen mollaaminen on epäoikeudenmukaista. Ainakaan nykyinen hallitus ei tässä suhteessa eroa käsittääkseni lainkaan muutamasta edellisestä. Sillä on ehkä pieniä painotuksia "alueellisestamisesta" ja muista "tehomarkkinatalouden vastaisista" toimista, mutta kovasti näenäisiä ne ovat ja tarkoitettu "kansanrintaman" äänestäjien hämäämiseksi (niin ikävä kyllä asia mielestäni on). Sitä paitsi yksittäisen valtion vaikutus mahdollisuudet ovat vähäisiä - sen kai esim. George Soros tietää sen jos kuka ja suomalaisetkin muistavat pakkodevalvaation. Taisi silloin jo Soros sanoa, että hänen kaltaisistaan roistoista (rosvoksi hän itsensä tunnusti) pääsee eroon vain yhteisellä valuutalla ja laajalla ja syvällä valtioiden integraatiolla.
Muuten sinänsä Soros vaikuttaa ihaan jees hepulta nykyään. Hän säätiönsä sijoittaa varojaan "unohdettuihin" maihin kuten Moldova ja muut entisen itäblokin maat ja sijoittaa ne nimenomaan koulutukseen ja muuhun sen kaltaiseen toimntaan josta voittoa on odotettavissa aikaisintaan kymmenien vuosien kuluttua. Se on aika ironista, että suurkapitalisti sijoittaa sosiaalisiiin rakenteisiin maissa joissa nykyään kapitalismi on sitä itseään isolla K:lla.
"Suomen näkyvistä politiikoista ei kukaan varmasti ajattele toimiessaaan raha- ja reaalitalouden eroa ja sen aiheuttamaa vaaraa".
-No eikö Esko Seppänen sentään puhu samoista asioista?
No ehkä Esko Seppänen puhuu noistakin asioista. Sitä on helppo puhua kun on varaa eikä tarvi vastata huutoonsa. Siis vähän sama vika kuin G.Soroksella. Totuusarvo sanomiselta ei tietenkään sillä perusteella vähene.
Se että yksityistä etuaan ajavat talouden toimijat tai yhteistä hyvää nimellisesti tavoittelevat poliitikot eivät nykyisillä käsitteellistyksillä pysty hallitsemaan raha-ajattelulla masinoitua ja maailmanmittakaavassa toteutuvaa karsintaa, on vain yksi puoli tragediasta.
Toinen puoli on se, että kun talouskäsitteistöjä voi käyttää miten lystää, mahdollistuu inhimillisen pahuuden harjoittaminen arkielämässä. Asenteet kovenevat, työelämästä kehittyy taistelukenttä, jossa itsetarkoituksellinen kiusaaminen ja itsensäkiusaaminen ovat kohta ainoat vaihtoehdot, ja niin työkkärin setä kuin sossun tätikin kohtelevat asiakkaitaan kaikella sillä ylenkatseella, jonka "taloudellisten realiteettien" legitimoima julmuus sallii.
Käytännössä talous on uskonnonharjoittamista, ja innokkaimmat uskonsoturit ovat kilvan saattamassa syntisiä eli köyhiä kadotukseen.
--------
Mikä hätänä? Yleinen kansainvälinen hätämerkki (SOS) on: ...---... kolme lyhyttä, kolme pitkää, kolme lyhyttä. Sukeltajat käyttävät neljää nykäisyä narusta. Muitakin ala- ja maakohtaisia variaatioita on. Sen sijaan kirjallisessa ilmaisussa, epätietoisuus tai ymmärryksen puute merkitään yleensä kysymysmerkillä (?).
Täytyy oikein ajatella tarkkaan ymmärtääkseni tämä oikein. Ei huono.
Täytyy oikein ajatella tarkkaan ymmärtääkseni tämä oikein. Ei huono.
