Kokoomus ja demarit tekivät diilin, Luukkoselle palkankorotus ja hän kiitollisuudenvelassa antaa elinkeinoelämälle muutaman miljoonan.
Kiuru jälleen muka kritisoi palkankorotuspäätöstä. Leikisti.
Näin hän saa sekoitettua demareiden touhuja. Tyhmemmät eivät tätä huomaakaan.
Näin hän teki myös kaupungin työntekijöiden lomautuspäätöksestä.
Kiuru on täysin tyhjänpaskanlivertäjä.
Kiuru jälleen muka kritisoi palkankorotuspäätöstä. Leikisti.
Näin hän saa sekoitettua demareiden touhuja. Tyhmemmät eivät tätä huomaakaan.
Näin hän teki myös kaupungin työntekijöiden lomautuspäätöksestä.
Kiuru on täysin tyhjänpaskanlivertäjä.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ja joku äänestää demareita.. Mikä ihmisiä oikein vaivaa?
Kiuru ja Wahlman olivat SK:n kuvassa kuin kaksi marjaa.
Ovatko ainakin sisaruksia?
Molemmat ovat kokoomuksen esiasteina syntyneitä.
Molempien vanhemmat ovat olleet kokoomuslaisia ja nämä piruparat ovat syntyneet keskosina, aliravittuina 6kuukautisina ruipeloina. Heistä ei ehtinyt kehittyä kokoomusnuoria joten he jäivät loppuiäksi demareiksi, joiden otsalohko on matala ja aliravitsemuksesta johtuva vatsapöhö vaivaa edelleen.
Muistuttavat erehdyttävästi toisiaan.
Olen reilu kaveri, voisin tarjota noille pari sammakkoleivosta :D
Miten tuo raskaus oikein liittyikään vuodatukseesi, mitä sen tarkoitus oli olla aloituksessasi.
Itse tekstissäsihän et kirjoita tuosta raskaudesta mitään.
Oletko kenties kateellinen hänen raskaudestaan, muutoin on vaikea ymmärtää raskauden liittämistäsi rajoitetusti vain otsikkoon.
se tietysti avittaa hieman jos olet porilainen, kateellisuus kun on perisyntinä porilaiselle
Koska on laskettu aika, hienoa, että vielä "vanhoilla"päivillään saa lapsen.
no etpä taida itsekään ymmärtää miksi olet otsikossasi maininut tuon raskauden
ilmeisestikin syynä on tuo niin periporilanen kateus, pitää olla jostain toiselle KADE
On tyypilliseen tapaan valjastettu populismin käyttöön.
Siitä vaan on kyse.
älkää ny
varmaan tuleva isäkin on onnessaan
vauvat on ihan södejä
"Siitä vaan on kyse."
epäselväksi jäi edelleen mikä on tuon raskaus juttusi merkitys koska olet sen vain otsikkoon irrallisena kirjannut
eiköhän se Porilainen kateus ole syynä, paksuksi "paukahtaminen (heh?)" kun on populismia ja lisäksi syy kateuteesi, hänellä on jotain mitä sinulla ei.
tyypilliseen porilaiseen tapaan, olet kateellinen etkä sitä kehtaa myöntää
Kiuru on kerrankin oikealla asialla. Mitä hyvää Luukkonen on saanut aikaan? Satamaito Ulvilaan, HK:n broileritalo Raumalle, jne. Mitään työllistäviä yrityksiä ei ole Poriin saatu Luukkosen aikana....
No on sentään saanut syväväylän satamaan hah hah haa.
Raskaana oleva Kiuru on aina vaan liian myöhässä, sitten kun päätökset on jo tehty!
Populisti!
Oikeasti päätökset on tehnyt Wahlman ja Kiuru kannattanut, kyse on vaan jälkien peittelystä!
Sehän on reilua, että hän arvostelee omia päätöksiään.
Olisiko kiuru ajoissa jos ei olisi nyt raskaana, oletko itse kokeillut liikkua raskaana ollessasi, ymmärrätkö edes mistä kirjoitat
Kappas vaan, au-pomo Martti Lunden ja hänen kollegansa jättäytyivät pois kh:n kokouksesta missä päätettiin Luukkoskan ansiottomasta törkeästä palkankorotuksesta.
Martti sai tästä palkkioksi esimiesasemansa takaisin.
Liikuttavaa tuo hyvävelirakkaus.
Kiuru on kestoraskaana. Nyt tulee hyvä kokoomuslainen, ei jää esiasteelle.
Raskausta kestänyt jo kymmenen vuotta!
Voi syntyä ennätyksellisen suuri vauva.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ei ehdi ja voi olla raskauden loppuaikoina ja lapsen ollessa pieni.
Kuka on tuleva isä ? Onko jäsen ?
Lapsen etu on ennen kaikkea. Puheenjohtamaan ehtii myöhemminkin.
Uusi Tpk-johtaja oli harvinaisen kypsä tekemään Lundenista lundeenin. Erikoisasiantuntija oli kiitettävästi ohjelmoinut seuraajansa M.O.T.
Mistä tämmöinen tieto on peräisin että muutenkin varsin tukeva Kiuru olisi paksuna?
Ihmisoikeuksien kunnioittaminen, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus ohjaavat sosialidemokraattien politiikan tekoa, Rinne kertoo Iltasanomissa! Ne ovat muka demareiden ARVOT! Ja paskat.
Miten se näkyy reaalimaailmassa Porilaisessa suhmuroinnissa!
Käytäntö on juuri päinvastaista.
Toivoo Kainulainen ja syntymättömät lapset
Populisti Kiuru räjähtää pian. Läskiä ja viiniä valuu lisää rapamahaan ja siitä muihin tärkeisiin elimiin.