Puhelinkaupustelun esto

Mitä kautta saa estettyä mm. lehtikauppiaiden soitot? Onko kyseessä operaattorikohtainen palvelu vai voiko eston ilmoittaa muualle? Toiseksi, voiko tuntemattomien numeroiden saapumisen estää/ohjata suoraan vastaajaan. Operaattorina on Saunalahti.
Ilmoita

"Kuluttajaviraston lakimies Riitta Kokko-Herrala selvittää, että puhelinmyynnin voi kieltää ilmoittautumalla Suomen Suoramarkkinointiliiton puhelintarjonnan rajoittamispalveluun, esimerkiksi soittamalla puhelinyhtiöiden palvelunumeroon 0600 93404 (hinta 0,37 euroa/min ppm.). Palvelulla voi kieltää myyntiin, markkinatutkimukseen tai hyväntekeväisyyteen liittyvät soitot, ja kielto voi koskea joko yhtä nimettyä yritystä tai kaikkia Suomen Suoramarkkinointiliiton jäsenyrityksiä.
Kielto on henkilökohtainen, ei puhelinnumerokohtainen. Toisen henkilön puolesta kieltoa ei voi tehdä. Se on voimassa toistaiseksi tai siihen asti kun tilaaja haluaa sen itse peruuttaa. Jos puhelinnumero muuttuu, on tehtävä uusi ilmoitus.
Puhelinluettelossa tai muussa tilaajaluettelossa olevien henkilötietojen käytön suoramarkkinointiin voi myös kieltää ilmoittamalla kiellosta luettelon ylläpitäjälle. Lisäksi puhelinmyyntikiellon voi esittää jokaiselle puhelimitse yhteyttä ottavalle suoramarkkinoijalle, jolloin kielto koskee kyseistä yritystä."
3 VASTAUSTA:
Onhan se olemassa tuollainen kielto...paitsi,että käytännössä ei ihan toimi kuten pitäisi.Soittojen piti muka loppua 4 kk kuluessa. Arvatkaapa loppuiko tai edes vähenikö yhtään? Käytännössä ei tapahtunut mitään muutosta.
joo kirjoitti:
Onhan se olemassa tuollainen kielto...paitsi,että käytännössä ei ihan toimi kuten pitäisi.Soittojen piti muka loppua 4 kk kuluessa. Arvatkaapa loppuiko tai edes vähenikö yhtään? Käytännössä ei tapahtunut mitään muutosta.
Itse otin tuon suoramarkkinointikiellon n. vuosi sitten ja hyvin on toiminut. "Vaikutuksen" alkaminen kesti pari-kolme kuukautta, mutta sen jälkeen ei ole myyntipuheluita tullut yhtään, kun aikaisemmin puhelin soi joka ilta.
JackPot kirjoitti:
Itse otin tuon suoramarkkinointikiellon n. vuosi sitten ja hyvin on toiminut. "Vaikutuksen" alkaminen kesti pari-kolme kuukautta, mutta sen jälkeen ei ole myyntipuheluita tullut yhtään, kun aikaisemmin puhelin soi joka ilta.
Eipä saa puhelimyyntiestoa pikkuyritykseen (2 henk.). Töitätä pitäis tehdä eikä vastailla lehtimyyjien- ja kaikenmaailman avustuksenkerjuu soittoihin, joskus useamman kerran päivässä.
+Lisää kommentti
Tässä muutamia vinkkejä asian hoitoon.

- Irtisano nykyiset liittymät
- Avaa uudet salaisilla numeroilla tai luovu kokonaan puhelimesta
- Lopeta kaikki lehtien tilaukset, älä lue edes irtonumeroja
- Älä osallistu mihinkään arpajaisiin
- Älä osta mitään postimyynnistä
- Laita väestörekisteriin markkinointikielto
- Laita postilaatikkoon mainoskielto
- Irtisano kaikki sopimuksesi

Kun teet näin, niin säästät puhelinmyyjän kallista aikaa, kun ei tarvitse keskustella ikävien ihmisten kanssa, jotka eivät osaa käyttäytyä puhelimessa.

On ihan oma vikasi jos jakelet numeroitasi joka paikkaan. :D
1 VASTAUS:
Puhelinmyyjän hommahan on työllisyyden hoitoa! Se on monelle viimeinen oljenkorsi saada rahaa työtä tekemällä. Siis kaikki suomalaiset joukolla tilaamaan lehtiä, avustamaan Medi-Heliä ja osallistumaan syöpäsairaiden hoitoon. Tilatkaa vain kaikkea ja jättäkää maksamatta.
+Lisää kommentti
Ota yhteyttä Robinson rekisteriin,puhelinnumeroa en valitettavasti muista.