Suurinpiirtein noin se näyttää päällisin puolin minunkin mielestäni menevän. Nykyinen kansainvälinen tilanne ja talouspoliittiset asemat ovat eurooppalaistumisen ja globalisaation myötä kuitenkin aika tavalla erilaiset kuin edellisten kansanrintamahallitusten kukoistusaikoina. Talodelliset realiteetit ja yritysten kilpailunäkökohdat joudutaan nyt ottamaan aivan eri tavalla huomioon, mikäli hyvinvointivaltiota aiotaan ylläpitää. Tässä tilanteessa myös ay-liike joutuu enenevästi omaksumaan uusia asenteita ja toimintatapoja. Mikäli Heinäluoma valitaan SDP:n puheenjohtajaksi, niin uskon hänen toimivan myös sen suuntaisesti, että ay-liike voi tarvittaessa kasvojaan menettämättä muuttaa tiettyjä perinteisiä ajatusmallejaan sen sijaan, että lähtisi isommin samaistamaan SDP:tta ay-liikkeeseen. Aivan kuten sanoit, Heinäluoma on reaalipolitiikko ja hän (jos kuka) tietää, että AY-liikekin tarvitsee oman liikkumisvapautensa, eikä senkään etujen mukaista ole täysin sitoutua yhteen puolueesen ja sen politiikkaan.
Toisaalta ay-liike on kilpailuaseman ja erityisesti työvoiman vapaan liikkuvuuden myötä suurten haasteiden edessä ja tarvitsee varmasti entistä enemmän jäsenistönsä etujen ajamista erityisesti EU:ssa ja tähän se tarvitsee myös politiikkoja ja poliittista liikettä, joista SDP:seen kohdistuu oikeutetusti suurimmat odotukset. Niin suuressa puolueessa kuin SDP:ssä tätä eurooppalaista politiikka ei voida toteuttaa pelkästään ay-siiven äänenpainoin. Tässä suhteessa tilanne ei ole mikään uusi, sillä jokainen vähänkin asioista perillä oleva tietää, että SDP:ssä on voimakas ay-siipi ja jonkinasteista ja jokapäiväistä kissanhännänvetoa sen ja muun puolueväen välillä on ollut jo ainakin 40 vuotta, eikä siitä ole sen suurempaa rasitetta puolueelle muodostunut.
Nähdäksen ay-liikettä ja SDP:tta vaikeampi asema tulee olemaan sellaisilla ryhmittymillä, jotka kannattavat taloudellisesti kannattamatonta toimintaa. Tässä suhteessa Keskustalla on eniten tasapainoilemista. Kysymys on siitä kuinka kauan sellainen politiikka ja vaalipuheet jaksavat vakuuttaa ihmisiä. Tämä kaikki yhdessä antaa Kokoomuksellekin mahdollisuuden nousta vielä piankin hallitukseen. Niin, ja onhan niillä vaaleillakin aina jotain merkitystä:-) , joten en aivan heti olisi lyömään minkäänlaisia hallituskoalitioita lukkoon ja jättämään Kokoomustakaan ulkopuolelle.
...ja SDP siirtyy vasemmalle, niin se merkitsee, että SDP vetäytyy kokoomuksen tontilta, jonne Lipponen sen toi.
Tästä seuraa minun mielestäni loogisesti, että kokoomuksen kannatus kasvaa.
Muilta osin en ole kiinnostavasta analyysistäsi eri mieltä. Suorastaan kannatan, että SDP vasemmistolaistuisi ja politiikka enemmän polarisoituisi SDP:n ja kokoomuksen väliseksi asetelmaksi. Se nimittäin tietää rajua alamäkeä myös keskustalle, jos keskusta jatkaa SDP:n kengänpohjien nuolemistaan niin kuin se nyt tekee.
Uskon myös, että Kokoomuksen kannatus kasvaa, mutta kasvaako se riittävästi on toinen asia. SDP joutuu toki ottamaan vaalituloksen huomioon ja Heinäluoma on kuitenkin reaalipoliitikko, joka tämän asian käsittää. Siinä suhteessa nimimerkki "Demari" toi valoa ikkunaan ja olen hänen kanssaan asiasta samaa mieltä.
Minä uskon, että liikkumatilaa tässä suhteessa on nimenomaan SDP:lle. Sinä taas tunnut uskovan enemmän Kokoomus-Keskusta yhteistyöhön, jota minä taas pidän äärimmäisenä vaihtoehtona ja siten epätodennäköisimpänä. Keskusta ja Vasemmistoliitto ovat puolueita, jotka painottavat tasaamista kaiken edelle. En jaksa uskoa, että Kokoomus tätä hyväksyy. Kokoomuksen on helpompi hyväksyä SDP:n tasaamismalli, joka perustuu taloudellisen kasvun suosimiseen.
SDP:tä ja Kokoomusta siis yhdistää pyrkimys taloudelliseen kasvuun ja myös sitä edelyttävän kansainvälisen kilpailukyvyn voimistamiseen. Nämä asiat eivät ole yhtä tärkeitä Keskustalle ja Vasemmistoliitolle. Ne haluavat kannattajilleen rahaa eivätkä suostu rakenteellisiin uudistuksiin.
Uskon myös, että Kokoomuksen kannatus kasvaa, mutta kasvaako se riittävästi on toinen asia. SDP joutuu toki ottamaan vaalituloksen huomioon ja Heinäluoma on kuitenkin reaalipoliitikko, joka tämän asian käsittää. Siinä suhteessa nimimerkki "Demari" toi valoa ikkunaan ja olen hänen kanssaan asiasta samaa mieltä.
----------
Minunkin mielestäni Heinäluoma on reaalipoliitikko ja tullee tässä mielessä asettumaan SDP:n sisäisen kissanhännänvedon (ay-siipi >< maisteri-demarit) yläpuolelle aivan kuin Lipponenkin teki.
Minä uskon, että liikkumatilaa tässä suhteessa on nimenomaan SDP:lle. Sinä taas tunnut uskovan enemmän Kokoomus-Keskusta yhteistyöhön, jota minä taas pidän äärimmäisenä vaihtoehtona ja siten epätodennäköisimpänä. Keskusta ja Vasemmistoliitto ovat puolueita, jotka painottavat tasaamista kaiken edelle. En jaksa uskoa, että Kokoomus tätä hyväksyy. Kokoomuksen on helpompi hyväksyä SDP:n tasaamismalli, joka perustuu taloudellisen kasvun suosimiseen.
--------
En ole eri mieltä tuostakaan, vaikka itse toivoisin keskustan muuttavan ajattelutapaansa enemmän yrittäjä- ja talouskasvun puolueeksi ja vihdoinkin ryhtyvän vakavasti pohtimaan myös porvarihallituksen vaihtoehtoa. Mutta niin kauan kuin demarit ovat riittävän oikealla (ja kepu pelkkä jakopuolue), ei kokoomuksellakaan ole tarvetta kieltäytyä sinipunasta.
SDP:tä ja Kokoomusta siis yhdistää pyrkimys taloudelliseen kasvuun ja myös sitä edelyttävän kansainvälisen kilpailukyvyn voimistamiseen. Nämä asiat eivät ole yhtä tärkeitä Keskustalle ja Vasemmistoliitolle. Ne haluavat kannattajilleen rahaa eivätkä suostu rakenteellisiin uudistuksiin.
----------
Näin on tähän asti ollut, ja saattaa toki olla jatkossakin.
Puutun vain tähän virheelliseen arvioosi:
"Vihreät tullaan myös sysäämään oppositioon. Erityisesti Keskusta inhoaa Vihreitä, joten pitää olla melkoinen hätätila, että Vihreät pitäisi ottaa mukaan."
Ei keskusta inhoa vihreitä. Päinvastoin se haluaisi olla vihreiden kanssa samassa hallituksessa. Esimerkiksi Jäätteenmäen hallitusta muodostettaessa keskusta halusi syrjäyttää rkp:n ja ottaa kolmanneksi hallituspuolueeksi vihreät. Mutta demarit eivät missään nimessä hyväksyneet vihreitä, mikä johti siihen, että rkp:n ikivanha hallitustaival sai jatkua.
Vaikka keskusta ei käsitä vihreiden edustamaa luonnonsuojelualueiden pakkolunastusintoa, puolueilla on myös paljon yhteistä. Esimerkiksi suuri osa vihreistä kannattaa keskustan tavoin talouselämän ja hallinnon hajauttamista "pieni on kaunista" -romantiikan pohjalta. Keskustalaisten enemmistö puolestaan vastustaa vihreiden tavoin ydinvoimaa. Molemmissa puolueissa myös ymmärretään pienituloisia, ovat nämä siinä tilanteessa sitten syyttään taikka "elämäntaiteilijoina". Molemmat puolueet haluavat tukea lasten kotihoitoa.
Keskustan ja vihreiden yhteistyökykyä parantaa sekin seikka, etteivät ne yhteisistä ajatuksista huolimatta kilpaile ainakaan alueellisesti samoista äänestäjistä. Tässä suhteessa demareiden ja vihreiden tilanne on päinvastainen.
Hyvä, että tänne kaiken typerän räksytyksen ja näsäviisaan taivaita syleilevän psykologisoinnin joukkoon tulee myös tuollainen meitä kaikkia koskettavaan asiaan keskittyvä analyyttinen kirjoitus. Hyvin listaat merkittäviä menneitä tapahtumia ja vedät niiden perusteella uskottavia suuntaviivoja tulevaisuuteen. Vaikea olla kanssasi eri mieltä, niin perustellun tuntuinen on näkemyksesi. Siis valitettavasti saatat olla oikeassa.
Silti toivoisin Sinun olevan väärässä. Minä kun en usko kansanrintaman tuovan mitään kovin hyvää meille ja maallemme tässä nykyisessä ajassa. Joskus ennen, monessakin mielessä poikkeuksellisina aikoina sillä oli ainakin ajoittain ihan hyväksyttävä, tärkeä tehtävänsä. Tai sitten sen kansanrintaman on tehtävä ihan toisenlaista politiikkaa, mitä se kansanrintamapolitiikka on ollut ja mitä on nähtävissä nykyisenkin hallituksen politiikassa.
Yhdyn Jaban uskoon, että SDP:n mahdollinen vasemmalle liukuminen ja kansanrintamapolitiikka kyllä kasvattavat sekä kokoomusta että sosialidemokraatteja ja pienentävät keskustaa, mikä suuntaus pitemmällä tähtäyksellä murentaa pohjan kansanrintamapolitiikalta. Sitä ennen kyllä saatetaan tehdä paljon vääriä asioita ja jättää oikeita tekemättä.
Myös SDP:n todennäköisen uuden johtajan Eero Heinäluoman suhteen olen "samassa uskossa" Jaban kanssa; taustastaan huolimatta Heinäluoma tuskin sittenkään poikkeaa näkemyksissään ja tyylissään poliitikkona kovin paljon Paavo Lipposesta. Minä´uskon, että Heinäluoman tuloa kieli pitkällä odottavat kepulaiset tulevat pettymään pahan kerran.
Niin, tuossa alussa totemastani täällä nähdyn kirjoittelun yleisilmeestä johtuen en minäkään ole viime aikoina innostunut täällä kovin paljon roikkumaan. Se on sikäli hyvä asia, että on jäänyt enemmän aikaa sosiaalisten suhteiden hoitamiseen ja kuntoiluun - tänäänkin runsaan 20 km:n hiihtolenkki Paloheinän-Haltiavuoren maastojen hyvillä laduilla!
tietysti K.K.Korhonen jälleen löytyy myötäilemässä saman henkisen poliittisen puolueettomuuden ilmentymän Jaban kanssa. Olisi kannattanut haukata sitä raitista ilmaa vielä enemmän, että olisitte saaneet uusia ajatuksia. Ja taas jälleen keskustan palstalla, eikö muut palstat huoli kirjoituksia vai onko täällä nyt oikea aika haukkua ja räksyttää, kun saa vastinetta, ettei joudu olemaan tyhjän panttina?