Ja jos olet laittanut jo suoramarkkinointikiellon voimaan ja ei auta sanot jokaiselle sinulla on suoramarkkinointikielto jolloin myyjän täytyy perääntyä.Jos myyjä ei peräänny pyydät puhelimeen vuorovastaavan ja kerrot asiasi jolloin kyseinen myyjä saa varmasti noottia itselleen.

Rekistereiden toimivuus myös vaikuttaa siihen että jos on jokus tullut lehtiä sinun tietojasi jaetaan mahdollisesti alihankkijoille ja ne saattavat pyöriä useitakin vuosia eri taloissa paperiprintteinä.

Jos osallistut eri kilpailuihin esm.asuntomessuilla/kaupassa saat olla varma että sinulle soitellaan seuraavan vuoden aikana jossain kaupustelu mielessä.

Johtuu siiitä että osa myy eteenpäin nämä yhteystietonsa mitkä saavat kilpailuvastauksilla.

Kännykkäsi säätö mahdollisuuksista riippuen voit ohjata numerottamat/tuntemattomat soitot suoraan vastaajaan, valitettavasti vain ominaisuus löytyy suht uusista puhelimista.
Ilmoita
Tuossa ketjussa olikin jo ohjeet mihin soittaa, jos haluat puhelinmarkkinoinnille eston. Ja Postissa on (tiskin takana) ilmoituskortteja, joilla voit kieltää osoitteellisen suoramarkkinoinnin. Siis
- suoramarkkinointikielto puhelimitse ja postitse
- osoitteen luovutuskielto Väestörekisteriin
- osoitteen luovutuskielto ajoneuvorekisteriin
- laita puhelinnumerosi salaisiksi tai vaihda ne
- älä laita puhelinnumeroasi lehtitilauksiin, kilpailuvastausiin tms. tai laita siihen esim. pelkkiä nollia
- älä vastaa tuntemattomasta numerosta tuleviin soittoihin
- jos kuitenkin joku soittaa, ilmoita suoramarkkinointikiellosta ja lopeta puhelu.
- älä anna suostumustasi tietojesi luovutukseen tai kiellä se (esim. yhdistykset joissa olet jäsenenä)

Minulla on ollut suoramarkkinointikielto kymmenisen vuotta ja se toimii tätä nykyä täydellisesti. Ihana rauha!
Hesarin yleisönosastolla joku kertoi, että voi. Puhelinnumerot ovat:
Sonera 0600 1 3404
Elisa 0600 9 3404.
Ikävä kyllä numerot eivät vastaa tai tuuttaavat varattua.
Ilmoita
kun niillehän voi halutessaan laittaa luurinkin korvaan. Mutta kun soittaa Saunalahden asiakaspalveluun on pakko kuunnella pari tuntia sitä HIRVEETÄ musiikkia, ennenkun saa palvelua. Ja siitä pitää vielä maksaa, jos ei soita sinne saunalahden liittymällä. HUH!
Ilmoita
Lehti myyjä soitteli ja kysyin tota markinointikieltoa sano tälläsen nemueron
0600 93404
en mene takuuseen onko oikein.
Ilmoita
Meinasi aikoinaan kypsyttää nuo soitot mutta olen oppinut nauttimaan niistä. Melkein kaikki soittajat ovat nimittäin itsepintaisia eivätkä ymmärrä kun sanoo selvästi ettei asia kiinnosta. Silloin otetaan törkeä käytös aseeksi. Erityisen mukavaa on alkaa myydä soittajalle esim. syksyn lehtiä tai raikasta juomavettä. Voi myös pyytää odottamaan hetkisen ja käydä sitten aina toisinaan kuuntelemassa vieläkö se soittaja on siellä. Hetki vielä...
5 VASTAUSTA:
Juuri näin, opetelkaa te muutkin nauttimaan soittelijoista.

Muinoin tilailin netistä lehtien näytenumeroita. Eräänä päivänä luukusta kolahti Vauva-lehtikin, ja eiköhän pari viikkoa sen jälkeen soittanut lehtimyyntiyrityksen vanhempi naishenkilö. Artikulaatio oli niiiin hidasta, että tuo lätkyttäisi varmasti vieläkin samasta asiasta kanssani, jos en olisi päästänyt häntä pinteestä katkaisemalla viimein puhelua.

Ensin akka kysyi, pidinkö lehdestä, ja montako lasta mulla on. Sanoin, ettei ole kakaran kakaraa eikä ole tulossakaan, ja lehden annoin ystävälleni, jolle asia on ajankohtaisempi. Akkahan siinä sitten alkoi kaupata Nalle Puhia ja Aku Ankkaa. Kerroin päässeeni Nalle Puh-kuumeesta jo yli 10 vuotta sitten ja vanhoja Akuja on kiva lueskella vessassa, mutta uusia en tilaa enää näin "aikuisena".

Voih, nainenpa sitten unohti puhit ja ankat, ja päättikin yllättäen tiedustella, minkä ikäisiä lapseni ovat. En tiedä, oliko soittajalla kuulossa vai ymmärryksessä vikaa (tiedustelinkin asiaa häneltä), mutta kun reipasta vastausta ei narina-ääniseltä soittajalta kuulunut, päätin omatoimisesti lopettaa puhelun siihen.

Ainiin, erityismaininta CV:ssäni: olen onnistunut saamaan luurin korvaan puhelinmyyjältä. Tämä oli kauppaamassa ties mitä kodinkuvalehtiä ja annoja ja muita juorulehtiä. Pieni vinkkaus vieressä olevalle miespuoliselle kaverille riitti: mies alkoi huutaa raivoisalla äänellä taustalta: "Meille et prkl tilaa enää yhtään lehteä! Meillä ei ole rahaa ruokaan, kun joka penni menee niihin sun vtun iänikusiin roskalehtiis. Lapset kulkee kolme kokoo liian pienissä vaatteissa ja kohta pitää taas alkaa ettiä uutta asuntoo, ku sun stanan lehtiäs on joka paikassa. Just vasta saatiin edellinenkin kämppä siivottua kaikista niistä kymmenistä tilaajalahjoista.." Mä sit siihen väliin yritin sopertaa, että "No mut hei, sähän sait ihan uutta puhtia meiän sänkykamariin siitä Gti magasinestaki, mietitään nyt vielä" tuuttuuttuut..

Huutonauruthan siitä pääsi. Taas :D (Tuo puhelinmyyjälle minuutin välein lausuttu "Hetki vielä" on muuten myös aivan kerrassaan mahtava juttu :D)

SOITELLAAN!! :D
Yksi työkavereistani epäili, olisiko vihdoin päässyt eräästä sitkeästä kiusanhengestä eroon, joka oli usein soitellu ja kauppaillu lehtiä.
Oli nimittäin viimeksi sanonut, että on jäänyt nyt viime aikoina kiinnostus lehtiä kohtaan vähemmälle, kun olen tullut tapaturmaisesti sokeaksi.
Oli sillä kertaa ainakin alkanut heti puhelin tuuttaamaan.
v. v kirjoitti:
Yksi työkavereistani epäili, olisiko vihdoin päässyt eräästä sitkeästä kiusanhengestä eroon, joka oli usein soitellu ja kauppaillu lehtiä.
Oli nimittäin viimeksi sanonut, että on jäänyt nyt viime aikoina kiinnostus lehtiä kohtaan vähemmälle, kun olen tullut tapaturmaisesti sokeaksi.
Oli sillä kertaa ainakin alkanut heti puhelin tuuttaamaan.
toimiko tämä numero niin kuin on tarkoitus? 0600 93404
entä paljonkohan tuohon soittaminen maksaa? Ja mistä tahosta on kyse?

just äskön soitti pari lehtimyyjä, kun olin päivä nokoisilla raskaan duuni päivän päätteeksi.
Nyt tähän on tehtävä stoppi! melkein joka päivä joku saatanan myyjä tai vastaava soittaa. ei vois vähempää kiinnostaa...
androidissa kun valitsee puhelu lokista numeron mistä ei halua puheluja,niin paina numeroa vähän aikaa ja tulee valikko josta valitsee kohdan lisää mustalle listalle,niin ei enää tule soittoja siitä numerosta.
honor19 kirjoitti:
androidissa kun valitsee puhelu lokista numeron mistä ei halua puheluja,niin paina numeroa vähän aikaa ja tulee valikko josta valitsee kohdan lisää mustalle listalle,niin ei enää tule soittoja siitä numerosta.
Höh! Maailmassa on liikaa numeroita tuohon. Toisekseen kukaan kaupustelija ei koskaan soita samasta numerosta toista kertaa.
+Lisää kommentti
Puhelin kaupustelusta olen olen laittanut lakiesityksen eduskunnan oikeusministerille, vetoamalla siihen että puhelinkaupustelu määrättäisiin rikoslaissa rangaistavaksi teoksi, koska se on kotirauhan häirintää tiedä sitten meneekö läpi. Olen kokenut samanlaista häirintää puhelin kaupustelijoilta.
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Puhelinkaupustelun esto

Mitä kautta saa estettyä mm. lehtikauppiaiden soitot? Onko kyseessä operaattorikohtainen palvelu vai voiko eston ilmoittaa muualle? Toiseksi, voiko tuntemattomien numeroiden saapumisen estää/ohjata suoraan vastaajaan. Operaattorina on Saunalahti.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta